Åboraakkeli: Johannes Lahti 1952–2017
Lahden parhaat vuodet kymmenottelijana ajoittuivat 1970- ja 1980-lukujen taitteeseen. Hän edusti Suomea Montrealin olympialaisissa 1976 ja Moskovassa 1980. Kummallakin kerralla hän oli lopputuloksissa sijalla 11.
Lahti muistetaan ennen kaikkea ensimmäisenä suomalaisena kymmenottelijana, joka rikkoi 8000 pisteen rajan. Tämä tapahtui syyskuussa 1976, mutta tuolloin epävirallisessa kisassa syntynyttä tulosta 8041 ei hyväksytty virallisiin ennätyskirjoihin. Virallisesti Lahti otteli yli haamurajan vuonna 1978.
Mainittava on myös Lahden seitsenottelussa helmikuussa 1980 tekemä halli-SE 5866 pistettä.
Lahti aloitti urheilu-uransa korkeushyppääjänä ja hyppäsikin 1971 19-vuotiaiden Suomen ennätykseksi 216. Tuo ennätys säilyi rikkomattomana 1980-luvun loppupuolelle asti. Ura korkeushyppääjänä päättyi kuitenkin seuraavana vuonna tulleeseen polvivammaan.
Kymmenottelussa Lahti voitti neljä Suomen mestaruutta. Vuoden 1978 EM-kisoissa hän oli seitsemäs. Lahden ura kymmenottelijana päättyi nivusvammasta johtuneeseen keskeytykseen Ateenan EM-kisoissa 1982.
Urheilu-uransa jälkeen Lahti niitti mainetta muun muassa valokuvaajana.












