Miten pysyä pystyssä talviliukkailla?

Jännittääkö jäisellä kadulla käveleminen? Jos polvet tutisevat lasketellessa ja liukkaalla tiellä liikkuminen muistuttaa köpöttelyä, on syytä ottaa tasapainotreeni päivittäiseen ohjelmistoon.

Hyvän tasapainon ylläpitäminen ei vaadi liikoja, mutta merkitsee pidemmällä aikavälillä paljon. Treenattu tasapaino on tehokas keino välttää kaatumiset liukkailla keleillä. Myös monessa talviurheilulajissa se on varsinainen valttikortti – hiihtäessä, luistellessa tai lasketellessa hyvä tasapaino on tärkeä.

– Tasapainotellessa kehon eri osat toimivat aivojen sääteleminä yhteistyössä. Muun muassa silmillä, lihaksistolla ja sisäkorvan tasapainoelimellä on kullakin oma roolinsa tasapainon säätelyssä. Ongelmia tulee yleensä, kun yleiskunto on heikko tai on tapahtunut esimerkiksi loukkaantuminen, täsmentää fysioterapeutti Maijastiina Kivinen Terveystalosta.

Heikentynyt tasapaino nähdään usein ikääntyneille väistämättömänä vaivana. Kivisen mukaan iän karttuminen ei kuitenkaan suoraan johda tasapainon huonontumiseen:

– Hyvä tasapaino ei ole ikäkysymys. Ikääntyessä lihasvoima heikkenee ja toipuminen voi kestää kauemmin kuin nuorilla, mutta hyvää tasapainoa on mahdollista pitää yllä vanhanakin.

Talvella liukastumisen pelko rajoittaa monen iäkkäämmän liikkeelle lähtöä, mutta myös nuorempia liukkaat kelit saattavat huolettaa. Erityisesti aiemmin liukastuessa itsensä satuttaneet saattavat alitajuisesti alkaa välttää ulkona liikkumista talvisin.

– Liika varovaisuus ei katso ikää, se voi vaivata ihan ketä tahansa. Jos jäykkänä jännittää liukastumista, saattaa kaatua helpommin – kun liikkuminen on rentoa, on tasapainokin usein hyvä. Köpöttelystä voi pyrkiä tietoisesti eroon, lisätä joustoa polviin ja ottaa ylävartaloa mukaan liikkeeseen tasapainon tueksi. Tärkeintä on palauttaa rohkeus ja rentous ulkona liikkumiseen, painottaa Kivinen.

Sisätiloissa tasapainon treenaaminen on helppoa: tukea voi tarvittaessa ottaa vaikka keittiön pöydästä. Ulkonakin kannattaa kuitenkin uskaltaa harjoitella, sillä suurin osa kaatumisista tapahtuu siellä.

– Kotona kokkaillessa tai puhelimessa puhuessa voi helposti harjoitella tasapainoa seisomalla silloin tällöin yhdellä jalalla. Parasta on kuitenkin mennä vaikka metsään kävelemään, sillä epätasaisessa maastossa liikkuminen tekee tasapainolle hyvää, Kivinen kehottaa.

Kivinen neuvoo katsomaan ulkona kävellessä omien jalkojen sijaan pidemmälle eteenpäin. Silloin ryhti pysyy suorana ja kehon painopiste kohdillaan. Hyvä lihasvoima tukee tasapainoa, joten myös kuntosaliharjoittelu kannattaa. Tasapainoa kehittävät monet liikuntalajit, kuten tanssi ja sulkapallo, joissa suunta ja liikenopeus vaihtelevat.

Jos yhdellä jalalla seisominen 30 sekunnin ajan alkaa tuntua hankalalta, on korkea aika puuttua asiaan. Silmät kiinni seisomisenkin pitäisi sujua hetken ajan. Tasapainoa kannattaakin harjoitella päivittäin vaikka lenkkipolun varressa – muutamalla yksinkertaisella liikkeellä voit lisätä lihaskuntoa ja tuoda varmuutta omaan tasapainoon.

Tasapainon treenaamiseen on neljä hyvään liikettä.

