Jälkipeli: TPS Salibandyn menestyksen takeena hyvät olosuhteet

TPS otti pelillisesti ison askeleen eteenpäin. Menestymisen kannalta myös Kupittaan palloiluhalli oli tärkeä palanen. Kun on oma kotihalli, ei tarvitse kuljettaa tavaroitakaan ympäri Turkua. TPS otti pelillisesti ison askeleen eteenpäin. Menestymisen kannalta myös Kupittaan palloiluhalli oli tärkeä palanen. Kun on oma kotihalli, ei tarvitse kuljettaa tavaroitakaan ympäri Turkua. Kuva: Hannu Tuominen

Nyt on selittelyt selitelty, totesi TPS Salibandyn hopeavalmentaja Jukka Ruotsalainen kauden alussa. Hän viittasi loistaviin olosuhteisiin, joita uusi Kupittaan palloiluhalli tarjoaa palloilulajien harrastajille. Jos menestystä ei tule, se ei ainakaan ole enää kiinni olosuhteista.

Myös TPS:n toiminnassa vahvasti mukana oleva Janne Kytölä tietää, kuinka tärkeä palanen joukkueen kannalta on Kupittaan palloiluhalli.

– Meiltä on puuttunut oma koti. Aikaisemmin harjoittelimmekin useissa eri paikoissa. Erityisesti huoltajille se oli raskasta, kun tavaroita joutui siirtämään ympäri Turkua, muistelee Kytölä.

Viitteitä tulevasta saatiin, kun Kupittaan palloiluhalli avattiin vuoden 2018 alussa. Avajaistapahtuman kahteen salibandyotteluun saapui yhteensä noin 4 000 katsojaa.

– Yhtenä vuonna pelasimme kotiottelumme neljässä eri paikassa. Uuden hallin myötä turkulaiset löysivät otteluihimme. Runkosarjassa katsojakeskiarvo oli yli 1 000 katsojaa ottelua kohden.

Vaikka TPS meni pelillisesti eteenpäin, se ei ehkä olisi yksinään riittänyt takaamaan pääsyä finaaliotteluihin. Tarvittiin myös hyvä olosuhteet.

– Ennen kaikki oli vähän ”vinksin vonksin”. Uuden hallin myötä ympäristömme rauhoittui, kun ulkopuolinen toiminta yksinkertaistui. Pelaajat saivat oman kopinkin. Pystymme pitämään videopalavereita hallilla. Pelaajien lihaskunnon hoitamisellekin löytyy hallista tilat.

Vaikka olosuhteet ovat Kupittaalla mainiot, Kytölällä on kokemuksen myötä myös parannusehdotuksia.

– Aluksi oli paljon teknisiä ongelmia, mutta vähitellen ne saatiin kuntoon. Pukukopin koko on salibandyjoukkueelle liian pieni. Kun parikymmentä pelaajaa ahtautuu varusteineen samaan tilaan, tulee ahdasta. Vastustajallekin pitää varata kaksi koppia.

Ottelutapahtumissa on mahdollisuus saada kioskituloja seuralle, mutta se vaatii ison panostuksen.

– Pukukoppien tavoin kioskit ovat pieniä. Ruuhkia syntyy helposti. Joka kerta kaikki myytävä tavara pitää tuoda paikalle ja korjata pois sekä varastoida jonnekin ottelun päätyttyä. Se on työläs urakka. Hallista puuttuu myös TV-taso, mistä ottelut kuvataan. Maalin syntyessä seisomaan nouseva yleisö peittää kameralta näkymät.

Kytölä on ollut jo niin monta vuotta mukana, että tuntee hyvin seuran valmennusprosessin.

– Eräs tärkeä syy tämän kauden menestymiseen on valmennuspuolella tehty pitkäjännitteinen työ. Ruotsalainen jatkoi siitä, mihin edellisten valmentajien kohdalla päästiin. Vielä muutama vuosi sitten pelasimme osittain näillä samoilla pelaajilla karsintapelejä alaspäin. Olimme menossa pohjalle, mutta sieltä kuitenkin noustiin. Katson, että se hetki on ollut joukkueen kulminaatiopiste.

