Sairaanhoitopiiri vahvistaa tietopalvelujaan

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri vahvistaa tietopalveluitaan henkilöstölisäyksillä. Hallitus päätti tiistaina, että tietopalveluyksikköön perustetaan tietopalvelujohtajan virka sekä kaksi it-suunnittelijan, yksi projektipäällikön ja yksi biostatistikon toimi. Tällä hetkellä tietopalvelussa työskentelee tietoarkkitehti ja tietokoordinaattori.

Uudet vakanssit tulevat käyttöön 1. toukokuuta alkaen. Niiden palkkakustannukset, noin 430 000 euroa, sisältyvät hallintokeskuksen kuluvan vuoden talousarvioon.

Sairaanhoitopiirin tietopalveluissa käsitellään muun muassa Auria Biopankin laajan näytekokoelman aineistoja sekä Varsinais-Suomen, Satakunnan ja Vaasan sairaanhoitopiirien toiminnasta kerättäviä tietoja. Henkilöstön lisääminen mahdollistaa tietopalvelujen laajentamisen myös alueen kunnallisen terveydenhuollon tietojen käsittelyyn.

Asiaa esitelleen johtajaylilääkäri Mikko Pietilän mukaan sairaanhoitopiiri tarvitsee yhä enemmän luotettavaa tietoa johtamisen tueksi.

– Järjestelmämme tuottavat valtavasti potilaiden hoidosta ja työn laadusta kertovaa tietoa monista eri tietolähteistä. Käytämme tietojen yhdistelyyn ja analysointiin niin sanottua tietoallasta, minkä avulla voimme tehostaa ja järkevöittää toimintojamme. Tietopalveluyksikön vahvistaminen mahdollistaa tietoallasteknologian laajamittaisemman hyödyntämisen toiminnassamme, Pietilä toteaa.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Turun museokeskuksen museot ja Forum Marinum avautuvat kesäkuun alussa

Suomen Joutsen avautuu yleisölle 12. kesäkuuta.

Turun museokeskuksen museot Apteekkimuseo ja Qwenselin talo, Biologinen museo, Kuralan Kylämäki, Luostarinmäki ja Turun linna avaavat ovensa maanantaista 1. kesäkuuta alkaen, ja WAM tiistaista 2. kesäkuuta alkaen. Myös Forum Marinumin molemmat näyttelyrakennukset avataan tiistaina 2. kesäkuuta, ja Suomen Joutsen perjantaina 12. kesäkuuta.

Asukasbudjetin virtuaaliset kehittämistilaisuudet alkavat kesäkuussa

Kevään ehdotusvaiheen aikana Asukasbudjetti-sivustolle tehtiin yhteensä 340 ehdotusta turkulaisten hyvinvoinnin edistämiseksi. Nyt kaikki annetut ehdotukset on kerätty ja lähetetty vastaaville toimialoille arvioitaviksi. Seuraavaksi kaupungin asiantuntijat kehittävät niistä valmiita suunnitelmia yhdessä ehdotusten tekijöiden kanssa.

Mittaustyöt sulkevat Hämeensillan rampin maanantaina aamupäivällä

Mittaustyöt sulkevat hetkellisesti Hämeensillan rampin Helsinkiin päin maanantaina 1. kesäkuuta kello 9.30-10.30.

Kasitiellä hurja ylinopeus, henkilöautolla mittarissa 203 km/h

Moottoripyöräpoliisi mittasi lauantaina kello 00.15 Maskussa kasiteillä henkilöautolle nopeuden 203 km/h. Nopeusrajoituksena oli 100 km/h.

Vesilintujen saapuminen noudattaa jäänlähdön aikataulua

Suomen pienin sorsa, tavi, kerääntyy parviin ennen pesimiskauden alkua.

Journal of Avian Biology -tiedelehdessä julkaistun artikkelin mukaan vesilintujen saapuminen Suomeen noudattaa jäänlähdön aikataulua. Se, kuinka voimakkaasti jäänlähtö säätelee eri lajien saapumisaikataulua, voi kuitenkin vaihdella lajin pesintäaikataulun mukaan.

Loton potti nousi 6,5 miljoonaan euroon, Turkuun ja Naantaliin lähes 62 000 euron voitot

Lotosta ei löytynyt kierroksella 22/2020 yhtään täysosumaa, joten ensi viikolla potissa on 6,5 miljoonaa euroa.

Pidä kalaveneesi kunnossa

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö (SVK) muistuttaa, että vastuullinen kalastaja pitää myös veneensä varusteet kunnossa ja vallitsevassa epidemiatilanteessa välttää ylimääräisiä ihmiskontakteja.

