Digitutor tukee pk-yritysten digiosaamista

Turun yliopiston koulutussosiologian tutkimuskeskus RUSE ja Työväen Sivistysliitto ovat yhdessä kehittäneet Digitutor-mallin, jonka avulla IT-taitoja jalkautetaan teollisuuden työntekijöille. Digitutor lisää valmiuksia vastaanottaa digitalisaation myötä tulevia muutoksia ja kehittää pk-yritysten työntekijöiden digiosaamista. Pk-yritykset voivat vielä ilmoittautua mukaan hankkeeseen.

Digitutor-mallissa osasta pk-yrityksen työntekijöistä koulutetaan digitutoreita, jotka auttavat työkavereitaan tietoteknisissä haasteissa.

– Koulutuksen aikana opiskellaan tietoturvaan, viestintään, tiedonhakuun, työvälineohjelmiin ja laitteiden käyttöön liittyviä taitoja. Tutor voi toimessaan antaa tukea, opastaa ja perehdyttää työkaverinsa uusiin taitoihin, kertoo hankekoordinaattori Eeva-Leena Alanne Turun yliopistosta.

Digitutor-malliin sisältyy myös kaikkien työntekijöiden IT-taitojen testaus, jolla kartoitetaan osaamisen nykytilanne. Tulosten perusteella tukea voidaan kohdistaa niihin osa-alueisiin, joissa osaamisen kehittämiselle on eniten tarvetta.

– Yrityksen henkilöstöllä saattaa olla myös osaamista, jota ei vielä ole hyödynnetty. Esiin tulleet vahvuudet kannustavat pohtimaan, miten työt voitaisiin järjestää siten, että työntekijöiden jo olemassa oleva osaaminen voitaisiin ottaa käyttöön, Alanne sanoo.

Yksi Digitutor-hankkeeseen osallistuneista yrityksistä on turkulainen elektroniikka-alalla toimiva Tepcomp, jossa oltiin kiinnostuneita työntekijöiden IT-taitojen kehittämisestä. Alkutapaamisen jälkeen yritykselle etsittiin sopivat koulutuspäivät.

Yrityksestä koulutettiin kaksi työntekijää digitutoreiksi ja he tulevat toimimaan työkavereidensa tukena IT-asioissa. Digitutor-koulutuksen jälkeen työntekijöiden IT-taidot testattiin ja Tepcomp sai omien työntekijöidensä osaamista kuvaavan raportin. Tutor-toimintaa suunnitellaan nyt raportin pohjalta, Alanne kertoo.

Prosessin etenemistä tukivat hankemateriaalit, kuten projektisuunnitelma, ennakkotiedote, ohjeistus testin suorittamiseen, opiskelijan opas, tutor-opiskelumateriaali sekä tulosraportti. Hankkeesta toimitettiin myös yrityksen tarvitsemat englanninkieliset ohjeistukset.

– Digitutor-malli tuotettiin mahdollisimman joustavasti Tepcompin omissa tiloissa sovitetusti yrityksen aikatauluihin. Yrityksessä osallistuminen hankkeeseen koettiin hyödylliseksi ja prosessin etenemiseen oltiin tyytyväisiä, Alanne sanoo.

Digitutor on kaksivuotinen Euroopan sosiaalirahaston (ESR) rahoittama hanke, joka päättyy maaliskuussa 2020. Osallistuminen on yrityksille maksutonta.

– Hankkeeseen on ilmoittautunut tähän mennessä seitsemän yritystä, joista kolmessa hankeprosessi on viety päätökseen. Muutaman teollisen alan pk-yritysten on mahdollista vielä ilmoittautua mukaan hankkeeseen, Alanne kertoo.

