Taideakatemia luo osaamista työelämään

Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemian koulutusjohtaja Timo Tanskanen kertoo Taideakatemian tuovan kulttuurialojen osaamista Turkuun. Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemian koulutusjohtaja Timo Tanskanen kertoo Taideakatemian tuovan kulttuurialojen osaamista Turkuun. Kuva: Marianne Rovio

Luovien alojen työllistymistä kuvitellaan usein haasteelliseksi, mutta miten se tosi asiassa onkaan? Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemian koulutusjohtaja Timo Tanskanen uskoo kulttuurialojen opiskelijoiden työllistyvän hyvin Turussa ja koko maassa.

– Valtakunnallisesti katsottuna kulttuurialoilla tehdään osa-aikatyötä enemmän kuin muilla aloilla. Myös pysyvää työtä on vähemmän muihin aloihin verrattuna. Yrittäjyyttä on kuitenkin huomattavasti enemmän kuin muilla aloilla. 27 prosenttia kulttuurialoilta valmistuneista toimii yrittäjinä. Kulttuurialalta löytyy kuitenkin paljon korkeatasoista osaamista, sillä 64 prosenttia on korkeasti koulutettuja, Tanskanen ottaa esille tilastokeskuksen tietoihin pohjautuvaa tietoa.

Luovien alojen työllistyminen on Tanskasen mukaan myös todella alakohtaista.

– Tanssinopettajat ja musiikkipedagogit työllistyvät todella hyvin. Nyt myös teatteri-ilmaisun ohjaajan tutkintoon kuuluvat pedagogisten opinnot, koska katsoimme että työllistymisen ja työelämän kannalta ne ovat tärkeät. Nyt meiltä valmistuvista kuvataiteilijoiden työllistyminen on hieman haasteellisempaa työn luonteen vuoksi.

– Apurahakilpailu on suurta, ja nuoret taiteilijat hakevat suhteellisen vähän apurahoja. Joko siinä on kynnys, että he saavat toimeentulon muunkin väylän kautta tai sitten he eivät usko vasta aloittavina saavansa apurahaa. Ison apurahan saaminen on joka tapauksessa vaikeaa, jatkaa Tanskanen.

Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemia tuo Varsinais-Suomeen ja Turkuun paljon kulttuurialan osaajia.

– Rekrytoimme opiskelijoita koko Suomesta, ja yli puolet tulee Varsinais-Suomen ulkopuolelta, ja heistä yli puolet jää valmistuttuaan alueelle. Korkeakouluna tuomme uutta osaamista alueelle. Turusta löytyy kansallisella tasolla ainutlaatuisia kulttuurialan opiskelumahdollisuuksia kuten animaatio, sirkus ja mainonnan suunnittelu.

Taideakatemiassa opiskelijat perehdytetään työelämään jo opiskeluvaiheissa ja verkostoitumiseen panostetaan.

– Meillä on sellainen tavoite opiskelussa, että jo opiskelujen aikana syntyisi ammattiverkosto muiden opiskelijoiden sekä työelämään liittyvien projektien myötä. Opiskelijaa ei ole tarkoitus pitää koulun seinien sisällä neljää vuotta, vaan verkostoidutaan läpi opintojen ulkopuoliseen maailmaan. Näin työelämäkontaktit syntyvät jo opintojen aikana.

Työllistymiseen panostetaan myös pakollisten yrittämisopintojen myötä.

– Vaikka kaikista ei tulisi yrittäjiä, opiskelija oppii tiedostamaan omat vahvuutensa miten työllistyä. Sitä osaamista voidaan hyödyntää myös kulttuurialojen ulkopuolella.

Marianne Rovio

Kaksi TPS:n Liiga-ottelua vapaassa katselussa viikonloppuna

TPS:n perjantain ja lauantain Liiga-pelit ovat vapaassa katselussa.

