Älä osta auton sisätilanlämmitintä mututuntumalla

Oikein asennettu sisätilanlämmitin osoittaa yleensä yläviistoon, vapaaseen ilmatilaan. Oikein asennettu sisätilanlämmitin osoittaa yleensä yläviistoon, vapaaseen ilmatilaan. Kuva: Jarno Keskinen

Auton sisätilanlämmittimet jakautuvat selkeästi kahteen ryhmään. Toisen ryhmän muodostavat pari kalliimpaa brändiä, toiseen kuuluu suurempi määrä melko tuntemattomia mutta edullisia valmistajia. Molemmista ryhmistä voi löytää hyvän lämmittimen, maksamalla enemmän saa tavallisesti vähemmän tilaa vievän lämmittimen. Pelkästään hinnan tai koon perusteella ratkaisua ei kuitenkaan kannata tehdä.

– Lähtökohtaisesti hyvän sisätilanlämmittimen saa jo muutamalla kympillä. Lämmitintä valittaessa suosittelen tutustumaan tarjolla oleviin puolueettomiin testituloksiin, sanoo Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen.

Sekä edullisemman että arvokkaamman mallin valitsija päättää usein säästää asennuskustannuksissa. Hyväkään lämmitin ei anna toivottua lämmitystulosta, jos se on asennettu väärään paikkaan tai asentoon.

– Välillä näkee lämmittimiä pyörivän irtonaisena auton lattialla. Tällöin lämmitin ei ainakaan anna toivottua lämmitystulosta. Pahimmillaan irtonaisena pyörivä tai väärin asennettu lämmitin aiheuttaa palovaaran.

Edullisimmat laitteet ilmoittavat usein suurimman tehon. Yhtälö on mahdollinen, mutta yleensä edulliselle hinnalle on jokin peruste. Joskus voi toki käydä tuuri ja halvallakin saada hyvän. Puolueettomat testitulokset voivat antaa osviittaa myös suuren teholukeman ilmoittavan, edullisen lämmittimen todellisesta lämmitystehosta. Myynnissä olevista lämmittimistä tulee löytyä vähintään merkinnät ”auton sisätilanlämmitin” sekä ”ei saa peittää”.

– Nämä tai muutkaan merkinnät, kuten CE-merkintä tai muut vastaavat, eivät kuitenkaan ole ehdoton tae tuotteen turvallisuudesta, Vesalainen muistuttaa.

Isoon autoon ei kannata ostaa liian tehotonta lämmitintä, joka ei jaksa sulattaa auton ikkunoita eikä lämmittää matkustamon ilmatilaa. Lämmitin voi kuitenkin olla myös turhan tehokas. Pieneen autoon ei kannata ostaa liian isoa lämmitintä jo senkään takia, että auton lämmittäminen tarpeettoman kuumaksi haaskaa energiaa.

– Ainakin tunnetuimpien lämmitinvalmistajien mallikuvauksista löytyy selkeät maininnat, onko lämmitin tarkoitettu pieneen vai keskisuureen autoon tai mahdollisesti tila-autoon. Näitä suosituksia kannattaa noudattaa.

Osassa lämmittimiä on tehonsäätöpainike, jota käyttämällä samaa lämmitintä voi hyödyntää sekä pienemmässä että isommassa autossa.

Halpamarketit myyvät erilaisia puhallinlämmittimiä hyvin edullisesti. Vaikka kyse on periaatteessa samasta asiasta, ilman lämmittämisestä, ei sisäkäyttöön tarkoitetun puhaltimen paikka ole autossa. Autossa saa käyttää vain autokäyttöön suunniteltuja lämmittimiä.

– Sisätilanlämmitin on myös aina kytkettävä sitä varten auton sisäpuolelle asennettuun pistokkeeseen – ei siis oven tai ikkunan välistä tulevaan jatkojohtoon, korostaa Vesalainen.

Auton sisätilan lämmittämiseen suunniteltua laitetta ei tulisi käyttää esimerkiksi matkailuvaunun sisätilan lämmittämiseen.

