Vikkeläkinttuinen Tammisto liittyi monen muun nuoren tavoin urheiluseuraan, joka oli paikallinen Varkauden Tarmo. Lahjakkuus havaittiin 1930-luvun puolella myös Turussa, jossa oli kovat yleisurheiluperineet Paavo Nurmea myöten. Tammiston ensimmäinen seura Turussa oli työväen seurana tunnettu TuTo, mutta se vaihtui jo muutaman päivän jälkeen SVUL:n alaiseen Turun Urheiluliittoon.

Syy seuran vaihtoon oli inhimillinen, taustalla häämöttivät Berliinin vuoden 1936 olympialaiset, jonne Tammisto myös valittiin. Hän kohtasi 200 metrin alkuerissä kisojen tulevan juoksukuninkaan, Jesse Owensin. Tammisto selviytyi Berliinissä toisiin alkueriin ja hän kuului myös Suomen pikaviestijoukkueeseen. Viipuri järjesti vuoden 1937 Kalevan kisat ja niistä tuli Tammiston juoksujuhlat. Hän kellotti 100:lla ja 200:lla metrillä uudet SE-ajat, jotka olivat 10,7 ja 21,6. Tarvittiin 1950-luku ja toinen turkulainen, Voitto Hellsten, ennen kuin nuo ajat vasta rikottiin.

Pariisin EM-kisoissa 1938 Tammisto juoksi 400 metrillä viidenneksi. Kaikkiaan hän pinkoi urallaan peräti kymmenen Suomen mestaruutta, viimeisin tuli vuonna 1939. Sitten alkoi sota-aika ja kirkkain juoksu-ura hiipui, vaikka maaotteluedustuksia tuli vielä vuonna 1947.

Tammisto asui sodan jälkeisinä vuosina myös Ruotsissa ja kirjoitti sieltä Suomeen urheiluaiheisia pakinoita. Hän avusti myös tukholmalaislehtiä. Pitkä ura Turun Sanomissa alkoi urheiluosastolta lokakuussa 1955. Hän eteni sen jälkeen urheilutoimituksen päälliköksi, toimien vielä viimeiset elinvuotensa 1976–78 lehden toisena päätoimittajana.

Vuonna 1959 Tammisto valittiin johtamaan Turun Urheilutoimittajien Kerhoa, joka on Suomen vanhin alallaan. Tarmokas uusi puheenjohtaja hallitsi suhdetoiminnan niin urheiluseurojen kuin liike-elämänkin puolelle ja kerhon talous eli kukoistuskauttaan. Turkuun saatiin vuonna 1963 myös Pohjoismaiden urheilutoimittajakongressi. Tammiston vastuu Turun Sanomissa kuitenkin kasvoi ja tuleva kerhon kunniapuheenjohtaja joutui jättämään luottamustehtävänsä ennen aikojaan.