Turun kaupungin talous putoaa 60 miljoonaa euroa pakkaselle

Turun kaupungin vuosikate painuu 13,2 miljoonaa euroa negatiiviseksi. Turun kaupungin vuosikate painuu 13,2 miljoonaa euroa negatiiviseksi. Kuva: Jari Laurikko

Turun vuoden toisen talousennusteen mukaan kaupungin vuosikate on 13,2 miljoonaa euroa negatiivinen. Tilikauden alijäämäksi muodostuu ennusteen mukaan 60,1 miljoonaa euroa. Turun kaupunginhallitus käsittelee osavuosikatsausta kokouksessaan maanantaina.

Turun seudun talouskasvulla sekä väestön ja työllisyyden kasvu lisäävät kaupungin tuottamien julkisten palvelujen kysyntää. Tämä on näkynyt konkreettisina seikkoina vuonna 2019. Sivistystoimialalla palvelutarve kasvaa lukiokoulutusta lukuun ottamatta.

Määrällisesti kasvu on edelleen ollut suurinta perusopetuksessa. Varhaiskasvatuksen palvelutarpeen kasvu perustuu kaupungin asukasluvun kasvuun ja väestörakenteen muutokseen sekä työttömyyden vähenemistä aiheutuvaan päiväkotihoidon kysynnän kasvuun.

Rakentaminen on edelleen vilkasta, joskin suhdanteen tasoittumista on havaittavissa. Ydinkeskustassa Kauppatorin ympäristössä useat suuret rakennus- ja saneeraushankkeet ovat käynnissä tähdäten uudistuvan Kauppatorin ja koko keskusta-alueen kokonaisuuteen.

Elokuussa opetus- ja kulttuuriministeriö päätti myöntää Turun yliopistolle konetekniikan ja materiaalitekniikan diplomi-insinöörikoulutuksen vastuut, mikä tulee heijastumaan koko Lounais-Suomen vetovoimassa ja toimintaympäristössä pitkälle tulevaisuuteen.

Kaupunginhallitus käynnistää 50 miljoonan euron sopeutusta tavoittelevan prosessin, jonka tuloksena määritetään talouden tasapainottamiseen tähtäävät ja valmisteltavaan taloussuunnitelmaan sisällytettävät toimenpiteet. Päätöksen toimeenpano on aloitettu.

Erityisenä haasteena on menojen kasvun hallinta aikana, jolloin palvelutarpeen kasvu on jatkuvaa. Yhteenveto sopeutusprosessin tilanteesta ja tuloksista esitetään kaupunginjohtajan talousarvioesityksen yhteydessä.

Kaikkien toimialojen tulee jatkaa ensimmäisessä osavuosikatsauksessa kehotettua tiukkaa tarveharkintaa sijaisten ja tilapäisen työvoiman palkkaamisessa. Myös loppuvuoden palvelu- ja tavarahankinnat rajoitetaan vain päivittäisessä palvelutuotannossa ehdottomasti tarvittaviin. Talkoovapaiden antamista tulee suosia, mikäli se on mahdollista ilman sijais- ja ylityökustannuksia.

Turun kaupungin vuoden toisen talousennusteen mukaan vuosikate on 13,2 miljoonaa euroa negatiivinen. Toimintatuottojen ja verorahoituksen ennustettu kertymä ei riitä kattamaan toiminnasta aiheutuvia kuluja eikä suunnitelman mukaisia poistoja.

Tilikauden alijäämäksi muodostuu ennusteen mukaan 60,1 miljoonaa euroa. Muutetussa talousarviossa hyväksyttiin alijäämäksi 19,1 miljoonaa euroa. Talousarviopoikkeama on 41 miljoonaa euroa miinusmerkillä varustettuna.

Toimintakatteen ennuste on -1 090 miljoonaa euroa. Nettokäyttömenoja kuvaava toimintakate ylittää talousarvion 33,8 miljoonaa eurolla. Edelliseen vuoteen verrattuna toimintakate heikkenee 54,2 miljoonalla eurolla (5,2%).

Toimintatuottojen koko vuoden ennuste, 432,8 miljoonaa euroa, olisi toteutumassa suunnitelman mukaisesti. Vähennystä vuoteen 2018 verrattuna olisi 2,6 miljoonaa euroa.

