Palveluiden liikevaihto ja tuotanto kasvoivat heinäkuussa

Palveluiden liikevaihto ja tuotanto kasvoivat heinäkuussa.
Palveluiden liikevaihto ja tuotanto kasvoivat heinäkuussa. Kuva: Tilastokeskus

Palvelualojen työpäiväkorjattu liikevaihto kasvoi heinäkuussa 3,9 prosenttia vuoden 2018 heinäkuusta. Palvelutuotanto eli volyymi, josta hintojen muutosten vaikutus on poistettu, kasvoi samaan aikaan 2,6 prosenttia. Kuluvan vuoden kesäkuussa liikevaihto oli 4,1 prosentin kasvussa volyymin jäädessä tuolloin 2,5 prosentin nousuun vuodentakaisesta. Palvelualoissa ei ole mukana kaupan toimialoja.

Heinäkuussa palveluiden päätoimialoista voimakkaimmin kehittyi informaation ja viestinnän toimiala, jonka työpäiväkorjattu liikevaihto kasvoi 6,5 prosenttia vuoden 2018 heinäkuusta. Samaan aikaan toimialan volyymi nousi 5,0 prosenttia, mikä kasvu oli volyymilla mitattuna palvelualojen ripeintä. Palvelualojen liikevaihdoltaan suurin eli kuljetuksen ja varastoinnin toimiala ylsi heinäkuussa hyvään 4,5 prosentin nousuun vuotta aiemmasta, kun taas toimialan volyymin 1,3 prosentin nousu edellisvuoden heinäkuusta oli palveluiden toimialojen heikointa.

Hallinto- ja tukipalvelutoiminta, jossa liikevaihto heinäkuussa nousi 4,2 prosenttia edellisvuoden heinäkuusta, ylsi palvelualojen keskimääräistä liikevaihdon kasvua ripeämmäksi. Majoitus- ja ravitsemistoiminnan 4,0 prosentin liikevaihdon kasvu vastaavaan aikaan asettui palvelualojen keskimääräisen liikevaihdon tasolle. Volyymilla mitattuna sekä hallinto- ja tukipalvelutoiminta sekä majoitus- ja ravitsemistoiminta kehittyivät palvelualojen yhteenlaskettua volyymia nopeammin.

Liikevaihdoltaan heikoiten kehittyi taiteet, viihde ja virkistystoiminta, jonka työpäiväkorjattu liikevaihto supistui 2,6 prosenttia vuoden 2018 heinäkuusta.

Palvelualojen kausitasoitettu liikevaihto laski vuoden 2019 heinäkuussa 0,2 prosenttia kesäkuuhun verrattuna. Palveluiden tuotanto, josta hintojen muutosten vaikutus on poistettu, kasvoi samaan aikaan 0,1 prosenttia. Kuukautta aikaisemmin liikevaihto nousi 0,3 prosenttia toukokuusta. Volyymi pinnisti tuolloin 0,1 prosentin kasvuun.

Uusimman kuukauden tiedot ovat ennakollisia ja voivat tarkentua merkittävästi etenkin tarkemmilla toimialatasoilla tulevina kuukausina. Palvelualojen volyymi on laskettu poistamalla liikevaihtoindeksistä hintojen muutosten vaikutus.

Työpäiväkorjaus huomioi arkipäivien lukumäärän vaihtelusta aiheutuvat tekijät. Tämä tarkoittaa kuukausien pituuksien, eri viikonpäivien ja juhlapäivien huomioimista. Kausitasoitetusta sarjasta on poistettu lisäksi kausivaihtelu, jonka ansiosta myös kahden peräkkäisen kuukausihavainnon vertaaminen on mielekästä.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Raesateet jäivät vähäisiksi keskikesällä

Alku- ja loppukesä tarjosivat runsaasti raekuuroja.

Viime vuoden tapaan raesateet jäivät vähäisiksi keskikesällä, jolloin suursäätilaa hallitsi kuiva ja lämpötiloiltaan vaihteleva säätyyppi. Sen sijaan alku- ja loppukesä tarjosivat runsaasti raekuuroja.

Keskuskauppakamari: Työllisyys asteen trendi nousuun, rauhallista kuin myrskyn silmässä

Työllisyys on 64 tuhannen työllisen päässä Antti Rinteen hallituksen asettamasta tavoitteesta. Luku käy ilmi Keskuskauppakamarin työllisyystavoitelaskurista, jossa seurataan hallituksen työllisyystavoitteen etenemistä. Työllisyysasteen kehitystä voi seurata osoitteessa www.tyollisyystavoite.fi . Sivustolla pidetään myös kirjaa työllisyystoimista ja niiden työllisyysvaikutuksista.

