Korttelinumerot helpottavat hautausmaalla suunnistamista. Ne ovat tulossa myös hautakartta-sovellukseen.
Askon Groupin toimitusjohtaja Juha Jokinen ja työnjohtaja Ilkka Vähämäki. Kuva on vuodelta 2016.
Veronica Deac järjetää 5.elokuuta  Varvintorilla tapahtuman, jossa on myös hyppykenkäjumppaa.
Kerrostaloasunnossa voi olla kesäisin piinaavan kuumaa.
Suorittaa ikkunanpesu-urakan millä välineillä hyvänsä, varmaa on se, että pesun jälkeen kirkkaat ikkunat palkitsevat pesijänsä.
Dirty Hippiesin myyjät Sarita Pohjola (vas.) ja Tehilla Tokko vakuuttavat, että vielä ehtii löytää itselle uudet vaatteet alkukesänkin juhliin.
Uuden yhteisyrityksen JaloBMS:n toimitusjohtaja Sami Jalo (oikealla) ja hallituksen puheenjohtaja Jens Enggaard allekirjoittivat sopimuksen Kööpenhaminassa, jossa sijaitsee BMS:n suurin toimipiste.
Kesäkuun puolivälissä varhaisperunan tarjonta kattaa jo vakiintuneen kysynnän.
Miikka Mäkipaakkanen.
Maauimala avaa Kupittaalla torstaina.
Mato-onkimista ei juuri mikään voita.
Tuulia Merivuori-Marisa ja Mikko Rantanen.