Telia tarjoaa kaikki viikonlopun Liiga-pelit Televisioviikon kunniaksi ilmaiseksi. Tarjolla on muun muassa TPS ottelu Vaasassa Sportia vastaan perjantaina 18. lokakuuta kello 18.15 alkaen sekä lauantain kotiottelu Pelicansia vastaan alkaen kello 18.15.

Suomen Vuoden optikko -palkinto Turkuun

Optinäön Jarkko Vilén valittiin Suomen Vuoden optikoksi 2019. Erityisesti häntä kiitettiin halusta löytää jokaiselle asiakkaalle sopiva ratkaisu uusien teknologioiden avulla.

Optinäkö-liikkeen Jarkko Vilén valittiin pohjoismaisessa Optical Awards -tapahtumassa Suomen vuoden 2019 optikoksi. Tärkein valintaperuste oli uusien teknologioiden käyttö asiakaskohtaisten ratkaisujen löytämiseksi.

Telakalla aloitetaan rokotukset ja tehostetaan käsihygieniaa sekä hengityssuojainten käyttöä

Turun yliopistollisessa keskussairaalassa on hoidettu vakavan pneumokokkitaudin vuoksi loppukesän ja alkusyksyn aikana työikäisiä aikuisia, joita yhdistää työskentely Turussa telakalla rakenteilla olevassa laivassa. Näitä potilaita on ollut yhteensä noin 20.

Yrityssaneerausten määrä väheni 14,4 prosenttia alkuvuonna

Vireille pannut yrityssaneeraukset tammi–syyskuussa 2010–2019.

Tilastokeskuksen tietojen mukaan tammi–syyskuussa pantiin vireille 261 yrityssaneerausta, mikä on 44 yrityssaneerausta (14,4 prosenttia) vähemmän kuin vastaavana ajankohtana vuotta aiemmin. Henkilökunnan määrä yrityssaneeraukseen haetuissa yrityksissä oli kaikkiaan 2 204, mikä on 896 henkilöä (28,9 prosenttia) vähemmän kuin edellisvuonna.

Turkulaisille esitellään tulevaisuuden kansantanssi

Turussa järjestetään syyslomaviikolla kaksi kansainvälisen tason suurtapahtumaa, kun New Performance Turku Festival sekä tanssin ammattilaistapahtuma Stretch esitysohjelmistoineen valtaavat kaupungin monipuolisella ohjelmistollaan.

Uudet taivaalliset teesit

Maanantai oli kova päivä turkulaisessa päätöksenteossa. Valtuusto päätti äänin 50–15, että Turkua johtaa jatkossa pormestari. Seminaarissa esiteltiin kaupunginjohtajan talousarvioesitys sekä lähes 60 miljoonan euron säästöpaketti, joka kestää vuoteen 2023.

Sinkkutalouksista siirrytään jakamistalouteen

Yksin eläviä on suomalaisista jo varsin vaikuttava määrä, noin puolet väestöstä. Yksin elävät asuvat yksinään yksiöissään, mutta pinnalle on tulossa oman vapauden ohelle eräänlainen jakamistalous, yhteisöllisyys. Tämä voi olla konkreettista, kuten taloyhtiö -yhteisöllisyyttä.

Ulkomailla opiskeleva, muista lähettää todistukset

Jos suoritat opintosi kokonaan ulkomailla, sinun täytyy toimittaa Kelaan oppilaitoksen antama läsnäolotodistus ja todistus edellisen vuoden opintosuorituksista.

Palkansaajien ansiotasoindeksi nousi 2,4 prosenttia

Ansiotasoindeksi ja reaaliansiot 2000/1–2019/3, vuosimuutosprosentti.

Palkansaajien nimellisansiot nousivat Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan heinä–syyskuussa 2,4 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Reaaliansiot nousivat 1,4 prosenttia edellisen vuoden kolmanteen neljännekseen verrattuna, koska ansiotason nousu oli nopeampaa kuin kuluttajahintojen nousu.

