Opiskelija – näillä vinkeillä säästät sekä rahaa että luontoa

Nuorisobarometrin mukaan huoli ympäristöstä on entistä yleisempää nuorten keskuudessa. Myös oma talous mietityttää. Korkeakoulujen uusi lukuvuosi on alkamassa ja hävikkiruoan verkkokauppa Matsmart haluaakin antaa sekä uusille että opintojaan jatkaville opiskelijoille viisi vinkkiä, joilla säästää luontoa ja rahaa.

– Nykyopiskelijoiden ajatusmaailma ja kulutuskäyttäytyminen ovat tulevaisuuden valtavirtaa. Mitä useampi opiskelija tekee ympäristön kannalta järkeviä valintoja, sitä nopeammin pystymme vaikuttamaan ilmastonmuutokseen, kertoo Matsmartin toimitusjohtaja Karl Andersson.

Opiskelijan ruokabudjetti on Tilastokeskuksen ja Eurostudent-tutkimuksen mukaan keskimäärin 150–200 euroa kuukaudessa. Paras tapa säästää ruokamenoissa on pitää huoli siitä, että kaikki ostettu ruoka tulee syötyä eikä päädy hävikkiin.

– Ruokahävikki aiheuttaa – rahan tuhlaamisen lisäksi – tarpeettomia kasvihuonepäästöjä ja biojätettä. Matsmartin visio on maailma ilman ruokahävikkiä ja panoksemme hävikin vähentämiseen on myydä verkkokauppamme kautta alennettuun hintaan tuotteita, jotka muutoin olisivat saattaneet päätyä hävikkiin esimerkiksi vaihtuneiden pakkausten tai lähestyvien parasta ennen -päiväysten johdosta”, jatkaa Karl Andersson.

Nuorisobarometrin mukaan nuorten huoli ilmastonmuutoksesta on kasvanut jyrkästi ja he myös pyrkivät yhä enemmän vaikuttamaan asioihin ostopäätösten kautta.

Viisi vinkkiä joilla säästät rahaa ja luontoa. Suunnittele ruokaostokset etukäteen. Tekemällä viikoittaisen ruokalistan voit säästää merkittävästi rahaa. Suunnitelmallisen ostoslistan ansiosta ruokahävikki vähenee, mikä on hyväksi sekä ympäristölle että lompakolle.

“Parasta ennen” on usein “parasta edelleen”. Ruoka ei pilaannu vain siksi, että maanantai vaihtuu tiistaiksi. Säästät rahaa, kun et turhaan heitä pois ruokaa, jonka parasta ennen -päiväys on lähellä tai umpeutunut. Luota aisteihisi - haista ja maista ruokaa ennen poisheittämistä. Ja tartu mieluusti tilaisuuteen, kun kaupasta löytyy alennettua ruokaa lyhyellä päiväyksellä.

Optimoi vaatekaappisi sisältö. Yksi tapa ostaa vaatteita järkevästi ja taloudellisesti on panostaa helposti yhdisteltäviin, niin sanottuihin perusvaatteisiin, joita voisi olla noin 30 kappaletta kaapissa. Kun teet vaateostoksia, etsi laadukkaita käytettyjä vaatteita kirpputoreilta tai second hand -kaupoista.

Matkusta ympäristön (ja lompakon) kannalta kestävästi. Ota selvää, jos voisit vaihtaa joukkoliikenteen pyöräilyyn. Pyöräillä ja kävellä voi ympäri vuoden, joten säästö voi olla merkittävä. Kun matkustat pidemmälle, osta liput hyvissä ajoin edullisemmin. VR:n Säästölippu on edullisempi kuin normaali 30 prosentin opiskelija-alennus muista lipputyypeistä. Vältä lentäessä turhia välilaskuja.

Myy pois kaikki tarpeeton. Myy pois kaikki, mitä et tarvitse, esimerkiksi Tori.fi:ssä tai Facebookin kirpparipalstoilla. Tienaat rahaa ja samalla tavaroillesi tulee käyttöä eikä ostajan tarvitse hankkia uutta.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Palveluiden liikevaihto ja tuotanto kasvoivat joulukuussa

Palveluiden työpäiväkorjatun liikevaihdon ja volyymin vuosimuutos, %.

Palvelualojen työpäiväkorjattu liikevaihto kasvoi joulukuussa 2,1 prosenttia vuoden 2018 joulukuusta. Palvelutuotanto eli volyymi, josta hintojen muutosten vaikutus on poistettu, kasvoi samaan aikaan 0,8 prosenttia. Vuoden 2019 marraskuussa liikevaihto oli 2,2 prosentin kasvussa volyymin asettuessa tuolloin 1,2 prosentin nousuun vuodentakaisesta. Palvelualoissa ei ole mukana kaupan toimialoja.

Rikosuhripäivystyksen asiakasmäärässä Turussa yli 40 prosentin kasvu viime vuonna

Asiakasmäärät kasvoivat Rikosuhripäivystyksen Turun palvelupisteellä viime vuonna yli 40 prosenttia verrattuna vuoden 2018 lukuihin.