Toimintakulut oikaistuna valmistuksella omaan käyttöön on ennusteen mukaan 1,5 miljoonaa euroa. Kasvua talousarvioon verrattuna on 34 miljoonaa euroa ja 51,4 miljoonaa euroa edelliseen vuoteen verrattuna.

Suurimmat nettokäyttömenojen (toimintakatteen) talouspoikkeamat ovat toimielimittäin seuraavat: Sosiaali- ja terveyslautakunta (-31,6 miljoonaa euroa), kasvatus- ja opetuslautakunta (-5,3 miljoonaa euroa), kaupunginhallitus ja kaupungin yhteiset toiminnot (-2,5 miljoonaa euroa), joukkoliikennelautakunta (-2 miljoonaa euroa).

Henkilötyövoiman ennustetaan kasvavan tavoitteesta, joka oli 117 henkilötyövuotta. Suurin poikkeama tavoitteeseen tulee sivistystoimialalta johtuen oppilasmäärän kasvusta, varhaiskasvatuksen kysynnän kasvusta sekä uusien yksikköjen toiminnan aloituksesta. Kaupunginjohtajan toimialalla poikkeamaa tulee tilapalvelukeskuksen organisaatio- ja toimintamalliuudistuksesta sekä työllisyyspalvelukeskuksen hankehenkilöstön lisäyksestä (ulkoinen rahoitus).

Poikkeama henkilöstökulujen osalta tulisi olemaan yhteensä 9,5 miljoonaa euroa. Sopimuskorotusten kustannusvaikutus vuoden 2019 palkkoihin on noin +2,4 %. Lomarahoista poistuu 30%:n leikkaus 1.4.2019 jälkeen ansaittavista lomista, mikä näkyy lomapalkkakustannusten kasvuna.

Verorahoituksen kokonaiskertymäksi ennustetaan 1 043,6 miljoonaa euroa, mikä on seitsemän miljoonaa talousarvioon asetettua tavoitetta vähemmän. Verotulojen ennustetaan jäävän talousarvioon kirjatusta tavoitteesta 9 miljoonaa euroa. Merkittävin riski liittyy kunnallisverotulojen kertymään, johon on kohdistunut poikkeuksellisen suuria sekä teknisistä että toiminnallisista uudistuksista aiheutuneita haasteita.

Rahoitustuottojen ja -kulujen ennuste on 33,1 miljoonaa euroa. Ennusteessa on huomioitu Turun seudun sosiaali- ja terveyspalvelukiinteistöt Oy:n ja Turun Teknologiakiinteistöt Oy:n pääomajärjestelyiden vaikutukset rahoitustuottoihin ja kuluihin.

Kaupungin investointien nettomenojen ennuste on yhteensä 120,7 miljoonaa euroa. Ennusteen ja muutetun talousarvion investointien nettomenojen välillä on yhteensä 8,6 miljoonan euroa alitusta.

Toiminnan ja investointien rahavirta on ennusteen mukaan 144,3 miljoonaa euroa negatiivinen. Vuosikatteeseen vaikuttaa eniten nettokäyttömenojen ylitys 33,8 miljoonalla eurolla. Muutettuun talousarvioon sisältyi Turun seudun sosiaali- ja terveyspalvelukiinteistöt Oy:n osakkeiden luovutus sekä Turun Teknologiakeskus Oy:n pääomajärjestelyt ensimmäisessä osavuosikatsauksessa.

Rahoituksen rahavirta on ennusteen mukaan 133,7 miljoonaa euroa ja toteutuisi suunnitelman mukaisesti.

Toimielimille talousarviossa asetetut, strategisiin sopimuksiin kirjatut tavoitteet näyttävät ennusteen mukaan toteutuvan toimialoilla pääosin tavoitteen mukaisesti.

Hyvinvointialan tavoitteista jää ennusteen mukaan saavuttamatta muun muassa jatkohoitojonojen lyheneminen sairaanhoitopiirissä ja kiireettömän lääkärivastaanoton jonotusaikojen lyheneminen terveyskeskuksissa.

Sivistystoimialalla keskeisin haaste on talousarviota selvästi suurempi henkilötyövuosien kasvu, joka näkyy myös henkilöstökulujen kasvussa.

