Kuuntelussa: E Street Band -basisti nyökkää nuoruusvuosilleen

Kun on alkuun päästy niin antaa mennä vaan, lienee lokakuussa 70 vuotta täyttävän Garry Tallentin ajatuksena ollut. Varsinkin Bruce Springsteenin The E Street Bandin basistina tunnettu Tallent julkaisi pitkän ja polveilevan musiikkiuransa ensimmäisen soololevyn 2016 ja jatkoa saatiin tänä vuonna.

Tallentin toinen soololevy More Like Me on selvästi erilainen kuin kolmen vuoden takainen Break Time. Siinä missä Tallent kolme vuotta sitten kurottautui hyvin pitkälle musiikin perinteeseen pystybasso ja rento svengi veivät ajatukset suunnilleen sadan vuoden taakse. Moderneimmillaan Break Time liikkui 1950-luvulla rock’n’rollin syntyhetkissä.

More Like Me on huomattavasti edeltäjäänsä modernimpi, mutta ei Tallent 2000-luvun, tai edes 1980-luvun, soundeja tavoittele. More Like Me on sävyltään aika lähellä 1960-70-lukujen pop-rockkia. Eli Tallent palaa levyllä ikään kuin nuoruutensa musiikilliseen maisemaan.

Vaikka levyllä ei ole kestoa kuin hiukan runsaat puoli tuntia, on kymmenen biisin kattaus suhteellisen runsas paketti. Tarjolla on 60-70-lukulaisen rockin lisäksi muun muassa jazz-sävyillä maalattu biisi ja biisi joka voisi olla peräisin Roy Orbisonin katalogin hempeästä suunnasta.

Levyn paras biisi on säästetty sokeriksi pohjaksi. Viimeisenä soi levyn nimibiisi, joka kulkee kuin juna komean kosketinriffin varassa.

Isossa kuvassa Tallentin toinenkin soololevy jäänee kuriositeetin asemaan. Vahvojen huhujen mukaan The E Street Band kutsuu luottobasistiaan jälleen kesällä 2020. Tuolloin Tallent bassottelee jälleen coolisti sivuosassa.

Toivoa kuitenkin sopii, ettei päätyö vie aivan kaikkea aikaa ja huomiota Tallentin omin päin tekemältä musiikilta.

Ilkka Lappi

Monella ylioppilaalla välivuosi tai -vuosia ennen jatko-opintoja

Peruskoulun päättäneiden välitön sijoittuminen jatkokoulutukseen 2008–2018.

Uusien ylioppilaiden välitön pääsy opiskelemaan on vaikeutunut edelliseen vuoteen nähden jo yli kymmenen vuotta. Moni tuore ylioppilas joutuu pitämään välivuoden tai -vuosia ennen jatko-opiskelupaikan löytymistä, vaikka suurin osa hakee jatko-opiskelupaikkaa heti ylioppilaaksi tulon jälkeen.

NÄIN VIETÄT RENNON JOULUN – VIISI VINKKIÄ, JOILLA SELÄTÄT JOULUSTRESSIN JA LAHJAPANIIKIN

Naantalin Kylpylän henkilökunta on valmistanut vierailleen yli 30 joulua. Nyt he paljastavat parhaat lahja- ja jouluvinkkinsä rentoon jouluun.

Elintarvikeketjun uutta valvonta-asetusta aletaan soveltaa

EU:n uusi valvonta-asetus (EU) 2017/625 muodostaa puitteet koko elintarvikeketjun valvonnalle. Valvonta-asetuksen tavoitteena on varmistaa, että elintarvikeketjua koskevaa EU-lainsäädäntöä sovelletaan jäsenvaltioissa asianmukaisesti ja yhtenäisesti.

Kaksisuuntaisella mielialahäiriöllä yhteys laajaan kirjoon vanhempien psyykkisiä sairauksia

Dan Sucksdorff.

