Hyvä matkatarina syntyy tosiasioista

Bloggaaja Laura Santanen muistuttaa omasta persoonallisuudesta matkablogia kirjoittaessa. Kuva otettu Malesian reissulla. Bloggaaja Laura Santanen muistuttaa omasta persoonallisuudesta matkablogia kirjoittaessa. Kuva otettu Malesian reissulla. Kuva: Laura Santasen arkisto

Muistot matkoista ja retkistä on kiva taltioida ylös, jotta niistä voi lukea myöhemmin. Tai antaa matkatarinat muiden luettavaksi ja jakaa ne esimerkiksi netissä. Matkapäiväkirja tai -blogi on kätevä tapa säilyttää muistoja omasta matkasta. Urbaani viidakkoseikkailijatar -blogin kirjoittaja sekä Seikkailijattaret-verkkomedian perustaja Laura Santanen neuvoo, että myös matkablogissa oman persoonan tulee näkyä.

– Ihmiset haluavat tutustua sinuun sekä sinun tapaasi matkailla ja tapaasi nähdä maailma. Älä ole kenenkään toisen kopio, älä teeskentele. Kaikesta voi inspiroitua ja kannattaakin, mutta pysy itsellesi rehellisenä. Persoonallisuus ja oma tyyli ovat ne, mitkä erottavat juuri sinut muista, Santanen sanoo.

Jos julkaisee matkakertomuksensa nettiblogissa, voi oman tekstin myötä tarjota vinkkejä myös muille lukijoille. Matkapäiväkirja on kuitenkin reissaajan oma kokemus kohteestaan. Santanen muistuttaa, että luottamussuhde lukijaan on kaiken A ja O.

– Matkapäiväkirja on oman elämän kuvaus. Pysy totuudessa, kerro asioita juuri niin, kuten olet ne itse kokenut.

Santanen toteaakin, että matkablogien seuraajien joukossa on monenlaisia lukijoita.

– Toiset hakevat tietoa, toiset inspiraatiota ja toiset tarinoita. Itse yhdistelen näitä kaikkia. Henkilökohtaisemmat tarinat tuntuvat kiinnostavan. Niistä syntyy tiukempi suhde lukijan ja kirjoittajan välillä. Informatiivisempi faktatieto on aina etäisempää.

Lukijat kiinnostuvat tavallisesti parhaiten lyhemmistä teksteistä kuin kovin pitkistä.

– Yleisesti ottaen lyhemmät tekstit toimivat netissä paremmin. Kiireisessä maailmassa harva jaksaa keskittyä pitkiin juttuihin, ikävä kyllä. Kokeilemalla tietää, mikä toimii ja mikä ei. Kaikkien lukijat eivät ole samanlaisia. Silti harva jaksaa lukea jaarittelua tai huonoa suomea. Tekstin tulee olla mukaansatempaavaa ja koukuttavaa.

Laura Santanen uskoo, että matkablogia kirjoittaessa avoimuus ja rehellisyys toimivat.

– Elämä ei ole pelkkää suklaata ja samppanjaa, myös epäkohdista saa mainita. Itse pohdiskelen usein maailmaa ja matkailua pintaakin syvemmältä. Tuon esille paratiisien lisäksi myös turismin ja kohteiden varjopuolia.

Sekä itselle tarkoitettua että blogissa julkaistavaa matkapäiväkirjaa voi aina kuvittaa matkalla otetuilla valokuvilla. Matkat yleensä innostavat valokuvaukseen erilaisuuden tai jopa eksoottisuuden vuoksi. Santanen kuvittaa mielellään omat blogitekstinsä.

– Visuaalisuus on itselleni tärkeätä. Hyvät kuvat ja selkeä kokonaisuus toimivat. Tässäkin on monenlaisia ihmisiä.

Marianne Rovio

60 vuotta täyttäneet naantalilaiset voivat varata koronarokotusajan torstaista alkaen

Koronarokotukset laajenevat kaikkiin 60 vuotta täyttäneisiin naantalilaisiin. Rokotusaikoja voi varata torstaista 22. huhtikuuta kello 9 alkaen.

