OP:n tutkimus: Raha-asiat kiinnostavat suomalaisia, mutta säästäminen ei onnistu

Kuva: iamnoonmai

OP kartoitti suomalaisten suhtautumista oman talouden suunnitteluun, säästämiseen ja rahankäyttöön. Vastanneista yli 80 prosenttia kertoi olevansa melko tai erittäin kiinnostunut raha-asioista ja oman talouden suunnittelusta. Erityisen kiinnostuneita ovat miehet ja nuoret aikuiset. Liki 90 prosenttia eli valtaosa tutkimukseen vastanneista kertoi myös suunnittelevansa rahankäyttöään.

Miehet ovat tutkimuksen mukaan naisia kiinnostuneempia oman talouden hallinnasta. 38 prosenttia miehistä kertoo olevansa erittäin kiinnostunut raha-asioista, kun vain 27 prosenttia naisista allekirjoittaa väittämän. Eniten raha-asioista erittäin kiinnostuneita on 25-34-vuotiaiden joukossa (39 prosenttia).

– Yleinen ajatus tuntuu olevan, etteivät raha-asiat liiemmin kiinnosta ihmisiä, mutta tutkimuksemme todistaa toisin. Tulotaso ja elämäntilanne luonnollisesti vaikuttavat siihen, kuinka paljon rahaa jää yli menojen jälkeen. Esimerkiksi nuorten aikuisten joukossa on monia erilaisissa elämänvaiheissa olevia – osa ehkä vielä opiskelee ja raha-asiat kiinnostavat, koska rahaa on niukasti. Osa taas on ensimmäisissä vakitöissään, ostamassa ensiasuntoa tai perustamassa perhettä, jolloin rahankäyttö ja sen suunnittelu on erityisen ajankohtaista, arvioi OP:n ekonomisti Joona Widgrén.

Vaikka suomalaiset tunnustautuvat innokkaiksi rahankäytön suunnittelijoiksi, suunnitelmallisuus näyttää harvoin kääntyvän pitkäjänteiseksi säästämiseksi. Enemmistö (66 prosenttia) vastanneista kertoo säästävänsä kuukausittain alle 200 euron summia – yleisimmin säästetään 50–100 euroa kuussa. Peräti 41 prosenttia kuitenkin kertoo, ettei ole varautunut yllättäviin menoihin millään tavalla.

Kun suomalainen säästää, hän säästää ensisijaisesti pahan päivän varalle ja lomamatkoihin. Myös kodin hankinnat ovat merkittävä säästökohde. Nuorempien ikäluokkien keskuudessa korostuu lisäksi säästäminen asuntoihin ja harrastuksiin; vanhemmat sen sijaan säästävät useammin jälkikasvulleen ja remontteihin.

– Yli puolet suomalaisista säästää säännöllisesti joka kuukausi tai lähes joka kuukausi, mikä on kuitenkin ilahduttavan suuri osuus. Säästettävä summa jää kuitenkin monella pieneksi, ja tavoiteltavana pidettävä, kahden kuukauden nettopalkkaa vastaava summa on säästössä vain harvalla, Widgrén punnitsee.

– Varautumattomuus on aina riski ajautua talous- ja velkaongelmiin erityisesti elämäntilanteen muuttuessa, ja talousosaamisella on vahva yhteys hyvinvointiin ja elämässä pärjäämiseen. Olennainen kysymys onkin se, miten voisimme nykyistä paremmin tukea ja kannustaa myös heitä, joilla on haasteita omassa taloudessaan. Takuusäätiö ja Marttaliitto haluavat omalta osaltaan olla mukana vahvistamassa kotitalouksien talousosaamista ja edistämässä moniäänistä rahapuhetta. Nyt julkaistava kysely tarjoaa tähän työhön erinomaisia näkökulmia, kertoo Takuusäätiön toimitusjohtaja Juha A. Pantzar.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Tutkimus: Keisarileikkausten vaikutukset lasten terveyteen luultua vähäisempiä

Todennäköisyys joutua suunnittelemattomaan keisarileikkaukseen on suurimmillaan vapaapäivää edeltävän työpäivän aikana, todetaan VATT:n, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, Turun yliopiston ja Pombeu Fabran yliopiston tutkijoiden tuoreessa tutkimuksessa.