Painehaavat lisäävät potilaskuolleisuutta

Suomessa arvioidaan esiintyvän vuosittain 55 000–80 000 painehaavaa. Suurimmat riskiryhmät ovat pitkään vuoteessa hoidettavana olevat potilaat, kuten pitkäaikaishoidon potilaat sekä akuutisti sairastuneet vuodeosastojen potilaat. Heistä noin joka kymmenes saa yhden tai useamman painehaavan.

Mikrobilääkkeiden kulutus tuotantoeläimille Suomessa vähäistä

Euroopan lääkevirasto EMA on julkaissut yhdeksännen raportin tuotantoeläinten mikrobilääkkeiden kulutuksesta Euroopassa ( ESVAC-raportti ). Raportissa on mukana 31 maan tiedot. Tulokset ilmoitetaan mikrobilääkkeen myyntinä tuotantoeläinten määrään suhteutettuna.

Palveluiden liikevaihto ja tuotanto kasvoivat elokuussa

Palveluiden työpäiväkorjatun liikevaihdon ja volyymin vuosimuutos, %.

Palvelualojen työpäiväkorjattu liikevaihto kasvoi elokuussa 4,5 prosenttia vuoden 2018 elokuusta. Palvelutuotanto eli volyymi, josta hintojen muutosten vaikutus on poistettu, kasvoi samaan aikaan 3,1 prosenttia. Kuluvan vuoden heinäkuussa liikevaihto oli 5,9 prosentin kasvussa volyymin asettuessa tuolloin 4,6 prosentin nousuun vuodentakaisesta. Palvelualoissa ei ole mukana kaupan toimialoja.

Eläketukea haki yli 3 000 henkilöä

Ikääntyneille pitkäaikaistyöttömille tarkoitettu eläketuki laajeni lokakuun alussa koskemaan ennen 1.9.1958 syntyneitä. Kela lähetti elokuussa hakemuslomakkeen ja eläketuesta kertovan kirjeen niille henkilöille, joille Kelan tietojen mukaan tulisi oikeus eläketukeen 1. lokakuuta alkaen. Kirje lähetettiin noin 3 350 henkilölle. Eläketukea on hakenut 3 073 henkilöä. Uusien edellytysten mukaiset ensimmäiset eläketuet maksettiin 4. lokakuuta.

Muikku ja kuha sisävesien arvokkaimmat saalislajit

Muikku on edelleen sisävesien tärkein saaliskala sekä määrältään että arvoltaan.

Kaupalliset kalastajat saivat viime vuonna saaliiksi sisävesiltä 5,2 miljoonaa kiloa kalaa. Vuonna 2017 saalis oli 6,5 miljoonaa kiloa. Saaliin pieneneminen johtui pääosin nuotalla pyydetyn muikun määrän vähenemisestä. Rapusaalis oli jonkin verran alle 600 000 rapua, mistä lähes kaikki oli täplärapua. Saaliin arvo oli 14,7 miljoonaa euroa, mikä oli lähes sama kuin edellisenä vuonna.

Sisäministeriö haluaa vahvistaa sopimuspalokuntien toimintaedellytyksiä yhteistyön keinoin

Sisäministeriö haluaa vahvistaa sopimuspalokuntien toimintaedellytyksiä yhteistyön keinoin. Tavoitetta tukemaan on asetettu sopimuspalokuntatoiminnan kansallinen yhteistoimintaryhmä. Ryhmän tehtävänä on yhtenäistää lainsäädännön ja valtakunnallisten sopimusten tulkintoja sekä valmistella toimintaohjelma sopimuspalokuntatoiminnan kehittämiseksi.

Yrittäjägallup: Ongelma yritysten välisistä ylipitkistä maksuajoista laajenee

Suuret yritykset maksavat laskunsa pienille yrityksille entistä hitaammin. Ongelma näyttää laajenevan entistä pienempiin yrityksiin. Myös se yleistyy, että pitkästä maksuajasta ei sovita, vaikka laki niin määrää. Tiedot käyvät ilmi Yrittäjägallupista.

