Joka kymmenes suomalainen kokee seksuaalista haluttomuutta parisuhteessaan

Kymmenen prosenttia suomalaisista ei ole halunnut seksiä kumppaninsa kanssa ja vajaa kolmannes suomalaisista kertoo saaneensa liian vähän seksiä suhteessaan viimeisen vuoden aikana. Erilaiset seksuaaliset tarpeet ja halut voivatkin aiheuttaa ryppyjä rakkauteen, mikäli asioita ei selvitetä yhdessä.

Tuoreessa parisuhteessa perhoset liitelevät vatsassa ja rakkaushormonit saavat monilla halut korkealle. Todelliset seksuaaliset tarpeet tulevat kuitenkin esiin vasta ajan kanssa, ja usein halut eivät vastaa enää toisiaan samalla tavalla kuin suhteen alkuaikoina. Kaalimato.comin tutkimuksen mukaan suomalaisista joka kymmenes on kokenut viimeisen vuoden aikana, ettei ole halunnut harrastaa seksiä kumppaninsa kanssa.

– Suhteen alussa ihastumisen tunne on vahva, halu olla toisen lähellä on voimakas ja seksin harrastamiseen liittyy jännitystä sekä ennakoimattomuutta. Tällä on yleensä suora yhteys suurempaan seksin määrään tuoreessa parisuhteessa, Kaalimadon seksuaaliterapeutti Annukka Lavikainen kertoo.

Seksuaaliseen haluttomuuteen vaikuttaa elämäntilanne sekä monet muut asiat, kuten oma käsittelemätön trauma, parisuhdeongelmat, huono seksuaalinen itsetunto tai sairaudet. Seksuaalinen haluttomuus on yleisempää naisille, mutta myös miehet kokevat sitä. Kaalimadon selvityksen mukaan seksiä kumppaninsa kanssa viimeisen vuoden sisällä ei ole halunnut 13 prosenttia naisista ja seitsemän prosenttia miehistä.

– Seksihalut vaihtelevat elämän eri vaiheissa ja se on täysin normaalia. Joskus seksuaalista haluttomuutta kokeva henkilö haluaisi itsekin olla halukkaampi, mutta ei syystä tai toisesta kykene siihen. Hyvä nyrkkisääntö onkin seurata tilannetta puolen vuoden ajan. Jos haluttomuus aiheuttaa ongelmia, laskee tyytyväisyyttä omaa elämää kohtaan tai vaikuttaa parisuhteen hyvinvointiin kielteisesti yli puolen vuoden ajan, kannattaa taustalla olevia syitä lähteä selvittämään, Lavikainen sanoo.

– Selvitystyön voi aloittaa pohtimalla kysymyksiä, onko haluttomuuden tunne hetkittäistä vai jatkuvaa, kohdistuuko haluttomuus ainoastaan omaan kumppaniin ja onko henkilöllä joka tapauksessa halua itsetyydytykseen ja fantasiointiin, Lavikainen jatkaa.

Aina ei kuitenkaan ole kyse siitä, etteikö kumppani haluaisi lainkaan seksiä. Joskus parisuhteen osapuolilla on vain erilaiset tarpeet seksin suhteen. Yli kymmenes (12 %) suomalaisista kokee, että omat ja kumppanin toiveet seksissä eivät kohtaa. Miehet (14 %) kokevat hieman naisia (11 %) useammin näin.

– Seksuaaliseen haluun vaikuttavat lukuisat eri tekijät. Myös halun esiintyvyys ja voimakkuus vaihtelevat muun muassa elämäntilanteen ja hormonaalisten tekijöiden vaikutuksesta. Parisuhteessa yleisimpiä kompastuskiviä ovat seksuaalisen halun eritahtisuus ja vaikeudet ilmaista halua. Aina kyse ei siis ole varsinaisesti halun puuttumisesta, Lavikanen sanoo.

