Helsingin Turkuun vaihtanut Matti Linnanahde on paikkansa löytänyt

Turkuun muuttaminen on tehnyt Matti Linnanahteen arjesta aktiivisempaa. – Käyn päivittäin ruokaostoksilla Wiklundilla. Kaikki on keskustassa lähellä kulttuuritarjonnasta jokirantaan. Se aktivoi ihmistä. Turkuun muuttaminen on tehnyt Matti Linnanahteen arjesta aktiivisempaa. – Käyn päivittäin ruokaostoksilla Wiklundilla. Kaikki on keskustassa lähellä kulttuuritarjonnasta jokirantaan. Se aktivoi ihmistä. Kuva: Ilkka Lappi

Kun Matti Linnanahteelta kysyy Turun hyviä puolia, ei listasta tahdo tulla loppua. ”Pakollisten”, kuten jokirannan ja ravintolatarjonnan, lisäksi Linnanahde nostaa hieman yllättävänkin asian Turun ykköseksi.

– Parasta Turussa on julkinen terveydenhoito. Täältä olen saanut hyvin nopeasti oman lääkärin terveysasemalta, olen joutunut myös turvautumaan TYKS:iin ja julkiseen hammashoitoon. Kaikki ovat toimineet aivan loistavasti, Linnanahde kehuu.

Hän on asunut Turussa kolme vuotta. Sitä ennen hänellä oli Turussa vapaa-ajanasunto. Isoista kaupungeista Linnanahde on asunut myös Helsingissä ja Tampereella.

– Turku on ehdottomasti paras kaupunki. Upeita asioita Turussa on vaikka kuinka paljon: joukkoliikenne, keskustan liikkeiden kirjo, monipuolinen kulttuuritarjonta ja niin edelleen. Turku on myös ruutukaavan ansiosta kompaktin kokoinen. Täällä on pienehkön ja suuremman kaupungin hyvät puolet samassa paketissa, Täällä on hyvä olla, Linnanahde tiivistää.

Omien kokemustensa pohjalta hän ei osta edes väitettä siitä, että turkulaiset olisivat vaikeasti lähestyttäviä. Sen sijaan hän ymmärtää, mistä myytti on peräisin.

– Minusta se on helsinkiläisten tietämättömyyttä. Oma kokemukseni turkulaisista on se, että ihmiset ovat hirveän välittömiä ja kontaktihaluisia. Esimerkiksi keskustan liikkeissä neuvotaan toiseen liikkeeseen, jos jossain ei ole jotain tavaraa. En koskaan törmännyt sellaiseen Helsingissä.

Muualla Suomessa elävän turkulaisten mollaamisen kulttuurin Linnanahde uskoo juontavan kateudesta.

– On siinä jonkinlaista kateutta. Varmaan siitä johtuen, että hyvin monet asiat ovat tulleet Suomeen Turun kautta. Toinen syy on varmaan maantieteellinen. Turku on tavallaan pussin perällä ja Turun ympärillä on pieniä kuntia.

Päivittäin ydinkeskustassa liikkuva Linnanahde on vuosikymmenien ajan ollut aktiivinen politiikan tarkkailija. Poliittisen päätöksenteon kankeus onkin harvoja asioita, joita Linnanahde Turussa korjaisi.

– Minusta tuntuu, että Turkua vaivaa se, että luottamushenkilöiden ja virkamiesjohdon roolit ovat menneet sekaisin. Asioita palautellaan jatkuvasti valmisteluun. Ikään kuin luottamushenkilöt haluaisivat valmistella asioita, vaikka heidän pitäisi päättää sen mukaan, mitä heille esitellään, Linnanahde huomauttaa.

– Toinen parannettava asia on se, että keskustan alueella on lasten leikkipaikkoja aika vähän. Pelkkä Puolalanmäki ei riitä. Leikkipaikat lapsille olisivat ehdottomasti yksi vetovoimatekijä keskustalle, jos tänne halutaan asumaan muitakin kuin eläkeläisiä, Linnanahde sanoo.

Ilkka Lappi

Pääkirjaston nuortenosasto Stoori järjestää taas yökirjastotapahtuman nuorille

Emilia Mattila (vas.) ja Kaneli Hautala ottivat ilon irti yöstä kirjastossa viime vuonna.

Viime vuonna ensimmäistä kertaa Turussa nuorille järjestetty koko yön kestävä yökirjastotapahtuma saa jatkoa perjantaina 29. marraskuuta pääkirjastossa. Ennakkokiinnostus tapahtumaa kohtaan on ollut suurta.

Pieni määrä esitäytettyjä Avonex-ruiskuja vedetään pois markkinoilta

Biogen Finland Oy vetää Suomessa markkinoilta pois kaksi erää MS-taudin hoidossa käytettävää Avonex 30 mikrog/0,5 ml esitäytettyä ruiskua (interferoni beeta-1a), tiedottaa Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea. Valmistusvaiheessa on valmisteen steriiliys vaarantunut osassa ruiskuja. Erien poisveto ei vaikuta lääkkeen saatavuuteen.

Paula Koivuniemi konsertoi TuTon junnujen hyväksi

Paula Koivuniemi.