Suomen Vuoden optikko -palkinto Turkuun

Optinäön Jarkko Vilén valittiin Suomen Vuoden optikoksi 2019. Erityisesti häntä kiitettiin halusta löytää jokaiselle asiakkaalle sopiva ratkaisu uusien teknologioiden avulla.

Optinäkö-liikkeen Jarkko Vilén valittiin pohjoismaisessa Optical Awards -tapahtumassa Suomen vuoden 2019 optikoksi. Tärkein valintaperuste oli uusien teknologioiden käyttö asiakaskohtaisten ratkaisujen löytämiseksi.

Kaksi TPS:n Liiga-ottelua vapaassa katselussa viikonloppuna

TPS:n perjantain ja lauantain Liiga-pelit ovat vapaassa katselussa.

Telia tarjoaa kaikki viikonlopun Liiga-pelit Televisioviikon kunniaksi ilmaiseksi. Tarjolla on muun muassa TPS ottelu Vaasassa Sportia vastaan perjantaina 18. lokakuuta kello 18.15 alkaen sekä lauantain kotiottelu Pelicansia vastaan alkaen kello 18.15.

Telakalla aloitetaan rokotukset ja tehostetaan käsihygieniaa sekä hengityssuojainten käyttöä

Turun yliopistollisessa keskussairaalassa on hoidettu vakavan pneumokokkitaudin vuoksi loppukesän ja alkusyksyn aikana työikäisiä aikuisia, joita yhdistää työskentely Turussa telakalla rakenteilla olevassa laivassa. Näitä potilaita on ollut yhteensä noin 20.

Yrityssaneerausten määrä väheni 14,4 prosenttia alkuvuonna

Vireille pannut yrityssaneeraukset tammi–syyskuussa 2010–2019.

Tilastokeskuksen tietojen mukaan tammi–syyskuussa pantiin vireille 261 yrityssaneerausta, mikä on 44 yrityssaneerausta (14,4 prosenttia) vähemmän kuin vastaavana ajankohtana vuotta aiemmin. Henkilökunnan määrä yrityssaneeraukseen haetuissa yrityksissä oli kaikkiaan 2 204, mikä on 896 henkilöä (28,9 prosenttia) vähemmän kuin edellisvuonna.

Turkulaisille esitellään tulevaisuuden kansantanssi

Turussa järjestetään syyslomaviikolla kaksi kansainvälisen tason suurtapahtumaa, kun New Performance Turku Festival sekä tanssin ammattilaistapahtuma Stretch esitysohjelmistoineen valtaavat kaupungin monipuolisella ohjelmistollaan.

Uudet taivaalliset teesit

Maanantai oli kova päivä turkulaisessa päätöksenteossa. Valtuusto päätti äänin 50–15, että Turkua johtaa jatkossa pormestari. Seminaarissa esiteltiin kaupunginjohtajan talousarvioesitys sekä lähes 60 miljoonan euron säästöpaketti, joka kestää vuoteen 2023.

Sinkkutalouksista siirrytään jakamistalouteen

Yksin eläviä on suomalaisista jo varsin vaikuttava määrä, noin puolet väestöstä. Yksin elävät asuvat yksinään yksiöissään, mutta pinnalle on tulossa oman vapauden ohelle eräänlainen jakamistalous, yhteisöllisyys. Tämä voi olla konkreettista, kuten taloyhtiö -yhteisöllisyyttä.

Ulkomailla opiskeleva, muista lähettää todistukset

Jos suoritat opintosi kokonaan ulkomailla, sinun täytyy toimittaa Kelaan oppilaitoksen antama läsnäolotodistus ja todistus edellisen vuoden opintosuorituksista.

Palkansaajien ansiotasoindeksi nousi 2,4 prosenttia

Ansiotasoindeksi ja reaaliansiot 2000/1–2019/3, vuosimuutosprosentti.