Kiinnostuneet voivat jättää yhteystietonsa lomakkeella, joka löytyy hankkeen sivuilta osoitteesta https://digitutor.utu.fi/ilmoittautuminen/.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Varsinais-Suomen Veteraaniurheilijat ry juhlii 40-vuotista toimintaansa

Varsinais-Suomen Veteraaniurheilijat ry (VSVetU) perustettiin vuonna 1979 ja on yksi vanhimpia aikuisurheiluseuroja Suomessa. Seura perustettiin, koska 1970-luvulla aikuisille ei järjestetty yleisurheilukilpailuja. Samanhenkisesti ajattelevat aktiiviset aikuiset perustivat seuran saadakseen nauttia kilpailemisesta ja onnistumisen elämyksistä.

Lumikuningatar tulkataan viittomakielelle ÅST:ssä

Lumikuningatar palaa ÅST Päänäyttämölle.

Snödrottningen – Lumikuningatar on monikielinen tanssisatu ruotsiksi, suomeksi, saamen kielellä, tanssin kielellä ja jopa pari sanaa suomenruotsalaisella viittomakielellä. Lumikuningatarta esitettiin vuosi sitten ja se palaa Päänäyttämölle. Uusinta ensi-ilta on 10. joulukuuta.

Eurojackpotin päävoitto Suomeen, voittajalle 23,5 miljoonaa

Eurojackpotista löytyi kierroksella 49/2019 yksi täysosuma. 23,5 miljoonan euron arvoinen täysosuma on pelattu Suomessa.

Suomalaisilla Euroopan parhaimmat taloudenlukutaidot, mutta laskuja kasautuu stressiksi asti

Intrumin European Consumer Payment -raportissa vertailtiin 24 Euroopan maan kuluttajien taloudellisen hyvinvoinnin tilaa neljän osa-alueella – maksukyvyssä, velkaantumisessa, säästämisessä ja taloudenlukutaidossa. Suomi sijoittui Taloudellisen hyvinvoinnin barometrin kokonaistuloksissa viidenneksi, kun osa-alueiden pisteet laskettiin yhteen.

Kysely: Suomalaisten joulubudjetti viime vuotta pienempi

Suomalaisten arvio joulubudjetista on viime vuotta pienempi. Suurin osa ei säästänyt veronpalautuksia joulua varten. Veronpalautusten maksupäivän siirto vaikuttaa joulukauppaan.

Väitös: Ammattiylpeys ja yhteishenki laivanrakentajien voimavaroja

Mikko Aho.

Raumalaiset laivanrakentajat tuntevat suurta ylpeyttä ammattitaidostaan ja rakentamistaan laivoista, joita pitävät yhteisinä saavutuksinaan. Se lujittaa heidän voimakasta yhteenkuuluvuuden tunnettaan. Tämän osoittaa Mikko Aho Turun yliopistossa tarkastettavassa väitöskirjassaan, joka perustuu laivanrakentajien itse tuottamaan muistitietoaineistoon. Väitöstutkimus arvioi myös yhteisöjen sekä museoiden ja muiden muistiorganisaatioiden yhteistyön mahdollisuuksia kulttuuriperintöprosesseissa.

Ohjeistukset verkkoneutraaliudesta ja oikeudesta tulla unohdetuksi Euroopan tietosuojaneuvoston käsittelyssä

ETA-maiden tietosuojaviranomaiset ja Euroopan tietosuojavaltuutettu kokoontuivat 2.–3. joulukuuta Euroopan tietosuojaneuvoston 16. täysistuntoon. Istunnossa aiheina olivat käytännesääntöjen valvontaelinten akkreditointivaatimukset sekä ohjeistukset verkkoneutraaliudesta ja oikeudesta tulla unohdetuksi hakukoneisiin liittyvissä tapauksissa.

Akademiska Orkestern konsertoi Turun tuomiokirkossa

Akademiska Orkestern vid Åbo Akademi.

Turun tuomiokirkossa sunnuntaina 8. joulukuuta kello 18.30 alkavassa Akademiska Orkesternin konsertissa kuullaan suomalaista musiikkia. Konsertin aloittaa Maamme -laulun säveltäjän ja Suomen taidemusiikin isäksi kutsutun Fredrik Paciuksen harvoin kokonaisena kuultu viulukonsertto, joka on hänen ainoa laajempi orkesteriteoksensa.