Varsinais-Suomen logistiikka-alan tunnustukset Suomen Lauttaliikenteelle ja Harri Lorentzille

Mats Rosin (oik.) ja Harri Lorentz.

Turun kauppakamari ja Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGY ry ovat jakaneet tunnustusta logistiikka-alan osaajille. Varsinais-Suomen vuoden 2020 logistiikkayritykseksi valittiin Suomen Lauttaliikenne Oy. Tunnustuksen saamisen perusteena olivat muun muassa yrityksen panostukset sähköiseen merenkulkuun ja yrityksen saaristoyhteyksien korostuminen poikkeuksellisen vuoden aikana. Vuoden logistiikkatoimija -palkinnon sai Turun yliopiston Turun kauppakorkeakoulun apulaisprofessori Harri Lorentz . Tunnustukset jaettiin Turun kauppakamarin kevätkokouksen yhteydessä 20. huhtikuuta.

Koronavilkku päivittyy tiistaina, avaa sovellus päivityksen jälkeen

Koronavilkusta on julkaistu 20. huhtikuuta uusi päivitysversio, jonka jälkeen sovellus pyytää iPhone-käyttäjiltä lupaa ilmoitusten käyttöön ottamiselle. Ilmoitukset tulee sallia, jotta Koronavilkku toimii päivityksen jälkeen. Android-puhelimissa käyttäjältä ei kysytä vastaavaa lupaa.

Sonny Hilton Fulhamista lainasopimuksella TPS:ään

Sonny Hilton.

TPS vahvistaa keskikenttäänsä englantilaispelaaja Sonny Hiltonilla. 20-vuotias Hilton on jo saapunut Turkuun ja hän liittyy TPS:ään heinäkuuhun ulottuvalla lainasopimuksella. Hiltonilla on voimassa oleva sopimus lontoolaiseura Fulham FC:n kanssa. Hilton on pelaajatyypiltään hyökkäävä keskikenttäpelaaja.

Tuomiokirkon kellot saatu kuntoon

Tuomiokirkon kellot toimivat jälleen normaalisti.

Turun tuomiokirkon kellot soivat taas kuten ennenkin. Korjaaja Petri Vikman sai koneiston kuntoon.

Raisio poistaa 1.–2.-luokkalaisten maskisuosituksen

Raision pandemiajohtoryhmän päätöksellä peruskoulun 1.–2.-luokkalaisten maskinkäyttösuosituksesta luovutaan tämän viikon jälkeen. Maanantaista 26. huhtikuuta. lähtien maskia voi halutessaan edelleen käyttää. 3.–9.-luokkalaisilla vahva maskisuositus jatkuu.

Viking Glory aloittaa liikennöinnin ensi vuoden alussa

Viking Glory rakennetaan Xiamen Shipbuilding Industry Co, Ltd:n telakalla Kiinassa.

Viking Gloryn rakennustyö etenee. Työt ovat parhaillaan käynnissä täydellä teholla XSI:n telakalla Xiamenissa, jossa Viking Linen uusi laiva Viking Glory on valmistumassa. Viking Linella on paikan päällä työn johtamisesta ja laadunvarmistuksesta huolehtiva parinkymmenen työntekijän tiimi. Projektiin osallistuu 200 eri yhteistyökumppanien työntekijää. Viking Gloryn arvioidaan valmistuvan vuoden 2021 lopussa, ja se aloittaa liikennöinnin vuoden 2022 alussa.

Koululaiset ja opiskelijat palaavat lähiopetukseen ensi maanantaina Turussa

Varsinais-Suomen koronatyöryhmä ja Turun kaupungin johtoryhmä ovat tiistaina linjanneet, että koulut ja oppilaitokset palaavat lähiopetukseen maanantaista 26. huhtikuuta alkaen.

Alle puolet varsinaissuomalaisista tarkastaa sammuttimensa säännöllisesti

Varsinaissuomalaisissa kotitalouksissa olevista sammuttimista noin puolta ei ole tarkistettu viimeiseen kahteen vuoteen.