Sopivan tehoinen sisätilanlämmitin asennetaan kiinteästi autoon, turvalliseen paikkaan. Lämmitin tulisi suunnata yläviistoon, vapaaseen ilmatilaan. Palovaaran välttämiseksi lämmittimen asennuspaikan tulisi olla sellainen, ettei esimerkiksi auton etuistuinta ole mahdollista säätää liian lähelle lämmitintä.

Sisätilanlämmitintä varten on asennettava oma johtosarjansa niin, että auton sisätiloihin tulee pistorasia, johon sisätilanlämmittimen pistoke voidaan kytkeä. Tähän johtosarjaan virta otetaan yleensä moottorilämmittimelle menevältä johdolta tähän tarkoitukseen tehdyllä haaroituskappaleella. Sisätilanlämmitin kytkeytyy siis päälle yhtä aikaa moottorinlämmittimen kanssa, kun liitäntäjohto lämmityspylväästä yhdistetään yleensä auton puskurissa olevaan pistokkeeseen.

Sisätilanlämmitintä ei ole järkevää käyttää yli kahta tuntia yhtäjaksoisesti.

Jarno Keskinen

Sinilevähavainnot hieman lisääntyneet Varsinais-Suomessa

Sinilevätilanne on pysynyt vielä toistaiseksi rauhallisena ja ajankohtaan nähden tyypillisenä. Levää on havaittu muutamalla vakioseurantapisteellä meri- sekä sisävesialueella. Tilanne voi kuitenkin huonontua nopeastikin lämpimän sään vuoksi.

Saa puistonpenkeillä uusia tuttavia

Tykkää turkulaisesta! -kampanjan ideointityöpajassa syntyi ajatus puistonpenkeistä, joihin istahtamalla voisi kertoa, että on valmis juttutuokioon tuntemattomankin kanssa. Turun kaupunkiympäristön palvelukokonaisuus lahjoitti penkit, jotka saavat kampanjaan sopivan uuden maalikerroksen Healthy Boost -hankkeen kustantamana.

Seurakuntien Syke-hankkeelle jatkoa

Asunnottomille suunnattu Turun ja Kaarinan seurakuntien auttamistyön Syke-hanke jatkuu. Hanketta jatketaan seuraavat viisi vuotta, mikäli turkulainen Eschner-säätiö myöntää sille rahoitusta. Hanke alkoi lokakuussa 2018 ja sen kautta on asutettu 31 asunnotonta. Hankkeen asiakkaista 13:a on pystytty tuetun asumisen kautta ohjaamaan muun asumisen piiriin ja 11 hankkeen asiakasta on myös kiinnittynyt joko työelämään tai opiskeluun.

YIT toteuttaa Kupittaalle pysäköintilaitoksen

YIT on allekirjoittanut Turun Teknologiakiinteistöt Oy:n kanssa sopimuksen pysäköintilaitoksen rakentamisesta Kupittaan rautatieaseman läheisyyteen, parin kilometrin päähän Turun keskustasta. Hankkeen kokonaisarvo YIT:lle on lähes 24 miljoonaa euroa ja se kirjataan vuoden toisen neljänneksen tilauskantaan.

Teknologiakiinteistöt rakennuttaa Turun Tiedepuistoon pysäköintilaitoksen

Turun Teknologiakiinteistöt ja rakennusyhtiö YIT ovat allekirjoittaneet sopimuksen uuden pysäköintilaitoksen toteuttamisesta Turun Tiedepuistoon.

Pääurakoitsijat pitävät rakentamisen laatua melko hyvänä Suomessa

Rakennushankkeiden pääurakoitsijat pitävät rakentamisen laatutasoa tällä hetkellä melko hyvänä Suomessa, selviää Turun ammattikorkeakoulussa tehdystä opinnäytetyöstä. Verkkokyselynä toteutettuun tutkimukseen vastanneista rakennusalan ammattilaisista yli puolet (64 prosenttia) oli tätä mieltä.

Turku Sea Jazz saa lisää lippuja myyntiin

Uusi Turku Sea Jazz -tapahtuma saa vihdoin ensiesityksensä heinäkuun viimeisenä viikonloppuna. Festivaalista päästään nauttimaan lähes täysipainoisesti, kun Varsinais-Suomessa ollaan palattu koronavirusepidemian perustasolle, ja yleisötilaisuuksien tiukoista rajoituksista on voitu luopua. Lisää lippuja on vapautunut myyntiin, tule siis kokemaan kesän kuumimmat rytmit Ruissalon Telakan merellisessä miljöössä!

