Maria Arjonen palkittiin vuoden nuorkauppakamarilaisena Lyonissa

Ellimaija Ahonen, Maria Arjonen ja Reynold Dumalte. Ellimaija Ahonen, Maria Arjonen ja Reynold Dumalte. Kuva: Armen Hambardzumian

Aurajoen Nuorkauppakamarin puheenjohtaja Maria Arjonen on palkittu Ranskan Lyonissa pidetyssä JCI:n Euroopan maanosakokouksessa Most Outstanding Member -palkinnolla.

Palkinto myönnetään vuosittain kansallisesti ansioituneelle nuorkauppakamarilaiselle. Maria Arjonen palkittiin aiemmin keväällä Vuoden Nuorkauppakamarilaisena Suomen Nuorkauppakamareiden kansallisessa kokouksessa huhtikuussa vuoden 2018 toiminnasta.

JCI Awards -ohjelmassa kilpaillaan 220 000 jäsenen kesken ympäri maailmaa. Parhaat hankkeet ja aloitteet kilpailevat alueellisella, kansallisella ja kansainvälisellä tasolla eli maanosakokouksissa sekä maailmankokouksessa. JCI Europe kattaa noin 25 000 jäsentä ja 35 kansallisen tason organisaatiota. Maailman tasolla kansallisia organisaatioita on yli 100 ja paikallisia nuorkauppakauppakamareita yli

5 000.

– Ducking Great, on käsittämätöntä, että tämä flikka Turusta on Most Outstanding Member tuossa porukassa, iloitsee Arjonen.

Arjonen on voittonsa myötä myös JCI Europen ehdokas Most Outstanding Member -palkinnonsaajaksi. Maailman Outstanding Member julistetaan JCI Tallinnan isännöimässä maailmankokouksessa marraskuussa.

Most Outstanding Member -palkinto myönnetään henkilölle, joka tekee poikkeuksellista työtä JCI-liikkeen eteen. JCI toimii nuorten kokoavana voimana ja pyrkii saamaan aikaan kestäviä vaikutuksia. JCI kokoaa yhteen nuoria, intohimoisia ihmisiä, joilla on tahtoa rohkeisiin toimiin. JCI:n tarkoituksena on osaltaan nopeuttaa uudistuksia investoimalla teknologisiin, taloudellisiin ja inhimillisiin resursseihin sekä edistää yhteistyön kulttuuria muuttuvassa maailmassa.

Palkintokriteereissä kiinnitettiin huomiota henkilön toiminnan positiiviseen vaikutukseen ympäröivälle yhteiskunnalle, työhön kestävän kehityksen puolesta ja henkilön osallistumiseen yhteiskunnallisessa keskustelussa. Lisäksi painotettiin toiminnan merkitystä omalle kamarille ja kansalliselle organisaatiolle Suomen Nuorkauppakamarit ry:lle sekä JC-arvojen toteuttamista JC-toiminnassa ja omassa elämässä.

Aurajoen Nuorkauppakamarin Liikenteen mikromuovit -projekti ylsi Eurooppa-kokouksen palkintogaalassa finalistiksi kategoriassa Best Global Goals. Arjonen toimi mm. tämän projektin projektipäällikkönä.

Palkintogaalassa Arjonen kävi noutamassa palkinnon yhdessä Suomen Nuorkauppakamareiden puheenjohtajan Ellimaija Ahosen kanssa. Palkinnon luovuttivat Junior Chamber Internationalin presidentti Alexander Tio, Euroopan Senaatin varapuheenjohtaja Reynold Dumalte sekä Junior Chamber Internationalin kehitysjohtaja EVP Viktor Omarsson.

– JCI:ssa olen oppinut todella paljon itsestäni, erilaisuudesta ja yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta. Olen iloinen, että toimintani harrastuksen parissa palkittiin. Tästä on hyvä jatkaa nuorkauppakamariuralla eteenpäin. Eurooppa-kokouksessa myönnetty palkinto on merkittävä henkilökohtainen tunnustus ja se motivoi eteenpäin, mutta toivon, että tarinani innostaa muitakin rohkeuteen toimia tulevaisuutemme puolesta, toteaa Arjonen.

OTM, Maria Arjonen toimii lakimiesyrittäjänä turkulaisessa yrityksessä Laki ja Vesi Oy. Yhtiö tarjoaa juridista ja teknistä neuvontaa vesihuoltolaitoksille, kunnille ja teollisuusyrityksille.