Seksuaalisten halujen eritahtisuus tai kumppanin haluttomuus johtavat usein halukkaamman osapuolen tyytymättömyyteen. Tutkimuksen mukaan jopa 29 prosenttia suomalaisista on kokenut viimeisen vuoden aikana, ettei ole saanut seksiä niin paljon, kuin olisi halunnut. Miehet (31 %) kokevat naisia (27 %) useammin saavansa liian vähän seksiä.

– Mitä enemmän uudessa suhteessa on keskinäistä vetovoimaa, sitä sopivampana kumppanina parisuhteen osapuolet pitävät toisiaan. Yhteisten vuosien karttuessa erilaiset seksuaaliset halut ja tarpeet tulevat näkyviin, ja keskinäistä yhteensopivuutta joudutaan miettimään uudella tavalla, Lavikainen selittää.

Kun parisuhteen toinen osapuoli on selkeästi halukkaampi, saattaa haluttomampi osapuoli ryhtyä seksiin osittain kumppaninsa mieliksi. Kaalimadon tutkimuksen mukaan 14 prosenttia suomalaisista kokee, että viimeisen vuoden aikana seksi oman kumppanin kanssa on tuntunut velvollisuudelta. Miehet ovat useiden tutkimusten mukaan naisia seksuaalisesti halukkaampia, jonka johdosta miehet eivät myöskään koe seksin harrastamista erityisenä velvoitteena. Miehistä kahdeksan prosenttia on kokenut seksin harrastamisen kumppaninsa kanssa velvollisuutena, kun taas naisilla vastaava luku on yli kaksinkertainen – jopa 19 prosenttia.

– Pariskuntien kannattaa tehdä seksistä lähtökohtaisesti nautinnollista molemmille osapuolille. Tällöin seksi voi viedä mennessään ja haluttomammankin osapuolet halut voivat herätä matkan varrella. Parisuhteen seksin kannalta on tärkeää löytää molemmille sopiva, toimiva yhteispeli, Lavikainen neuvoo.

Joskus seksi-intoon vaikuttavat negatiivisesti alhainen energiataso ja mieltä kuormittavat asiat. Suomalaisista yli neljännes (27 %) kertoo, että on viimeisen vuoden aikana kokenut liiallisen väsymyksen estäneen seksin harrastamisen. Väsymystä ovat kokeneet huomattavasti enemmän naiset, joista vajaa kolmannes (32 %) kertoo jättäneensä petipuuhat sikseen väsyneestä olosta johtuen.

Miehistä vajaa neljännes (23 %) on kokenut väsymyksen estäneen harrastamasta seksiä. Liian stressaantuneita seksin harrastamiseen kuluneen vuoden aikana on ollut 22 prosenttia suomalaisista. Stressi vaivaa niin ikään enemmän naisia (25 %) kuin miehiä (19 %).

Tutkimustiedot perustuvat Kaalimato.comin tilaamaan ja Pohjoisranta Burson-Marsteller Oy:n analysoimaan kyselytutkimukseen. Tutkimusaineisto koottiin verkkotutkimusyhtiö M3 Research Oy:n internetpaneelissa kesäkuussa. Kyselyyn vastasi tuhat iältään yli 18-vuotiasta suomalaista, ja lähtöotos on kansallisesti edustava.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Elomaa: Taloyhtiöiden tiedettävä asukkaansa

Kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa (ps.) on laatinut lakialoitteen, jossa ehdotetaan, että Digi- ja väestötietoviraston eli viime vuoden loppuun asti maistraattina tunnetun organisaation olisi toimitettava henkilön sille tekemän muuttoilmoituksen sisältämät tiedot asunto-osakeyhtiön johdolle ja mahdolliselle isännöitsijälle. Aloitteesta käytiin keskustelu eduskunnan istuntosalissa keskiviikkona.

Turun kauppakorkeakoulun haastattelututkimus käynnistyy Turun keskustassa: Miksi ja millä Turun keskustaan tullaan?