Suomalaisten kesälomabudjetti on koronakesänä aiempaa pienempi

Suomalaiset aikovat tänä kesänä käyttää kesälomaan aiempaa vähemmän rahaa. Nordean kyselytutkimuksen mukaan suomalaisten kesälomabudjetin keskiarvo on hieman yli tuhat euroa kesälle 2021, laskien kahden vuoden takaisesta, jolloin budjetti oli vajaa 1200 euroa. Asia selviää Nordean teettämässä kyselyssä.

Raportti keroo Askaistenlahden rehevöitymisestä

Tuore raportti Askaistenlahden tilasta ja kuormituksesta osoittaa, että vesistön alueella on syytä ryhtyä toimiin kuormituksen vähentämiseksi. Raportin ovat tilanneet Naantalin kaupunki ja Maskun kunta Lounais-Suomen vesiensuojeluyhdistykseltä. Tarkoituksena on saada tietoa, jonka perusteella Askaistenlahden tilaa voitaisiin parantaa.

Aurinkobaletti hakee myynti- ja markkinointisuunnittelijaa

Aurinkobaletti hakee myynti- ja markkinointisuunnittelijaa kokoaikaiseen ja toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 16. elokuuta 2021 alkaen.

Wärtsilä muuttaa Tiedepuiston alueelle

Wärtsilä Finland Oy on päättänyt siirtyä uusiin toimitiloihin Turussa, kun Stålarminkadun nykyisten tilojen vuokrasopimus päättyy vuoden 2022 loppuun mennessä. Näin yhtiön Turun henkilöstölle pystytään tarjoamaan uudet, modernit työskentelypuitteet sekä joustavampi tapa tehdä töitä.

Tomi Penttilä Bayerin Turun tuotantolaitoksen uudeksi johtajaksi

Bayer Oy:n Turun tuotantolaitoksen uudeksi johtajaksi on nimetty Tomi Penttilä , joka siirtyy uuteen tehtävään 1. syyskuuta 2021 alkaen Bayer Oy:n tuotantojohtajan tehtävästä. Penttilä on työskennellyt johtotehtävissä sekä tuotannossa että projekti- ja salkunhallinnan tehtävissä Bayer Oy:ssa kuuden vuoden ajan. Penttilä on aikaisemmin työskennellyt haastavissa kansainvälisissä johtotehtävissä Microsoft Oy:ssä, ja hänellä on vahva tausta liiketoiminnan kehityksessä innovaatioiden ja muutostyön saralla.

Reivikadun linja-autopysäkki siirtyy

Valtatien 10 eli Hämeentien varrella Liedon suuntaan käytössä oleva Reivikadun linja-autopysäkki siirtyy ja kulkureitti bussipysäkille muuttuu tiistaina 29. kesäkuuta.

Rakennusperinnön hoitoon Varsinais-Suomessa yli 87 000 euroa

Ympäristöministeriö osoittaa ELY-keskuksille vuosittain harkinnanvaraista määrärahaa jaettavaksi avustuksina rakennusperinnön hoitoon sekä saariston ympäristönhoitoon. Vuonna 2021 Varsinais-Suomeen ja Satakuntaan saatiin rakennusperinnön hoitoon 143 000 euroa ja lisäksi saariston ympäristön hoitoon 50 000 euroa. Varsinais-Suomen osuus summasta on 87 500 euroa.

Poliisi pyytää silminnäkijähavaintoja Lausteelta

Sunnuntai-iltana 20. kesäkuuta Turun Lausteen Kirjurinaukiolta löytyi vakavasti loukkaantunut henkilö. Poliisi selvittää liittyykö asiaan rikosta.

Kristiinankadusta muotoutuu kesäkatu heinä–elokuuksi

Kristiinankadulla kokeillaan tänä kesänä uudenlaista kaupunkitilan käyttöä. Kadun viihtyisyyttä lisätään istutuksilla sekä oleskelu- ja kävelyalueilla. Myös ravintoloiden kesäterasseilla on lupa laajentua kesäkatukokeilun ajaksi. Kesäkatua elävöittävät kausitorit ja erilaiset tapahtumat, joita järjestetään Tapahtumamatoilla.