Paljon on puhuttu paluumuuttajien Miko Kailialan ja Mikko Hautaniemen merkityksestä, mutta Kytölä menee ajassa vielä kauemmas taaksepäin.

– Lauri Stenforsin tulo takaisin Turkuun oli tärkeä asia kasvutarinan kehittymisen kannalta. Se oli signaali joukkueelle, että aletaan olla tosissaan. Laurin tulon jälkeen ylsimmekin heti pudotuspeleihin. Ruotsalainen tiesi, mille paikoille tarvitaan vahvistuksia. Maalinteko oli meidän ongelma etenkin pudotuspeleissä. Kun Kailiala ja Hautaniemi tulivat takaisin, niin varmistimme, että saamme kahteen kenttään tulivoimaa. Molemmat lähtivät poikasina maailmalle ja palasivat miehinä. Myös Janne Hoikkasen tulo Happeesta oli iso pala, vaikka hän kauden aikana loukkaantuikin.

Kapteeni Olli Laine piti kuuluisaksi tulleen puheensa viime kauden päätteeksi, jossa hän vaati oman joukkueen pelaajilta parempaa sitoutumista. Menestystä janoavassa joukkueessa ei voi olla vapaamatkustajia.

– Joukkueesta tuli entistä yhtenäisempi. Aikaisemmin johtajuus oli Stenforsin ja Laineen varassa. Kaksi puolustajaa ei kuitenkaan pystynyt auttamaan joukkuetta maalinteossa. Paluumuuttajien ansiosta johtajuutta tuli kentälle myös tuloksellisesti. Esimerkiksi yhdessä välieräpelissä SPV:tä vastaan nämä vastuunkantajat auttoivat joukkuetta tekemällä lyhyessä ajassa ratkaisevat maalit.

Jos hopeamitali tyydyttää, et voi koskaan voittaa mestaruutta, kuuluu vanha viisaus. Kytölällä on vahva visio siitä, miten hopea kirkastetaan kullaksi.

– Pelaajat tietävät nyt, mitä menestyminen vaatii. Valittu tie ja suunta on oikea. Ei lähdetä sitä muuttamaan. Halutaan pitää joukkue hyvähenkisenä ja mahdollisimman turkulaisena. Rahalla voi saada aina parempaa, mutta itse en uskon sen tuovan onnea. Kannettu vesi ei pysy kaivossa. Jos on ylimääräistä rahaa, sijoittaisin sen juniorituotantoon. Omia turkulaisia pelaajia, niin joukkue pysyy paikallisille mielenkiintoisena.

Hannu Tuominen

Uuden hallin myötä TPS sai oman pukukopin. Tosin siellä on melko ahdasta, kun parikymmentä pelaajaa ahtautuu samaan tilaan. Uuden hallin myötä TPS sai oman pukukopin. Tosin siellä on melko ahdasta, kun parikymmentä pelaajaa ahtautuu samaan tilaan. Kuva: Hannu Tuominen

Elomaa: Taloyhtiöiden tiedettävä asukkaansa

Kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa (ps.) on laatinut lakialoitteen, jossa ehdotetaan, että Digi- ja väestötietoviraston eli viime vuoden loppuun asti maistraattina tunnetun organisaation olisi toimitettava henkilön sille tekemän muuttoilmoituksen sisältämät tiedot asunto-osakeyhtiön johdolle ja mahdolliselle isännöitsijälle. Aloitteesta käytiin keskustelu eduskunnan istuntosalissa keskiviikkona.

Turun kauppakorkeakoulun haastattelututkimus käynnistyy Turun keskustassa: Miksi ja millä Turun keskustaan tullaan?