Suomen ensimmäisellä merialuesuunnitelmaluonnoksella halutaan parantaa merellisten elinkeinojen mahdollisuuksia

Suomen ensimmäinen merialuesuunnitelmaluonnos on valmistunut. Digitaalinen suunnitelma on kuultavana 18.5.-17.6. Kuka tahansa voi tutustua aineistoon ja osallistua kuulemiseen internetissä osoitteessa www.merialuesuunnitelma.fi.

Ryan Manoogian ja Ignacio Luengas vahvistamaan Loimua

Raision Loimu on hankkinut kaksi vahvistusta hihaosastolleen. Liberon tontille Aatu Kulmalan kanssa peliajasta kisaamaan saapuu viime kaudella Rovaniemellä pelannut yhdysvaltalainen Ryan Manoogian (27, 185 senttiä) ja yleispelaajaosastolle liittyy nuorten suomalaistalenttien rinnalle argentiinalainen Ignacio Luengas (24, 204).

Suomessa 6 826 koronatartuntaa, kuolleita 316

Kuvaajassa esitetään Suomessa todetut COVID-19-tapaukset tilastointipäivän mukaan. Tiedot on päivitetty 27.5.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan testattuja koronanäytteitä on yhteensä noin 182 700 (+ 3 300). Ilmoitettuja koronatapauksia on yhteensä 6 826 (+ 50). Tautiin liittyviä kuolemia on raportoitu 316 (+ 2).

Eloranta: Kulttuurialojen työttömyysturva kaipaa muutosta

Sivistysvaliokunnan hallituspuolueiden valiokuntavastaavat Eeva-Johanna Eloranta (sd), Hilkka Kemppi (kesk.), Emma Kari (vihr.), Veronika Honkasalo (vas.) ja Mikko Ollikainen (r.), ovat jättäneet hallitukselle kirjallisen kysymyksen luovien alojen tekijänoikeuskorvausten vaikutuksesta työttömyysturvaan.

Hormonihyrrää naisen keski-iässä

Erityistason seksuaaliterapeutti, parisuhdeasiantuntija, tietokirjailija Elina Tanskanen aloittaa Hormonihyrrä-podcastin. Podcast-sarja käsittelee aikuisen naisen elämää – sen myllerryksiä, mutkia, ylä- ja alamäkiä. Lämminhenkisessä podcastissaan Tanskanen keskustelee vieraidensa kanssa esimerkiksi seksuaalisuudesta, rakkaudesta, eroista, terveydestä, ikääntymisestä ja vaihdevuosista.

Jälkipeli: Juuso Pärssinen – pojasta polvi paranee

Juuso Pärssinen on toisen polven jääkiekkoilija. Isä Timo ylsi taalajäille asti, mutta oletettavasti jälkipolvi pistää vielä paremmaksi. Juuso vakiinnutti viime kaudella paikkansa TPS:n liigajoukkueessa. Lukiokin on tuli samalla suoritettua.

Isä Timo Pärssinen ei ollut junnutähti. Ei päässyt edes Pohjola-leirille, minne valitaan ikäluokkansa lupaavimmat pelaajat. Mutta niin vain isä-Pärssinen, Mestiksestä kiekkomaailman eliittiin yltänyt pelaaja, värvättiin taalakaukaloihin. Isä-Pärssinen sai kaudella 2001–02 tililleen Anaheim Ducksin riveissä 17 NHL-ottelua.

Eurojackpotissa yksi täysosuma, Suomeen lähes 186 000 euron voitto

Eurojackpotista löytyi kierroksella 22/2020 yksi täysosuma. Lähes 33,3 miljoonan euron voitto matkaa Italiaan.

Turun vilkkaimmilla rannoilla kaikissa vuoroissa kaksi valvojaa

Rantavalvontaa lisätään aiempiin vuosiin nähden niin, että joka vuorossa on kaksi valvojaa.

Rantavalvojat valvovat turvallisuutta Turun vilkkaimmilla uimarannoilla Ekvallassa, Ispoisissa ja Saaronniemessä tänäkin kesänä. Rantavalvontaa lisätään aiempiin vuosiin nähden niin, että joka vuorossa on kaksi valvojaa.

Ruslan Iskhakov TPS:n riveihin

Turun Palloseura on solminut vuoden mittaisen pelaajasopimuksen venäläisen hyökkääjän Ruslan Iskhakovin kanssa. 19-vuotias Iskhakov siirtyy TPS-paitaan Pohjois-Amerikan yliopistosarjasta, jossa hän pelasi kaksi edellistä kautta University of Connecticutin paidassa.