Varsinais-Suomen Matkailuparlamentti kokoaa matkailuväen Naantaliin

Varsinais-Suomen Matkailuparlamentti kokoaa torstaina 24. lokakuuta kello 12.30–17 maakunnan matkailualan yritykset, yhdistykset ja julkiset toimijat Naantalin Kylpylään. Tavoitteena on vauhdittaa maakunnan matkailuelinkeinon kasvua valtakunnallisen matkailustrategian mukaisesti yhteistyössä ja kestävän kehityksen huomioiden.

Aurakadun kulmaan avautuu helmikuussa uusi brittipubi

Manu Events aikoo kehittää Old Bankista elämyksellisen brittipubin.

Aurakadun ja Linnankadun kulmauksessa sijaitseva ravintola Old Bank on ollut pitkään yksi Turun maamerkeistä ja erikoisuuksista. Turkulainen ravintola-alan kasvuyritys Manu Events aikoo kehittää paikasta elämyksellisen brittipubin.

Työelämään tulevien nuorten vahvuutena halu kehittyä ja kehittää työtä

Työelämään tulevat nuoret kaipaavat tukea esimieheltä ja työyhteisöltä. Halu kehittyä ja kehittää työtä on nuorilla vahva, mutta elämäntilanne voi haastaa, selviää Ilmarisen ja Työterveyslaitoksen yhteisestä tutkimuksesta.

Euroopan soiden kuivuminen voi vaarantaa merkittävän hiilinielun

Suomaisema.

Kansainvälisen tutkimusryhmän selvitys osoittaa, että eri puolilla Eurooppaa sijaitsevat suot ovat muuttuneet selkeästi kuivemmiksi viimeisten vuosisatojen aikana. Soiden kuivuminen uhkaa vapauttaa turpeeseen vuosituhansien aikana kertynyttä hiiltä takaisin ilmakehään lisäten näin jo ennestään korkeaa ilmakehän hiilidioksidipitoisuutta.

Tampere ja Turku asuntosijoittajien suosiossa

Suomen Vuokranantajien tuoreen vuokramarkkinakatsauksen mukaan pääkaupunkiseutu on Suomen ainoa metropoli, mutta Tampere ja Turku kirivät perässä. Katsauksen mukaan eri alueiden eriytyminen vahvistuu tulevina vuosina. Maan tärkeiden kasvukeskusten kehitystä vauhdittamaan tarvitaan fiksuja liikenneinvestointeja sekä asuntotuotantoa myös tulevina vuosina.

Räjäytykset aiheuttavat hetkellisiä pysäytyksiä Köydenpunojankadun liikenteeseen

VR:n vanhan konepaja-alueen rakennusurakkaan liittyvä kadunrakennustyö on sulkenut kulkuyhteyden Logomon ja Veturimiehenkadun välillä 9. lokakuuta lähtien.

HPK kiinnitti Santeri Lukan

TPS:stä lähtöpassit saanut puolustaja Santeri Lukka jatkaa uraansa Hämeenlinnasa. HPK kiinnitti Lukan sopimuksella, joka jatkuu kevääseen 2021 saakka. Lukka siirtyy HPK:n vahvuuteen välittömästi.

PAU: Posti pakottaa työntekijänsä laajoihin lakkoihin

Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU käynnistää Postissa laajat lakkotoimet. Postinjakelu, käsittely ja kuljetus ovat marraskuussa lakossa kaksi viikkoa, jollei työehtosopimusneuvotteluissa ja pakettilajittelijoiden tilanteesta päästä työnantajan kanssa sopuun.

Fingerpori-elokuvalle 26 331 katsojaa avausviikonlopun jälkeen

Pirkko-Liina (Sanna Stellan) ja Rivo-Riitta (Jenni Kokander).

Mikko Koukin ohjaama Fingerpori -elokuva avasi 15 426 katsojalla ruuhkaisen viikonlopun katsotuimpana ensi-iltaelokuvana. Ennakoiden kanssa katsojia on koossa eiliseen sunnuntaihin mennessä kaikkiaan 26 331. Elokuvan ensi-ilta oli 16. lokakuuta.

Mimosa Helander Kristillisdemokraattien Varsinais-Suomen piirin johtoon

Kristillisdemokraattien Varsinais-Suomen piiri Loimaalla lauantaina järjestetyssä syyskokouksessaan valitsi puheenjohtajakseen Mimosa Helanderin Loimaalta.

Työllisyys kasvoi, työttömyys laski vuoden takaiseen verrattuna

Työllisyysaste ja työllisyysasteen trendi 2009/09–2019/09, 15–64-vuotiaat.

Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työllisiä oli syyskuussa 40 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömiä oli 9 000 vähemmän kuin vuoden 2018 syyskuussa. Työllisyysasteen trendiluku oli 72,8 prosenttia ja työttömyysasteen trendiluku 6,7 prosenttia.