Kaupunkiympäristötoimialalla toiminnallisten tavoitteiden poikkeamat koskevat lähinnä rakennusvalvonnan ja ympäristölupavalvonnan käsittelyaikoja, seudullisen joukkoliikenteen matkamääriä ja kulkumuotojakautumaa (kevyen liikenteen osuuden kasvua).

Konserniyhtiöille asetetut toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet ovat toteutumassa pääosin asetettujen tavoitteiden ja suunnitellun mukaisesti. Erityisesti asuntosektorin yhteisöjen (TVT Asunnot Oy, Varsinais-Suomen Asumisoikeus Oy ja Turun ylioppilaskyläsäätiö) toiminnalliset ja taloudelliset tulokset toteutuvat suunniteltua parempina.

Tuotantoliiketoiminnassa on haasteita ja alan kilpailutilanne on kireä, mikä heijastuu alan yhtiöiden tilanteeseen. Kuntec Oy:n, Arkea Oy:n ja Lännen Tekstiilihuolto Oy:n liikevoitot ja tilikauden tulokset ovat jäämässä asetetuista tavoitteista.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Talvilomapuuhaa tarjolla Vimmassa

Vimman maksuton talvilomatapahtuma on avoinna 18.–20. helmikuuta joka päivä klelo 12–16. Toiminnassa on 9–18-vuotiaille luvassa peliluola, lautapelejä, palapelejä, elokuvia ja erilaisia työpajoja. Tapahtumaan osallistuvilla tulee olla maksuton nuorisokortti. Kortin hakemuksen saa Vimmasta tai mistä tahansa nuorisotilasta.

Verohallinto keräsi tammikuussa 7 308 miljoonaa euroa

Verohallinnon tammikuussa keräämät verojen nettokertymät olivat yhteensä 7 308 miljoonaa euroa. Verohallinnon verokertymissä ei näy Tullin keräämä arvonlisävero ja Trafin keräämät verot.

Vamma päätti Koilahden hallikauden

Taika Koilahti.

Yksi eturivin turkulaisyleisurheilija on poissa 15.–16. helmikuuta käytävistä halli-SM-kisoista. Pituushyppääjä Taika Koilahden hallikausi päättyi jo kauden ensimmäisessä pituuskisassa viime viikolla reisivammaan.

Nuori kuski kaahasi roimaa ylinopeutta moottoritiellä Kaarinassa

Poliisipartio mittasi sunnuntaina kello 00.55 Kaarinassa moottoritiellä Raadelman liittymän kohdalla henkilöautolle nopeuden 152 km/h. Tiellä oli suurin sallittu nopeus 100 km/h.

Torninosturin pystytys estää läpiajon ja pysäköinnin Kauppiaskadulla

Hamburger Börsin työmaalla pystytetään torninosturi viikolla 8. Pystytys tapahtuu 17.-21. helmikuuta kello 7.-16.

Tuuli voimistuu myrskyksi

Sunnuntai-illan ja maanantaiaamupäivän aikana etelänpuoleinen tuuli voimistuu myrskyksi. Maa-alueilla voimakkaimmat puuskat esiintyvät länsirannikon maakunnissa.

Viemäri- ja vesijohtotyö estää läpiajon Riippakoivunkadulla maaliskuulle asti

Viemäri- ja vesijohtotyö estää läpiajoliikenteen osoitteessa Riippakoivunkatu 17-19 Mälikkälässä maanantaista alkaen. Työstä on haittaa molemmissa ajosuunnissa.

Jälkipeli: Pöytyällä ei jääty ihmettelemään – talkootyöllä rakennettiin oma liikuntahalli

Lukko Areena on talkoovoimalla noussut liikuntapaikka Pöytyällä. Toteutustapa on ollut täysin poikkeuksellinen. Hallin lattiaan on maalattu myös viivoja pesäpallon harjoittelua varten. Sähly toimii alkulämmittelynä ennen pesisharjoituksia.

Loukonkulman Lukko ei kuulosta monellekaan kovin tutulta. Silti pieni kyläyhdistys on tehnyt jotain sellaista mahdolliseksi, mikä, etenkin kaupungeissa, kuulostaa täysin mahdottomalta. Pöytyän itäosaan vahvasti talkooporulla rakennettua liikuntahallia on käyty ihmettelemässä laajemmaltikin.

