Työttömien määrä väheni selvästi

Työllisyysaste ja työllisyysasteen trendi 2009/03–2019/03, 15–64-vuotiaat.
Työllisyysaste ja työllisyysasteen trendi 2009/03–2019/03, 15–64-vuotiaat. Kuva: Tilastokeskus

Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli maaliskuussa 49 000 vähemmän ja työllisiä 61 000 enemmän kuin vuosi sitten. Työllisyysasteen trendi oli maaliskuussa 72,6 prosenttia. Vuoden ensimmäisellä vuosineljänneksellä työttömyysaste oli 7,1 prosenttia, mikä oli 1,7 prosenttiyksikköä pienempi kuin edellisen vuoden tammi-maaliskuussa.

Työttömyys ja työllisyys vaihtelevat kuukausittain varsin paljon ja muutos edellisen kuukauden havaintoon kertoo lähinnä kausi-ilmiöstä eikä suhdannekehityksestä. Tämän johdosta tuoreinta tilastotietoa verrataan edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan. Sen sijaan trendisarjan luvut, joista on poistettu kausi- ja satunnaisvaihtelu, ovat keskenään vertailukelpoisia, ja näin aikasarjan trendistä on helpompi havaita pitkän aikavälin kehitykseen ja suhdannevaihteluihin liittyviä ilmiöitä.

Työllisiä oli maaliskuussa 2 538 000 (virhemarginaali ±33 000), mikä oli 61 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Työllisiä miehiä oli 32 000 ja naisia 29 000 enemmän kuin vuoden 2018 maaliskuussa.

Työllisyysaste eli työllisten osuus 15–64-vuotiaista oli maaliskuussa 71,8 prosenttia, kun se vuotta aiemmin oli 70,0 prosenttia. 15–64-vuotiaiden miesten työllisyysaste nousi edellisen vuoden maaliskuusta 1,7 prosenttiyksikköä 72,4 prosenttiin ja naisten työllisyysaste 1,9 prosenttiyksikköä 71,2 prosenttiin. Työllisyysasteen kausi- ja satunnaisvaihtelusta tasoitettu trendi oli 72,6 prosenttia.

Työttömiä oli Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan vuoden 2019 maaliskuussa 191 000 (virhemarginaali ±18 000), mikä oli 49 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömiä miehiä oli 117 000 ja naisia 74 000.

Työttömyysaste oli maaliskuussa 7,0 prosenttia eli 1,8 prosenttiyksikköä pienempi kuin vuotta aiemmin. Miesten työttömyysaste laski vuodentakaisesta 1,0 prosenttiyksikköä 8,2 prosenttiin ja naisten 2,7 prosenttiyksikköä 5,7 prosenttiin. Työttömyysasteen trendi oli 6,4 prosenttia.

15–24-vuotiaita nuoria oli maaliskuussa yhteensä 616 000. Heistä työllisiä oli 252 000 ja työttömiä 65 000. Työvoimaan, eli työllisiin ja työttömiin, kuuluvien nuorten määrä oli näin ollen 317 000. Nuorten 15–24-vuotiaiden työttömyysaste, eli työttömien osuus työvoimasta, oli maaliskuussa 20,4 prosenttia, mikä oli 3,7 prosenttiyksikköä pienempi kuin vuotta aiemmin. Nuorten työttömyysasteen trendi oli 15,8 prosenttia. 15–24-vuotiaiden nuorten työttömien osuus samanikäisestä väestöstä oli 10,5 prosenttia.

Työvoiman ulkopuolella oli maaliskuussa 1 399 000 eli 7 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Työvoiman ulkopuolella olevista oli piilotyöttömiä 100 000, mikä on vuoden 2018 maaliskuuhun verrattuna 34 000 vähemmän.

Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä (tammi–maaliskuussa) työllisiä oli keskimäärin 2 513 000 henkeä, mikä oli 44 000 enemmän kuin vuoden 2018 vastaavana aikana. Työllisten määrä lisääntyi eniten majoitus- ja ravitsemistoiminnan, koulutuksen sekä julkisen hallinnon- ja maanpuolustuksen aloilla.

Työllisten tekemien työtuntien määrä vuoden ensimmäisellä neljänneksellä oli 2,0 prosenttia suurempi kuin vuotta aiemmin.

Työttömiä oli vuoden 2019 ensimmäisellä neljänneksellä keskimäärin 191 000 henkeä, mikä oli 46 000 henkeä vähemmän kuin vuoden 2018 tammi-maaliskuussa. Vuoden 2019 ensimmäisen neljänneksen työttömyysaste oli 7,1 prosenttia, mikä oli 1,7 prosenttiyksikköä pienempi vuoden 2018 vastaavaan aikaan verrattuna.