Kyykkyponnahdus. Seiso kahdella jalalla, kyykisty ja ponnista pakaralihaksia käyttäen ylös päkiöille. Laita koko vartalo töihin. Päkiöiden päälle hypähtämällä voit tuoda liikkeeseen lisähaastetta.

Vaakaliike. Nosta jalka koukussa eteesi noin 90 asteen kulmaan. Työnnä koukistunutta jalkaa taaksepäin ja kallista samalla ylävartaloa eteen. Katso, että polvesta etuvarpaaseen kulkee suora linja, ja käytä pakaralihaksia nostaaksesi itsesi takaisin ylös. Toista toisella jalalla.

Luisteluliike. Ota lähtöasennoksi lantionlevyinen haara-asento. Pidä painopiste edessä. Jousta polvista ja tee askelloikka sivulle, ojenna vapaa jalka sivulle luistelutyyliin. Pidä asento hetken aikaa, toista sitten loikka ja ponnista tukijalalla toiselle puolelle.

Vartalon kierto. Ota pitkä askel eteen ja kierrä ylävartaloa tukijalan suuntaan. Palauta katse ja vartalon kierto suoraan eteenpäin, jatka ponnistaen askel eteen. Tällä liikkeellä treenaat kätevästi sekä liikkuvuutta että lihaskuntoa.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Kiinteistöliitto: Taloyhtiöiden ryhdyttävä tarvittaviin toimiin parvekkeiden turvallisuuden varmistamiseksi

Taloyhtiöiden on ryhdyttävä toimiin parvekkeiden turvallisuuden varmistamiseksi.

Onnettomuustutkintakeskus on tehnyt onnettomuusvaarailmoituksen parvekkeiden putoamissuojana käytetyistä sementtikuitulevyistä. Otkesin tekemissä tutkimuksissa on varmistunut, että sementtikuituiset levyt voivat olla liian heikkoja estämään parvekkeelta putoamista.

Työn psykososiaalisten tekijöiden kehittäminen pidentää työajanodotetta yli 50-vuotiailla

Työterveyslaitoksen tutkimuksessa selvitettiin työn psykososiaalisten tekijöiden yhteyttä työajanodotteeseen 50-vuotiailla ja sitä vanhemmilla työntekijöillä. Tutkimuksessa vertailtiin kolmea ammattiryhmää: johtajat ja ylemmät toimihenkilöt, toimihenkilöt ja työntekijät.

Kotiteatterin Makuuhuoneessa-esityksiä neljä Turussa ja Salossa

Esityksen ikärajaksi on asetettu 18 vuotta.

Kodin huoneista makuuhuone on se, jonka ovi suljetaan vieraiden saapuessa. Makuuhuoneessa laskeudutaan lepoon, luetaan iltasatu, rakastellaan, astutaan unen valtakuntaan ja sieltä pois.

Lähes 70 prosenttia suomalaisista rajoittaisi alaikäisten yöaikaista ajamista

Vakavat onnettomuudet huolestuttavat nuorten liikenneturvallisuudessa. Lähes 60 prosenttia suomalaisista on huolissaan ajokortin saamisesta poikkeusluvalla.

Torninosturi puretaan, Volter Kilven katu suljetaan

Volter Kilven katu suljetaan kaikelta liikenteeltä maanantaista alkaen torninosturin purkutöiden vuoksi 25.–29. toukokuuta. Kävelijät ja pyöräilijät opastettu kulkemaan Paavo Nurmen puistotien kautta.

Ruoka kärähti liedellä Jäkärlässä

Ruoka kärähti liedellä kerrostalohuoneistossa Jäkärlän puistokadulla lauantaina ja sunnuntain välisenä yönä.

Ruskon VPK palokuntien mestariksi

Ruskon VPK pääsi nostamaan Jehumaljaa.

Palokuntien Suomen mestaruudesta kisattiin lauantaina Turussa. Yleisen sarjan kokonaiskilpailun ja halutun Jehumaljan voitti Ruskon VPK. Yleisen sarjan toinen oli Tirilän VPK Lappeenrannasta, kolmas Kotkan VPK:n kakkosjoukkue, neljäs Helsingin VPK:n ykkösjoukkue ja viides Kotkan VPK:n ykkösjoukkue.