Loton potti ponnahtaa 3,6 miljoonaan euroon

Lotosta ei löytynyt kierroksella 7/2020 yhtään täysosumaa. Ensi viikolla potissa on 3,6 miljoonaa euroa.

Teollisuuden liikevaihto kasvoi joulukuussa 6,7 prosenttia

Teollisuuden (BCD) työpäiväkorjatun liikevaihdon vuosimuutos, % (TOL 2008).

Teollisuuden työpäiväkorjattu liikevaihto kasvoi Tilastokeskuksen mukaan joulukuussa 6,7 prosenttia vuodentakaisesta. Teollisuuden liikevaihto kasvoi päätoimialoista eniten sähkö- ja elektroniikkateollisuudessa, 45,4 prosenttia, sekä metalliteollisuudessa, 22,2 prosenttia vuodentakaisesta. Teollisuuden kausitasoitettu liikevaihto kasvoi 4,0 prosenttia marraskuuhun verrattuna.

Ajokiellossa ollut kuski jäi kiinni Nostoväenkadulla seitsemännen kerran vuoden aikana

Poliisipartio pysäytti perjantaina kello 21.40 Turussa Nostoväenkadulla henkilöauton, jonka kuljettajana ollut vuonna 1999 syntynyt nainen oli ajokiellossa.

Rakennuskustannukset nousivat tammikuussa 0,6 prosenttia

Rakennuskustannusindeksin pitkän aikavälin kehitys.

Tilastokeskuksen mukaan rakennuskustannukset nousivat tammikuussa 0,6 prosenttia vuodentakaisesta. Työkustannukset nousivat 1,8 prosenttia ja palveluiden hinnat 1,4 prosenttia edellisen vuoden tammikuuhun verrattuna. Tarvikepanosten hinnat laskivat 0,4 prosenttia vuodentakaisesta.

Sähköliiton lakko päättynyt kaikissa yrityksissä

Sähköliiton lakko on päättynyt kaikissa teknologiayrityksissä. Liitto aloitti lakkonsa 5. joulukuuta kahdessatoista teknologiayrityksessä, ja lakko jatkui yrityksissä kaksi kuukautta ja osassa sitäkin pidempään.

Lisäävän valmistuksen täydennyskoulutusta suunnittelijoille ja yritysjohdolle

Turussa järjestetään kevään aikana koulutusta, joka on suunnattu kokeneille suunnittelijoille.

Lisäävän valmistuksen tehokkaampi hyödyntäminen edellyttää yritysten suunnitteluosaamisen vahvistamista. Tähän tarpeeseen järjestetään Turussa kevään aikana koulutusta, joka on suunnattu kokeneille suunnittelijoille. Viisipäiväisen koulutuksen lisäksi järjestetään toinen, kahdesta koulutuspäivästä muodostuva suppeampi kokonaisuus yritysjohdon edustajille. Ilmoittautumisaika koulutuksiin päättyy runsaan viikon kuluttua.

Hoitotarvikejakelua pyrittävä kehitettämään

Kirjoittajien mukaan Turkuun kaivataan hoitotarvikkeille jakelupistettä joko ydinkeskustaan tai ainakin lähelle keskeisiä joukkoliikennereittejä.

Turun kaupungissa on meneillään suuret sopeuttamistoimet. Niillä haetaan toiminnan tehostamista ja palvelujen parantamista. Yhtenä konkreettisena toimenpiteenä esitämme hoitotarvikejakelun kehittämistä ja helpommin saavutettavuutta.

Huumekuski jäi Raisiossa 13. kertaa kiinni ajosta ilman korttia

Poliisipartio pysäytti perjantaina kello 23.45 Raisiossa Murroskujalla henkilöauton, jonka kuljettajalle tehty huumepikatesti antoi positiivisen tuloksen amfetamiinille, eikä hänellä ollut voimassa olevaa ajokorttia.

Rakennusyritysten liikevaihto supistui 1,8 prosenttia joulukuussa

Rakentamisen työpäiväkorjatun liikevaihdon ja myynnin määrän vuosimuutos, joulukuu 2019, %.

