Jälkipeli: J-P Jalon selostajaura on kestänyt jo vuosikymmeniä

Nostalgiaa huokuvassa kuvassa Juha-Pekka Jalo on asettunut kasettimankkoineen samoille sijoille kuin vuonna 1985. Jalo tallensi silloin ennakkoluulottomasti selostusnäytteen Auran Aalloille. Tästä alkoi jo vuosikymmeniä kestänyt selostusura. Nostalgiaa huokuvassa kuvassa Juha-Pekka Jalo on asettunut kasettimankkoineen samoille sijoille kuin vuonna 1985. Jalo tallensi silloin ennakkoluulottomasti selostusnäytteen Auran Aalloille. Tästä alkoi jo vuosikymmeniä kestänyt selostusura. Kuva: Hannu Tuominen

– Onko toi äijä seonnut? Omituinen höpöttäjä!

Näin ajatteli varmaan moni Kupittaan jalkapallo-otteluun saapunut katsoja vuonna 1985. Syystäkin. Turun Palloseuran kotiottelussa kentällä kirmasivat pikkuveljet Tomi ja Timo Jalo ja samanaikaisesti isoveli Juha-Pekka Jalo selosti ottelun kulkua kasettimankalle katsomossa yleisön keskellä istuen.

Näky oli erikoinen. Se oli aikaa, jolloin ensimmäisiä paikallisradioita oli vasta perustettu Suomeen. Jalo haki avautunutta selostajanpaikkaa Auran Aalloilta. Markku Heikkilä kuunteli kasetille ikuistetun selostusnäytteen ja näytti vihreää valoa.

– Jo pikkupoikana olin kotona vähän niin kuin Anssi Kukkonen. Kun tuli tilaisuus, tulin tänne Kupittaalle kasettimankan kanssa. Totesin itselleni, että on pakko laittaa itsensä likoon, jos tätä hommaa aikoo tehdä tulevaisuudessa. Olin itsevarma, että kyllä tästä tulee jotain. Lopputulos oli kuitenkin ihan kamala, mutta Heikkilä hyväksyi sen, muistelee Jalo.

Ensimmäinen virallinen peli oli jo heti parin päivän päästä, Uefa-cupin ottelu TPS–Moskovan Spartak. Eli aloitus ei ollut ihan helpoin mahdollinen. Tuskin edes Jalo aavisti silloin, että selostajanurasta tulikin vuosikymmenien pituinen, ja miten hänestä tuli ajan myötä monen nuoremman selostajasukupolven esikuva.

Jalkapallon selostaminen oli Jalolle luontevaa, olihan hänellä itselläänkin oma orastava jalkapalloura. Koko Jalon veljessarjan tie eteni Turun Nappulaliigasta ja TPS:n juniorisarjojen kautta aina Palloseuran edustusjoukkueeseen. Pääsarjatasolla Juha-Pekalla on harvinainen tilastomerkintä: ei yhtään tappiota.

– Tosin ehdin pelata vain yhden ottelun, jonka voitimme 1-0. Sen jälkeen selkäni oli sen verran huonossa kunnossa, että jalkapallourani päättyi siihen.

Elettiin syksyä, joten TPS:n jääkiekko-otteluiden selostuksista tuli luonteva jatko Jalon selostajauralle. Aluksi siviilityö ja selostushommat kulkivat rinnan. Vähitellen tahti kiihtyi siinä määrin, että opettajaura sai jäädä.

– Opiskelin yhtä aikaa Tomin ja Timon kanssa opettajakorkeakoulussa. Olin valmistumiseni jälkeen muutaman vuoden erityisopettajana, muun muassa Lausteen poikakodissa. Koulusta jäi hienot muistot. Minulla oli mukavat kollegat, mutta opettajatyöt jäivät, kun selostushommat lisääntyivät.