LL Dan Sucksdorff osoitti Turun yliopistossa tarkastettavassa väitöstutkimuksessaan, että kaksisuuntaisella mielialahäiriöllä eli bipolaarihäiriöllä on yhteys moniin vanhempien psykiatrisiin sairauksiin ja migreeniin. Vanhempien epilepsiaan sillä ei kuitenkaan ollut yhteyttä. Bipolaarihäiriötä sairastavilla itsellään esiintyi verrokkeja useammin sekä epilepsiaa että migreeniä.

Tekoäly ennustaa terveyspalvelujen käyttöä

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL), Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston tutkijat ovat kehittäneet niin sanotun riskivakiointimallin ennustamaan, miten usein ikäihmiset käyvät vuoden aikana hoidettavina terveyskeskuksessa. Juuri julkaistun tutkimuksen mukaan syväoppimisen avulla kehitetty malli pystyy yksinkertaisempia malleja luotettavammin ennustamaan, miten tilanne kehittyy vuosien kuluessa.

Puolustaja Jens Olsson TPS:ään loppukaudeksi

Jens Olsson.

35-vuotias ruotsalaispuolustaja Jens Olsson vahvistaa turkulaisten takalinjoja loppukauden mittaisella sopimuksella.

Kuski ilman korttia ratissa Vanhalla Tampereentiellä, jäi kiinni yhdeksännen kerran vuoden aikana

Poliisipartio pysäytti lauantaina kello 5 Turussa Vanhalla Tampereentiellä henkilöauton, jonka kuljettajalla ei ollut ajokorttia.

Niin kaunista ja töykeää

Budapestilla ja Turulla on yhtäläisyyksiä.

Budapestilla ja Turulla on yllättävän paljon yhteistä, vaikkei äkkiseltään näin arvaisikaan. Käväisin katsastamassa itäisen Euroopan satojen, kuumien lähteiden kylpyläkaupunkinakin tunnettua helmeä marraskuussa.

Mari Kousa-Kuusisto jatkaa Varsinais-Suomen vihreiden puheenjohtajana

Mari Kousa-Kuusisto.

Varsinais-Suomen vihreät valitsi syyskokouksessaan piirijärjestön puheenjohtajaksi turkulaisen Mari Kousa-Kuusiston . Kousa-Kuusisto valittiin jatkamaan tämän vuoden heinäkuussa alkanutta työtään puheenjohtajana. Kousa-Kuusisto on myös vihreiden puoluehallituksen jäsen ja varavaltuutettu Turussa.

Lumihiutale auttaa tiellä

Autoliiton yleisen tiepalvelun Operaatio Lumihiutale on taas turvaamassa perille pääsyä joulunajan liikenteessä 14.12.2019–1.1.2020. Monesti avuntarve olisi vältettävissä huolellisuudella ja hyvällä ennakoinnilla.

Ulosoton suojaosuuksiin korotus ensi vuoden alussa

Palkan ulosmittauksessa velalliselle jätettävän ulosoton suojaosuuden määrään tulee korotus vuoden 2020 alusta.

Palkkasumma kasvoi elo–lokakuussa 3,2 prosenttia

Palkkasumman kolmen kuukauden vuosimuutos, % (TOL 2008).

Tilastokeskuksen tietojen mukaan koko talouden palkkasumma oli elo–lokakuussa 3,2 prosenttia suurempi kuin vastaavana ajanjaksona vuotta aiemmin. Lokakuussa koko talouden palkkasumma kasvoi 3,5 prosenttia edellisvuodesta. Vuosi sitten elo-lokakuussa koko talouden palkkasumma kasvoi 4,4 prosenttia.

Huumekuskilla pieni määrä huumeita autossa Piikkiössä

Poliisipartio pysäytti lauantaina kello 00.10 Piikkiössä Hadvalantiellä henkilöauton, jonka kuljettajalle tehty huumepikatesti antoi positiivisen tuloksen kokaiinille.

Viemäri- ja vesijohtotyö sulkee ajokaistoja Aninkaistenkadulla sunnuntaina

Viemäri- ja vesijohtotyö Aninkaistenkadulla sulkee ajokaistoja liikenteeltä sunnuntaina kello 8-18.