Paula Koivuniemen viimeinen tämän syksyn oma konserttitalokonsertti nähdään Turussa. Tarjolla on iskelmää pitkän uran tehneen laulajattaren musiikin ystäville. Koivuniemen konsertti järjestetään Turun konserttitalossa perjantaina 25. lokakuuta kello 19.

Raision Kirjastotalo suljettu perjantaina 1. marraskuuta

Raision kirjasto.

Raision Kirjastotalo on kokonaan suljettu perjantaina 1. marraskuuta henkilökunnan koulutuspäivän takia. Myös nuoriso- ja liikuntapalveluiden tilat ovat kiinni.

Filharmonisen orkesterin kamarimusiikkikonsertti Villa Marjaniemessä

Musiikin ystäville on tarjolla Turun filharmonisen orkesterin kamarimusiikkikonsertti Villa Marjaniemessä sunnuntaina 20. lokakuuta kello 15.

Keskusrikospoliisi tutkinut laajaa rahoitusyhtiöihin kohdistunutta petoskokonaisuutta, vahingot noin 725 000 euroa

Keskusrikospoliisi on tutkinut laajaa kansainvälistä petosrikoskokonaisuutta, jossa useita Suomessa toimivia rahoitusyhtiöitä ja yhtä kansainvälistä luottokorttiyhtiötä on erehdytetty myöntämään lainoja ja luottokortteja yli 40 henkilölle ja usealle petollisesti perustetulle suomalaiselle yhtiölle. Asianomistajille aiheutuneet vahingot ovat olleet tutkittavassa kokonaisuudessa yhteensä noin 725 000 euroa.

Kysely: Yrittäjät valmiita työllistämään enemmän

Yrittäjät ovat valmiit työllistämään enemmän, jos työmarkkinoita uudistetaan rohkeasti. Yrittäjät kertovat työllistävänsä enemmän, jos irtisanominen olisi mikroyrityksissä helpompaa (46 %), työehdoista voisi sopia enemmän paikallisesti (39 %) ja pk-yrityksillä olisi vähemmän normeja (35 %). Tiedot ilmenevät Yrittäjägallupista. Suomen Yrittäjien liittokokous vaatiikin vaikuttavia uudistuksia työmarkkinoille.

Eurojackpotista kolme lähes 500 000 euron voittoa Suomeen, potti nousi noin 51 miljoonaan euroon

Eurojackpotista ei löytynyt kierroksella 42/2019 täysosumia, joten ensi viikolla potissa on noin 51 miljoonaa euroa. Suomesta löytyi kuitenkin kolme 5+1-tulosta, joilla voitti noin 495 000 euroa.

Mielenilmaus sotaa vastaan sulkee katuja keskustan alueella lauantaina

Mielenilmaus sotaa vastaan alkaa Vanhalla Suurtorilla lauantaina kello 13. Mielenilmaisuun liittyvä kulkue lähtee liikkeelle Vanhalta Suurtorilta kello 13.30.

Kansa luottaa eniten urheilun ja kulttuurin asiasisältöihin mediassa

Valtaosa kansalaisista luottaa erittäin tai melko paljon urheilua (78 %), kulttuuria (70 %), tiedettä (67 %), taloutta (60 %) ja ulkomaita (58 %) käsitteleviin sisältöihin medioissa. Näihin ei kohdennu juurikaan epäluottamusta, joka vaihtelee urheilun neljästä prosentista talouden ja ulkomaiden 10 prosenttiin, käy ilmi KAKS – Kunnallisalan kehittämissäätiön teettämästä kyselystä. (KAIKKI KUVIOT LIITTEENÄ)

Valtuustoaloite: Paperittomien terveydenhuoltopalveluita laajennettava

Paperittomien määrä Turussa kasvaa. Paperittomien määrän kasvu ei ole uusi asia, vaan se on seurausta lakimuutoksista joita on tehty edellisellä hallituskaudella, arvioi Turun kaupunginvaltuuston varavaltuutettu Mari Kousa-Kuusisto (vihr.).

Metsäsektori edelleen biotalouden merkittävin toimiala

Biotalouden osuus Suomen kansantalouden tuotoksesta ja arvonlisäyksestä on pysynyt lähes samana kuluvalla vuosikymmenellä. Vuonna 2018 biotalouden osuus kansantalouden kokonaistuotoksesta oli 17 prosenttia ja arvonlisäyksestä 12 prosenttia.

Teollisuus- ja varastorakennuksia korjattiin 1,3 miljardilla eurolla

Tilastokeskuksen mukaan teollisuus- ja varastorakennuksiin tehtyihin korjauksiin käytettiin 1,3 miljardia euroa viime vuonna. Edelliseen vuoteen verrattuna teollisuus- ja varastorakennusten korjausten arvo kasvoi 16 prosenttia. Kerrosalaan suhteutettuna korjauskustannukset olivat teollisuus- ja varastorakennuksissa 15,5 euroa neliömetriltä.