Turun keskustassa käynnistyy maanantaina 24. helmikuuta haastattelututkimus, jonka tavoitteena on selvittää Turun keskustassa asioivien ja palveluja käyttävien rahankäyttöä, kulkumuotoa ja syitä tulla keskustaan. Tutkimusprojekti toteutetaan yhdessä Turun Ydinkeskustayhdistyksen, Turun kauppakorkeakoulun, Turun kaupungin ja Turun kaupunkitutkimusohjelman kanssa.

Turvaistuimen käytöstä ei kannata luistaa lyhyilläkään matkoilla

Auton turvavyöt ohjautuvat lapsella oikein vasta silloin, kun lapsi on tarpeeksi pitkä. Lapsi tarvitsee turvaistuinta autossa matkustaessaan 135 senttiä pitkäksi asti.

Vain harva suomalainen pitää hyväksyttävänä kuljettaa lasta autossa ilman asianmukaista turvalaitetta. Kansainvälisessä vertailussa ilmenee, että suomalaiset ovat asiassa keskivertoa tiukempia. Silti päiväkoti-ikäisten lasten kuljettamisessa on havaittu vakaviakin puutteita. Liikenneturva painottaa, että autossa matkustaessaan lapsi tarvitsee turvaistuinta 135 senttiä pitkäksi asti. Tästä ei sovi luistaa lyhyilläkään matkoilla.

Veturinkuljettajien ylityö- ja vuoronvaihtokielto vaikuttaa junaliikenteeseen

Rautatiealan Unioni RAU on asettanut ylityö- ja vuoronvaihtokiellon, joka koskee sen työehtosopimuksen piirissä olevia jäseniä. Liitto on asettanut ylityö- ja vuoronvaihtokiellon alkaen 17. helmikuuta kello 00.00. Ylityö- ja vuoronvaihtokielto liittyy meneillään oleviin TES-neuvotteluihin.

Logomon Battle Beast -keikan lämppärinä Ruotsin heavy metal -ylpeys Enforcer

Enforcer.

Maailmalla ahkerasti keikkaileva Battle Beast heittää keikan Turun Logomossa perjantaina 27. maaliskuuta osana keväistä kuuden keikan Suomen-kiertuettaan. Konsertti on herättänyt kiinnostusta ja sen liput ovat käyneet kaupaksi nopeaan tahtiin. Tällä hetkellä lippuja on myyty liki 1 500.

Viime vuonna kirjattiin noin tuhat eläinrikosta

Eläinrikokset tarkoittavat esimerkiksi sitä, että eläintä laiminlyödään tai sille tehdään vahinkoa. Eläinrikoksiin liittyy myös talousrikollisuutta ja järjestäytynyttä rikollisuutta. Vakavimmillaan eläimeen kohdistuvasta rikoksesta voi saada eläimenpitokiellon tai jopa vankeutta.

Väitös: Monikansallinen yritys kohtaa monimutkaisen työsuhde- ja patenttilainsäädäntöjen vyyhdin

Anne-Mari Lummevuo.

Turun yliopistossa tarkastettavassa väitöstutkimuksessa pureudutaan kansainvälisen oikeusjärjestelmän ja eri työsuhde- ja patenttilainsäädäntöjen rajapinnoilla toimimisen haasteellisuuteen monikansallisen yrityksen näkökulmasta. Väittelijä Anne-Mari Lummevuo on aiemmin työskennellyt patenttijuristina globaalissa yrityksessä, joten hänellä on myös hyvin käytännöllistä kosketuspintaa väitöstutkimuksensa aihepiiriin.

Työryhmä tukemaan kaivoslain uudistamista

Työ- ja elinkeinoministeriö on asettanut työryhmän tukemaan kaivoslain kehittämistä. Lakiuudistuksen tavoitteena on parantaa kaivosten ympäristönsuojelua ja toimintaedellytyksiä. Hallitus haluaa vahvistaa kaivosten hyväksyttävyyttä paikallisesti ja asianosaisten vaikutusmahdollisuuksia.