Sään ääri-ilmiöt haastavat raakaveden laadun ja vedentuotannon jatkuvuuden

Ilmaston muuttumisen takia sään ääri-ilmiöt yleistyvät ja aiheuttavat riskejä vesihuollolle. Esimerkiksi pitkät sateiset jaksot ja rankkasateet voivat huonontaa veden laatua.

Mies kuin pulkannaru

Ulkonäköpaineista puhutaan nykyään paljon, mikä on hyvä asia. Ilahduttavan monessa yhteydessä puhutaan kehopositiivisuudesta ja muusta asiaan liittyvästä. Tytöille ja naisille kerrotaan monin tavoin, että he ovat saavat olla juuri sellaisia kuin ovat ja he ovat hyviä niin. Se on oikein. Vaikka asenteet muuttuvat hitaasti, ovat ne vähitellen tältä osin muuttumassa parempaan suuntaan.

Rumpali Terkel Nørgaard ja trumpetistitähti Ralph Alessi lauantaina Logomossa

Tanskalaisrumpali Terkel Nørgaard Turussa lauantaina.

Flame Jazzin vieraaksi saapuu lauantaina 7. joulukuuta kello 19 Logomon Move-saliin tulikuuma kansainvälinen kokoonpano. Tanskalaisrumpali Terkel Nørgaard on koonnut ympärilleen vivahteikkaan yhtyeen, jonka kruunaa amerikkalaistrumpetisti Ralph Alessi .

Saara-Sofia Sirén kehitysteemaisessa puvussa Linnan juhliin

Kansanedustaja Saara-Sofia Sirén (kok.) juhlii tänä vuonna itsenäisyyspäivän vastaanotolla puvussa, jossa on afrikkalaisvaikutteita. Sirén kertoo saaneensa puvun kankaan lahjaksi Mosambikin parlamentin puhemieheltä.

Sofia Virran puvun selässä tarina, korvakorut äidinmaidosta

Sofia Virta.

Ensimmäisen kauden vihreä kansanedustaja Sofia Virta , 29, haluaa tuoda esille Linnan juhlien asussaan hänelle kaksi tärkeintä viestiä, jotka ovat mielenterveys ja lasten ääni. Kaarinalaisen Virran asukokonaisuus meikkeineen on pienyrittäjien tuotosta.

Kohdun lihaskasvainten ja endometrioosin taustalta paljastui yhteisiä geenejä

Naisten kahden yleisimmän synnytinelinsairauden, kohdun lihaskasvainten eli myoomien ja endometrioosin, taustalla vaikuttaa yhteisiä geenejä. Arvostetussa Nature Communications -lehdessä julkaistu havainto vie alan perustutkimusta harppauksen eteenpäin ja voi avata täysin uusia mahdollisuuksia myös lääkehoitojen kehittämiseen.

Tanssikummi liikuttaa ikäihmisiä Naantalissa

Tanssikummitoiminta on Läntisen tanssin aluekeskuksen kehittämää ja koordinoimaa tanssitaidelähtöistä työskentelyä erilaisissa yhteisöissä, kuten hoivakodeissa.

Naantalin kaupungin Myllykiventien ryhmäkotien ja Katavakodin asukkailla sekä saariston kotihoidon asiakkailla on ollut tänä syksynä tanssitaidelähtöisiä kohtaamisia tanssikummin kanssa.

Ehdokkaat käyttivät kampanjointiin eduskuntavaaleissa 9,6 miljoonaa euroa

Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) on julkaissut vaalirahoituskertomuksen kevään 2019 eduskuntavaaleista. Kaikki eduskuntavaaleissa kansanedustajiksi tai varaedustajiksi valitut toimittivat tarkastusvirastolle vaaditun ilmoituksen vaalirahoituksestaan. Näitä ilmoitusvelvollisia oli yhteensä 277, ja heistä 92 täydensi tai korjasi ilmoitustaan tarkastusviraston pyynnöstä.