Rakennusyritysten työpäiväkorjattu liikevaihto supistui joulukuussa 1,8 prosenttia vuoden takaisesta. Myynnin määrällä mitattuna rakentaminen supistui 3,7 prosenttia. Liikevaihdon ja myynnin määrän laskuun vaikutti ennen kaikkea talonrakentamisen heikko kehitys vuoden takaiseen verrattuna.

Poliisi panostaa näkyvään valvontaan hiihtolomaliikenteessä

Etelä-Suomen hiihtolomat vilkastuttavat liikennettä etenkin etelästä pohjoiseen suuntautuvilla pääteillä. Lomakausi näkyy liikenteessä kolmisen viikkoa. Pääteiden lisäksi liikenne lisääntyy myös talvilomakohteiden lähiteillä.

Urheilu

Vamma päätti Koilahden hallikauden

Taika Koilahti.

Yksi eturivin turkulaisyleisurheilija on poissa 15.–16. helmikuuta käytävistä halli-SM-kisoista. Pituushyppääjä Taika Koilahden hallikausi päättyi jo kauden ensimmäisessä pituuskisassa viime viikolla reisivammaan.

Jälkipeli: Pöytyällä ei jääty ihmettelemään – talkootyöllä rakennettiin oma liikuntahalli

Lukko Areena on talkoovoimalla noussut liikuntapaikka Pöytyällä. Toteutustapa on ollut täysin poikkeuksellinen. Hallin lattiaan on maalattu myös viivoja pesäpallon harjoittelua varten. Sähly toimii alkulämmittelynä ennen pesisharjoituksia.

Loukonkulman Lukko ei kuulosta monellekaan kovin tutulta. Silti pieni kyläyhdistys on tehnyt jotain sellaista mahdolliseksi, mikä, etenkin kaupungeissa, kuulostaa täysin mahdottomalta. Pöytyän itäosaan vahvasti talkooporulla rakennettua liikuntahallia on käyty ihmettelemässä laajemmaltikin.

Pudotuspeleihin kiriminen vaatii tasaisuutta Ura Basketilta

Dustin Thomasin panos Uran hyökkäyspelaamisessa on ollut suuri.

Kun Korisliigan runkosarjaa on pelaamatta runsas neljännes, joukkueiden voimasuhteet ovat hyvin selvillä. Kaarinan Ura Basketin osalta tämä tarkoittaa sitä, että joukkueella on mahdollisuus taistella pääsystä kahdeksan parhaan joukkoon pudotuspeleihin. Pudotuspelipaikka vaatisi kuitenkin erinomaista onnistumista ja, ennen kaikkea, tasaisuutta.

Nuori norjalaiskärki Kalabatama sopimukseen TPS:n kanssa

Kabamba Tumba Kalabatama.

TPS:n Veikkausliigajoukkue vahvistaa hyökkäyspäätään norjalaiskärki Kabamba Tumba Kalabatamalla . TPS:n ja Kalabataman välinen sopimus on 2+1-vuotinen.

Raviurheilu on i ntohimoisten ja lannistumattomien laji

Jyrki Filatoff on ravivalmentaja ja pitkän linjan ohjastaja.

>name="paraovr" type="string" value="0100181B000010000100AF1B000008000000000000000000"Raviurheilu on yksi lukuisista hevosurheilulajeista, joka ihastuttaa vauhdin hurmallaan. Raviurheilu on levinnyt lajina Eurooppaan 1700-luvulla Yhdysvalloista. Suomessa ensimmäiset ravit järjestettiin vuonna 1817 Turun Aurajoen jäällä. Nykyään raveja järjestetään ympäri Suomea melkein vuoden jokaisena päivänä.

Jälkipeli: Loimu-legenda Ossi Rumpunen siirtyi työelämään, lentistä unohtamatta

Raision Loimun pitkäaikainen pelaaja Ossi Rumpunen lopetti uransa pääsarjatasolla ja siirtyi työelämän puolelle. Luokanopettajan virka löytyi Raision Friisilän koulusta.

Ossi Rumpunen on palannut ”rikospaikalle”. Siitä on kulunut parikymmentä vuotta, kun Pikku-Ossi aloitti kolmannen luokan Friisilän koulun musiikkiluokalla. Nyt samainen mies astelee koulun käytävillä luokanopettajana. Maisteri Rumpunen on siirtynyt sujuvasti ammattilaiskentiltä työelämään – lentopalloa unohtamatta.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!