Moni hankkii kotiinsa käsisammuttimen, mutta ei tule huolehtineeksi sammuttimen säännöllisestä tarkastamisesta sen toimivuuden varmistamiseksi. Varsinaissuomalaisissa kotitalouksissa olevista sammuttimista noin puolta ei ole tarkistettu viimeiseen kahteen vuoteen. Sammuttimen toimivuus on tärkeää palon uhatessa, koska siihen on voitava luottaa onnettomuustilanteessa.

Kuuden henkilön kokoontumisrajoituksia jatketaan Varsinais-Suomessa toukokuun puoliväliin

Lounais-Suomen aluehallintovirasto jatkaa alueensa kokoontumisrajoituksia Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa ajalla 27.4.-14.5. Korkeintaan kuuden henkilön yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset ovat sallittuja edellyttäen, että niiden terveysturvallisuus voidaan varmistaa.

Rajoituksia kevennetään, alle 20-vuotiaat saavat harrastaa sisätiloissa ilman lähikontaktia maanantaista lähtien Varsinais-Suomessa

Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmä keventää rajoituksia maltillisesti, alkaen lapsista ja nuorista. Myös aikuiset saavat harrastaa ulkona ensi viikosta alkaen, mutta vain kuuden hengen ryhmissä.

Kaksostutkimuksen avulla kehitettiin muistin heikentymisen ja Alzheimerin taudin varhaista havaitsemista

Noora Lindgren.

Noora Lindgrénin väitöstutkimuksen tavoitteena oli kehittää Alzheimerin taudin varhaista havaitsemista tutkimalla ikääntyneitä suomalaisia kaksospareja. Tutkimuksessa arvioitiin tiedonkäsittelyn toimintoja kartoittavan puhelinhaastattelumenetelmän käyttökelpoisuutta. Tutkimuksessa selvitettiin myös PET-kuvantamisen avulla Alzheimerin taudille ominaisten aivomuutosten, β-amyloidin kertymisen ja tulehdusreaktion yhteyttä tapahtumamuistiin.

Sandelin: Työntekijöille mahdollisuus psykoterapiaopintoihin työajalla työnantajan kustannuksella

Kaupunginvaltuutettu Elina Sandelin (vas.) esittää valtuustoaloitteessaan, että työntekijöille tarjotaan mahdollisuutta psykoterapiaopintoihin työajalla työnantajan kustannuksella. Koulutukseen osallistuvien työntekijöiden kanssa tehdään koulutussopimus, johon sisältyy suunnitelma siitä, kuinka koulutuksessa saatavaa psykoterapiaosaamista hyödynnetään kaupungin palveluissa sekä koulutuksen aikana että sen jälkeen.

Viemäri- ja vesijohtotyö sulkee ajokaistan Rieskalähteentiellä

Viemäri- ja vesijohtotyötä tehdään Rieskalähteentie 30:n kohdalla 21.–23. huhtikuuta. Yksi ajokaista pois käytöstä.

Suomessa enemmän toimeentulotuen saajia kuin Ruotsissa, tuki korkeampi ja saavutettavampi

Suomessa on väkilukuun suhteutettuna lähes kaksi kertaa enemmän toimeentulotuen saajia kuin Ruotsissa. Tuoreen tutkimuksen mukaan ero selittyy osin sillä, että Suomessa toimeentulotuen taso on korkeampi ja tuensaajat saavat tienata Suomessa monesti hieman enemmän kuin Ruotsissa.

Aura Fest ehdolla vuoden festivaaliksi

Aura Festin promoottori Tommi Mäki.

Suomen suurin musiikkialan ammattilaistapahtuma Musiikki ja Media palkitsee Industry Awards -gaalassa vuosittain musiikkialan ammattilaisia. Gaalassa palkitaan muun muassa vuoden mediapersoona, vuoden levy-yhtiö ja vuoden festivaali. Industry Awards -palkinto on arvostettu kiitos omalta yhteisöltä, Suomen musiikkialan ammattilaisilta.

Uusi opas johdattelee eläkeläiset terveellisiin elintapoihin

Eläkkeelle siirtymien on merkittävä elämänvaihe, johon liittyy muutoksia monilla elämän osa-alueilla. Turun yliopiston tutkijat ovat laatineet oppaan, jossa annetaan vinkkejä terveellisten elintapojen muodostamiseen ja ylläpitämiseen eläköitymisiässä.

