Jälkipeli: Kaiken kokenut Kupittaa on turkulaisten rakas urheilukeskus

(PÄIVITETTY )

Virheellinen päätös! Näin totesi moni jo ennen kuin Turkuhallin rakentaminen oli edes alkanut. Kauas Artukaisten pellolle valmistunut jäähalli olisi pitänyt sijoittaa Kupittaalle, turkulaisen urheiluelämän perinteiselle paikalle.

Kupittaa on rakas paikka turkulaisille. Eikä ihmekään, sillä legendaarisen puiston historia on liki yhtä vanha kuin itse kaupunkikin. Tiettävästi ensimmäisiä pakanallisia suomalaisia on kastettu kristinuskoon piispa Henrikin aikoina juuri Kupittaalla.

Paljon on vuosisatojen aikana tapahtunut ja muuttunut. Varttuneemmat turkulaiset muistavat Hippoksentien varressa sijainneen raviradan (Turun Hippodrom). Arkkitehti Erik Bryggmanin suunnittelema pyöreä totokioski on vielä jäljellä. Nyt raviradan paikalla on vähän käytössä oleva ratapyöräilijöille tarkoitettu velodromi ja nykysukupolven suosittu BMX-pyöräilyrata.

Parhaiten Kupittaa yhdistetään jalkapalloon ja jääkiekkoon. Tiettävästi Kupittaalla on pelattu ensimmäisen kerran futista koko Suomessa 1800-luvun lopulla. Ideanikkareina olivat Crichtonin konepajan perustajan William Crichtonin kolme poikaa.

Vielä muutamia vuosikymmeniä sitten ”paunokymäläiset” ja ”raimotoivaset” eivät nähneet edes unta lämmitettävistä tekonurmikentistä. Oli suurta juhlaa, kun kevään kunniaksi hiekkakenttä lanattiin lumesta ja jalkapallonpelaajat pääsivät kurakeleillä harjoittelemaan osaksi vielä jäässä olevalla pinnalle.

Kupittaan tunnetuin rakennus, arkkitehti Erik Bryggmanin luomus Olympiakatsomo, valmistui Helsingin olympialaisiin. Turussa pelattiin yhteensä neljä ottelua, joista Brasilia-Hollanti -ottelun yleisömäärä, noin 16 000, on yhä Kupittaan yleisöennätys. Lähelle näitä lukemia päästiin vuonna 1987 TPS:n kohdatessa Inter Milanin.

Nykyisin Olympiakatsomo on sarjaotteluissa kustannussyistä ja yleisömäärien pienentyessä suljettu. Moni jalkapalloromantikko kaipaa aikoja, kun otteluita seurattiin täyteen ahdetusta Olympiakatsomosta ilta-auringon paistaessa suoraan silmiin. Muistissa ovat yhä myös TPS:n markkinointipuolen järjestämät ilmaiset grillimakkarat ja jättikokoinen täytekakku.

Kupittaan tekojäärata valmistui vuonna 1962. Avojäällä jatkettiin vuoteen 1973, kun viimeisenä lätkän pääsarjakaupunkina Turussakin kaukalo katsomoineen katettiin. Moni on jäänyt kaipaamaan jäähallin Sirkan sinappia ja Aulis Virtasen kehotuksia tiivistää seisomakatsomossa.

Kupittaan urheiluhalli valmistui vuonna 1971. Se oli tarkoitettu lähinnä yleisurheilijoiden, ammunnan ja keilailun käyttöön. Moni muistaa hallin parhaiten kuitenkin TuNMKY:n 1970-luvun koripallo-otteluista. Väkeä ahtautui silloin tuhatmäärin halliin ihmettelemään mustanmiehen Donald Crenshawin taitoja. Vastaavaa yleisöryntäystä ei ole sen koomin koripallo-otteluissa Turussa koettu.

Nykysukupolvi mieltää Kupittaan kaupunkilaisten urheilukeskukseksi. Alun perin Kupittaan maine perustui legendaariseen lähteeseen, jonka vedellä uskottiin olevan sairauksia parantava vaikutus. Kupittaan kylpylätoiminnalla on pitkä perinteet. 1800-luvulla alueelle rakennettiin suuri kaivohuone-juhlarakennus. Vanhasta kylpylästä on jäljellä enää kahdeksankulmainen lähdepaviljonki.

Kupittaan lintulammikot ja maauimala avattiin yli 100 vuotta sitten. Useat turkulaiset sukupolvet ovat päässeet ihastelemaan värikkäitä riikinkukkoja. Nykyisestä kunnostetusta maauimalasta on tullut kaupungin paras kokoperheen virkistyskeidas.