Metsäpalojen esiintymistä, havainnointia ja sammuttamista selvitetään uudessa hankkeessa

Laajoissa metsäpaloissa vapautuu ilmakehään suuret määrät kasvillisuuteen sitoutunutta hiiltä, mikä kiihdyttää ilmastonmuutosta.

Uudessa tutkimushankkeessa selvitetään metsäpalojen esiintymistä, havainnointia, mallintamista ja sammuttamista Fennoskandiassa sekä lähialueilla. Hankkeessa arvioidaan myös metsäpalojen merkitystä mustan hiilen lähteenä arktisella alueella.

Sijaishuollossa olevien lasten ja nuorten oikeuksien toteutumisessa puutteita

Valvira selvitti sijaishuoltoyksiköihin lähetetyllä kyselyllä sijaishuoltoon sijoitettujen lasten ja nuorten oikeuksien toteutumista sekä pääsyä lasten- ja nuorisopsykiatrian alojen palveluihin. Lasten ja nuorten oikeuksien toteutumisessa on edelleen puutteita.

Vain harva suomalainen mieltää itsensä sijoittajaksi

Suomalaiset osaavat säästää. Vain harvalle säästäminen ja sijoittaminen tarkoittaa samaa asiaa, vaikka säästöjä laitettaisiin rahastoon, sijoitusvakuutukseen tai osakkeisiin.

Jyrki Hakkarainen ja Stina Siikonen Varsinais-Suomesta Suomen Yrittäjien hallitukseen

Jyrki Hakkarinen.

Suomen Yrittäjien liittokokous valitsi kokouksessaan Lahdessa hallituksen vuodelle 2020. Hallitukseen valittiin Jyrki Hakkarainen ja Stina Siikonen , molemmat Salosta.

Turkki ulos Rojavasta! -mielenosoitus lauantaina Vanhalla Suurtorilla

Viime lauantaina 350 ihmistä Turussa ja yli tuhatta ihmistä ympäri Suomea eri kaupungeissa vastusti Turkin hyökkäystä Pohjois-Syyriaan. Lauantaina vastarintaa ja solidaarisuuden osoittamista Rojavalle jatketaan Vanhalla Suurtorilla kello 13.

Urheilu

Sami Haltia palaa kahden vuoden tauon jälkeen TPS:n naisten edustusjoukkueen päävalmentajaksi

Sami Haltia.

Sami Haltia palaa kahden kauden tauon jälkeen takaisin TPS:n naisten edustusjoukkueen päävalmentajaksi. 47-vuotias Haltia on solminut seuransa kanssa kauden 2020 kattavan sopimuksen.

Vedonlyöntitoimisto: Inter niukka suosikki

Inter ja KuPS taistelevat Veikkausliigan mestaruudesta Kupittaalla lauantaina.

Kotimainen Veikkausliiga palaa maaottelutauolta kauden huipennukselle lauantaina. Mestaruuden voittaa Inter, jos se voittaa kotonaan Kuopion Palloseuran. Jos tuloksena on tasapeli tai vierasvoitto, mestaruuspokaali suuntaa Savoon.

Jälkipeli: Tuton monitoimimies Janne Ollila hallitsee Mestis-arjen

Toimitusjohtajat vaihtuvat, mutta Janne Ollila on ja pysyy. Ilman Tuton toimiston työmyyrää Kupittaan jäähallissa olisi perin hiljaista.

– Moni on sanonut minulle, että olen hullu. Kehottanut lähtemään ”oikeisiin” töihin. Nyt olen ollut kymmenen vuotta Tutolla töissä, pidempään kuin moni muu yhtäjaksoisesti. Toisaalta en päivääkään vaihtaisi pois. Yksikään työ ei pystyisi antamaan vastaavaa kokemusta. Tätä työtä ei voi tehdä, jos sinulla ei ole intohimoa urheiluun.

Ville Mankinen hakee voittoa

Finnfighters’ Gymin uuden sukupolven vapaaottelijoihin kuuluva Ville Mankinen matkustaa lauantaina 19. lokakuuta Loimaalle, jossa hän kohtaa venäläisen Denis Ignatievin . Mankiselle kyseessä on vapaaottelu-uran kolmas ottelu.

Åboraakkeli: Tasaisempi Ura

Stephaun Branch.

Vaikka Korisliiga on ehtinyt vanheta vasta muutaman kierroksen, eikä loppukauden mittaisia arvailuita kannata tehdä, on Kaarinan Ura Basketin ensimmäisten otteluiden otteet näyttäneet siltä, että sarjapaikan puolesta tällä kaudella sarjapaikan puolesta ei tarvitse pelätä. Olettaen, että otteet säilyvät läpi kauden nähdyn kaltaisina.

Kaksi TPS:n Liiga-ottelua vapaassa katselussa viikonloppuna

TPS:n perjantain ja lauantain Liiga-pelit ovat vapaassa katselussa.

Telia tarjoaa kaikki viikonlopun Liiga-pelit Televisioviikon kunniaksi ilmaiseksi. Tarjolla on muun muassa TPS ottelu Vaasassa Sportia vastaan perjantaina 18. lokakuuta kello 18.15 alkaen sekä lauantain kotiottelu Pelicansia vastaan alkaen kello 18.15.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.