Jack Rodewald vahvistaa HC TPS:n hyökkäystä

Turun Palloseura on solminut vuoden mittaisen pelaajasopimuksen kanadalaishyökkääjä Jack Rodewaldin kanssa. 27-vuotias laitahyökkääjä saapuu Turkuun Tshekin pääsarjasta HC Ocelari Trinecin riveistä, jossa hän oli voittamassa mestaruutta viime keväänä.

Turussa kehitetään kiertotalouden tuotteille uudenlaista kauppapaikkaa

Lounais-Suomen Jätehuolto (LSJH) ja Kiertokaari Oy kehittävät uudenlaista kiertotalousmyymäläkonseptia kesäkuussa alkaneessa 6Aika: Circhubs 2 -hankkeessa. Vuoden mittaisen hankkeen aikana jätelaitosten kanssa yhteisen pöydän ääreen istutetaan kiertotalouden mukaisia tuotteita ja palveluja tarjoavia yrityksiä.

Kaupunki

Urheilu

Jack Rodewald vahvistaa HC TPS:n hyökkäystä

Turun Palloseura on solminut vuoden mittaisen pelaajasopimuksen kanadalaishyökkääjä Jack Rodewaldin kanssa. 27-vuotias laitahyökkääjä saapuu Turkuun Tshekin pääsarjasta HC Ocelari Trinecin riveistä, jossa hän oli voittamassa mestaruutta viime keväänä.

Otteluanalyysi: TPS yhä ilman kotivoittoa

Juri Kinnunen ampui komean vaparimaalin.

TPS on pelannut jalkapalloilun Ykkösessä tällä kaudella jo neljä kotiottelua, mutta kotivoitto on yhä ottamatta. Saldona kotiotteluista on kaksi tappiota ja kaksi tasapeliä. Tuoreimman pettymyksen aiheutti EIF, jota vastaan peli päättyi Kupittaalla 1-1.

Ville Lajunen jatkosopimukseen HC TPS:n kanssa

Ville Lajunen.

Puolustaja Ville Lajunen on tehnyt vuoden jatkosopimukseen HC TPS:n kanssa. Viime kaudella TPS:ään saapunut kokenut puolustaja iski 55 runkosarjaotteluun 28 tehopistettä ja vakuutti kaikki vahvalla johtajuudellaan kevään pudotuspeleissä.

Otteluanalyysi: Interin kotikunto kestää, nyt kärsijänä SJK

Juuso Hämäläinen oli kovan onnen pelaaja. Hän kolhi itseään pahannäköisesti kahdesti, mutta pystyi jatkamaan pelin loppuun.

Interin kova tuloskunto kestää kotikentällä. Nyt kärsijänä oli Seinäjoen Jalkapallokerho SJK, joka poistui Kupittaan viheriöltä 2-0-tappio niskassaan. SJK avusti Interin maalinteossa molemmilla kerroilla. Ensin Matias Ojalan vapari kääntyi Emmanuel Ledesman päästä komeasti oman maalin yläkulmaan. Ottelun loppuhetkillä SJK:n painostaessa Matias Vainionpää syötti Joonas Sundmanille , joka palautti pallon huolimattomasti. Timo Furuholm pääsi väliin ja karkumatkalle, joka päättyi maaliin.

TPS:n kiekkonaiset yhteistyöhön Lippu.fi:n kanssa

Lippu.fi ja TPS Naiset ovat aloittaneet lipunmyyntiyhteistyön. Yhteistyö avaa TPS Naisten jääkiekkojoukkueelle uusia väyliä tavoittaa suurempia kohderyhmiä ja vahvistaa seurayhteisöä entisestään myös irtolippumyynnin osalta.

Ura Basketin taival jatkuu odotetusti 1. divisioona B:ssä

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2021–22. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 10 sarjalisenssiä. Suurin muutos nähdään miesten I divisioona B:ssä sekä naisten I divisioonassa, joiden joukkuemäärät kasvavat.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.