Suomalaiset matkustivat kesällä kotimaan lisäksi Välimerelle

Vapaa-ajanmatkat touko-elokuussa 2012-2018* (pl. kotimaan päivä- ja ilmaismajoitusmatkat).
Vapaa-ajanmatkat touko-elokuussa 2012-2018* (pl. kotimaan päivä- ja ilmaismajoitusmatkat). Kuva: Tilastokeskus

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan suomalaisten tekemien vapaa-ajanmatkojen määrä pysyi ennallaan touko–elokuussa edellisvuoteen verrattuna. Kaunis kesä sai kuitenkin suomalaiset matkustamaan jälleen kotimaassaan ja kotimaanmatkailu lisääntyi edellisvuodesta. Suomalaiset matkustivat myös aiempaa vuotta enemmän Etelä-Eurooppaan. Toisaalta Viroon tehtiin yöpymisen sisältäneitä matkoja vähemmän kuin edelliskesänä.

Vuoden 2018 toisella kolmanneksella 15–84-vuotiaat suomalaiset tekivät 22,1 miljoonaa matkaa, kun lasketaan yhteen kotimaan ja ulkomaan vapaa-ajanmatkat sekä työ- ja kokousmatkat. Yöpymisen sisältäneiden matkojen lisäksi matkamäärässä ovat mukana myös ulkomaan ja kotimaan päivämatkat.

Kotimaassa yöpymisen sisältäneitä vapaa-ajanmatkoja tehtiin touko–elokuussa 11,3 miljoonaa. Ilmaismajoitusmatkoja näistä oli 8,2 miljoonaa, joka oli suunnilleen saman verran kuin viime vuoden touko-elokuussa. Vapaa-ajanmatkoja, joiden aikana yövyttiin maksullisessa majoituksessa, tehtiin 3,1 miljoonaa ja suosituimmat matkakohteet sijaitsivat Pirkanmaalla, Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa ja Pohjois-Pohjanmaalla. Uusimaa joutui ensikertaa jakamaan kärkisijansa kesän matkailumaakuntana Pirkanmaan kanssa. Maksullisen majoituksen sisältäneitä kotimaanmatkoja tehtiin enemmän, kuin edellisvuoden touko-elokuussa.

Kotimaassa vapaa-ajan päivämatkoja tehtiin 4,6 miljoonaa ja Uusimaa, Pirkanmaa ja Varsinais-Suomi olivat suosituimmat päivämatkojen kohdemaakunnat.

Heinäkuu oli kotimaassa odotetusti kesäkauden suosituin matkustuskuukausi, sillä silloin tehtiin 1,1 miljoonaa maksullisen majoituksen sisältänyttä matkaa ja 2,7 miljoonaa ilmaismajoitusmatkaa. Näistä heinäkuussa tehdyistä matkoista 10 prosenttia suuntautui Uudellemaalle.

Ulkomaille tehtiin touko-elokuussa kaikkiaan 3,2 miljoonaa vapaa-ajanmatkaa. Lukuun on laskettu mukaan yöpymisen kohdemaassa sisältäneet matkat, risteilyt ja päivämatkat. Ulkomaan vapaa-ajanmatkoista yöpymisen kohdemaassa sisältäneitä matkoja tehtiin 2,6 miljoonaa. Risteilyjä, joiden aikana yövytään ainoastaan laivalla, tehtiin 0,3 miljoonaa. Lähes kaikki risteilyt suuntautuivat Ruotsiin tai Viroon. Päivämatkoja ulkomaille tehtiin touko-elokuussa myös 0,3 miljoonaa. Näistä lähes puolet oli Viroon tehtyjä päiväristeilyjä.

Kesällä ulkomaan vapaa-ajanmatkoille lähdettiin useimmiten lentäen tai laivalla. Meriteitse tehtiin 1,2 miljoonaa matkaa ja ilmojen halki 1,5 miljoonaa matkaa. Autolla Suomen rajojen ulkopuolelle suuntautui 0,4 miljoonaa matkaa.

Heinäkuu oli myös ulkomaanmatkojen osalta kesäkauden suosituin matkustuskuukausi. Yöpymisen kohdemaassa sisältäneitä matkoja tehtiin kuitenkin vähemmän kuin heinäkuussa 2017.

