Kaikki raskaudenaikainen stressi ei ole yhteydessä elimistön pitkäaikaisen stressihormonipitoisuuden nousuun

Elimistön stressihormoni kortisolin pitkäaikaista tasoa voidaan mitata hiusnäytteiden avulla. Hiuksiin kertyy kortisolia verenkierrosta hiusten kasvaessa, joten edeltävien kuukausien aikana vaikuttanut kortisolin määrä voidaan mitata hiusnäytteestä.

Turun yliopiston FinnBrain-tutkimuksessa kerättiin yhteen tiedot kaikista tähän mennessä julkaistuista artikkeleista, joissa on tutkittu raskaudenaikaisten koettujen stressioireiden yhteyttä hiuskortisolipitoisuuteen. Yhteyden selvittäminen on tärkeää, sillä raskaudenaikaiset olosuhteet, kuten äidin kokemat stressioireet, voivat vaikuttaa sikiön kehityksen ohjelmoitumiseen. Kortisoli saattaa olla yksi vaikutusta välittävä tekijä.

Aikaisempi tutkimustieto stressioireiden ja kortisolitason yhteyksistä on ollut vaihtelevaa. Yksi syy vaihtelevuuteen on koettujen stressioireiden monimuotoisuus. Osa koetusta stressistä on todennäköisesti hyödyllistä lapsen kehitykselle, ja erityyppiset stressikokemukset, kuten vuorotyö, elämäntilanteeseen liittyvä stressi sekä masennus- tai ahdistusoireet, aiheuttavat luultavasti varsin erilaisia biologisia vasteita elimistössä. Edetessään myös raskaus itsessään muokkaa elimistön stressihormonivasteita eri tavoin.

– Vaihteleviin tuloksiin on vaikuttanut myös vaikeus saada luotettavaa kuvaa elimistön pitkäaikaisesta kortisolitasosta, sillä se vaihtelee nopeasti vuorokaudenajan ja tilanteen mukaan. Lisäksi tavallisimmilla mittaustavoilla, kuten sylki- ja verinäytteillä, saadaan kuva vain mittaushetken kortisolitasosta. Tämän vuoksi halusimme selvittää asiaa pitkäaikaista kortisolitasoa kuvaavan hiuskortisolitutkimuksen avulla, tiedot yhteen kerännyt tohtorikoulutettava Paula Mustonen FinnBrain-tutkimuksesta kertoo.

Äidin raskaudenaikaisen hiuskortisolipitoisuuden yhteyttä koettuihin stressioireisiin on käsitellyt kuusi julkaistua alkuperäisartikkelia. Niissä äidin masennus- ja ahdistusoireet tai elämäntilanteeseen tai raskauteen liittyvä ahdistuneisuus eivät olleet johdonmukaisesti yhteydessä hiuskortisolipitoisuuteen, erityisesti jos äidin raportoima oireilu oli lievää tai kohtalaista. Yhteyksiä hiuskortisolitason ja koettujen oireiden välillä ei havaittu kaikissa raskauden vaiheissa.

Vaikka nyt tehdyn katsauksen tulosten perusteella yhteys hiuskortisolitason ja raskaudenaikaisten stressioireiden välillä todetaan vain tietyissä tilanteissa, on tärkeää huomioida, että näissä tutkimuksissa ei selvitetty hiuskortisolitason yhteyksiä raskauden kulkuun tai lapsen kehitykseen. Muut tutkimukset antavat viitteitä siitä, että hiuskortisolitaso silti kuvaisi olosuhteita, jotka ovat merkityksellisiä esimerkiksi raskauden keston tai lapsen stressinsäätelyjärjestelmän kehityksen kannalta.

– Näyttääkin siltä, että itse koetut stressioireet ja mitattu pitkäaikainen kortisolitaso kertovat jossain määrin eri ilmiöistä ja lisää tutkimuksia tarvitaan, jotta ymmärrettäisiin, miten nämä ilmiöt ovat yhteydessä lapsen sikiöaikaiseen ohjelmoitumiseen ja kehitykseen, Mustonen lisää.