Loton potti nousee yhdeksään miljoonaan euroon

Lotossa ei löytynyt täysosumia, joten potti kasvaa yhdeksään miljoonaan euroon. Illan suurimmat voitot menivät Savonlinnaan ja Kontiolahdelle.

Vaatteet kantavat lukemattomia merkityksiä

Marja Leena Eerola, Loppu=Alku.

Marja Leena Eerolan näyttely Rikotut kaavat ovat esillä Galleria Joellassa 28.5.–21.6.

Se ei ole meidän koirien syy

Vastaus nimimerkille Koirat verolle ( Aamuset 12.5.). Sinä et taida olla meidän koirien ystävä, koska näet meissä niin paljon ikäviä asioita ja ehdotat jopa koiraveron käyttöönottoa uudelleen.

Keskustan Turun kunnallisjärjestön puheenjohtajaksi Minna Konert

Keskustan Turun kunnallisjärjestön kevätkokous valitsi uuden puheenjohtajiston loppuvuodeksi 2026

Sirkusopiskelijoiden päättötyöt Grande Finalessa

Grande Finale -kokonaisuus vie sirkuksen maagiseen ja monipuoliseen maailmaan perinteisten varieteenumeroiden sekä tarinallisten nykysirkuskokonaisuuksien myötä. Luvassa on taidonnäytteitä etenkin ilma-akrobatian ja CYR-renkaan keinoin.

Syöpäseulontoihin osallistumisessa merkittäviä eroja väestöryhmien välillä

Suomessa osallistutaan syöpäseulontoihin aktiivisesti, mutta väestöryhmien väliset erot ovat suuria, käy ilmi tänään julkaistuista Suomen Syöpärekisterin vuoden 2024 seulontatilastoista. Tuoreet tilastot osoittavat samalla, että valtaosa seulontaikäisten suolistosyövistä löytyy seulonnassa ja 1200 rintasyöpää todetaan vuosittain nykyistä seulontaikää nuoremmilla.

Huhkolaan valittiin ensimmäinen eläinpormestari – Malna vei voiton

Malna.

Huhkolassa käytiin toukokuussa lämminhenkinen ja tasaväkinen eläinpormestarivaali, jossa äänestäjien aktiivisuus ylitti kaikki odotukset. Postikorttiäänestyksessä annettiin yhteensä 175 ääntä, mitä voidaan pitää merkittävänä määränä noin 400 kotitalouden alueella.

Sofia Virta: Suomi tarvitsee jälleen rohkeutta unelmoida

Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta julisti puoluekokouksessa Turussa, että vallalla olevan pelolla johtamisen tilalle tarvitaan rohkeutta. Virran mukaan liian moni vanha valtapuolue pelkää lopulta enemmän oman asemansa, kannatuksensa ja valtansa menettämistä kuin sitä, mitä Suomelle tapahtuu, jos mitään ei uskalleta muuttaa.

Kysely: Lähes 40 prosenttia asunnonvaihtajista lykännyt osto- tai myyntipäätöstä

Asuntomarkkinoiden pitkä alamäki on saanut monet suomalaiset lykkäämään asunnonvaihtoa. Kyselyn mukaan asunnon ostoa ovat viivästäneet etenkin 25–34-vuotiaat. Perinteisesti ostovoima ja asuntojen reaalihinnat kulkevat käsi kädessä, joten palkkaan suhteutettuna asunto on nyt historiallisen edullinen, muistuttaa asiantuntija. Tilanne suosii etenkin ensiasunnon ostajaa.

Kaarinan kaupunginjohtaja Harri Virta kokoomuksen eduskuntavaaliehdokkaaksi

Varsinais-Suomen Kokoomus nimesi piirin ylimääräisessä kokouksessa Paraisilla uusia ehdokkaita vuoden 2027 eduskuntavaaleihin.

Tapani Kansa -musiikkinäytelmä Kansapuiston kesäteatterissa

Tomi Metsäketo.