HKScan aloittaa yt-neuvottelut Suomessa, 25 työpaikkaa vaarassa

HKScan suunnittelee konsernilaajuisen toimintamallinsa uudistamista ja käynnistää siihen liittyvät prosessit. HKScan arvioi myös toimintansa tehostamisen tarvetta Suomessa. Suunnitellun toimintamallin uudistuksen ei arvioida johtavan henkilöstövähennyksiin yhtiön muilla markkina-alueilla kuin Suomessa.

Kolme kymmenestä ajaa stop-merkin ohi pysähtymättä

Kolme kymmenestä kuljettajasta ajaa stop-merkin ohi pysäyttämättä.

Stop-merkki osoittaa väistämisvelvollisuutta, mutta velvoittaa yksiselitteisesti myös pysäyttämään. Silti Liikenneturvan seurantojen mukaan kolme kymmenestä kuljettajasta ajaa merkin ohi pysäyttämättä.

Vapaa-ajankalastuksesta tavoitellaan suosittua ja yhteiskunnallisesti arvostettua luontoharrastusta

Maa- ja metsätalousministeriö on julkaissut uuden vapaa-ajan kalatalouden kehittämisstrategian. Laajassa yhteistyössä alan sidosryhmien kanssa valmisteltu strategia tavoittelee vapaa-ajankalastuksesta suosittua ja yhteiskunnallisesti arvostettua luontoharrastusta, joka hyödyntää kestävästi Suomen monipuolisia kalavesiä ja kalastusmahdollisuuksia.

TPS-pakki Santeri Lukan pelaajasopimus purettu

Santeri Lukka.

HC TPS ja puolustaja Santeri Lukka ovat purkaneet loppukautta koskevan pelaajasopimuksen yhteisymmärryksessä, ilmoittaa seura.

Mistä naisten ja miesten väliset erot perintätoimeksiantojen määrissä johtuvat?

Intrumin tuoreen tutkimuksen mukaan Suomi vaikuttaa olevan Pohjoismaiden tasa-arvoisin maa perintätoimeksiantojen sukupuolijakaumalla mitattuna, vaikka erojakin löytyy. Tutkimuksen mukaan Pohjoismaissa keskimäärin 60 prosenttia perintätoimeksiannosta kohdistuu miehiin. Suomessa vastaava luku on 54,6 prosenttia.

Urheilu

HPK kiinnitti Santeri Lukan

TPS:stä lähtöpassit saanut puolustaja Santeri Lukka jatkaa uraansa Hämeenlinnasa. HPK kiinnitti Lukan sopimuksella, joka jatkuu kevääseen 2021 saakka. Lukka siirtyy HPK:n vahvuuteen välittömästi.

Näkökulma: Liigakarsinnassa ei ole jossittelun varaa

Viime vuodelta tuttu pari kohtaa jälleen liigakarsinnassa.

Jalkapallon liigakarsinnan alla suurin huomio on ymmärrettävästi kohdistunut toisen osaottelun pelipaikkaan. Kaikkien halu on tietää hyvissä ajoin, missä ratkaiseva toinen peli pelataan.

TPS-pakki Santeri Lukan pelaajasopimus purettu

Santeri Lukka.

HC TPS ja puolustaja Santeri Lukka ovat purkaneet loppukautta koskevan pelaajasopimuksen yhteisymmärryksessä, ilmoittaa seura.

Kokkolan keskuskentän kunto tarkastetaan perjantaina

TPS ja KPV kohtaavat Veikkausliigan kaksiosaisessa karsinnassa viime vuoden malliin. KPV saattaa joutua pelaamaan kotiottelunsa Seinäjoella, mikäli Kokkolan keskuskentän kunto ei läpäise tarkastusta perjantaina.

Veikkausliigan karsinnassa kohtaavat TPS ja KPV kaksiosaisessa ottelussa. Avausosa pelataan Veritas Stadionilla Turussa torstaina 24. lokakuuta kello 18.30. Toinen osaottelu on aseteltu pelattavaksi sunnuntaina 27. lokakuuta kello 13 Kokkolan keskuskentällä.

Javenture-Areena muuttuu LähiTapiola-areenaksi

Javenture-Areenan nimi muuttuu LähiTapiola-areenaksi.

Turun Impivaarassa sijaitseva Javenture-Areena on siirtynyt uusille omistajille. Javenture-Areenan nimi muuttuu omistajamuutoksen myötä LähiTapiola-areenaksi. Vuonna 2011 toimintansa aloittanut Javenture-Areena on koko Varsinais-Suomen alueen ainoa täysimittainen jalkapallohalli.

Otteluanalyysi: TPS reserveillä maalittomaan tasapeliin

Naisten ykköstuomari Lina Lehtovaara oli ensi kertaa oikeudenjakajana Ykkösen ottelussa.

Ykkönen päättyi tussahdukseen Turussa. TPS pelasi hyvän kauden, mutta viimeisessä pelissä kentällä oli reservimiehistö porilaista MuSaa vastaan. Peli päättyi 0-0 ja vieraat olivat lähempänä voittoa.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.