Katsausartikkeli on laadittu osana Mustosen väitöskirjatutkimusta, joka kuuluu Turun yliopiston FinnBrain-syntymäkohorttitutkimukseen. FinnBrain-tutkimuksessa selvitetään ympäristön ja perimän vaikutusta lapsen kehitykseen. Mukana on yli 4 000 lapsiperhettä, joita seurataan raskausajasta pitkälle aikuisuuteen.

Tutkimus on julkaistu Psychoneuroendocrinology-lehdessä.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Neljä epäonnistujaa turvaistuintestissä

Autoliiton julkaisemassa turvaistuintestissä arvioitiin 29 istuinta tai istuimen ja telakan yhdistelmää. Mukana oli muun muassa ensimmäistä kertaa integroiduilla turvatyynyillä varustettu lastenistuin.

Kunnat haluavat rakennustietonsa ajan tasalle, ratkaisuksi kokeillaan automatisointia

Kuntaliiton arvion mukaan kunnat menettävät vuosittain 100–150 miljoonaa euroa verotuloja puutteellisten kiinteistöverotietojen vuoksi. Ympäristöministeriön KIRA-digin kokeiluhankkeet testaavat uusia digitaalisia menetelmiä tietojen ajan tasalle saamiseen. Kiinteistötiedot aiotaan saada luotettaviksi esimerkiksi vertailemalla rakennustietoja ja todellista ympäristöä automatisoidusti.

Ruisrockin ohjelma valmis – uutuutena feministinen keskusteluteltta Kupla

Loppuunmyydyn Ruisrockin ohjelma on valmis. Festivaalille saapuu kanadalainen rap-artisti-tuottaja PartyNextDoor , joka on tehnyt yhteistyötä esimerkiksi Major Lazerin ja Big Seanin kanssa. Uusi kansainvälinen kiinnitys on myös yhdysvaltalainen laulaja-lauluntekijä Kali Uchis . Muun muassa Tyler, the Creatorin kanssa yhteistyötä tehnyt muusikko julkaisi keväällä debyyttistudioalbuminsa Isolationin, jota ovat suitsuttaneet niin kriitikot kuin fanit.

Kojamo aikoo listautua pörssiin

Kojamo Oyj suunnittelee listautumisantia ja osakkeidensa listaamista Nasdaq Helsinki Oy:n päälistalle.

TAFFin kotimainen ohjelmisto juhlii animaatiotaiteen monimuotoisuutta

Elokuussa kolmatta kertaa järjestettävä Turku Animated Film Festival kutsuu kaupunkiin joukon suomalaisen lyhytanimaation konkareita. Festivaalin vieraita ovat muun muassa Antonia Ringbom , Pasi ”Sleeping” Myllymäki sekä Malakias , joiden töitä esittelevät retrospektiivit nähdään osana festivaaliohjelmistoa.

Myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä väheni

Tilastokeskuksen mukaan rakennuslupia myönnettiin vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 15,4 prosenttia vähemmän kuin vastaavalla ajanjaksolla vuotta aiemmin. Kaikissa rakennusten pääluokissa kuutiomäärä väheni viimevuotisesta. Eniten kuutiomäärä väheni teollisuus- ja varastorakennuksissa sekä liike- ja toimistorakennuksissa. Asuinrakentamisen kuutiomäärä väheni lähes prosentin.

Miestenvaatteiden markkinat kasvavat myös Suomessa

Miestenvaatteiden kulutuksen naistenvaatteita nopeampi kasvu on yleinen ilmiö, joka näkyy myös Suomessa. Viime vuonna suomalaiset kuluttajat ostivat vaatetusta lähes prosentin enemmän kuin edellisvuonna. Varsinkin ulkomaiset verkko-ostokset ja vertaiskauppa kasvoivat, kun vaatetuksen erikoiskauppa ja markettien vaatemyynti kutistuivat. Suomessa vaatetusta ostetaan paljon marketeista, urheilukaupoista ja kansainvälisistä muotikaupan ketjuista. Suomen käytetyin vaatteiden ja kenkien ostopaikka on Prisma.