Työvoiman ulkopuolella oli vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 1 423 000 henkeä, mikä oli 6 000 henkeä enemmän kuin vuotta aiemmin. Työvoiman ulkopuolella olevista oli piilotyöttömiä 113 000, mikä oli 28 000 vähemmän kuin vuoden 2018 vastaavana aikana.

Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli maaliskuun lopussa kaikkiaan 238 000 työnvälityksen säädösten mukaisesti työttömäksi työnhakijaksi tilastoitua. Työttömien työnhakijoiden määrä oli 26 000 pienempi kuin edellisen vuoden maaliskuussa.

Työttömyys laski maaliskuussa edellisen vuoden vastaavasta ajankohdasta kaikkien elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten (ELY) alueilla; eniten Kainuussa (–16 %), Kaakkois-Suomessa (–15 %), Etelä-Savossa (–13 %), Pohjois-Karjalassa (-13 %) ja Pohjanmaalla (–13 %). Maaliskuun lopussa työ- ja elinkeinotoimistoihin ilmoittautuneita kokoaikaisesti lomautettuja oli 15 000, mikä oli sama määrä kuin vuosi sitten.

Aktivointiasteeseen laskettavissa palveluissa oli maaliskuun lopussa yhteensä 130 000 henkilöä, mikä oli 2 000 vähemmän kuin edellisen vuoden maaliskuussa. Palveluiden piirissä oli 4,8 prosenttia työvoimasta.

Työttöminä työnhakijoina työ- ja elinkeinotoimistoissa oli 29 000 alle 25-vuotiasta työtöntä. Heidän määränsä oli 3 000 pienempi kuin edellisen vuoden maaliskuussa. Työ- ja elinkeinotoimistoihin ilmoitettiin maaliskuussa 73 000 uutta avointa työpaikkaa eli 10 000 enemmän kuin edellisen vuoden maaliskuussa.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Jokirapu keltaiselle listalle

WWF:n Kalaopas on jälleen päivitetty. Suomalaisten kannalta merkittävin muutos koskee kotimaista jokirapua, jonka suositusta jouduttiin muuttamaan vihreältä keltaiselle eli harkiten ostettavien listalle rapukantojen heikentyneen tilan vuoksi. Jokiravun uhanalaisuusluokitus muuttui viime vuonna elinvoimaisesta erittäin uhanalaiseksi ympäristöministeriön Suomen lajien uhanalaisuusarvioinnissa.

Turun seudun joukkoliikenne kampanjoi lähimatkailun puolesta

Turun seudun joukkoliikenne Fölin kampanja Spontaaniin seikkailunhaluun kannustaa lähimatkailuun omalla alueella joukkoliikenteen kyydissä. Keskustelu matkailusta ja sen turvallisuudesta sekä ulkomailla että kotimaassa käy kuumana. Turun seudun joukkoliikenne Föli vastaa matkailutarpeeseen nostamalla esiin inspiroivia luonto-, historia- ja kulttuurikohteita aivan läheltä.

Aurajoen lehmusrivistön puu kuoli pystyyn – kuka porasi puuhun reiän ja myrkytti sen?

Kuka myrkytti lehmuksen, sitä tutkii nyt poliisi.

Ydinkeskustassa Aurajoen rannalla on tehty istutetun lehmusrivistön puuhun kohdistunutta ilkivaltaa. Noin 15 metriä korkean lehmuksen tyveen on porattu reikiä, joihin on kaadettu puulle haitallista ainetta. Systemaattisesti jatkuneen ilkivallan seurauksena puu on kuollut pystyyn. Kaupunki on tehnyt asiasta rikosilmoituksen.

Uusi M/S Viking Glory parantaa Viking Linen rahtiresursseja merkittävästi

Rahtikapasiteetti Suomen merireiteillä kasvaa runsaasti, kun M/S Viking Glory aloittaa liikennöinnin vuonna 2021. Tämä M/S Amorellan korvaava alus tuo noin 500 kaistametriä lisäkapasiteettia Turku–Tukholma-reitille. Yli 80 prosenttia Suomen ulkomaankaupan tavaravirroista kulkee meriteitse.

Viemärityö haittaa liikennettä Koivulankaarella

Viemäri- ja vesijohtotyö haittaa liikennettä Koivulankaaren ja Lauritsankadun risteyksessä. Väistämisvelvollisuus on Lauritsankadulta Koivulankaarelle päin ajaville. Työn arvioitu kesto on 8. kesäkuuta saakka.

