Kavereiden sijaan ammattilaisia

Minimalismi on muotia, mutta muutoissa se ei näy. Tavaraa on entistä enemmän muutettavaksi. Minimalismi on muotia, mutta muutoissa se ei näy. Tavaraa on entistä enemmän muutettavaksi. Kuva: Minna Saarinen

Konmaritus ei näy muutoissa, tavaran määrä räjähtänyt

– Muutettavat pianot ovat vähenemään päin, kuten myös kirjat, jotka ovat lähes täysin hävinneet, samaten vinyylit ja cd-levyt, kuvailee yrittäjä Pekka Nurmi Turun Ykkösmuutoista ihmisten asumisen ja tavaroiden muutosta viimeisen 40 vuoden ajalta.

Nurmi sanoo, että asuminen ja tavarat ovat muuttuneet todella paljon. Aluksi oli painavaa puutavaraa, nyt se on keventynyt.

– Melkein kaikki vanhoista nuoriin ihmisiin omistavat vain Ikea-tyyppisiä kalusteita. Noin 50 prosenttia kaikista on sellaista ikea-laatua, Nurmi sanoo.

1980-luvulla ei ollut kuin painavaa, täyspuista tavaraa. Nyt kaikki on kevyttä. Ainoastaan pesukoneet ovat enää painavia.

– Ei kauheasti ole kirjahyllyjäkään enää. Vitriinejä toki on.

Nurmi naurattaa, että mies on nähnyt ”herroista narreihin koko setin, laidasta laitaan”.

– Ehkä kiinnostavimpia ovat olleet harvinaisemmat antiikkipeilit. Isäntä kerran meinasi, että tämä pieni peili maksaa sitten kalliin auton verran.

Nurmi ei ole koskaan rikkonut mitään muutoissa. Alalla on oltava tarkat kädet.

Yleensä ihmiset soittelevat yrittäjälle hyvissä ajoin. Nurmi tekee katsauksen tavarasta ja jättää jo etukäteen laatikot. Hinta ei nouse turhaan, kun tietää tavaramäärän.

– Nuoret opiskelijat vielä pärjäävät itsekseen, mutta talkoomuuttojen olen huomannut vähentyneen, kavereiden sijaan nyt otetaan ammattilaiset.

Tavara on myös muuttunut. Alkuaikaan puiset kalusteet olivat arvokkaita, mutta nyt koko suhtautuminen materiaan on kokenut muutoksen.

Elektroniikka hajoaa muutaman vuoden päästä, ja pöydät eivät ole minkään arvoisia.

– Asiakkaidemme puheissa kuuluu joka kerta, että voi, kun tuota tavaraa on, mutta ei se tavaran karsimishalu todellisuudessa muuttohetkellä suuremmin näy, yrittäjä naurahtaa.

– Näitä varastokoppeja ei aluksi ollut, nyt niitä on noussut kuin sieniä sateella. Siellä tavaran paljous näkyy myös.

Nurmi sanoo, ettei vanhaa enää oikein kunnioiteta, ei pidetä siitä huolta. Ennen vanhaan kunnon huonekalu kulki isältä pojalle ja siitä pidettiin huolta, maalailtiin ja lakkailtiin.

– Kuluttamista kannattaa miettiä, koska sillä tavalla voi vaikuttaa maailmaan, yrittäjä sanoo.

– Käsityötaitokin on myös osin kadonnut, ja säädöksetkin vähän jopa tätä estävät. Moni ei sitten uskalla tehdäkään, eikä monella kerrostaloasujalla ole toki työkalujakaan, mikä on sinänsä harmi tietenkin. Asioihin voi silti ostopäätöksillä vaikuttaa.

Minna Saarinen

Tutkimus: Keisarileikkausten vaikutukset lasten terveyteen luultua vähäisempiä

Todennäköisyys joutua suunnittelemattomaan keisarileikkaukseen on suurimmillaan vapaapäivää edeltävän työpäivän aikana, todetaan VATT:n, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, Turun yliopiston ja Pombeu Fabran yliopiston tutkijoiden tuoreessa tutkimuksessa.