Turun keskustassa käynnistyy maanantaina 24. helmikuuta haastattelututkimus, jonka tavoitteena on selvittää Turun keskustassa asioivien ja palveluja käyttävien rahankäyttöä, kulkumuotoa ja syitä tulla keskustaan. Tutkimusprojekti toteutetaan yhdessä Turun Ydinkeskustayhdistyksen, Turun kauppakorkeakoulun, Turun kaupungin ja Turun kaupunkitutkimusohjelman kanssa.

Turvaistuimen käytöstä ei kannata luistaa lyhyilläkään matkoilla

Auton turvavyöt ohjautuvat lapsella oikein vasta silloin, kun lapsi on tarpeeksi pitkä. Lapsi tarvitsee turvaistuinta autossa matkustaessaan 135 senttiä pitkäksi asti.

Vain harva suomalainen pitää hyväksyttävänä kuljettaa lasta autossa ilman asianmukaista turvalaitetta. Kansainvälisessä vertailussa ilmenee, että suomalaiset ovat asiassa keskivertoa tiukempia. Silti päiväkoti-ikäisten lasten kuljettamisessa on havaittu vakaviakin puutteita. Liikenneturva painottaa, että autossa matkustaessaan lapsi tarvitsee turvaistuinta 135 senttiä pitkäksi asti. Tästä ei sovi luistaa lyhyilläkään matkoilla.

Veturinkuljettajien ylityö- ja vuoronvaihtokielto vaikuttaa junaliikenteeseen

Rautatiealan Unioni RAU on asettanut ylityö- ja vuoronvaihtokiellon, joka koskee sen työehtosopimuksen piirissä olevia jäseniä. Liitto on asettanut ylityö- ja vuoronvaihtokiellon alkaen 17. helmikuuta kello 00.00. Ylityö- ja vuoronvaihtokielto liittyy meneillään oleviin TES-neuvotteluihin.

Logomon Battle Beast -keikan lämppärinä Ruotsin heavy metal -ylpeys Enforcer

Enforcer.

Maailmalla ahkerasti keikkaileva Battle Beast heittää keikan Turun Logomossa perjantaina 27. maaliskuuta osana keväistä kuuden keikan Suomen-kiertuettaan. Konsertti on herättänyt kiinnostusta ja sen liput ovat käyneet kaupaksi nopeaan tahtiin. Tällä hetkellä lippuja on myyty liki 1 500.

Viime vuonna kirjattiin noin tuhat eläinrikosta

Eläinrikokset tarkoittavat esimerkiksi sitä, että eläintä laiminlyödään tai sille tehdään vahinkoa. Eläinrikoksiin liittyy myös talousrikollisuutta ja järjestäytynyttä rikollisuutta. Vakavimmillaan eläimeen kohdistuvasta rikoksesta voi saada eläimenpitokiellon tai jopa vankeutta.

Väitös: Monikansallinen yritys kohtaa monimutkaisen työsuhde- ja patenttilainsäädäntöjen vyyhdin

Anne-Mari Lummevuo.

Turun yliopistossa tarkastettavassa väitöstutkimuksessa pureudutaan kansainvälisen oikeusjärjestelmän ja eri työsuhde- ja patenttilainsäädäntöjen rajapinnoilla toimimisen haasteellisuuteen monikansallisen yrityksen näkökulmasta. Väittelijä Anne-Mari Lummevuo on aiemmin työskennellyt patenttijuristina globaalissa yrityksessä, joten hänellä on myös hyvin käytännöllistä kosketuspintaa väitöstutkimuksensa aihepiiriin.

Työryhmä tukemaan kaivoslain uudistamista

Työ- ja elinkeinoministeriö on asettanut työryhmän tukemaan kaivoslain kehittämistä. Lakiuudistuksen tavoitteena on parantaa kaivosten ympäristönsuojelua ja toimintaedellytyksiä. Hallitus haluaa vahvistaa kaivosten hyväksyttävyyttä paikallisesti ja asianosaisten vaikutusmahdollisuuksia.