Viemäri- ja vesijohtotyö sulkee ajokaistan Pulmussuontiellä

Pulmussuontie 36:n kohdalla Kastussa tehdään Viemäri- ja vesijohtotyötä 21.-26. huhtikuuta. Yksi ajokaista on pois käytöstä.

Urheilu

Sonny Hilton Fulhamista lainasopimuksella TPS:ään

Sonny Hilton.

TPS vahvistaa keskikenttäänsä englantilaispelaaja Sonny Hiltonilla. 20-vuotias Hilton on jo saapunut Turkuun ja hän liittyy TPS:ään heinäkuuhun ulottuvalla lainasopimuksella. Hiltonilla on voimassa oleva sopimus lontoolaiseura Fulham FC:n kanssa. Hilton on pelaajatyypiltään hyökkäävä keskikenttäpelaaja.

Ralli on Kari Hämäläiselle henkireikä yrittäjän arjesta

Kari Hämäläisellä on takanaan pian parikymmentä vuotta SM-rallien ajoa. Toukokuussa hän pääsee ajamaan tutuille teille, kun ajetaan SM-sarjan kolmas kilpailu Länsirannikon ralli.

Kuten pikkupoikia usein, myös ruskolaista Kari Hämäläistä vauhdin hurma kiehtoi pikkupoikana. Hämäläinen seurasi suomalaisten rallitähtien, kuten Hannu Mikkolan ja Markku Alénin , otteita tarkasti. Haaveena oli itsekin päästä pöllyttämään soraa pikataipaleille.

Jussi Santalahti Saksaan titteliotteluun

Jussi Santalahti.

Turku Thaiboxing Clubin thainyrkkeilijä Jussi Santalahti kohtaa 24. huhtikuuta Saksassa The World Kickboxing Network -promootion MM-ottelussa Gerardo Attin . Ottelu käydään super cruiserweight -sarjassa eli alle 92,5-kiloisissa. Santalahdella on allaan pitkäksi venynyt ottelutauko, sillä edellisen kerran turkulainen otteli keväällä 2019. Tuolloin hän voitti Dubaissa kanadalaisen Mark McKinnonin .

Åboraakkeli: Rannikon satumainen loppu?

Teemu Rannikko ja Sami Toiviainen.

Teemu Rannikon koripallouraa on jäljellä maksimissaan seitsemän ottelua. Jo nyt on selvää, että yksi kaikkien aikojen suomalaisista koripallourista saa arvoisensa päätöksen, kun Salon Vilpas kohtaa 15. huhtikuuta alkavissa Korisliigan finaaleissa Kauhajoen Karhu Basketin.

Loimulle tukku jatkosopimuksia pelaajistoon ja valmennukseen

Koossa oleva runko koostuu Loimun juniorijoukkueista ja nuorisomaajoukkueista tutuista pelaajista.

Uuteen lentopallon Mestaruusliiga-kauteen valmistautuvalla Raision Loimulla on koossa kuusi pelaajasopimusta viime kaudelta tuttujen pelaajien kanssa. Jatkavien listalla on myös viime kaudelta tuttu valmennus, joka jatkaa nuoren ryhmän kehittämistä ruotsalaisen Per-Erik Dalqvistin johdolla apunaan valmentaja Mika Rantanen ja videovalmentaja Ari-Heikki Kulmala.

Inter tarjoaa pelaajille tukea läksyparkista uraohjaukseen

Inter lanseeraa uuden InterAction -konseptin, jonka tavoitteena on entistä vahvemmin tukea lasten ja nuorten hyvinvointia sekä seuran sisällä että Kupittaan alueella.

FC Inter lanseeraa uuden InterAction -konseptin, jonka tavoitteena on entistä vahvemmin tukea lasten ja nuorten hyvinvointia sekä seuran sisällä että Kupittaan alueella. Seura haluaa olla mukana estämässä paikallisten nuorten syrjäytymistä, huonovointisuutta ja epätasa-arvoistumista.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.