Vapaa-ajanmatkailu Viroon väheni edellisvuoden kesästä. Kohdemaassa yöpymisen sisältäneitä matkoja suuntautui etelänaapuriimme 550 000, yönyli- ja päiväristeilyjä yhteensä 220 000.

Myös vapaa-ajanmatkailu Ruotsiin väheni hieman edellisvuoden kesästä. Kohdemaassa yöpymisen sisältäneitä matkoja suuntautui länsinaapuriimme kesäkaudella 310 000 ja yönyliristeilyjä 200 000.

Venäjälle suuntautuva vapaa-ajanmatkailu pysyi samalla tasolla kuin edellisvuonna jalkapallon MM-kisoista huolimatta.

Keski-Eurooppaan suuntautuneet vapaa-ajan matkat vähenivät viime kesästä. Läntiseen Keski-Eurooppaan matkoja tehtiin 340 000, näistä Saksaan 110 000. Itäiseen Keski-Eurooppaan matkoja tehtiin 160 000.

Viime kesän koko maan kattaneesta helteisestä suvisäästä matkattiin myös Etelä-Euroopan kuumuuteen. Välimeren pohjoispuolen valtioiden kesään tehtiin yhteensä 660 000 matkaa, joka oli vieläkin enemmän kuin edellisvuoden ennätysmäärä 610 000 matkaa. Välimeren suosikkivaltiot Espanja ja Kreikka menettivät hieman suosiotaan, mutta Italiaan matkojen määrä lisääntyi, kun verrataan edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan.

Yöpymisen kohdemaassa sisältäneitä matkoja tehtiin kokonaisuudessaan hieman vähemmän kuin viime vuoden touko-elokuussa. Valmismatkoja näistä yöpymisen kohdemaassa sisältäneistä matkoista oli lähes neljännes.

Valmismatkat eivät kuitenkaan ole kesäaikaan sen suositumpia kuin muuhunkaan aikaan vuodesta. Viron yöpymisen kohdemaassa sisältäneistä matkoista 26 prosenttia oli valmismatkoja. Kreikkaan suuntautuneista matkoista valmismatkoja oli 73 prosenttia. Sen sijaan Espanjaan ja Italiaan tehdyistä vapaa-ajanmatkoista vain pieni osa oli valmismatkoja. Espanjan-matkoista valmismatkoja oli 21 prosenttia ja Italian-matkoista 17 prosenttia.

Vaikka touko–elokuussa ulkomailla vietetyistä vapaa-ajanmatkojen yöpymisistä yli puolet kului hotelleissa, niin varsinkin kesäaikaan myös sukulaisten ja tuttavien luona yövytään, sillä joka seitsemäs ulkomailla vietetty vapaa-ajanmatkan yöpyminen kului sukulaisten ja tuttavien luona. Myös asunnon vuokraaminen ulkomailta lomamatkan ajaksi on kasvattanut pikkuhiljaa suosiotaan, sillä joka kymmenes vapaa-ajanmatkan yöpyminen vietettiin vuokra-asunnon lakanoilla.

Vapaa-ajanmatkailu on kesäkaudella selkeästi vilkkaampaa kuin muuhun aikaan vuodesta. Kotimaanmatkoja, joiden aikana yövytään maksullisessa majoituksessa, tehdään paljon enemmän kesäaikaan, samoin kuin kotimaan ilmaismajoitusmatkoja. Myös ulkomaille matkatessa yöpymisen kohdemaassa sisältäneet matkat lisääntyvät, mutta risteilyjen ja päivämatkojen määrässä ei ole havaittavissa minkäänlaista kesäaikaan kohdistuvaa huippua, vaan ne ovat suosittuja ympäri vuoden.

Vapaa-ajanmatkojen lisäksi kotimaassa tehtiin miljoona työ- ja kokousmatkaa. Ulkomaille suuntautui 0,9 miljoonaa työ- ja kokousmatkaa (ml. kohdemaassa yöpymisen sisältäneet matkat, risteilyt ja päivämatkat). Työmatkat sekä kotimaassa että ulkomaille lisääntyivät viime vuoden vastaavasta ajankohdasta.

Tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen suomalaisten matkailu -tutkimuksesta, jota varten haastateltiin kesä-, heinä-, elo- ja syyskuussa yhteensä 4 401 iältään 15–84-vuotiasta suomalaista.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Turun yliopiston vuoden alumni

Sauli Niinistö.

Turun yliopiston vuoden alumnin tunnustus myönnettiin tasavallan presidentti Sauli Niinistölle Turun yliopiston 100. vuosijuhlassa 28. helmikuuta. Vuoden alumnina presidentti Niinistö kannustaa tieteentekijöitä rohkeaan työhön paremman tulevaisuuden rakentamiseksi.

Koirien kiinnipitoaika alkaa sunnuntaina

Koira pitää pitää kiinni ulkoillessa 1. maaliskuuta jälkeen aina elokuun 19. päivään asti.

Metsästyslain mukainen koirien kiinnipitoaika alkaa koko maassa sunnuntaina 1. maaliskuuta. Lain mukaan koirat on pidettävä kytkettyinä maaliskuun alusta aina elokuun 19. päivään asti. Näin taataan rauha luonnoneläimille pesiä ja kasvattaa poikasia.

Suomigrammi visualisoi tilastoja Suomen maastosta

Maanmittauslaitos on kehittänyt uuden palvelun, joka visualisoi maastotietokannasta laskettuja tilastoja. Suomigrammi-palvelu kertoo esimerkiksi sen, montako kilometriä Suomessa on autoteitä, missä kunnassa on eniten peltopinta-alaa tai mistäpäin maata löytyvät suurimmat loma-asuntokeskittymät.

Suomen lentokenttien kautta lensi kaksi miljoonaa matkustajaa tammikuussa

Reitti- ja tilauslentojen matkustajat Helsinki-Vantaalla ja muilla kotimaan lentoasemilla.

Suomen lentokenttien kautta lensi yhteensä 2,0 miljoonaa matkustajaa tammikuussa. Helsinki-Vantaan lentoasemalla matkustajia kertyi 1,6 miljoonaa ja muilla kotimaan lentoasemilla yhteensä 0,4 miljoonaa matkustajaa. Helsinki-Vantaan lentoaseman osuus oli 80 prosenttia kotimaan kenttien koko matkustajamääristä.

Digi- ja väestötietoviraston palveluissa ruuhkaa, todistusten käsittelyaika pitkittynyt

Osassa Digi- ja väestötietoviraston palveluja on ruuhkaa, mikä pidentää tällä hetkellä muun muassa väestötietojärjestelmästä saatavien todistusten käsittelyaikaa. Sähköisen palvelun kautta asiakas voi saada todistuksen jopa välittömästi.

Tunnetko sinäkin kotihäpeää?

Moni tuntee kotihäpeää..

Lapsuudessa kaikilla oli vain tapana pimpottaa kaverin ovikelloa ja mennä kylään. Kodin siisteydestä tai designhuonekaluista ei välitetty, kunhan oli seuraa. Nykyään vierailu pitää tietysti sopia etukäteen, mutta siihen liittyy usein vielä järkyttävä määrä puunaamista ja laittamista. Jotta kukaan ei vahingossakaan luule, että täällä asutaan tiskivuorien ja villakoirien keskellä. Kunnollisen ihmisen koti pitäisi olla kuin tanskalaisen sisustuslehden aukeamalta.

Teollisuuden tuottajahinnat laskivat 1,6 prosenttia

Tuottajahintaindeksi (THI) 2015=100, 1/2015–01/2020.

Tilastokeskuksen mukaan teollisuuden tuottajahinnat laskivat keskimäärin 1,6 prosenttia vuoden 2019 tammikuusta vuoden 2020 tammikuuhun. Kotimaahan myytyjen teollisuustavaroiden tuottajahinnat laskivat 1,8 prosenttia, kun taas vientitavaroiden tuottajahinnat laskivat 1,2 prosenttia.

Karkauspäivänä maistraateissa vihitään 81 paria

Karkauspäivä on vakiintunut suosituksi vihkipäiväksi. Kolme viimeisintä karkauspäivää näyttäytyvät erityisen suosittuina, eikä tämä vuosi jää huonommaksi: tänä vuonna maistraateissa vihitään 81 paria. Kaikkiaan hääpäiväänsä juhlii 1 192 paria, jotka on vihitty päivämäärällä 29.2. (luku ei sisällä eronneita pareja ja leskeksi jääneitä puolisoita).