Ulkokenttien jäädytyksiä ei Turussa aloiteta enää, vaikka pakkasjaksoja tulisi

Tekojääradoille pääsee edelleen luistelemaan säävarauksella.

Poikkeuksellisen lämpimän ja vähälumisen talven takia ei Turussa ole päässyt luistelemaan ulkojääkentille tai hiihtämään luonnonlumiladuille. Turun tavanomaiset talvikuukaudet on jo ohitettu. Turun kaupungin liikuntapalveluissa on päätetty, että alueurakkasopimusten mukaisia ulkokenttien jäädytyksiä ei aloiteta enää, vaikka pakkasjaksoja tulisi.

Pitkittyneisiin sisäilmaan liittyviin oireisiin etsittiin helpotusta terapiasta – osa hyötyi, osa ei

Työpaikkojen sisäympäristön olosuhteisiin liittyy osalla työntekijöistä pitkittyneitä ja hankalia oireita, jotka heikentävät työ- ja toimintakykyä. Työterveyshuollon keinot auttaa tilanteessa ovat vakiintumattomia. Työterveyslaitos ja Helsingin yliopisto selvittivät, voidaanko psykososiaalisella kuntoutuksella tukea työntekijöiden työ- ja toimintakykyä sekä elämänlaatua. Tulosten mukaan osa työntekijöistä hyötyi kuntoutuksesta, osa ei.

Ulkoministeri Haavisto vierailee Åbo Akademissa, aiheena ihmisoikeudet

Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.).

Ulkoministeriön yliopistokiertueen saapuessa Turkuun 2. maaliskuuta käydään paneelikeskustelu otsikolla Ihmisoikeudet, kansainvälinen oikeus ja ulko- ja turvallisuuspolitiikka .

Tavio: Kansalaisuuden asumisaikavaatimus nostettava kymmeneen vuoteen

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä on jättänyt lakialoitteen Suomen kansalaisuuden saamiseen vaadittavan asumisajan nostosta kymmeneen vuoteen kaikille maahanmuuttajille.

Sodanjälkeisestä Naantalista historiateos

Kaupunkilaisille järjestetään hankkeen puitteessa vanhojen kuvien skannaustilaisuuksia. Kuva vuodelta 1983 Ukko-Pekan sillan edustalta.

Sodanjälkeisestä Naantalista laaditaan historiateos. Hankkeeseen halutaan myös osallistaa kaupunkilaisia, joilta toivotaan erityisesti valokuvia Naantalista ja naantalilaisista vuosilta 1945–2009.

Turun yliopiston diabetestutkimukselle merkittävä rahoitus Yhdysvalloista

PAMP-tutkimukseen osallistuvat tutkijatohtori Ubaid Ubaid ja akatemiaprofessori Riitta Lahesmaa Turun biotiedekeskuksesta sekä erikoistutkijat Mari Vähä-Mäkilä ja Mirja Nurmio sekä professori Jorma Toppari biolääketieteen laitokselta.

Yhdysvaltalainen maailman johtava diabetestutkimussäätiö JDRF on myöntänyt Turun yliopiston PAMP-hankkeelle (Pathogen Associated Molecular Patterns) kolmivuotisen rahoituksen, jonka kokonaissumma nousee yli 520 000 euroon.

Turun hallinto-oikeus hylännyt Ratapihankadun asemakaavanmuutoksesta tehdyt valitukset

Kaupunginvaltuusto on 28.1.2019 hyväksynyt Ratapihankatu 18:n asemakaavanmuutoksen. Asemakaavanmuutoksella mahdollistetaan täydennysrakentaminen Ratapihankatu 18:n ja Läntinen Pitkäkatu 17:n välissä olevalle kahdelle tontille.

Kesärauha matkalla uuteen yleisöennätykseen

Ensimmäisen odotetun sooloalbuminsa vastikään julkaissut PK Keränen nähdään 22-Pistepirkon lisäksi Kesärauhassa myös duo-keikalla Valtteri Laurellin kanssa.