Kupittaan lapsiystävällistä ilmettä täydentää monipuolinen Seikkailupuisto. Iäkkäämmät turkulaiset tietävät, miten Seikkailupuiston alueella oli aikoinaan puutarhakoulu laajoine puutarhoineen. Osa Seikkailupuiston rakennuksista on alkuperäisiä.

Lotossa yksi täysosuma, 6,5 miljoonan euron potti pelattiin Maskussa

Lotossa löytyi kierroksella 23/2020 yksi seitsemän oikein -tulos. Sen arvo on 6,5 miljoonaa euroa.

Eurojackpotin potti kasvaa 20 miljoonaan euroon, Suomeen yli 445 000 euron voitto

Eurojackpotista ei löytynyt kierroksella 23/2020 yhtään täysosumaa. Ensi viikolla potissa on 20 miljoonaa euroa.

Jälkipeli: Poika Jarno Johansson peri pelimiehen geenit isä Kari Johanssonilta

Jarno Johansson on ollut salibandyn turkulaisia lajipioneereja. Isä Kari Johansson on ollut eräs suomalaisen jääkiekon uranuurtajista.

– Joo, mutta salibandy oli siihen aikaan ihan eri laji. Harrastin kilpailumielessä muitakin lajeja ja olinhan pelannut koko ikäni eri mailapelejä.

FC Inter aloittaa eskarifutiksen

FC Inter laajentaa edelleen nuorempien ikäluokkien jalkapallotoimintaa. Suuren ennakkosuosion saavuttaneen Perhefutiksen rinnalla elokuussa käynnistyy myös eskari-ikäisten oma futistoiminta.

Candide-operetin vierailu Turkuun perutaan

Jo kertaalleen huhtikuusta lokakuulle siirretty Leonard Bernsteinin Candide -operetin vierailu Turussa perutaan. Esitys oli tarkoitus toteuttaa Turun Konserttitalolla 16. lokakuuta.

Kylpyhuonekalusteita puuhakkeesta

Kylpyhuoneen kalusteita massiivipuukomposiitista valmistava Woodio alkaa tuottaa uutta kalustemateriaalia koivuhakkeesta. Koivuhaketta syntyy Metsä Groupin tehtaissa tuotannon sivuvirtana. Materiaalilla on samat ominaisuudet kuin keramiikalla, mutta se on lähes täysin hiilineutraalia. Koivuhakkeesta ja muista Woodion materiaaleista tehdyt altaat voi käyttöiän päätteeksi hyödyntää energiajätteenä.

Autorekisteröinnit vähenivät toukokuussa

Kevään ensirekisteröintien määrä autoissa jatkoi toukokuussa laskuaan. Lasku on syvenemässä kesää kohti siirryttäessä. Koronavirusepidemia on kevään aikana hyydyttänyt uusien autojen tilauksia, joten rekisteröintien ennakoidaan jäävän myös lähikuukausina selvästi viime vuoden lukemista.

Näppärä nippusipuli sopii moneen

Kesän ensimmäiset sipulit ovat makeita ja niitä voi suikaloida salaatteihin sellaisenaan. Vihreä varsiosa on miedon makuinen, eikä vaadi kypsentämistä. Halkaistu nippusipuli valmistuu nopeasti grillissä. Halkaistut sipulit valellaan öljyllä ja hunajalla ja paistetaan nopeasti kuumassa grillissä. Nippusipuli on kesäkeittiön jokapaikan höylä, se on herkkua leivän päällä sillin kera.

Mari Leppänen lähtee ehdolle Turun piispanvaaliin

Kuusikymmentä Turun arkkihiippakunnan pappia on pyytänyt hiippakuntadekaani Mari Leppästä asettumaan ehdolle Turun piispanvaaliin. Mari Leppänen on vastannut kutsuun myöntävästi.

Juseliuksentalon ikkunoita pesu sulkee pyörätien lauantaina

Ikkunoiden pesutyö Juseliuksentalossa sulkee kevyen liikenteen väylän ja toisen ajokaistan Uudenmaankadulla, ja sitten työt siirtyvät Hämeenkadulle. Työaika on lauantaina 6. kesäkuuta kello 05–14.

Viemäröinti haittaa liikennettä Merikumantiellä

Viemäri- ja vesijohtotyö sulkee ajoradan Merikulmantie 39 kohdalta. Työ kestää arviolta 26. kesäkuuta saakka. Läpiajo on estetty ja työstä on haittaa molemmista ajosuunnista ajettaessa. Tonteille ajo sallittu.

Nättinen ei jatka TPS-paidassa

Turun Palloseuran ja hyökkääjä Topi Nättisen välinen pelaajasopimus on purettu molemminpuolisessa yhteisymmärryksessä.