Viinamäen päiväkoti avautuu ensi viikolla

Viinamäen päiväkoti.

Nummenmäelle rakennettu Viinamäen uusi päiväkoti otetaan käyttöön maanantaina 2. maaliskuuta. Uusi päiväkoti on rakennettu samalle tontille, jossa sijaitsi aikaisempi ja rakentamisen yhteydessä purettu päiväkotirakennus. Päiväkoti on toiminut väistötiloissa hajautettuna kolmeen eri toimipisteeseen 1. elokuuta 2019 lähtien.

Yhteisvastuu-konsertti johdattelee luontokuvien maailmaan

Yhteisvastuukonsertti järjestetään seurakuntien toiimitalolla Eerikinkatu 3:ssa.

Lapin erämaat ja Etelä-Suomen luontomaisema maalautuvat mielikuviin perjantaina 28. helmikuuta kello 19 seurakuntien toimitalolla järjestettävässä konsertissa. Säveltäjä ja sanoittaja Ari Törmä esittää omia kappaleitaan sekä ottamiaan luontokuvia Yhteisvastuun hyväksi.

Topinojan kiertotalouspuiston kaavamuutosehdotus lautakuntaan

Kaupunkiympäristölautakunta saa ensi tiistaina käsiteltäväkseen asemakaava- ja asemakaavanmuutosehdotuksen, joka koskee Topinojan kiertotalouspuistoa.

Suomen ekologisesti merkittävät vedenalaiset meriluontoalueet tunnistettu

Monimuotoista merenpohjaa, jossa kivien lomassa esimerkiksi rakkohaurua (ruskolevä kuvan oikeassa alalaidassa), hauraa (heleänvihreän niityn muodostava putkilokasvi) ja punahelmilevää (viininpunaiset tupsut kivien päällä). Vastaavanlaisia monipuolisia elinympäristöjä, jotka tarjoavat suojaa, ravintoa ja lisääntymispaikkoja selkärangattomille, kaloille ja myös linnuille löytyy useilta eteläisen Suomen ulkosaariston EMMA-alueilta.

Vedenalaisen meriluonnon arvokohteet täytyy tunnistaa, jotta niiden tehokas suojelu ja kestävä käyttö on mahdollista. Tieto Suomen rannikon 87 ekologisesti tärkeästä alueesta on ensimmäistä kertaa koottu yhteen.

IS: Vasemmistoliiton Misha Dellingerin vihatilistä alkaa rikostutkinta

Lounais-Suomen poliisi käynnistää esitutkinnan Vasemmistoliiton läntisen alueen entisen toiminnanjohtajan Misha Dellingerin Twitteriin perustamasta vihatilistä, kertoo Ilta-Sanomat .

Turun lukioiden kuvataiteen diplominäyttely Brinkkalan galleriassa

Iida Lahnalahti Luostarivuoren lyseosta tutki "Valot ja varjot" -aihetta valokuvauksen keinoin viime vuoden näyttelyssä.

Brinkkalan galleriassa perjantaina 28. helmikuuta avautuvassa Turun lukioiden kuvataiteen diplominäyttelyssä on esillä viiden lukion kuvataiteen diplomitöitä.

Jalkakäytävillä käytettävien betonilaattojen ulkoasua aiotaan uudistaa ydinkeskustassa

Kauppatorin uudistamisen yhteydessä kohennetaan jalankulun houkuttelevuutta koko ydinkeskustassa. Yksi osa tätä on jalkakäytävillä käytettävien betonilaattojen ulkoasun uudistaminen.

Valtaosa vuoden 2020 viljelijätuista maksetaan hakuvuoden aikana

Ruokavirasto on julkaissut syksyn viljelijätukien tavoitteellisen maksuaikataulun. Vuonna 2020 haettavia viljelijätukia on tavoitteena maksaa hakuvuoden aikana yhteensä noin 1,4 miljardia euroa, joka on yli 80 prosenttia tukien kokonaismäärästä.