Palkansaajien nimellisansiot nousivat Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan heinä–syyskuussa 2,4 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Reaaliansiot nousivat 1,4 prosenttia edellisen vuoden kolmanteen neljännekseen verrattuna, koska ansiotason nousu oli nopeampaa kuin kuluttajahintojen nousu.

Painehaavat lisäävät potilaskuolleisuutta

Suomessa arvioidaan esiintyvän vuosittain 55 000–80 000 painehaavaa. Suurimmat riskiryhmät ovat pitkään vuoteessa hoidettavana olevat potilaat, kuten pitkäaikaishoidon potilaat sekä akuutisti sairastuneet vuodeosastojen potilaat. Heistä noin joka kymmenes saa yhden tai useamman painehaavan.

Mikrobilääkkeiden kulutus tuotantoeläimille Suomessa vähäistä

Euroopan lääkevirasto EMA on julkaissut yhdeksännen raportin tuotantoeläinten mikrobilääkkeiden kulutuksesta Euroopassa ( ESVAC-raportti ). Raportissa on mukana 31 maan tiedot. Tulokset ilmoitetaan mikrobilääkkeen myyntinä tuotantoeläinten määrään suhteutettuna.

Palveluiden liikevaihto ja tuotanto kasvoivat elokuussa

Palveluiden työpäiväkorjatun liikevaihdon ja volyymin vuosimuutos, %.

Palvelualojen työpäiväkorjattu liikevaihto kasvoi elokuussa 4,5 prosenttia vuoden 2018 elokuusta. Palvelutuotanto eli volyymi, josta hintojen muutosten vaikutus on poistettu, kasvoi samaan aikaan 3,1 prosenttia. Kuluvan vuoden heinäkuussa liikevaihto oli 5,9 prosentin kasvussa volyymin asettuessa tuolloin 4,6 prosentin nousuun vuodentakaisesta. Palvelualoissa ei ole mukana kaupan toimialoja.

Eläketukea haki yli 3 000 henkilöä

Ikääntyneille pitkäaikaistyöttömille tarkoitettu eläketuki laajeni lokakuun alussa koskemaan ennen 1.9.1958 syntyneitä. Kela lähetti elokuussa hakemuslomakkeen ja eläketuesta kertovan kirjeen niille henkilöille, joille Kelan tietojen mukaan tulisi oikeus eläketukeen 1. lokakuuta alkaen. Kirje lähetettiin noin 3 350 henkilölle. Eläketukea on hakenut 3 073 henkilöä. Uusien edellytysten mukaiset ensimmäiset eläketuet maksettiin 4. lokakuuta.

Muikku ja kuha sisävesien arvokkaimmat saalislajit

Muikku on edelleen sisävesien tärkein saaliskala sekä määrältään että arvoltaan.

Kaupalliset kalastajat saivat viime vuonna saaliiksi sisävesiltä 5,2 miljoonaa kiloa kalaa. Vuonna 2017 saalis oli 6,5 miljoonaa kiloa. Saaliin pieneneminen johtui pääosin nuotalla pyydetyn muikun määrän vähenemisestä. Rapusaalis oli jonkin verran alle 600 000 rapua, mistä lähes kaikki oli täplärapua. Saaliin arvo oli 14,7 miljoonaa euroa, mikä oli lähes sama kuin edellisenä vuonna.

Sisäministeriö haluaa vahvistaa sopimuspalokuntien toimintaedellytyksiä yhteistyön keinoin

Sisäministeriö haluaa vahvistaa sopimuspalokuntien toimintaedellytyksiä yhteistyön keinoin. Tavoitetta tukemaan on asetettu sopimuspalokuntatoiminnan kansallinen yhteistoimintaryhmä. Ryhmän tehtävänä on yhtenäistää lainsäädännön ja valtakunnallisten sopimusten tulkintoja sekä valmistella toimintaohjelma sopimuspalokuntatoiminnan kehittämiseksi.