Urheiluselostuksia oli aikaisemmin totuttu kuulemaan vain Ylen kanavilta. Paikallisradioiden myötä selostus tuli värikkäämmäksi, kun Jalo saattoi olla lähetyksissä perin ”mustavalkoinen”. Oli uutta, kun selostaja oli surutta toisen joukkueen puolella. Niinpä jo alusta alkaen Auran Aallot profiloitui TPS-kanavaksi.

– Aloin selostaa omalla tavallani ilman mitään selostajakoulutusta. Oikeastaan TPS:n menestyksen myötä homma vain lähti tiettyyn suuntaan. Kun radioasema huomasi, miten otteluita kuunneltiin paljon, niin sieltä tuli vain kannustusta jatkaa samalla tavalla. Muun muassa termi ”hehkutus” syntyi näinä vuosina.

Mikä oli Jalon selostaessa, kun ajankohtaan osui 1980-luvun lopulta alkaneet TPS:n ja valmentaja Hannu Jortikan kultaiset vuodet. Sen ajan joukkueessa pelasi myös kaikkien aikojen ulkomaalaisvahvistus Mal Davis.

Jalon selostusuran alkutaipaleella oli suuri apu siitä, kun hän tunsi hyvin pelaajat ja valmentajat.

– Helpotti, kun en siirtynyt mihinkään vieraaseen maailmaan. Hyppäsin ikään kuin pois pukukopista katsomaan peliä ikkunan takaa. Oli iso apu, kun tiesin, mitä pelaajat ja valmentajat emotionaalisesti tunsivat. Olin ensimmäiset vuodet niin lähellä joukkuetta, että tiesin enemmän kuin olisin ehkä saanut tietää. Se antoi minulle mahdollisuuden ymmärtää asioita, mutta en saanut kertoa julkisesti salaisuuksia. Selostajakin voi menettää luottamuksen vain kerran.

Jalon aloittaessa ei ollut käytössä nykyajan tiedonhakumenetelmiä.

– Luin paljon lehtiä ja leikkasin juttuja talteen. Oma kotini on ollut täynnä lehtileikepinoja. Vanhan liiton miehenä kirjoitan yhä kynällä paljon etukäteen enkä vain tulosta valmiina. Itse tekemällä oppii paremmin.

Hyvä valmistautuminen on selostajan työssä ensiarvoisen tärkeää.

– Kirjoitan aina valmiiksi ottelun ensimmäisen minuutin, ihan vain varmistaakseni, etten ala sohlata ottelun alussa. Selostusta ei kannata aloittaa niin löysästi, että kuuntelija vaihtaa saman tien kanavaa. Jos olet huonosti valmistautunut, minuutit tuntuvat pitkiltä.

Jalo ehti muutaman vuoden selostaa TPS:n otteluita Auran Aalloilla, kunnes yksi kohtaaminen muutti kaiken. Hjallis Harkimo pyysi selostamaan Jokereiden otteluita.

– Halusin ottaa selostajaurallani askeleen eteenpäin. Päätökseni siirtyä Helsinkiin meni monilla turkulaisilla tunteisiin. TPS:n menestysvuosien selostukset henkilöityivät vahvasti minuun. Vastaavasti olin helsinkiläisille aivan väärä ihminen selostamaan Jokereiden otteluita. Muutaman viikon sain kuittia molemmista suunnista. Onneksi aika nopeasti tulin Helsingissä hyväksytyksi.

Jalon uraan mahtuu useita eri kaupallisia radio- ja TV-kanavia. Useat niistä on jo kuopattu. Media-alan murros konkursseineen on koskettanut läheltä myös Jaloa.

– Kaksi konkurssia on vaikuttanut uraani niin, että paljon jäi palkkarahoja saamatta. Internetin tulon myötä urheilutarjonta lisääntyi eksponentiaalisesti. Kun selostettavaa tuli paljon ja tuotantokustannukset vedettiin minimiin, selostuspalkkiot putosivat puoleen. Alalle tuli paljon nuoria, jotka tekivät puoli-ilmaiseksi. Usein ei edes välitetty, mitä itse kukin selostaja höpötti.