Henkilöautolla Nesteentiellä nopeutta 132 km/h

Poliisipartio mittasi perjantaina kello 22.10 Raisiossa Nesteentiellä henkilöautolle keskinopeusmittarilla nopeuden 132 km/h. Suurin sallittu nopeus oli 50 km/h.

Turun alueellinen keskusrekisteri aloittaa toimintansa

Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän keskusrekisteri muuttuu ensi vuoden alusta lähtien Turun alueelliseksi keskusrekisteriksi. Siihen kuuluu vuoden alusta 13 seurakuntaa: Turun ja Kaarinan seurakuntien lisäksi mukaan tulevat Kustavi, Nousiainen ja Taivassalo. Sopimukset allekirjoitettiin keskiviikkona.

Ääniräätälin joulukonsertti Hirvensalon Taidekappelissa

Hirvensalon taidekappeli.

Ääniräätälin laulustudion oppilaat ja opettajat kokoontuvat perinteiseen tapaansa esiintymään Hirvensalon Taidekappeliin sunnuntaina 15. joulukuuta kello 15.

Sairaanhoitajan määrättävissä oleva lääkevalikoima laajenee ensi vuonna

Sairaanhoitajat voivat määrätä lääkkeitä potilaille rajatusti. Vuoden 2020 alusta alkaen rajattua lääkevalikoimaa laajennetaan. Samalla sairaanhoitaja saa oikeuden määrätä lääkkeitä myös kauppanimellä eli lääkkeen valmistajan tai markkinoijan lääkkeelle antamalla nimellä.

Urheilu

Puolustaja Jens Olsson TPS:ään loppukaudeksi

Jens Olsson.

35-vuotias ruotsalaispuolustaja Jens Olsson vahvistaa turkulaisten takalinjoja loppukauden mittaisella sopimuksella.

Christoffer Persson ei jatka TPS-paidassa

Ruotsalaispuolustaja Christoffer Persson ei jatka Turun Palloseuran takalinjoilla. Puolustaja saapui TPS-paitaan marraskuussa lainasopimuksella ruotsalaisseura HV71:n riveistä.

Åboraakkeli: Ratkaisujen aika

Benjamin Källman.

Benjamin Källman on ainakin vielä tällä hetkellä Interin sopimuspelaaja, vaikka hyökkääjälupaus on nähty Turussa viime aikoina vain nuorten maajoukkuepaidassa. Källman on viime vuodet kuulunut pikkuhuuhkajien kantaviin pelaajiin.

Suomalaiset huippu-urheiluseurat tyytymättömiä Suomen rahapelijärjestelmään

Lähes puolet seuroista ei tiedä, millä perustein veikkausvoittovaroja jaetaan.

Suurin osa suomalaisista huippu-urheiluseuroista ei saa suoraa rahallista tukea veikkausvoittovaroista ja seurojen vastikkeellinen yhteistyö Veikkauksen kanssa on pääosin vähäistä. Lähes puolet seuroista ei tiedä, millä perustein veikkausvoittovaroja jaetaan. Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan tutkimukseen vastanneet seurat uskovat, että toimilupaperusteiseen rahapelijärjestelmään siirtyminen lisäisi Suomessa huippu-urheilun saamaa tukea.

Laitapuolustaja Tatu Varmanen jatkaa TPS-paidassa

Tatu Varmanen.

Veikkausliigakauteen valmistautuva TPS on solminut kauden 2020 kattavan jatkosopimuksen laitapuolustaja Tatu Varmasen kanssa. 21-vuotias Varmanen pelasi viime kaudella TPS:ssä yhteensä 18 Jalkapallon Ykkösen ottelua sekä loppusyksyn liigakarsintaottelut KPV:ta vastaan päälle.

Liigalisenssi kaikille Veikkausliigaseuroille

Suomen Palloliiton (SPL) liigalisenssikomitea käsitteli torstaina 5. joulukuuta Veikkausliigan liigalisenssejä kaudelle 2020.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.