Kunnille ja kuntayhtymille tarjolla 70 miljoonaa euroa tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskuksen kehittämiseen

Rinteen hallitus ilmoittaa sote-uudistuksen tavoitteiksi perustason palvelujen vahvistamisen. Painopistettä siirretään ehkäisevään työhön. Tavoitteena on varmistaa, että palvelut vastaavat ihmisten tarpeisiin ja ongelmiin voidaan puuttua ajoissa.

Turun lentoasemalla riittää vipinää

Turun lentoaseman matskustamäärä on ollut hyvässä kasvussa tänä vuonna.

Turun lentoaseman matkustajamäärä on kasvanut roimasti tänä vuonna. Vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden jälkeen sen kautta on kulkenut 333 601 matkustajaa eli 21,7 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten samaan aikaan.

Urheilu

Kaksi TPS:n Liiga-ottelua vapaassa katselussa viikonloppuna

TPS:n perjantain ja lauantain Liiga-pelit ovat vapaassa katselussa.

Telia tarjoaa kaikki viikonlopun Liiga-pelit Televisioviikon kunniaksi ilmaiseksi. Tarjolla on muun muassa TPS ottelu Vaasassa Sportia vastaan perjantaina 18. lokakuuta kello 18.15 alkaen sekä lauantain kotiottelu Pelicansia vastaan alkaen kello 18.15.

Jälkipeli: Suomen jalkapallomaajoukkueen kannattajat ovat yhtä isoa perhettä

Kotijoukkueen voitto kruunaan kannattajienkin illan.

Tiistai-iltaisen Armenia-ottelun alkuun oli vielä useampi tunti, mutta turkulaisen Bar Innon sisätilat täyttyivät jo innokkaista Huuhkajien kannattajista. Suomen Maajoukkueen Kannattajat (SMJK) on yhdistys, joka on ollut jo vuosien ajan kotimaisen kannatuskulttuurin soihdunkantaja. Suomi ei ehkä olekaan enää maailman hiljaisin urheilukansa.

Otteluanalyysi: Komealla voitolla kohti EM-lopputurnausta

Suomi juhli Fredrik Jensenin avausosumaa, joka jäi voittomaaliksi.

Jo niin lähellä, mutta vielä niin kaukana. Näin voisi kuvailla Suomen jalkapallomaajoukkueen mahdollisuuksia saavuttaa historiallinen paikka EM-lopputurnauksessa. Olympialaisissa Suomi on pelannut pari kertaa, mutta ei EM- tai MM-turnauksessa. Lähellä ollaan, sillä vakuuttava voitto 3-0 (1-0) Armeniasta jätti vierailijat jo viiden pisteen päähän Suomesta.

Vili-Jesper Koivula Tuton vahvuuteen

Vili-Jesper Koivula.

Jääkiekon Mestiksen Tuto Hockey on vahvistanut hyökkäystään Vili-Jesper Koivulalla . Koivula tulee Tutoon KooVeesta, jossa hän teki viime kaudella 24 Mestis-maalia.

Veikkausliigan huipennus näkyy Turussa pitkin viikkoa

Interin ja KuPS:n välinen mestaruuskamppailu ensi lauantaina Kupittaalla on lähes loppuunmyyty.

Inter taistelee Veikkausliigan mestaruudesta lauantaina 19. lokakuuta. Joukkue kohtaa kotikentällään Veritas-stadionilla Kupittaalla KuPS:n. Turussa mestaruutta on saatu odottaa, sillä viimeksi kultamitalit laitettiin turkulaisten kaulaan vuonna 2008 Interin voittaessa Veikkausliigan.

Lukas Hradecky ei hätkähdä ennakkosuosikin viittaa

Lukas Hradecky ja muu Suomen joukkue olivat luottavaisia ja hyväntuulisia Armenia-ottelun aattona.

Ennen tiistain EM-karsintaottelua Suomi on kohdannut Armenian viisi kertaa. Saldona on neljä voittoa ja yksi tasapeli. Maaliero Suomelle on maukas 8–1. Historiankin valossa on selvää, että kotiottelusta Huuhkajille on budjetoitu kolme pistettä.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.