Vanhalla Suurtorilla 5.–6. kesäkuuta toistamiseen juhlittava Kesärauha-festivaali julkisti viisi uutta esiintyjää ohjelmistoonsa.

Tyks tai VSSHP jatkossa lähettäjänä sairaanhoitopiirin kirjeissä

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri siirtyy käytäntöön, joissa kirjeissä voi olla ainoastaan merkintä organisaatiosta ylätasolla (VSSHP tai Tyks), mutta ei muuta tietoa lähettäjästä.

Korkein hallinto-oikeus hylännyt valituslupahakemuksen Herrainkulman asemakaavanmuutoksesta

Herrainkulman kaava-alue.

Korkein hallinto-oikeus on hylännyt valituslupahakemuksen Herrainkulman asemakaavanmuutoksesta. Kaupunginvaltuusto hyväksyi 11.6.2018 Herrainkulman asemakaavanmuutoksen. Asemakaavanmuutos on laadittu kolmeen Linnankadun ja Läntisen Rantakadun väliseen kortteliin ja katualueelle, hotelli Marinan ja Ylioppilasteatterin väliselle alueelle.

Urheilu

Katse ensi kauteen

Loukkaantumisesta kärsinyt Rasmus Tirronen on yksi niistä TPS-pelaajista, joiden sopimus jatkuu kuluvan kauden jälkeenkin.

TPS:llä iso työ rakentaa menestyvä joukkue

Dmitry Megalinsky vahvistaa Tuton puolustusta

Dmitry Megalinsky.

Tuto Hockey on solminut loppukauden kattavan sopimuksen puolustaja Dmitry Megalinskyn kanssa. Megalinsky on pelannut KHL:ssä 435 ottelua.

Vamma päätti Koilahden hallikauden

Taika Koilahti.

Yksi eturivin turkulaisyleisurheilija on poissa 15.–16. helmikuuta käytävistä halli-SM-kisoista. Pituushyppääjä Taika Koilahden hallikausi päättyi jo kauden ensimmäisessä pituuskisassa viime viikolla reisivammaan.

Jälkipeli: Pöytyällä ei jääty ihmettelemään – talkootyöllä rakennettiin oma liikuntahalli

Lukko Areena on talkoovoimalla noussut liikuntapaikka Pöytyällä. Toteutustapa on ollut täysin poikkeuksellinen. Hallin lattiaan on maalattu myös viivoja pesäpallon harjoittelua varten. Sähly toimii alkulämmittelynä ennen pesisharjoituksia.

Loukonkulman Lukko ei kuulosta monellekaan kovin tutulta. Silti pieni kyläyhdistys on tehnyt jotain sellaista mahdolliseksi, mikä, etenkin kaupungeissa, kuulostaa täysin mahdottomalta. Pöytyän itäosaan vahvasti talkooporulla rakennettua liikuntahallia on käyty ihmettelemässä laajemmaltikin.

Pudotuspeleihin kiriminen vaatii tasaisuutta Ura Basketilta

Dustin Thomasin panos Uran hyökkäyspelaamisessa on ollut suuri.

Kun Korisliigan runkosarjaa on pelaamatta runsas neljännes, joukkueiden voimasuhteet ovat hyvin selvillä. Kaarinan Ura Basketin osalta tämä tarkoittaa sitä, että joukkueella on mahdollisuus taistella pääsystä kahdeksan parhaan joukkoon pudotuspeleihin. Pudotuspelipaikka vaatisi kuitenkin erinomaista onnistumista ja, ennen kaikkea, tasaisuutta.

Nuori norjalaiskärki Kalabatama sopimukseen TPS:n kanssa

Kabamba Tumba Kalabatama.

TPS:n Veikkausliigajoukkue vahvistaa hyökkäyspäätään norjalaiskärki Kabamba Tumba Kalabatamalla . TPS:n ja Kalabataman välinen sopimus on 2+1-vuotinen.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!