Tapani Kansasta kertova musiikkinäytelmä Tapani Kansa – Laulaja saapuu Turkuun. Ensi-ilta nähdään Kansanpuiston kesäteatterissa 9. kesäkuuta.

Näköislehti

Urheilu

Otteluanalyysi: Inter vei derbyn kahdella puskumaalilla

Jasse Tuominen teki Interin voittomaalin.

Lisää tätä. Lämmin iltapäivä, täysi tupa, fanien laulut ja tifot. Harvinaista herkkua suomalaisessa jalkapalloilussa. Itse pelikin, ensimmäinen paikallismatsi jalkapalloilun Veikkausliigassa lähes kuuteen vuoteen Interin ja TPS:n välillä, oli ihan kelpo ottelu. Yleensä derbyt ovat asemasotaa, jossa tapahtumia on vähän mutta nyt oli toisin. Kovia taklauksia nähtiin mutta myös tilanteita.

Viisi ikimuistoista Kupittaan derbyä

Derbyt ovat kovaa taistoa. Pallosta kamppailivat elokuussa 2020 Interin Timo Furuhom ja Rick Ketting sekä TPS:n Sami Rähmönen, Aldyir Hernandez ja Rasmus Holma.

Inter ja TPS kohtaavat 23. toukokuuta Veikkausliigaottelussa kuuden vuoden tauon jälkeen. Derbyjen paluun kunniaksi muistelemme aiempia ikimuistoisia derbyjä.

Lars Bryggman Turun Palloseuraan kahden vuoden sopimuksella

Lars Bryggman (kesk.) edusti vuosina 2022-25 Pelicansia. Hän juhlii lokakuussa 2023 maalia yhdessä Ryan Laschin ja Patrik Carlssonin kanssa.

Turun Palloseura on tehnyt kaksivuotisen sopimuksen ruotsalaishyökkääjä Lars Bryggmanin kanssa. Kookas, 193-senttinen vasemmalta ampuva 33-vuotias hyökkääjä siirtyy Turkuun Ruotsin SHL-seura Skellefteå AIK:sta, jossa hän teki päättyneellä kaudella runkosarjassa 47 ottelussa tehopisteet 10+11=21 sekä pudotuspeleissä 15 ottelussa tehot 5+4=9.

Puukkokatsomo: Pitkä tie maailmanmestareiksi

Leea Kaisti.

Palataan vielä toviksi salibandyn alle 19-vuotiaiden naisten MM-kisoihin, jotka päättyivät Suomen kultajuhliin. FBC Loiston ja TPS:n pelaajia oli kultajoukkueessa yhteensä seitsemän. Tuoreita maailmanmestareita ovat muun muassa Ella Virtanen , Leea Kaisti , Aada Honkuri , Minnea Kärki , Janella Järvinen , Neea Rinne ja Ella Holopainen .

Kristian Tuohilammesta väliaikainen Tuto Hockeyn toimitusjohtaja

Kristian Tuohilampi.

Tuto Hockey ja toimitusjohtaja Toni Arppe ovat purkaneet sopimuksensa. Arppe ehti olla Tuton toimitusjohtajana vain vajaan vuoden. Tuton väliaikaisena toimitusjohtajana toimii pitkään Tutoa kaukalon puolella edustanut Kristian Tuohilampi . Muutos liittyy Tuton omistajamuutoksiin.

Tanssiurheiluseura Bolerolle SM-menestystä Järvenpään ikäkausimestaruuskilpailuista

Boleron juniorijoukkue.

Vakio- ja latinalaistanssien ikäkausimestaruuskilpailut Järvenpäässä kokosivat 16.–17. toukokuuta Suomen parhaat kilpatanssijat ratkomaan SM-mitaleita useissa ikäluokissa. Tanssiurheiluseura Bolero oli viikonlopun aikana näkyvästi esillä laajalla osallistujamäärällä ja useilla finaali- sekä mitalisijoilla. Aikuisten joukkuekilpailussa Bolero tanssi itsensä SM-pronssille 23 joukkueen joukosta.