Kun selostajauraa on takana jo yli kolme vuosikymmentä, on Jalolla ollut useita työnantajia. Mahtuupa uraan parin vuoden pituinen paikallislehden päätoimittajuuskin. Moni muistaa vielä Jalon vetämän Gladiaattorit -tv-ohjelman.

– Canal Plussan edeltäjä Super Sport aloitti lähetykset Tukholmasta. Se oli ensimmäinen suomalainen urheilun TV:n maksukanava. Siitä alkoi reissaaminen Tukholmaan. Myöhemmin tein töitä Urho TV:lle. Kanava oli uranuurtaja, koska sen aloitteesta aloitettiin kierrosten kaikkien pelien näyttäminen. Ja useampi vuosi meni muun muassa Nelosen ja Eurosportin selostajana. Nyt olen selostanut neljä vuotta HIFK:n jääkiekko-otteluita.

Jalon uran erikoisuus on ollut Eurosportin selostajana Pyeongchangin olympialaisissa.

– Kun Suomi pelasi Ruotsia vastaan, selostin toisessa hallissa ottelua Etelä-Korea- Kanada. Olettavasti minulla ei ollut silloin Eurosportilla ainuttakaan suomalaista katsojaa.

Kun selostajauraa on takana riittävästi, on hyvä antaa neuvoja nuoremmille sukupolville. Vaikka Jalo on monelle esikuva, hän kehottaa jokaista kehittämään oman tyylinsä, ei kannata matkia muita.

– Jos olisin aloittaessa matkinut esimerkiksi RaimoHöyryHäyristä tai Anssi Kukkosta, se olisi ollut ammatillinen itsemurha. Kannattaa selostaa omalla muista erottuvalla tyylillä. Selostustyön lähtökohta on kuitenkin aina pelaajien, erotuomareiden ja valmentajien työn kunnioittaminen.

Kuuntelijan kannalta Jalon selostusuran huippuhetkiä ovat olleet TPS:n jääkiekon mestaruusvuodet, Leijonien ensimmäinen MM-kulta sekä ikimuistoinen jalkapallo-ottelu, kun turkulaiset amatöörit voittivat Milanon miljonäärit San Siron stadionilla. Eräs Jalon saama kuuntelijapalaute on kuitenkin ylitse muiden.

– Sain kerran kiitoskirjeen selostuksistani. Näen ”silmissäni” kaiken, mitä siellä jäällä tapahtuu, kertoi kirjeen lähettänyt näkövammainen. Siitä oivalsin, mitä radioselostaminen oikeasti on. Jokainen radiokuuntelijahan on oikeasti ”näkövammainen”.

Hannu Tuominen

Eurojackpotin potti kasvaa 20 miljoonaan euroon, Suomeen yli 445 000 euron voitto

Eurojackpotista ei löytynyt kierroksella 23/2020 yhtään täysosumaa. Ensi viikolla potissa on 20 miljoonaa euroa.

FC Inter aloittaa eskarifutiksen

FC Inter laajentaa edelleen nuorempien ikäluokkien jalkapallotoimintaa. Suuren ennakkosuosion saavuttaneen Perhefutiksen rinnalla elokuussa käynnistyy myös eskari-ikäisten oma futistoiminta.

Candide-operetin vierailu Turkuun perutaan

Jo kertaalleen huhtikuusta lokakuulle siirretty Leonard Bernsteinin Candide -operetin vierailu Turussa perutaan. Esitys oli tarkoitus toteuttaa Turun Konserttitalolla 16. lokakuuta.

Kylpyhuonekalusteita puuhakkeesta

Kylpyhuoneen kalusteita massiivipuukomposiitista valmistava Woodio alkaa tuottaa uutta kalustemateriaalia koivuhakkeesta. Koivuhaketta syntyy Metsä Groupin tehtaissa tuotannon sivuvirtana. Materiaalilla on samat ominaisuudet kuin keramiikalla, mutta se on lähes täysin hiilineutraalia. Koivuhakkeesta ja muista Woodion materiaaleista tehdyt altaat voi käyttöiän päätteeksi hyödyntää energiajätteenä.