Turun perussuomalaiset perusti nuorisojaoston

Turun Perussuomalaiset ry:n hallitus perusti maanantaina 1. kesäkuuta oman paikallisen nuorisojaostonsa, jonka vetäjäksi valittiin Joona Teivastenaho . Nyt perustetun nuorisojaoston tarkoitus on koota yhteen kansallismielisen arvomaailman omaavia 15– 29 -vuotiaita turkulaisnuoria ja tarjota heille mielekäs ja itsenäistä ajattelua korostava pohja paikallispolitiikan harjoittamiselle.

Minna Arve: Hallituksen kuntapaketti oikeansuuntainen

Hallituksen eilen illalla julkistamaan neljänteen lisätalousarvioon sisältyvän niin sanotun kuntapaketin suuruus on 1,4 miljardia euroa. Tuki osoitetaan kunnille peruspalvelujen valtionosuuden sekä yhteisöveron kuntien jako-osuuden korotuksena. Tämän lisäksi jaetaan suoraa avustusta sairaanhoitopiireille.

Turun ylioppilasteatterin SytyVision haastaa teattereita ympäri Suomen

Turun ylioppilasteatteri järjestää kesäkuun alussa suomalaisia harrastajateattereita haastavan SytyVision Theatre Contestin. Tapahtumassa kilpaillaan neljän Suomen ylioppilasteatteriliitoon kuuluvan teatterin kesken. Kilpailuteokset striimataan Euroviisutyyliin Suomen kulttuuripääkaupunki Turun kisastudiosta suoraan kisakatsomoille ympäri maan.

Kansallisen Liigan otteluohjelma varmistui – TPS:n kotiavaus 17. kesäkuuta

Kansallisen Liigan uusi otteluohjelma kaudelle 2020 on valmistunut. Kansallisessa Liigassa pelataan tällä kaudella vain kaksinkertainen sarja, ilman ylempää ja alempaa loppusarjaa. Kaikki kymmenen joukkuetta pelaavat siis yhteensä 18 ottelua. Kansallisen Liigan kausi päättyy 7. marraskuuta.

Hääyö-tapahtumaa vietetään jälleen elokuun puolivälissä

Turun ja Kaarinan seurakuntien yhteisessä Hääyö-tapahtumassa on mahdollista mennä naimisiin kauniisti ja vaivattomasti myös tänä kesänä. Suosittu Hääyö on ainutlaatuinen vihkitilaisuus, jossa vihitään useita pareja saman illan aikana. Tapahtumassa voi myös pyytää siunaamista aiemmin solmitulle avioliitolle.

Sibelius-museossa kohtaavat arkkitehtuuri ja kuvataide

Sibelius-museo avaa ovensa vierailijoille keskiviikkona 3. kesäkuuta. Kesän uusi näyttely on arkkitehti Eric Adlercreutzin Arkkitehdin kynä kohtaa paperin – luonnoksia ja piirroksia 1950-2018 . Näyttely valaisee piirtämisen roolia monipuolisen arkkitehdin työssä ja elämässä. Piirtäminen ei ole ollut Adlercreutzille pelkkä tekninen suoritus, vaan myös elinikäinen intohimo. Näyttely, jonka oli tarkoitus avautua jo toukokuussa, on tuotettu yhteistyössä Pro Artibus -säätiön kanssa.

Naantali avaa ruokamatkailuun keskittyvät verkkosivut

Naantali haluaa olla Suomen ruokamatkailun ykköskohde. Ruokamatkailu on ollut viimeiset viisi vuotta monien kansainvälisten kaupunkien kärkituotteena. Jotta ruokamatkailu Suomessa on uskottavaa, vaatii se elämyksellisiä ja monimuotoisia kokemuksia matkailijoille.

Turun konservatorio ja musiikkiopisto juhlii valmistuvia

Turun konservatoriosta ja musiikkiopistosta valmistuu kevätlukukauden päätteeksi 30 opiskelijaa ammatillisesta koulutuksesta. 40 oppilasta saa todistuksen taiteen perusopetuksessa. Etäopiskelu sujui oppimistulosten valossa oppilaitoksen sulkemismääräysten aikana hyvin.

Turun Kauppatorin suunnittelukilpailu on ratkennut

Turun Kauppatorin ja sitä ympäröivien katujen visuaaliselle kokonaisuudelle ja toiminnallisuudelle on haettu ratkaisua suunnittelukilpailulla. Kilpailun kautta on haluttu löytää ratkaisu torikokonaisuuden yhtenäiseen ilmeeseen sekä hakea ideoita eri kiinteiden rakenteiden toteutettavaan muotoon sekä valaistukseen. Kilpailuohjelman mukaisesti tehtävänä oli laatia idearikas, toiminnallisesti kiinnostava, korkeatasoinen, visuaalisesti kiinnostava kokonaissuunnitelma, joka nivoo yhteen torille sijoittuvat elementit.