Meriliikennekeskukset estivät kymmenen karilleajoa viime vuonna

VTS Finlandin meriliikennekeskuksissa estettiin viime vuonna kymmenen mahdollista karilleajoa ja kirjattiin yli 650 alusliikennettä koskevaa poikkeamaa tai rikettä. Kulunut vuosi näyttäytyi meriliikenteenohjauksessa vilkkaana ja alusliikenne sujui turvallisesti läpi vuoden. Tämä käy ilmi VTS Finlandin meriliikenteenohjauksen poikkeamien vuosiraportista.

Raision kaupunginkirjastossa Harry Potter -aiheista puuhailua talviloman ratoksi

Raision kaupunginkirjastossa on Harry Potter -aiheista tekemistä

Raision kaupunginkirjaston lasten- ja nuortenosastolla järjestetään talvilomaviikolla Harry Potter -aiheista tekemistä.

C-vitamiini voi lyhentää vakavasti sairaiden potilaiden hengityskonehoidon kestoa

C-vitamiinin antaminen lyhensi hengityskonehoidon kestoa tehohoitopotilailla, mutta vaikutus riippui sairauden vakavuusasteesta.

Selvitys: Pörssiyritykset kohtaamaan koronaviruksen vaikutukset

Kansainvälisen ja kotimaisen talouden viileneminen ei viime vuonna pystynyt lyömään lommoa Suomen suurimpien yritysten liiketoimintaan, kertoo Strategic Accountingin selvitys.

Naantalissa tapahtuu koululaisten talvilomalla

Keskiviikkona järjestetään erityisopastus Hiilolan porvariskotiin.

Naantalissa on tarjolla koululaisten talviloman aikana liikunnallista ohjelmaa sekä elokuvia lapsille, nuorille sekä koko perheelle. Keskiviikkona on myös mahdollisuus päästä opastetulle kierrokselle Naantalin museon Hiilolaan ja näyttelyyn Oskar Marjasesta .

Sunnuntain runsaat sateet ovat saaneet joet tulvimaan pelloille

Sunnuntain runsaat sateet ovat saaneet joet tulvimaan pelloille länsi- ja etelärannikon vesistöissä ja Lounais-Suomessa. Eurajoella vedenkorkeus on noussut tulvarajalle Euran keskustassa ja Säkylän Pyhäjärvi on säännöstelyrajan yläpuolella.

Pääkirjastossa jääkiekkoilijoita, luontoa ja eläimiä

Pääkirjastossa on tarjolla erilaista puuhailua talvilomaviikolla.

Turun palloseuran jääkiekkoilijat vierailevat Turun pääkirjaston tieto-osastolla 20. helmikuuta kello 17. Luvassa on pelaajien haastattelut, pöytälätkähaaste ja nimmareiden jakoa.

Kortiton huumekuski kiinni Kaarinassa

Poliisipartio pysäytti lauantaina kello 9.45 Kaarinassa Paraistentiellä henkilöauton, jonka kuljettajalle tehty huumepikatesti antoi positiivisen tuloksen amfetamiinille, eikä kuljettajalla ollut voimassa olevaa ajokorttia.

Talvilomapuuhaa tarjolla Vimmassa

Vimman maksuton talvilomatapahtuma on avoinna 18.–20. helmikuuta joka päivä klelo 12–16. Toiminnassa on 9–18-vuotiaille luvassa peliluola, lautapelejä, palapelejä, elokuvia ja erilaisia työpajoja. Tapahtumaan osallistuvilla tulee olla maksuton nuorisokortti. Kortin hakemuksen saa Vimmasta tai mistä tahansa nuorisotilasta.

Verohallinto keräsi tammikuussa 7 308 miljoonaa euroa

Verohallinnon tammikuussa keräämät verojen nettokertymät olivat yhteensä 7 308 miljoonaa euroa. Verohallinnon verokertymissä ei näy Tullin keräämä arvonlisävero ja Trafin keräämät verot.

Vamma päätti Koilahden hallikauden

Taika Koilahti.

Yksi eturivin turkulaisyleisurheilija on poissa 15.–16. helmikuuta käytävistä halli-SM-kisoista. Pituushyppääjä Taika Koilahden hallikausi päättyi jo kauden ensimmäisessä pituuskisassa viime viikolla reisivammaan.

Nuori kuski kaahasi roimaa ylinopeutta moottoritiellä Kaarinassa

Poliisipartio mittasi sunnuntaina kello 00.55 Kaarinassa moottoritiellä Raadelman liittymän kohdalla henkilöautolle nopeuden 152 km/h. Tiellä oli suurin sallittu nopeus 100 km/h.

Torninosturin pystytys estää läpiajon ja pysäköinnin Kauppiaskadulla

Hamburger Börsin työmaalla pystytetään torninosturi viikolla 8. Pystytys tapahtuu 17.-21. helmikuuta kello 7.-16.