Autorekisteröinnit vähenivät toukokuussa

Kevään ensirekisteröintien määrä autoissa jatkoi toukokuussa laskuaan. Lasku on syvenemässä kesää kohti siirryttäessä. Koronavirusepidemia on kevään aikana hyydyttänyt uusien autojen tilauksia, joten rekisteröintien ennakoidaan jäävän myös lähikuukausina selvästi viime vuoden lukemista.

Näppärä nippusipuli sopii moneen

Kesän ensimmäiset sipulit ovat makeita ja niitä voi suikaloida salaatteihin sellaisenaan. Vihreä varsiosa on miedon makuinen, eikä vaadi kypsentämistä. Halkaistu nippusipuli valmistuu nopeasti grillissä. Halkaistut sipulit valellaan öljyllä ja hunajalla ja paistetaan nopeasti kuumassa grillissä. Nippusipuli on kesäkeittiön jokapaikan höylä, se on herkkua leivän päällä sillin kera.

Mari Leppänen lähtee ehdolle Turun piispanvaaliin

Kuusikymmentä Turun arkkihiippakunnan pappia on pyytänyt hiippakuntadekaani Mari Leppästä asettumaan ehdolle Turun piispanvaaliin. Mari Leppänen on vastannut kutsuun myöntävästi.

Juseliuksentalon ikkunoita pesu sulkee pyörätien lauantaina

Ikkunoiden pesutyö Juseliuksentalossa sulkee kevyen liikenteen väylän ja toisen ajokaistan Uudenmaankadulla, ja sitten työt siirtyvät Hämeenkadulle. Työaika on lauantaina 6. kesäkuuta kello 05–14.

Viemäröinti haittaa liikennettä Merikumantiellä

Viemäri- ja vesijohtotyö sulkee ajoradan Merikulmantie 39 kohdalta. Työ kestää arviolta 26. kesäkuuta saakka. Läpiajo on estetty ja työstä on haittaa molemmista ajosuunnista ajettaessa. Tonteille ajo sallittu.

Nättinen ei jatka TPS-paidassa

Turun Palloseuran ja hyökkääjä Topi Nättisen välinen pelaajasopimus on purettu molemminpuolisessa yhteisymmärryksessä.

Tommilankadun koulutalon purku alkaa

Tommilankadun vanhan koulutalon purkaminen aloitetaan ensi maanantaina 8. kesäkuuta. Työt aloitetaan tonttialueen aitaamisella ja säilytettävien puiden suojaamisella. Samalla aloitetaan rakenteiden purkaminen rakennuksen sisällä.

Aku Louhimiehen uutta elokuvaa aletaan kuvata elokuussa Turun saaristossa

Inka Kallén on Odotuksen pääosassa.

Aku Louhimiehen uutta kotimaista Odotus -elokuvaa aletaan kuvata elokuussa Turun saaristossa. Intiimin ihmissuhdedraaman pääosassa nähdään Inka Kallén ja sen ohjaa Aku Louhimies . Käsikirjoituksesta vastaavat Kallén ja Louhimies yhdessä.

Turun SDP asetti 60 kuntavaaliehdokasta – Aki Lindén kärkiehdokkaaksi

Aki Linden.

Turun SDP:n edustajisto asetti 4. kesäkuuta pormestariehdokkaakseen lääketieteen lisensiaatti, valtiotieteen maisteri, kansanedustaja Aki Lindénin . Lindén on johtamisen ammattilainen, joka on saanut kiitosta suurten organisaatioiden johtajana. Viimeksi ennen kansanedustajauraansa Lindén toimi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin ja sitä ennen Varsinais-Suomen Sairaanhoitopiirin toimitusjohtajana.