Bruttokansantuote supistui viime vuoden viimeisellä neljänneksellä

Bruttokansantuote, vuosineljänneksittäin viitevuoden 2010 hintoihin (mrd. euroa).

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan bruttokansantuotteen volyymi pieneni loka-joulukuussa 0,7 prosenttia edelliseen vuosineljännekseen verrattuna. Vuoden 2018 viimeiseen neljännekseen verrattuna työpäiväkorjattu bruttokansantuote kasvoi 0,4 prosenttia.

H.G. Porthan -mitali 100-vuotiaalle Turun yliopistolle

Suomen Kulttuurirahasto on myöntänyt hopeisen H.G. Porthan mitalin tänä vuonna sata vuotta täyttävälle Turun yliopistolle. Mitali luovutettiin yliopiston rehtori Jukka Kolalle ja hallituksen puheenjohtaja Ritva Viljaselle 28. helmikuuta Akatemiatalossa pidetyssä yliopiston 100-vuotisjuhlan tervehdysten vastaanottotilaisuudessa.

Urheilu

Jälkipeli: Kiekkoselostaja Markku Silvennoinen ei laske työtunteja

Markku Silvennoisen ääni on tullut jo monelle tutuksi TPS:n kiekko-otteluiden selostuksista. Auran Aallot aloitti vuosikymmeniä sitten ottelutunnelmien välittämisen, mutta nyt Silvennoisen nykyinen työnantaja on Radio City.

Taivaalta putoaa jalkarätin kokoisia märkiä lumihiutaleita. Sohjoinen loska lentää tuulilasiin tienpinnasta. Puolenyön aikaa tulee nautittua kahvikupponen huoltoasemalla. Onneksi kotiin on matkaa enää alle 300 kilometriä. Aamuyöstä ollaan jo Turussa.

Taika Koilahti, Titta Keinänen ja Susanna Tapani Turun ensimmäiset urheilijalähettiläät

Taika Koilahti.

Turkulaiset nuoret urheilijat menestyivät viime vuonna. Nuorten menestystä juhlistetaan mitalikahvitilaisuudessa torstaina illalla Turun linnassa. Urheiluakatemiaohjelman johtaja Antti Paananen Olympiakomiteasta, Turun kaupunginjohtaja Minna Arve sekä liikuntapalvelujohtaja Markus Kalmari pitivät nuorille onnittelupuheet. Nuoret saivat diplomit ja ruusut.

Turkulainen Vilho Aatola kansainvälisessä Rotax Winter Cup -kartingkisassa Micro Max -luokan paras suomalainen

Vilho Aatola.

Paimion South West Kartingia edustava turkulainen Vilho Aatola , 11, on sijoittunut parhaana suomalaisena seitsemänneksi RMC Euro Trophy Winter Cupissa, Micro Max -luokassa, Espanjan Campilloksessa. Winter Cup -osakilpailu on Aatolan ensimmäinen kansainvälinen kilpailu, johon hän on ulkomailla osallistunut.

TPS lainaa laitahyökkääjän Italian Parmasta

Tehe Olawale.

Veikkausliigakauteen valmistautuva TPS on hankkinut kaksi uutta vahvistusta riveihinsä. Molemmat TPS:n uudet pelaajat ovat italialaisen jalkapallokoulun kasvatteja.

Vapaaottelija Jerry Kvarnström syttyy vaikeissa olosuhteissa

Jerry Kvarnström puolustaa mestaruusvyötään Puolassa maaliskuun alussa.

Urheilun hienous on yllätyksellisyydessä. Daavid ja Goljat -asetelma on yksi urheilun suurimpia yleisömagneetteja. Kun paremmuudesta kilpaillaan, mitä tahansa voi tapahtua.

Italian Serie A:ssa pelannut Masahudu Alhassan TPS-paitaan

Masahiudu Alhassan.

Veikkausliigakauteen valmistautuva TPS on hankkinut vahvistuksen puolustuspäähänsä. Laitapuolustaja Masahudu Alhassanin sopimus kattaa kauden 2020. 27-vuotias ghanalaispelaaja on alun perin italialaisen jalkapallokoulun kasvatteja.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Huomaahan tuon tyhmempikin.