Tommilankadun koulutalon purku alkaa

Tommilankadun vanhan koulutalon purkaminen aloitetaan ensi maanantaina 8. kesäkuuta. Työt aloitetaan tonttialueen aitaamisella ja säilytettävien puiden suojaamisella. Samalla aloitetaan rakenteiden purkaminen rakennuksen sisällä.

Aku Louhimiehen uutta elokuvaa aletaan kuvata elokuussa Turun saaristossa

Inka Kallén on Odotuksen pääosassa.

Aku Louhimiehen uutta kotimaista Odotus -elokuvaa aletaan kuvata elokuussa Turun saaristossa. Intiimin ihmissuhdedraaman pääosassa nähdään Inka Kallén ja sen ohjaa Aku Louhimies . Käsikirjoituksesta vastaavat Kallén ja Louhimies yhdessä.

Turun SDP asetti 60 kuntavaaliehdokasta – Aki Lindén kärkiehdokkaaksi

Aki Linden.

Turun SDP:n edustajisto asetti 4. kesäkuuta pormestariehdokkaakseen lääketieteen lisensiaatti, valtiotieteen maisteri, kansanedustaja Aki Lindénin . Lindén on johtamisen ammattilainen, joka on saanut kiitosta suurten organisaatioiden johtajana. Viimeksi ennen kansanedustajauraansa Lindén toimi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin ja sitä ennen Varsinais-Suomen Sairaanhoitopiirin toimitusjohtajana.

Urkujen massiivisuus vakuutti Tomi Satomaan jo teini-iässä

Työ vie urkuri Tomi Satomaata moneen paikkaan, mutta koti on säilynyt yli kymmenen vuoden ajan Paraisilla.

Urkuri Tomi Satomaa on niitä suomalaisia, jotka ovat töiden vuoksi aikanaan saaristoon saapuneet ja jääneet sille tielleen. Satomaa on asunut runsaan kymmenen vuoden ajan Paraisilla.

Kiveniskemiä joka neljännellä

Noin joka neljännellä (24 prosenttia) autoilijalla on tuulilasissaan kiveniskemä. 17 prosenttia taas kertoo, että tuulilasissa on naarmuja, ja joka kymmenennen (8 prosenttia) tuulilasissa on jopa halkeama.

Kala on loistava D-vitamiinin lähde

Moni suomalainen kärsii tietämättään D-vitamiinin puutoksesta. Tärkeää vitamiinia saa auringosta, mutta pohjoisessa ainoastaan keskikesällä D-vitamiinia saa auringonvalon kautta riittävästi. Maukas ja helppo tapa saada päivän D-vitamiiniannos on nauttia kala-ateria, kerrotaan Pro Kala ry:stä. Kaloissa oleva vitamiini on D3-muotoa, joka imeytyy hyvin.

Urheilu

Jälkipeli: Poika Jarno Johansson peri pelimiehen geenit isä Kari Johanssonilta

Jarno Johansson on ollut salibandyn turkulaisia lajipioneereja. Isä Kari Johansson on ollut eräs suomalaisen jääkiekon uranuurtajista.

– Joo, mutta salibandy oli siihen aikaan ihan eri laji. Harrastin kilpailumielessä muitakin lajeja ja olinhan pelannut koko ikäni eri mailapelejä.

FC Inter aloittaa eskarifutiksen

FC Inter laajentaa edelleen nuorempien ikäluokkien jalkapallotoimintaa. Suuren ennakkosuosion saavuttaneen Perhefutiksen rinnalla elokuussa käynnistyy myös eskari-ikäisten oma futistoiminta.

Nättinen ei jatka TPS-paidassa

Turun Palloseuran ja hyökkääjä Topi Nättisen välinen pelaajasopimus on purettu molemminpuolisessa yhteisymmärryksessä.

Åboraakkeli: Haaste futiskentille

Jalkapalloväki pidättää hengitystään tällä viikolla, sillä Veikkausliiga on luvannut julkistaa otteluohjelmansa perjantaina 5. kesäkuuta.

Julius Pohjanoksa TPS:stä Ruotsiin

Julius Pohjanoksan ura jatkuu Ruotsissa.

HC TPS:n maalivahti Julius Pohjanoksan seura vaihtuu. Pohjanoksa siirtyy TPS:stä Ruotsin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavan HC Vita Hästenin riveihin.

Loimulle hakkuriksi Ruotsin paras pelaaja

Raision Loimu on kiinnittänyt ensi kauden joukkueeseensa toiseksi hakkuriksi ruotsalaisen 23-vuotiaan Johan Gruvaeusin .

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.