Yrittäjägallup: Ongelma yritysten välisistä ylipitkistä maksuajoista laajenee

Suuret yritykset maksavat laskunsa pienille yrityksille entistä hitaammin. Ongelma näyttää laajenevan entistä pienempiin yrityksiin. Myös se yleistyy, että pitkästä maksuajasta ei sovita, vaikka laki niin määrää. Tiedot käyvät ilmi Yrittäjägallupista.

Kunnille ja kuntayhtymille tarjolla 70 miljoonaa euroa tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskuksen kehittämiseen

Rinteen hallitus ilmoittaa sote-uudistuksen tavoitteiksi perustason palvelujen vahvistamisen. Painopistettä siirretään ehkäisevään työhön. Tavoitteena on varmistaa, että palvelut vastaavat ihmisten tarpeisiin ja ongelmiin voidaan puuttua ajoissa.

Urheilu

Kaksi TPS:n Liiga-ottelua vapaassa katselussa viikonloppuna

TPS:n perjantain ja lauantain Liiga-pelit ovat vapaassa katselussa.

Telia tarjoaa kaikki viikonlopun Liiga-pelit Televisioviikon kunniaksi ilmaiseksi. Tarjolla on muun muassa TPS ottelu Vaasassa Sportia vastaan perjantaina 18. lokakuuta kello 18.15 alkaen sekä lauantain kotiottelu Pelicansia vastaan alkaen kello 18.15.

Jälkipeli: Suomen jalkapallomaajoukkueen kannattajat ovat yhtä isoa perhettä

Kotijoukkueen voitto kruunaan kannattajienkin illan.

Tiistai-iltaisen Armenia-ottelun alkuun oli vielä useampi tunti, mutta turkulaisen Bar Innon sisätilat täyttyivät jo innokkaista Huuhkajien kannattajista. Suomen Maajoukkueen Kannattajat (SMJK) on yhdistys, joka on ollut jo vuosien ajan kotimaisen kannatuskulttuurin soihdunkantaja. Suomi ei ehkä olekaan enää maailman hiljaisin urheilukansa.

Otteluanalyysi: Komealla voitolla kohti EM-lopputurnausta

Suomi juhli Fredrik Jensenin avausosumaa, joka jäi voittomaaliksi.

Jo niin lähellä, mutta vielä niin kaukana. Näin voisi kuvailla Suomen jalkapallomaajoukkueen mahdollisuuksia saavuttaa historiallinen paikka EM-lopputurnauksessa. Olympialaisissa Suomi on pelannut pari kertaa, mutta ei EM- tai MM-turnauksessa. Lähellä ollaan, sillä vakuuttava voitto 3-0 (1-0) Armeniasta jätti vierailijat jo viiden pisteen päähän Suomesta.

Vili-Jesper Koivula Tuton vahvuuteen

Vili-Jesper Koivula.

Jääkiekon Mestiksen Tuto Hockey on vahvistanut hyökkäystään Vili-Jesper Koivulalla . Koivula tulee Tutoon KooVeesta, jossa hän teki viime kaudella 24 Mestis-maalia.

Veikkausliigan huipennus näkyy Turussa pitkin viikkoa

Interin ja KuPS:n välinen mestaruuskamppailu ensi lauantaina Kupittaalla on lähes loppuunmyyty.

Inter taistelee Veikkausliigan mestaruudesta lauantaina 19. lokakuuta. Joukkue kohtaa kotikentällään Veritas-stadionilla Kupittaalla KuPS:n. Turussa mestaruutta on saatu odottaa, sillä viimeksi kultamitalit laitettiin turkulaisten kaulaan vuonna 2008 Interin voittaessa Veikkausliigan.

Lukas Hradecky ei hätkähdä ennakkosuosikin viittaa

Lukas Hradecky ja muu Suomen joukkue olivat luottavaisia ja hyväntuulisia Armenia-ottelun aattona.

Ennen tiistain EM-karsintaottelua Suomi on kohdannut Armenian viisi kertaa. Saldona on neljä voittoa ja yksi tasapeli. Maaliero Suomelle on maukas 8–1. Historiankin valossa on selvää, että kotiottelusta Huuhkajille on budjetoitu kolme pistettä.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.