Aurajoen Nuorkauppakamari ry on alle 40-vuotiaiden nuorten aikuisten kansainvälinen kouluttautumisjärjestö sekä kontaktiverkosto. Suomen Nuorkauppakamarit ry on perustettu vuonna 1957 ja se on osa yli 115 maassa toimivaa JCI – Junior Chamber Internationalia.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Lotossa yksi täysosuma, 6,5 miljoonan euron potti pelattiin Maskussa

Lotossa löytyi kierroksella 23/2020 yksi seitsemän oikein -tulos. Sen arvo on 6,5 miljoonaa euroa.

Eurojackpotin potti kasvaa 20 miljoonaan euroon, Suomeen yli 445 000 euron voitto

Eurojackpotista ei löytynyt kierroksella 23/2020 yhtään täysosumaa. Ensi viikolla potissa on 20 miljoonaa euroa.

Jälkipeli: Poika Jarno Johansson peri pelimiehen geenit isä Kari Johanssonilta

Jarno Johansson on ollut salibandyn turkulaisia lajipioneereja. Isä Kari Johansson on ollut eräs suomalaisen jääkiekon uranuurtajista.

– Joo, mutta salibandy oli siihen aikaan ihan eri laji. Harrastin kilpailumielessä muitakin lajeja ja olinhan pelannut koko ikäni eri mailapelejä.

FC Inter aloittaa eskarifutiksen

FC Inter laajentaa edelleen nuorempien ikäluokkien jalkapallotoimintaa. Suuren ennakkosuosion saavuttaneen Perhefutiksen rinnalla elokuussa käynnistyy myös eskari-ikäisten oma futistoiminta.

Candide-operetin vierailu Turkuun perutaan

Jo kertaalleen huhtikuusta lokakuulle siirretty Leonard Bernsteinin Candide -operetin vierailu Turussa perutaan. Esitys oli tarkoitus toteuttaa Turun Konserttitalolla 16. lokakuuta.

Kylpyhuonekalusteita puuhakkeesta

Kylpyhuoneen kalusteita massiivipuukomposiitista valmistava Woodio alkaa tuottaa uutta kalustemateriaalia koivuhakkeesta. Koivuhaketta syntyy Metsä Groupin tehtaissa tuotannon sivuvirtana. Materiaalilla on samat ominaisuudet kuin keramiikalla, mutta se on lähes täysin hiilineutraalia. Koivuhakkeesta ja muista Woodion materiaaleista tehdyt altaat voi käyttöiän päätteeksi hyödyntää energiajätteenä.

Autorekisteröinnit vähenivät toukokuussa

Kevään ensirekisteröintien määrä autoissa jatkoi toukokuussa laskuaan. Lasku on syvenemässä kesää kohti siirryttäessä. Koronavirusepidemia on kevään aikana hyydyttänyt uusien autojen tilauksia, joten rekisteröintien ennakoidaan jäävän myös lähikuukausina selvästi viime vuoden lukemista.

Näppärä nippusipuli sopii moneen

Kesän ensimmäiset sipulit ovat makeita ja niitä voi suikaloida salaatteihin sellaisenaan. Vihreä varsiosa on miedon makuinen, eikä vaadi kypsentämistä. Halkaistu nippusipuli valmistuu nopeasti grillissä. Halkaistut sipulit valellaan öljyllä ja hunajalla ja paistetaan nopeasti kuumassa grillissä. Nippusipuli on kesäkeittiön jokapaikan höylä, se on herkkua leivän päällä sillin kera.

Mari Leppänen lähtee ehdolle Turun piispanvaaliin

Kuusikymmentä Turun arkkihiippakunnan pappia on pyytänyt hiippakuntadekaani Mari Leppästä asettumaan ehdolle Turun piispanvaaliin. Mari Leppänen on vastannut kutsuun myöntävästi.

Juseliuksentalon ikkunoita pesu sulkee pyörätien lauantaina

Ikkunoiden pesutyö Juseliuksentalossa sulkee kevyen liikenteen väylän ja toisen ajokaistan Uudenmaankadulla, ja sitten työt siirtyvät Hämeenkadulle. Työaika on lauantaina 6. kesäkuuta kello 05–14.

Viemäröinti haittaa liikennettä Merikumantiellä

Viemäri- ja vesijohtotyö sulkee ajoradan Merikulmantie 39 kohdalta. Työ kestää arviolta 26. kesäkuuta saakka. Läpiajo on estetty ja työstä on haittaa molemmista ajosuunnista ajettaessa. Tonteille ajo sallittu.

Nättinen ei jatka TPS-paidassa

Turun Palloseuran ja hyökkääjä Topi Nättisen välinen pelaajasopimus on purettu molemminpuolisessa yhteisymmärryksessä.