Koronavirusta todettu Helsingin ja Turun jätevesissä

Helsingin ja Turun jätevesistä on löytynyt koronavirusta, selviää THL:n jätevesitutkimuksesta. Sen sijaan Tampereella, Kuopiossa ja Oulussa kerätyistä näytteistä ei ole löytynyt viitteitä viruksesta.

Hirvisuo täydentää TPS:n salibandymiehistön

TPS:n tulevan kauden salibandymiehistö on kasassa. Kauteen hyvin maltillisin muutoksin lähtevä joukkue haluaa jatkaa siitä, mihin menneen kauden dominoivissa puolivälieräpeleissään jäi.

Jumalanpalveluksia järjestetään jälleen

Kesäkuun alusta lähtien seurakuntalaiset ovat voineet jälleen saapua kirkkoon jumalanpalveluksiin. Laulamisen vaikutukset koronaviruksen leviämiseen ovat puhuttaneet julkisuudessa. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispat ovat antaneet ohjeita laulamisesta jumalanpalveluksissa ja seurakunnan tilaisuuksissa. Kaikissa kirkollisissa tilaisuuksissa noudatetaan viranomaisohjeita ja turvavälejä.

Turun koronatilanne edelleen rauhallinen, varovaisuuteen kannustetaan

Turussa todetaan edelleen yksittäisiä koronavirustartuntoja testausten perusteella, vaikka virustilanne on jo useamman viikon ajan ollut rauhallinen. Turussa on todettu yhteensä 182 koronatartuntaa maaliskuun puolivälistä lähtien.

Kaupunki
Urheilu

Kansallisen Liigan otteluohjelma varmistui – TPS:n kotiavaus 17. kesäkuuta

Kansallisen Liigan uusi otteluohjelma kaudelle 2020 on valmistunut. Kansallisessa Liigassa pelataan tällä kaudella vain kaksinkertainen sarja, ilman ylempää ja alempaa loppusarjaa. Kaikki kymmenen joukkuetta pelaavat siis yhteensä 18 ottelua. Kansallisen Liigan kausi päättyy 7. marraskuuta.

Hirvisuo täydentää TPS:n salibandymiehistön

TPS:n tulevan kauden salibandymiehistö on kasassa. Kauteen hyvin maltillisin muutoksin lähtevä joukkue haluaa jatkaa siitä, mihin menneen kauden dominoivissa puolivälieräpeleissään jäi.

Ruotsalaispuolustaja Oliver Bohm TPS:n haaviin

Turun Palloseuran jääkiekkomiehistö on solminut vuoden mittaisen pelaajasopimuksen ruotsalaispuolustaja Oliver Bohmin kanssa.

Johan Kotavuo Forssasta Kristikan ritaripaitaan

Kuvassa Ugin James Crowder ja Forssan Johan Kotavuo.

Turun Kristikan koripallomiehistö on vahvistanut rivejään forssalaislähtöisellä Johan Kotavuolla . 24-vuotiaan takamiehen sopimus kattaa kauden 2020–21. Kotavuo on pelannut FoKoPo:n edustusjoukkueessa vuodesta 2013 lähtien. Kotavuo on kunnostautunut hyvänä syöttelijänä, antaen viime vuosina noin kuusi koriin johtanutta syöttöä ottelua kohden. Toissakaudella hän voitti 1. divisioona A:n syöttötilaston.

Scratch Tour kiertää seudun golfkenttiä kesällä

Kansainvälisestikin menestynyt Oona Vartiainen on yksi Scratch Tourin avauskisaan osallistuvista nimekkäistä golfareista.

– Viime vuonna harjoiteltiin. Tänä vuonna nostetaan pykälällä kaikkea tekemistä ja tehdään jokaisesta kisasta päivän kestävä tapahtuma, linjaa golfin Scratch Tourin puuhamies Lauri Leppänen .

Puukkokatsomo: Aidosta muoviin

Turkulaiselle jalkapalloromantikolle täydellisen kesäillan rakennusaineet ovat perinteiset: lämmin kesäilta, auringonpaiste, paljon väkeä ja hyväkuntoinen nurmimatto. Hyvänä päivänä oma joukkue vielä nappaa kolme sarjapistettä.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.