Inhimillistä loppuun asti

Ihmiselämää tulee suojella viimeiseen asti, mutta myös elämänlaadulla on suuri merkitys, muistuttaa kirjoittaja.

Koronapandemian aiheuttamat vierailurajoitukset sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköissä koettelevat monella tavalla asiakkaita, omaisia ja hoitajia. Hoivakodeissa hoidetaan elämän loppuvaiheessa olevia, jotka kuuluvat riskiryhmään. Lähikontakteja tarvitaan asiakkaita hoidettaessa, ja kontaktit ovat hoidon ydin. Yhteydet läheisiin ihmisiin ovat aina olleet vanhuksille kaikkein tärkein asia. Nyt kontakteja joudutaan rajoittamaan voimakkaasti, jotta virustartunnat saadaan rajattua. Tilanne on ristiriitainen ja haastava.

Kesäaika tuo muutoksia Lounais-Suomen poliisilaitoksen palvelupäivystyksen ja lupapalveluiden aukioloaikoihin

Kesäaika tuo muutoksia Lounais-Suomen poliisilaitoksen palvelupäivystyksen ja lupapalveluiden aukioloaikoihin.

Urheilu

Scratch Tour kiertää seudun golfkenttiä kesällä

Kansainvälisestikin menestynyt Oona Vartiainen on yksi Scratch Tourin avauskisaan osallistuvista nimekkäistä golfareista.

– Viime vuonna harjoiteltiin. Tänä vuonna nostetaan pykälällä kaikkea tekemistä ja tehdään jokaisesta kisasta päivän kestävä tapahtuma, linjaa golfin Scratch Tourin puuhamies Lauri Leppänen .

Puukkokatsomo: Aidosta muoviin

Turkulaiselle jalkapalloromantikolle täydellisen kesäillan rakennusaineet ovat perinteiset: lämmin kesäilta, auringonpaiste, paljon väkeä ja hyväkuntoinen nurmimatto. Hyvänä päivänä oma joukkue vielä nappaa kolme sarjapistettä.

Ryan Manoogian ja Ignacio Luengas vahvistamaan Loimua

Raision Loimu on hankkinut kaksi vahvistusta hihaosastolleen. Liberon tontille Aatu Kulmalan kanssa peliajasta kisaamaan saapuu viime kaudella Rovaniemellä pelannut yhdysvaltalainen Ryan Manoogian (27, 185 senttiä) ja yleispelaajaosastolle liittyy nuorten suomalaistalenttien rinnalle argentiinalainen Ignacio Luengas (24, 204).

Jälkipeli: Juuso Pärssinen – pojasta polvi paranee

Juuso Pärssinen on toisen polven jääkiekkoilija. Isä Timo ylsi taalajäille asti, mutta oletettavasti jälkipolvi pistää vielä paremmaksi. Juuso vakiinnutti viime kaudella paikkansa TPS:n liigajoukkueessa. Lukiokin on tuli samalla suoritettua.

Isä Timo Pärssinen ei ollut junnutähti. Ei päässyt edes Pohjola-leirille, minne valitaan ikäluokkansa lupaavimmat pelaajat. Mutta niin vain isä-Pärssinen, Mestiksestä kiekkomaailman eliittiin yltänyt pelaaja, värvättiin taalakaukaloihin. Isä-Pärssinen sai kaudella 2001–02 tililleen Anaheim Ducksin riveissä 17 NHL-ottelua.

Ruslan Iskhakov TPS:n riveihin

Turun Palloseura on solminut vuoden mittaisen pelaajasopimuksen venäläisen hyökkääjän Ruslan Iskhakovin kanssa. 19-vuotias Iskhakov siirtyy TPS-paitaan Pohjois-Amerikan yliopistosarjasta, jossa hän pelasi kaksi edellistä kautta University of Connecticutin paidassa.

Vetoja suolaisessa vedessä – soutaja Pertti Karppisen olympiatripla saa edelleen ihon kananlihalle

Soudun kolminkertainen olympiavoittaja Pertti Karppinen oli urallaan täysin ylivoimainen lajissaan.

Soutaja Pertti Karppinen on viimeisin varsinaissuomalainen olympiavoittaja. Isokokoisen raisiolaisen rauhallinen olemus ja kylmän viileä taktikointi pehmitti kaikki muut maailman huiput peräti kolmissa peräkkäisissä olympialaisissa. Karppinen kahmi vielä MM-tasollakin kuusi henkilökohtaista mitalia, joista kaksi oli sitä kirkkainta väriä.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.