Suomen Vuoden optikko -palkinto Turkuun

Optinäön Jarkko Vilén valittiin Suomen Vuoden optikoksi 2019. Erityisesti häntä kiitettiin halusta löytää jokaiselle asiakkaalle sopiva ratkaisu uusien teknologioiden avulla.

Optinäkö-liikkeen Jarkko Vilén valittiin pohjoismaisessa Optical Awards -tapahtumassa Suomen vuoden 2019 optikoksi. Tärkein valintaperuste oli uusien teknologioiden käyttö asiakaskohtaisten ratkaisujen löytämiseksi.

Kaksi TPS:n Liiga-ottelua vapaassa katselussa viikonloppuna

TPS:n perjantain ja lauantain Liiga-pelit ovat vapaassa katselussa.

Telia tarjoaa kaikki viikonlopun Liiga-pelit Televisioviikon kunniaksi ilmaiseksi. Tarjolla on muun muassa TPS ottelu Vaasassa Sportia vastaan perjantaina 18. lokakuuta kello 18.15 alkaen sekä lauantain kotiottelu Pelicansia vastaan alkaen kello 18.15.

Telakalla aloitetaan rokotukset ja tehostetaan käsihygieniaa sekä hengityssuojainten käyttöä

Turun yliopistollisessa keskussairaalassa on hoidettu vakavan pneumokokkitaudin vuoksi loppukesän ja alkusyksyn aikana työikäisiä aikuisia, joita yhdistää työskentely Turussa telakalla rakenteilla olevassa laivassa. Näitä potilaita on ollut yhteensä noin 20.

Yrityssaneerausten määrä väheni 14,4 prosenttia alkuvuonna

Vireille pannut yrityssaneeraukset tammi–syyskuussa 2010–2019.

Tilastokeskuksen tietojen mukaan tammi–syyskuussa pantiin vireille 261 yrityssaneerausta, mikä on 44 yrityssaneerausta (14,4 prosenttia) vähemmän kuin vastaavana ajankohtana vuotta aiemmin. Henkilökunnan määrä yrityssaneeraukseen haetuissa yrityksissä oli kaikkiaan 2 204, mikä on 896 henkilöä (28,9 prosenttia) vähemmän kuin edellisvuonna.

Turkulaisille esitellään tulevaisuuden kansantanssi

Turussa järjestetään syyslomaviikolla kaksi kansainvälisen tason suurtapahtumaa, kun New Performance Turku Festival sekä tanssin ammattilaistapahtuma Stretch esitysohjelmistoineen valtaavat kaupungin monipuolisella ohjelmistollaan.

Uudet taivaalliset teesit

Maanantai oli kova päivä turkulaisessa päätöksenteossa. Valtuusto päätti äänin 50–15, että Turkua johtaa jatkossa pormestari. Seminaarissa esiteltiin kaupunginjohtajan talousarvioesitys sekä lähes 60 miljoonan euron säästöpaketti, joka kestää vuoteen 2023.

Sinkkutalouksista siirrytään jakamistalouteen

Yksin eläviä on suomalaisista jo varsin vaikuttava määrä, noin puolet väestöstä. Yksin elävät asuvat yksinään yksiöissään, mutta pinnalle on tulossa oman vapauden ohelle eräänlainen jakamistalous, yhteisöllisyys. Tämä voi olla konkreettista, kuten taloyhtiö -yhteisöllisyyttä.

Ulkomailla opiskeleva, muista lähettää todistukset

Jos suoritat opintosi kokonaan ulkomailla, sinun täytyy toimittaa Kelaan oppilaitoksen antama läsnäolotodistus ja todistus edellisen vuoden opintosuorituksista.

Palkansaajien ansiotasoindeksi nousi 2,4 prosenttia

Ansiotasoindeksi ja reaaliansiot 2000/1–2019/3, vuosimuutosprosentti.

