Seinähullu joulukonsertti tulee marraskuussa

Seitsemän seinähullua veljestä ja Finlanders yhdistävät voimansa jälleen Iloisen Joulukonsertin merkeissä. 13:nnen kerran kiertävän kiertueen vakiovierailijoina ovat jälleen The Joulukalenteri -sarjasta tutut rakastetut hahmot Olli ja Kerttu Santanen sekä salaperäinen Pentti. Trion seikkailuissa ollaan tänä vuonna muuttamassa vanhainkotiin. Turun konserttitalossa kiertue pysähtyy 17. marraskuuta.

Ruokahävikistä sinilevälauttoja Saaristomerelle?

SaaRa-hankkeen keskeisenä tavoitteena on ruokahävikin vähentäminen kolmanneksella Saaristomeren pilottikohteissa, joista yksi on Seilin saari.

Mikä yhteys on Saaristomeren rehevöitymisellä ja ruokahävikillä? Miten yksittäinen matkailija voi vaikuttaa sinilevälauttojen ehkäisyyn ja vesistöjen tilaan? Näihin kysymyksiin tartutaan käytännön toimenpitein hallituksen kärkihankkeen pilottikohteissa Örö, Seili, Nauvo ja Jurmo.

Valintakoeuudistus lisää paineita onnistua

Noin 65 prosenttia alle 20-vuotiaista ei pidä yliopistojen opiskelijavalinnan painottumista todistuksen arvosanoihin hyvänä asiana. Tämä selviää Studentum.fi-koulutussivuston kyselystä, joka suunnattiin koulutuksen etsijöille.

Uudella maantielailla halutaan parantaa valvontaa

Maanteitä koskeva lainsäädäntö uudistetaan. Maantielain muutoksella varmistettaisiin tienpidon laatu ja parannettaisiin sen valvontaa sekä jaettaisiin vastuut tienpidon järjestämisestä. Lisäksi lailla luotaisiin puitteet valtakunnalliselle ja maakunnalliselle, kaikki liikennemuodot kattavalle liikennejärjestelmäsuunnittelulle. Samalla maantielain nimi muuttuisi laiksi liikennejärjestelmästä ja maanteistä.

VTV: Valtion takausten ja muiden ehdollisten vastuiden riskejä ei huomioida riittävästi

Valtion ehdollisten vastuiden riskit pitäisi tunnistaa paremmin finanssipolitiikan valmistelussa ja ohjauksessa. Ehdollisia vastuita ovat muun muassa valtion takaukset, joista voi aiheutua menoja valtiolle. VTV:n tarkastuksen perusteella raportointi vastuista on viime vuosina kehittynyt kattavammaksi muttei siitä huolimatta ole vielä riittävää.

TS: TOK uudistaa Wiklundin

Turun Osuuskauppa suunnittelee Wilundin uudistamista, kun toriparkin rakentaminen alkaa.

Turun Osuuskauppa (TOK) aikoo tehdä suuria muutoksia Sokos Wiklundiin liittyvissä tiloissaan, kertoo Turun Sanomat . Ensimmäisenä muutosten tieltä lähtee huonekaluliike Vepsäläinen. Muutoksia vauhdittaa se, että Kauppatorilla alkaa toriparkin rakentaminen.

Järvileasing avaa toimipisteen Turkuun

Leasingratkaisuja tarjoava Järvileasing on avannut uusimman palvelupisteensä Turkuun. Uuden palvelupisteen yhteyspäällikkö on Tomi Lehtinen .

Nopea laajakaista -tukiohjelman jatkaminen lausuntokierrokselle

Liikenne- ja viestintäministeriö on lähettänyt lausuntokierrokselle ehdotuksen Nopea laajakaista -tukiohjelman jatkamisesta vuoden 2020 loppuun. Jatko vaatii muutoksen tukiohjelmaa koskevaan niin sanottuun laajakaistatukilakiin.

Kaupunki
Urheilu

Oula Palve HPK:sta Tepsiin

HPK:n keskushyökkääjä Oula Palve siirtyy Turun Palloseuran riveihin kahden vuoden sopimuksella. Sopimus kattaa myös loppukauden.

Åboraakkeli: Iso mahdollisuus

Tuomas Tammero (60) tekemässä työtään eli raivaamassa keskushyökkääjälle tilaa Vaahteraliigan ottelussa Wasa Royalsia vastaan viime elokuussa.

Vielä viime kaudella amerikkalaisen jalkapallon Vaahteraliigaa Turku Trojansin paidassa pelannut Tuomas Tammero pelaa ensi kaudella amerikkalaista jalkapalloa Euroopan huipulla. Linjahyökkääjänä pääasiassa pelannut Tammero edustaa Saksan pääsarjaan noussutta Potsdam Royalsia.

Sami Rähmönen uskoo yhtenäisen TPS:n olevan yllätysvalmis

Sami Rähmönen iso pala TPS:lle, kun joukkue palaa kolmen vuoden tauon jälkeen Veikkausliigaan.

Vaikka TPS:n jalkapallomiehistön kapteeni Sami Rähmönen on pinnalta tyyni, aistii kokeneesta pelimiestä pientä jännitystä, vaikka eletään vasta helmikuuta. Huhtikuussa Rähmönen palaa TPS:n tavoin Veikkausliigaan kolmen vuoden tauon jälkeen.

Hirvikangas kuusieräiseen norjalaistestiin

Timo-Juhani Hirvikangas.

Vapaaottelijanakin tunnettu Timo-Juhani Hirvikangas ottelee seuraavan kerran nyrkkeilykehässä, kun turkulainen kohtaa 9. maaliskuuta Espoossa norjalaisen Tore Hallandin . Ottelu on molemmille ottelijoille ammattinyrkkeilyuran ensimmäinen kuusieräiseksi kaavailtu ottelu.

Puukkokatsomo: Puuttuva elementti?

HC TPS nappasi Liigan kellarikerroksesta Mikkelin Jukureista mielenkiintoisen vahvistuksen loppukaudeksi. Toista kauttaan Suomessa pelaava Zach Budish on ainakin paperilla varsin mielenkiintoinen hankinta.

Täysosuma
En tiedä mikä se oli, mutta Mordorin suuntaan se paineli.
En tiedä mikä se oli, mutta Mordorin suuntaan se paineli.
Ei ole kesäeinehiä!
Ei ole kesäeinehiä!
Nyt äkkiä se selfie ennen kuin mä sulan!
Nyt äkkiä se selfie ennen kuin mä sulan!
Hän on varjoaankin nopeampi.
Hän on varjoaankin nopeampi.
Nyt näitä saa jo esipakastettuina.
Nyt näitä saa jo esipakastettuina.
Ei se talvi nyt sitten vielä tullutkaan.
Ei se talvi nyt sitten vielä tullutkaan.
Miten niin en voi nukkua sun sängyssä?
Miten niin en voi nukkua sun sängyssä?
"Syksyt vietän piilopirtissä metsän rauhassa."
"Syksyt vietän piilopirtissä metsän rauhassa."
Sydämellistä pottua vaan sullekin!
Sydämellistä pottua vaan sullekin!
Et varmana ehdi ottaa kuvaa.
Et varmana ehdi ottaa kuvaa.