Tuuli voimistuu myrskyksi

Sunnuntai-illan ja maanantaiaamupäivän aikana etelänpuoleinen tuuli voimistuu myrskyksi. Maa-alueilla voimakkaimmat puuskat esiintyvät länsirannikon maakunnissa.

Viemäri- ja vesijohtotyö estää läpiajon Riippakoivunkadulla maaliskuulle asti

Viemäri- ja vesijohtotyö estää läpiajoliikenteen osoitteessa Riippakoivunkatu 17-19 Mälikkälässä maanantaista alkaen. Työstä on haittaa molemmissa ajosuunnissa.

Jälkipeli: Pöytyällä ei jääty ihmettelemään – talkootyöllä rakennettiin oma liikuntahalli

Lukko Areena on talkoovoimalla noussut liikuntapaikka Pöytyällä. Toteutustapa on ollut täysin poikkeuksellinen. Hallin lattiaan on maalattu myös viivoja pesäpallon harjoittelua varten. Sähly toimii alkulämmittelynä ennen pesisharjoituksia.

Loukonkulman Lukko ei kuulosta monellekaan kovin tutulta. Silti pieni kyläyhdistys on tehnyt jotain sellaista mahdolliseksi, mikä, etenkin kaupungeissa, kuulostaa täysin mahdottomalta. Pöytyän itäosaan vahvasti talkooporulla rakennettua liikuntahallia on käyty ihmettelemässä laajemmaltikin.

Urheilu

Vamma päätti Koilahden hallikauden

Taika Koilahti.

Yksi eturivin turkulaisyleisurheilija on poissa 15.–16. helmikuuta käytävistä halli-SM-kisoista. Pituushyppääjä Taika Koilahden hallikausi päättyi jo kauden ensimmäisessä pituuskisassa viime viikolla reisivammaan.

Jälkipeli: Pöytyällä ei jääty ihmettelemään – talkootyöllä rakennettiin oma liikuntahalli

Lukko Areena on talkoovoimalla noussut liikuntapaikka Pöytyällä. Toteutustapa on ollut täysin poikkeuksellinen. Hallin lattiaan on maalattu myös viivoja pesäpallon harjoittelua varten. Sähly toimii alkulämmittelynä ennen pesisharjoituksia.

Loukonkulman Lukko ei kuulosta monellekaan kovin tutulta. Silti pieni kyläyhdistys on tehnyt jotain sellaista mahdolliseksi, mikä, etenkin kaupungeissa, kuulostaa täysin mahdottomalta. Pöytyän itäosaan vahvasti talkooporulla rakennettua liikuntahallia on käyty ihmettelemässä laajemmaltikin.

Pudotuspeleihin kiriminen vaatii tasaisuutta Ura Basketilta

Dustin Thomasin panos Uran hyökkäyspelaamisessa on ollut suuri.

Kun Korisliigan runkosarjaa on pelaamatta runsas neljännes, joukkueiden voimasuhteet ovat hyvin selvillä. Kaarinan Ura Basketin osalta tämä tarkoittaa sitä, että joukkueella on mahdollisuus taistella pääsystä kahdeksan parhaan joukkoon pudotuspeleihin. Pudotuspelipaikka vaatisi kuitenkin erinomaista onnistumista ja, ennen kaikkea, tasaisuutta.

Nuori norjalaiskärki Kalabatama sopimukseen TPS:n kanssa

Kabamba Tumba Kalabatama.

TPS:n Veikkausliigajoukkue vahvistaa hyökkäyspäätään norjalaiskärki Kabamba Tumba Kalabatamalla . TPS:n ja Kalabataman välinen sopimus on 2+1-vuotinen.

Raviurheilu on intohimoisten ja lannistumattomien laji

Jyrki Filatoff on ravivalmentaja ja pitkän linjan ohjastaja.

Raviurheilu on yksi lukuisista hevosurheilulajeista, joka ihastuttaa vauhdin hurmallaan. Raviurheilu on levinnyt lajina Eurooppaan 1700-luvulla Yhdysvalloista. Suomessa ensimmäiset ravit järjestettiin vuonna 1817 Turun Aurajoen jäällä. Nykyään raveja järjestetään ympäri Suomea melkein vuoden jokaisena päivänä.

Jälkipeli: Loimu-legenda Ossi Rumpunen siirtyi työelämään, lentistä unohtamatta

Raision Loimun pitkäaikainen pelaaja Ossi Rumpunen lopetti uransa pääsarjatasolla ja siirtyi työelämän puolelle. Luokanopettajan virka löytyi Raision Friisilän koulusta.

Ossi Rumpunen on palannut ”rikospaikalle”. Siitä on kulunut parikymmentä vuotta, kun Pikku-Ossi aloitti kolmannen luokan Friisilän koulun musiikkiluokalla. Nyt samainen mies astelee koulun käytävillä luokanopettajana. Maisteri Rumpunen on siirtynyt sujuvasti ammattilaiskentiltä työelämään – lentopalloa unohtamatta.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!