Palkansaajien nimellisansiot nousivat Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan heinä–syyskuussa 2,4 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Reaaliansiot nousivat 1,4 prosenttia edellisen vuoden kolmanteen neljännekseen verrattuna, koska ansiotason nousu oli nopeampaa kuin kuluttajahintojen nousu.

Painehaavat lisäävät potilaskuolleisuutta

Suomessa arvioidaan esiintyvän vuosittain 55 000–80 000 painehaavaa. Suurimmat riskiryhmät ovat pitkään vuoteessa hoidettavana olevat potilaat, kuten pitkäaikaishoidon potilaat sekä akuutisti sairastuneet vuodeosastojen potilaat. Heistä noin joka kymmenes saa yhden tai useamman painehaavan.

Mikrobilääkkeiden kulutus tuotantoeläimille Suomessa vähäistä

Euroopan lääkevirasto EMA on julkaissut yhdeksännen raportin tuotantoeläinten mikrobilääkkeiden kulutuksesta Euroopassa ( ESVAC-raportti ). Raportissa on mukana 31 maan tiedot. Tulokset ilmoitetaan mikrobilääkkeen myyntinä tuotantoeläinten määrään suhteutettuna.

Palveluiden liikevaihto ja tuotanto kasvoivat elokuussa

Palveluiden työpäiväkorjatun liikevaihdon ja volyymin vuosimuutos, %.

Palvelualojen työpäiväkorjattu liikevaihto kasvoi elokuussa 4,5 prosenttia vuoden 2018 elokuusta. Palvelutuotanto eli volyymi, josta hintojen muutosten vaikutus on poistettu, kasvoi samaan aikaan 3,1 prosenttia. Kuluvan vuoden heinäkuussa liikevaihto oli 5,9 prosentin kasvussa volyymin asettuessa tuolloin 4,6 prosentin nousuun vuodentakaisesta. Palvelualoissa ei ole mukana kaupan toimialoja.

Eläketukea haki yli 3 000 henkilöä

Ikääntyneille pitkäaikaistyöttömille tarkoitettu eläketuki laajeni lokakuun alussa koskemaan ennen 1.9.1958 syntyneitä. Kela lähetti elokuussa hakemuslomakkeen ja eläketuesta kertovan kirjeen niille henkilöille, joille Kelan tietojen mukaan tulisi oikeus eläketukeen 1. lokakuuta alkaen. Kirje lähetettiin noin 3 350 henkilölle. Eläketukea on hakenut 3 073 henkilöä. Uusien edellytysten mukaiset ensimmäiset eläketuet maksettiin 4. lokakuuta.

Muikku ja kuha sisävesien arvokkaimmat saalislajit

Muikku on edelleen sisävesien tärkein saaliskala sekä määrältään että arvoltaan.

Kaupalliset kalastajat saivat viime vuonna saaliiksi sisävesiltä 5,2 miljoonaa kiloa kalaa. Vuonna 2017 saalis oli 6,5 miljoonaa kiloa. Saaliin pieneneminen johtui pääosin nuotalla pyydetyn muikun määrän vähenemisestä. Rapusaalis oli jonkin verran alle 600 000 rapua, mistä lähes kaikki oli täplärapua. Saaliin arvo oli 14,7 miljoonaa euroa, mikä oli lähes sama kuin edellisenä vuonna.

Sisäministeriö haluaa vahvistaa sopimuspalokuntien toimintaedellytyksiä yhteistyön keinoin

Sisäministeriö haluaa vahvistaa sopimuspalokuntien toimintaedellytyksiä yhteistyön keinoin. Tavoitetta tukemaan on asetettu sopimuspalokuntatoiminnan kansallinen yhteistoimintaryhmä. Ryhmän tehtävänä on yhtenäistää lainsäädännön ja valtakunnallisten sopimusten tulkintoja sekä valmistella toimintaohjelma sopimuspalokuntatoiminnan kehittämiseksi.