Åbo Akademi ja Stanford solmivat uuden sopimuksen demokratiatutkimuksen alalla

Åbo Akademi on solminut osana tutkimusprofilointiaan uuden sopimuksen Palo Altossa, Kaliforniassa toimivan Stanfordin yliopiston kanssa. Sopimus on allekirjoitettu Stanfordin deliberatiivisen demokratian (keskustelevan demokratian) keskuksen kanssa ja siinä on sovittu erityisesti tutkijoiden liikkuvuudesta ja yhteisestä tutkimustoiminnasta.

Kaupunki
Viihde

Ruisrockin ohjelma valmis – uutuutena feministinen keskusteluteltta Kupla

Loppuunmyydyn Ruisrockin ohjelma on valmis. Festivaalille saapuu kanadalainen rap-artisti-tuottaja PartyNextDoor , joka on tehnyt yhteistyötä esimerkiksi Major Lazerin ja Big Seanin kanssa. Uusi kansainvälinen kiinnitys on myös yhdysvaltalainen laulaja-lauluntekijä Kali Uchis . Muun muassa Tyler, the Creatorin kanssa yhteistyötä tehnyt muusikko julkaisi keväällä debyyttistudioalbuminsa Isolationin, jota ovat suitsuttaneet niin kriitikot kuin fanit.
Urheilu

Kommentti: TPS:llä kasassa yllätyksetön mutta mielenkiintoinen runko

Lauri Korpikoski palaa TPS:n paitaan ehkä jopa kuudeksi vuodeksi. Vasemmalla TPS:n entinen päävalmentaja Ari-Pekka Selin.

TPS:n ensi kauden jääkiekkomiehistön julkistus maanantaina ei tarjonnut suuria yllätyksiä. Lauri Korpikosken sopimuksen pituus, kuusi vuotta, sellainen kieltämättä oli, mutta maanantaina julkistetut nimet eivät. Korpikosken, Henrik Haukelandin , Santeri Lukan ja muiden uusien tulijoiden nimet olivat tiedossa jo viikkoja sitten.

Turun roller derby -joukkueen ensimmäinen kotipeli vuosiin Kupittaan palloiluhallissa

Roller derbyä pelataan ensi lauantaina Kupittaan palloiluhallissa.

Turkulainen urheiluseura Dirty River Roller Derby pääsee pelaamaan uudessa Kupittaan palloiluhallissa lauantaina 26. toukokuuta yleisölle avoimen kotipelin ensimmäistä kertaa vuosikausiin. Turkua vastaan asettuu Kouvola ja Helsingin Kallio kohtaa Tampereen joukkueen. Tapahtuma on osa kansallista Suomi Cup -sarjaa ja siellä ratkeavat runkosarjan lopulliset sijoitukset.

Menoviikko: Inter metsästää kotivoittoa

RoPSia vastaan kentälle juoksee vähähiuksisempi Mika Ojala. Cup-voitto vei Inter-ikonilta hiukset.

FC Inter palaa ensimmäistä kertaa kotiyleisön eteen Suomen Cupin voiton jälkeen lauantaina 26. toukokuuta. Tuolloin vastassa on yksi alkukauden positiivisimpia yllätyksiä Rovaniemen Palloseura, joka on ollut sekä pelillisesti että tuloksellisesti alkukauden paras joukkue.

F-rallisarjan kolmas osakilpailu ajetaan Raisiossa

Juhlavuottaan viettävä 30-vuotias Raision Urheiluautoilijat ry järjestää F-rallisarjan kolmannen osakilpailun eli Kaasujalka Rallin Varsinais-Suomen teillä lauantaina 26. toukokuuta

Täysosuma
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Just sopiva aika kyläilylle.
Just sopiva aika kyläilylle.
Pahus. Ei se ollutkaan kultakala.
Pahus. Ei se ollutkaan kultakala.
Kesä näköjään tulee jo toden teolla.
Kesä näköjään tulee jo toden teolla.
Iskä, siellä oli jäätävä krokotiili!
Iskä, siellä oli jäätävä krokotiili!
Alkaa riittää jo tämä Siperian sormen osoittelu.
Alkaa riittää jo tämä Siperian sormen osoittelu.