Marraskuussa ensirekisteröitiin 8 680 uutta henkilöautoa

Henkilöautojen ensirekisteröinnit.

Marraskuussa rekisteröitiin 13 756 uutta ajoneuvoa, joista autoja oli 10 037. Ensirekisteröinnit laskivat 2,3 prosenttia edellisvuoden vastaavaan kuukauteen verrattuna.

Tuomioistuinvirasto aloittaa toimintansa ensi vuoden alussa

Uusi Tuomioistuinvirasto aloittaa toimintansa 1.1.2020. Virastolle siirtyy pääosa niistä keskushallintotehtävistä, joita tällä hetkellä hoidetaan oikeusministeriössä. Uudistuksen keskeisenä tavoitteena on lujittaa tuomioistuinten riippumattomuutta.

Urheilu

Varsinais-Suomen Veteraaniurheilijat ry juhlii 40-vuotista toimintaansa

Varsinais-Suomen Veteraaniurheilijat ry (VSVetU) perustettiin vuonna 1979 ja on yksi vanhimpia aikuisurheiluseuroja Suomessa. Seura perustettiin, koska 1970-luvulla aikuisille ei järjestetty yleisurheilukilpailuja. Samanhenkisesti ajattelevat aktiiviset aikuiset perustivat seuran saadakseen nauttia kilpailemisesta ja onnistumisen elämyksistä.

Jälkipeli: Ura Basketin Marius Van Andringan tarina ei ole ihan tavanomainen

Ura Basketin Marius Van Andringa (10) omistaa kahden maan passit. Mariuksen isä on ranskalainen ja äiti suomalainen.

Kuten nimestäkin jo olettaa saattaa, kyseessä ei ole ihan tavallisen suomalaisen koripalloilijan tarina. Kaarinan Ura Basketin Marius Van Andringa on pelaaja, jonka suonissa virtaa vahvasti gallialaista verta. Mariuksen isä on ranskalainen ja äiti suomalainen.

Jonni Peräaho jatkaa TPS:ssä, maalivahti Santeri Aaltonen siirtyy Turkuun Hakasta

Jonni Peräaho.

Veikkausliigakauteen valmistautuva TPS on solminut kauden 2020 kattavat sopimukset keskikenttäpelaaja Jonni Peräahon sekä maalivahti Santeri Aaltosen kanssa.

Uusi kultakategoria ei ole automaattinen rahasampo Paavo Nurmi Gamesille

Kiekkotähti Daniel Ståhl on saamassa entistä kovempaa urheilijaseuraa ensi kesän Paavo Nurmi Gamesiin.

Yleisurheiluväkeä on tänä syksynä puhututtanut Timanttiliigan lajikattauksen supistaminen. Maailmantähdistä päätöstä ovat kritisoineet muun muassa kiekonheittäjä Daniel Ståhl ja kolmiloikkaaja Christian Taylor .

Åboraakkeli: Riskin huima mahdollisuus

Roope Riski.

Veikkausliigan joukkueet kasaavat tahoillaan ensi kauden joukkueitaan. Turkulaisittain yksi kiinnostava siirto syntyi, kun TPS-taustaisen Roope Riskin sopimus HJK:n kanssa julkistettiin.

TPS:n naisten edustusjoukkue solmi viisi jatkosopimusta

Laura Kattelus.

TPS:n naisten edustusjoukkue on solminut viisi uutta jatkosopimusta liigakaudeksi 2020. TPS:ssä jatkavat viime kausien runkopelaajiin kuuluneet maalivahti Inkeri Niemi sekä kenttäpelaajat Laura Kattelus , Netta Laasio , Jenni Rannus , ja Saija Östlund . TPS:n uudeksi päävalmentajaksi palasi kahden kauden tauon jälkeen Sami Haltia , joka valmensi seuraa jo kausina 2014–17.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.