Yrittäjägallup: Ongelma yritysten välisistä ylipitkistä maksuajoista laajenee

Suuret yritykset maksavat laskunsa pienille yrityksille entistä hitaammin. Ongelma näyttää laajenevan entistä pienempiin yrityksiin. Myös se yleistyy, että pitkästä maksuajasta ei sovita, vaikka laki niin määrää. Tiedot käyvät ilmi Yrittäjägallupista.

Kunnille ja kuntayhtymille tarjolla 70 miljoonaa euroa tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskuksen kehittämiseen

Rinteen hallitus ilmoittaa sote-uudistuksen tavoitteiksi perustason palvelujen vahvistamisen. Painopistettä siirretään ehkäisevään työhön. Tavoitteena on varmistaa, että palvelut vastaavat ihmisten tarpeisiin ja ongelmiin voidaan puuttua ajoissa.

Urheilu

Kaksi TPS:n Liiga-ottelua vapaassa katselussa viikonloppuna

TPS:n perjantain ja lauantain Liiga-pelit ovat vapaassa katselussa.

Telia tarjoaa kaikki viikonlopun Liiga-pelit Televisioviikon kunniaksi ilmaiseksi. Tarjolla on muun muassa TPS ottelu Vaasassa Sportia vastaan perjantaina 18. lokakuuta kello 18.15 alkaen sekä lauantain kotiottelu Pelicansia vastaan alkaen kello 18.15.

Jälkipeli: Suomen jalkapallomaajoukkueen kannattajat ovat yhtä isoa perhettä

Kotijoukkueen voitto kruunaan kannattajienkin illan.

Tiistai-iltaisen Armenia-ottelun alkuun oli vielä useampi tunti, mutta turkulaisen Bar Innon sisätilat täyttyivät jo innokkaista Huuhkajien kannattajista. Suomen Maajoukkueen Kannattajat (SMJK) on yhdistys, joka on ollut jo vuosien ajan kotimaisen kannatuskulttuurin soihdunkantaja. Suomi ei ehkä olekaan enää maailman hiljaisin urheilukansa.

Otteluanalyysi: Komealla voitolla kohti EM-lopputurnausta

Suomi juhli Fredrik Jensenin avausosumaa, joka jäi voittomaaliksi.

Jo niin lähellä, mutta vielä niin kaukana. Näin voisi kuvailla Suomen jalkapallomaajoukkueen mahdollisuuksia saavuttaa historiallinen paikka EM-lopputurnauksessa. Olympialaisissa Suomi on pelannut pari kertaa, mutta ei EM- tai MM-turnauksessa. Lähellä ollaan, sillä vakuuttava voitto 3-0 (1-0) Armeniasta jätti vierailijat jo viiden pisteen päähän Suomesta.

Vili-Jesper Koivula Tuton vahvuuteen

Vili-Jesper Koivula.

Jääkiekon Mestiksen Tuto Hockey on vahvistanut hyökkäystään Vili-Jesper Koivulalla . Koivula tulee Tutoon KooVeesta, jossa hän teki viime kaudella 24 Mestis-maalia.

Veikkausliigan huipennus näkyy Turussa pitkin viikkoa

Interin ja KuPS:n välinen mestaruuskamppailu ensi lauantaina Kupittaalla on lähes loppuunmyyty.

Inter taistelee Veikkausliigan mestaruudesta lauantaina 19. lokakuuta. Joukkue kohtaa kotikentällään Veritas-stadionilla Kupittaalla KuPS:n. Turussa mestaruutta on saatu odottaa, sillä viimeksi kultamitalit laitettiin turkulaisten kaulaan vuonna 2008 Interin voittaessa Veikkausliigan.

Lukas Hradecky ei hätkähdä ennakkosuosikin viittaa

Lukas Hradecky ja muu Suomen joukkue olivat luottavaisia ja hyväntuulisia Armenia-ottelun aattona.

Ennen tiistain EM-karsintaottelua Suomi on kohdannut Armenian viisi kertaa. Saldona on neljä voittoa ja yksi tasapeli. Maaliero Suomelle on maukas 8–1. Historiankin valossa on selvää, että kotiottelusta Huuhkajille on budjetoitu kolme pistettä.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.