Ulkokenttien jäädytyksiä ei Turussa aloiteta enää, vaikka pakkasjaksoja tulisi

Tekojääradoille pääsee edelleen luistelemaan säävarauksella.

Poikkeuksellisen lämpimän ja vähälumisen talven takia ei Turussa ole päässyt luistelemaan ulkojääkentille tai hiihtämään luonnonlumiladuille. Turun tavanomaiset talvikuukaudet on jo ohitettu. Turun kaupungin liikuntapalveluissa on päätetty, että alueurakkasopimusten mukaisia ulkokenttien jäädytyksiä ei aloiteta enää, vaikka pakkasjaksoja tulisi.

Pitkittyneisiin sisäilmaan liittyviin oireisiin etsittiin helpotusta terapiasta – osa hyötyi, osa ei

Työpaikkojen sisäympäristön olosuhteisiin liittyy osalla työntekijöistä pitkittyneitä ja hankalia oireita, jotka heikentävät työ- ja toimintakykyä. Työterveyshuollon keinot auttaa tilanteessa ovat vakiintumattomia. Työterveyslaitos ja Helsingin yliopisto selvittivät, voidaanko psykososiaalisella kuntoutuksella tukea työntekijöiden työ- ja toimintakykyä sekä elämänlaatua. Tulosten mukaan osa työntekijöistä hyötyi kuntoutuksesta, osa ei.

Ulkoministeri Haavisto vierailee Åbo Akademissa, aiheena ihmisoikeudet

Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.).

Ulkoministeriön yliopistokiertueen saapuessa Turkuun 2. maaliskuuta käydään paneelikeskustelu otsikolla Ihmisoikeudet, kansainvälinen oikeus ja ulko- ja turvallisuuspolitiikka .

Tavio: Kansalaisuuden asumisaikavaatimus nostettava kymmeneen vuoteen

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä on jättänyt lakialoitteen Suomen kansalaisuuden saamiseen vaadittavan asumisajan nostosta kymmeneen vuoteen kaikille maahanmuuttajille.

Sodanjälkeisestä Naantalista historiateos

Kaupunkilaisille järjestetään hankkeen puitteessa vanhojen kuvien skannaustilaisuuksia. Kuva vuodelta 1983 Ukko-Pekan sillan edustalta.

Sodanjälkeisestä Naantalista laaditaan historiateos. Hankkeeseen halutaan myös osallistaa kaupunkilaisia, joilta toivotaan erityisesti valokuvia Naantalista ja naantalilaisista vuosilta 1945–2009.

Turun yliopiston diabetestutkimukselle merkittävä rahoitus Yhdysvalloista

PAMP-tutkimukseen osallistuvat tutkijatohtori Ubaid Ubaid ja akatemiaprofessori Riitta Lahesmaa Turun biotiedekeskuksesta sekä erikoistutkijat Mari Vähä-Mäkilä ja Mirja Nurmio sekä professori Jorma Toppari biolääketieteen laitokselta.

Yhdysvaltalainen maailman johtava diabetestutkimussäätiö JDRF on myöntänyt Turun yliopiston PAMP-hankkeelle (Pathogen Associated Molecular Patterns) kolmivuotisen rahoituksen, jonka kokonaissumma nousee yli 520 000 euroon.

Turun hallinto-oikeus hylännyt Ratapihankadun asemakaavanmuutoksesta tehdyt valitukset

Kaupunginvaltuusto on 28.1.2019 hyväksynyt Ratapihankatu 18:n asemakaavanmuutoksen. Asemakaavanmuutoksella mahdollistetaan täydennysrakentaminen Ratapihankatu 18:n ja Läntinen Pitkäkatu 17:n välissä olevalle kahdelle tontille.

Kesärauha matkalla uuteen yleisöennätykseen

Ensimmäisen odotetun sooloalbuminsa vastikään julkaissut PK Keränen nähdään 22-Pistepirkon lisäksi Kesärauhassa myös duo-keikalla Valtteri Laurellin kanssa.