Urkujen massiivisuus vakuutti Tomi Satomaan jo teini-iässä

Työ vie urkuri Tomi Satomaata moneen paikkaan, mutta koti on säilynyt yli kymmenen vuoden ajan Paraisilla.

Urkuri Tomi Satomaa on niitä suomalaisia, jotka ovat töiden vuoksi aikanaan saaristoon saapuneet ja jääneet sille tielleen. Satomaa on asunut runsaan kymmenen vuoden ajan Paraisilla.

Kiveniskemiä joka neljännellä

Noin joka neljännellä (24 prosenttia) autoilijalla on tuulilasissaan kiveniskemä. 17 prosenttia taas kertoo, että tuulilasissa on naarmuja, ja joka kymmenennen (8 prosenttia) tuulilasissa on jopa halkeama.

Kala on loistava D-vitamiinin lähde

Moni suomalainen kärsii tietämättään D-vitamiinin puutoksesta. Tärkeää vitamiinia saa auringosta, mutta pohjoisessa ainoastaan keskikesällä D-vitamiinia saa auringonvalon kautta riittävästi. Maukas ja helppo tapa saada päivän D-vitamiiniannos on nauttia kala-ateria, kerrotaan Pro Kala ry:stä. Kaloissa oleva vitamiini on D3-muotoa, joka imeytyy hyvin.

Kombucha on raikas kesäjuoma

Krister Hällin ja Kirsi Seivon Kombucha – kaikki valmistuksesta ja paljon reseptejä (Kustantamo S&S) soveltuu vasta-alkajille ja kokeneemmillekin harrastajille. Kombucha on teestä hapattamalla valmistettava juoma, josta on tullut trendikäs vaihtoehto alkoholille ja virvoitusjuomille.

Muista suojautua auringolta

Ulkona oleskellessa kannattaa suojautua UV-säteilyltä. Säteily on voimakkaimmillaan juhannuksen aikoihin. Pilviselläkin säällä voi palaa, sillä ohuet yläpilvet eivät vaimenna UV-säteilyä juuri lainkaan.

Urheilu

Jälkipeli: Poika Jarno Johansson peri pelimiehen geenit isä Kari Johanssonilta

Jarno Johansson on ollut salibandyn turkulaisia lajipioneereja. Isä Kari Johansson on ollut eräs suomalaisen jääkiekon uranuurtajista.

– Joo, mutta salibandy oli siihen aikaan ihan eri laji. Harrastin kilpailumielessä muitakin lajeja ja olinhan pelannut koko ikäni eri mailapelejä.

FC Inter aloittaa eskarifutiksen

FC Inter laajentaa edelleen nuorempien ikäluokkien jalkapallotoimintaa. Suuren ennakkosuosion saavuttaneen Perhefutiksen rinnalla elokuussa käynnistyy myös eskari-ikäisten oma futistoiminta.

Nättinen ei jatka TPS-paidassa

Turun Palloseuran ja hyökkääjä Topi Nättisen välinen pelaajasopimus on purettu molemminpuolisessa yhteisymmärryksessä.

Åboraakkeli: Haaste futiskentille

Jalkapalloväki pidättää hengitystään tällä viikolla, sillä Veikkausliiga on luvannut julkistaa otteluohjelmansa perjantaina 5. kesäkuuta.

Julius Pohjanoksa TPS:stä Ruotsiin

Julius Pohjanoksan ura jatkuu Ruotsissa.

HC TPS:n maalivahti Julius Pohjanoksan seura vaihtuu. Pohjanoksa siirtyy TPS:stä Ruotsin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavan HC Vita Hästenin riveihin.

Loimulle hakkuriksi Ruotsin paras pelaaja

Raision Loimu on kiinnittänyt ensi kauden joukkueeseensa toiseksi hakkuriksi ruotsalaisen 23-vuotiaan Johan Gruvaeusin .

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.