Erityisesti Radiopuhelinten biisintekijänä tunnettu Jarno Mällinen on kunnostautunut myös pidemmän fiktion parissa. Tuore Kotirintama on Mällisen kolmas romaani.

Kotirintama sijoittuu vuoteen 1941. Se kertoo pienen Joonas-pojan lapsuuden liian nopeasta päättymisestä ja kipeästä isä-suhteesta. Isä ei paljoa puhu, eikä isommin käsittele tunteitaan. Vaikka kirjan keskiössä ovat Joonas ja isä, kolmantena keskeisenä hahmona tarinassa on äiti. Kuolleen äidin haamu häilyy tarinan taustalla lävistäen kaiken isän ja pojan elämässä.

Äidin kuoleman lisäksi isä-poika-suhteessa on muitakin selvittämättömiä kipupisteitä. Pojan näkökulmasta kerrottu isän tuskainen vaikeneminen on lohduton ja riipaiseva näkymä suomalaisuuteen.

Vaikka Kotirintama sijoittuu kymmenien vuosien taakse, miehisen puhumattomuuden kulttuurin saattaa edelleen tunnistaa suomalaisissa miehissä. Tosin puhumattomuuden ja sulkeutuneisuuden seurausten ainakin toivoisi olevan vähemmän radikaaleja 2010-luvun Suomessa kuin 1940-luvulla.

Mällinen on taitava tarinankuljettaja. Kotirintaman hienous on oikeastaan siinä, kuinka suurta tarinaa Mällinen kertoo pienessä tilassa. Tarina etenee kuin isän puhe, pienin murahduksin, joiden takana piilee paljon tarinaa, jota ei haluta lausua ääneen.

Isä vaikuttaa useaan otteeseen varsin uhkaavalta hahmolta. Isän hahmon kautta Mällinen luo kirjaan pelon ilmapiirin, joka tekee Kotirintamasta ahdistavankin lukukokemuksen. Lopussa Mällinen vielä kääntää asetelman, mikä ei ainakaan tee lukukokemuksesta yhtään helpompaa. Tosin isän hahmo inhimillistyy reilusti.

Rankkuudestaan huolimatta Kotirintama on ehdottomasti lukemisen arvoinen, vaikka ei päästäkään lukijaansa missään vaiheessa helpolla. Kotirintama on sellainen kirja, joka taatusti kouraisee syvältä ja saattaa jopa kiusata jälkikäteen. Kotirintama on kaikkea muuta kuin hajutonta ja mautonta siis.