Vanhalla Suurtorilla 5.–6. kesäkuuta toistamiseen juhlittava Kesärauha-festivaali julkisti viisi uutta esiintyjää ohjelmistoonsa.

Tyks tai VSSHP jatkossa lähettäjänä sairaanhoitopiirin kirjeissä

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri siirtyy käytäntöön, joissa kirjeissä voi olla ainoastaan merkintä organisaatiosta ylätasolla (VSSHP tai Tyks), mutta ei muuta tietoa lähettäjästä.

Korkein hallinto-oikeus hylännyt valituslupahakemuksen Herrainkulman asemakaavanmuutoksesta

Herrainkulman kaava-alue.

Korkein hallinto-oikeus on hylännyt valituslupahakemuksen Herrainkulman asemakaavanmuutoksesta. Kaupunginvaltuusto hyväksyi 11.6.2018 Herrainkulman asemakaavanmuutoksen. Asemakaavanmuutos on laadittu kolmeen Linnankadun ja Läntisen Rantakadun väliseen kortteliin ja katualueelle, hotelli Marinan ja Ylioppilasteatterin väliselle alueelle.

Urheilu

Katse ensi kauteen

Loukkaantumisesta kärsinyt Rasmus Tirronen on yksi niistä TPS-pelaajista, joiden sopimus jatkuu kuluvan kauden jälkeenkin.

TPS:llä iso työ rakentaa menestyvä joukkue

Dmitry Megalinsky vahvistaa Tuton puolustusta

Dmitry Megalinsky.

Tuto Hockey on solminut loppukauden kattavan sopimuksen puolustaja Dmitry Megalinskyn kanssa. Megalinsky on pelannut KHL:ssä 435 ottelua.

Vamma päätti Koilahden hallikauden

Taika Koilahti.

Yksi eturivin turkulaisyleisurheilija on poissa 15.–16. helmikuuta käytävistä halli-SM-kisoista. Pituushyppääjä Taika Koilahden hallikausi päättyi jo kauden ensimmäisessä pituuskisassa viime viikolla reisivammaan.

Jälkipeli: Pöytyällä ei jääty ihmettelemään – talkootyöllä rakennettiin oma liikuntahalli

Lukko Areena on talkoovoimalla noussut liikuntapaikka Pöytyällä. Toteutustapa on ollut täysin poikkeuksellinen. Hallin lattiaan on maalattu myös viivoja pesäpallon harjoittelua varten. Sähly toimii alkulämmittelynä ennen pesisharjoituksia.

Loukonkulman Lukko ei kuulosta monellekaan kovin tutulta. Silti pieni kyläyhdistys on tehnyt jotain sellaista mahdolliseksi, mikä, etenkin kaupungeissa, kuulostaa täysin mahdottomalta. Pöytyän itäosaan vahvasti talkooporulla rakennettua liikuntahallia on käyty ihmettelemässä laajemmaltikin.

Pudotuspeleihin kiriminen vaatii tasaisuutta Ura Basketilta

Dustin Thomasin panos Uran hyökkäyspelaamisessa on ollut suuri.

Kun Korisliigan runkosarjaa on pelaamatta runsas neljännes, joukkueiden voimasuhteet ovat hyvin selvillä. Kaarinan Ura Basketin osalta tämä tarkoittaa sitä, että joukkueella on mahdollisuus taistella pääsystä kahdeksan parhaan joukkoon pudotuspeleihin. Pudotuspelipaikka vaatisi kuitenkin erinomaista onnistumista ja, ennen kaikkea, tasaisuutta.

Nuori norjalaiskärki Kalabatama sopimukseen TPS:n kanssa

Kabamba Tumba Kalabatama.

TPS:n Veikkausliigajoukkue vahvistaa hyökkäyspäätään norjalaiskärki Kabamba Tumba Kalabatamalla . TPS:n ja Kalabataman välinen sopimus on 2+1-vuotinen.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!