Tommilankadun koulutalon purku alkaa

Tommilankadun vanhan koulutalon purkaminen aloitetaan ensi maanantaina 8. kesäkuuta. Työt aloitetaan tonttialueen aitaamisella ja säilytettävien puiden suojaamisella. Samalla aloitetaan rakenteiden purkaminen rakennuksen sisällä.

Aku Louhimiehen uutta elokuvaa aletaan kuvata elokuussa Turun saaristossa

Inka Kallén on Odotuksen pääosassa.

Aku Louhimiehen uutta kotimaista Odotus -elokuvaa aletaan kuvata elokuussa Turun saaristossa. Intiimin ihmissuhdedraaman pääosassa nähdään Inka Kallén ja sen ohjaa Aku Louhimies . Käsikirjoituksesta vastaavat Kallén ja Louhimies yhdessä.

Turun SDP asetti 60 kuntavaaliehdokasta – Aki Lindén kärkiehdokkaaksi

Aki Linden.

Turun SDP:n edustajisto asetti 4. kesäkuuta pormestariehdokkaakseen lääketieteen lisensiaatti, valtiotieteen maisteri, kansanedustaja Aki Lindénin . Lindén on johtamisen ammattilainen, joka on saanut kiitosta suurten organisaatioiden johtajana. Viimeksi ennen kansanedustajauraansa Lindén toimi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin ja sitä ennen Varsinais-Suomen Sairaanhoitopiirin toimitusjohtajana.

Urkujen massiivisuus vakuutti Tomi Satomaan jo teini-iässä

Työ vie urkuri Tomi Satomaata moneen paikkaan, mutta koti on säilynyt yli kymmenen vuoden ajan Paraisilla.

Urkuri Tomi Satomaa on niitä suomalaisia, jotka ovat töiden vuoksi aikanaan saaristoon saapuneet ja jääneet sille tielleen. Satomaa on asunut runsaan kymmenen vuoden ajan Paraisilla.

Kiveniskemiä joka neljännellä

Noin joka neljännellä (24 prosenttia) autoilijalla on tuulilasissaan kiveniskemä. 17 prosenttia taas kertoo, että tuulilasissa on naarmuja, ja joka kymmenennen (8 prosenttia) tuulilasissa on jopa halkeama.

Kala on loistava D-vitamiinin lähde

Moni suomalainen kärsii tietämättään D-vitamiinin puutoksesta. Tärkeää vitamiinia saa auringosta, mutta pohjoisessa ainoastaan keskikesällä D-vitamiinia saa auringonvalon kautta riittävästi. Maukas ja helppo tapa saada päivän D-vitamiiniannos on nauttia kala-ateria, kerrotaan Pro Kala ry:stä. Kaloissa oleva vitamiini on D3-muotoa, joka imeytyy hyvin.

Urheilu

Jälkipeli: Poika Jarno Johansson peri pelimiehen geenit isä Kari Johanssonilta

Jarno Johansson on ollut salibandyn turkulaisia lajipioneereja. Isä Kari Johansson on ollut eräs suomalaisen jääkiekon uranuurtajista.

– Joo, mutta salibandy oli siihen aikaan ihan eri laji. Harrastin kilpailumielessä muitakin lajeja ja olinhan pelannut koko ikäni eri mailapelejä.

FC Inter aloittaa eskarifutiksen

FC Inter laajentaa edelleen nuorempien ikäluokkien jalkapallotoimintaa. Suuren ennakkosuosion saavuttaneen Perhefutiksen rinnalla elokuussa käynnistyy myös eskari-ikäisten oma futistoiminta.

Nättinen ei jatka TPS-paidassa

Turun Palloseuran ja hyökkääjä Topi Nättisen välinen pelaajasopimus on purettu molemminpuolisessa yhteisymmärryksessä.

Åboraakkeli: Haaste futiskentille

Jalkapalloväki pidättää hengitystään tällä viikolla, sillä Veikkausliiga on luvannut julkistaa otteluohjelmansa perjantaina 5. kesäkuuta.

Julius Pohjanoksa TPS:stä Ruotsiin

Julius Pohjanoksan ura jatkuu Ruotsissa.

HC TPS:n maalivahti Julius Pohjanoksan seura vaihtuu. Pohjanoksa siirtyy TPS:stä Ruotsin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavan HC Vita Hästenin riveihin.

Loimulle hakkuriksi Ruotsin paras pelaaja

Raision Loimu on kiinnittänyt ensi kauden joukkueeseensa toiseksi hakkuriksi ruotsalaisen 23-vuotiaan Johan Gruvaeusin .

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.