Väitöstutkimus tuo uutta tietoa verisuonitulehdusten aiheuttajista

Chengqian Liu. Chengqian Liu. Kuva: Turun yliopisto

Chengqian Liu perehtyi Turun yliopistoon tekemässään väitöstutkimuksessa mekanismeihin, joilla ihmisen uni-valverytmiin liittyvän entsyymin, adenosiinideaminaasin, mutaatiot aiheuttavat verisuonitulehduksia.

Väitöstutkimus osoitti, että ihmisen adenosiinideaminaasi 2:n puutos (DADA2) muuttaa solutason vastetta solun ulkopuoliselle adenosiinille. Adenosiini on nukleosidi, joka säätelee uni-valverytmiä kertymällä etuaivojen valvetta ylläpitävälle alueelle. Adenosiinideaminaasit (ADA:t) ovat avainentsyymejä ihmisen puriinimetaboliassa ja immuunijärjestelmän toiminnassa.

– Ihmisellä on kaksi erillistä adenosiinideaminaasin isoformia, ADA1 ja ADA2. Vuonna 1972 ADA1:n havaittiin olevan vaikean perinnöllisen immuunipuutoksen molekulaarinen syy. Vuonna 2014 havaittiin, että ADA2:n mutaatiot saattavat aiheuttaa lapsuusiän halvauksia ja verisuonitulehduksia, Liu kertoo.

Liu keskittyi väitöstutkimuksessaan ihmisen adenosiini deaminaasien toimintaan immuunijärjestelmässä sekä ihmisen ADA1:n hyödyntämiseen entsyymivälitteisessä immunosorbenttimäärityksessä (ELISA). Immunosorbenttimääritys on biokemiallinen tekniikka, jota käytetään yleensä immunologisten aineiden määrityksessä. ELISA-testillä biologisesta näytteestä voidaan havaita antigeeni – tai vaihtoehtoisesti vasta-aine.

– Väitöstutkimuksessa osoitin, että ADA1 ja ADA2 sitoutuvat immuunijärjestelmän solujen eri alaluokkiin ja muuntavat niiden vastetta solun ulkopuoliselle adenosiinille vuorovaikuttamalla adenosiinireseptorien kanssa. Ihmisen ADA2:n viallinen toiminta muuttaa solun vastetta solun ulkopuoliselle adenosiinille, Liu sanoo.

Liu havaitsi, että sekä ADA1:llä että piparjuuriperoksidaasilla (HRP) tehdyt määritykset antoivat samanlaiset tulokset Sandwich ELISA -määrityksessä. Sandwich ELISA on muunnos perinteisestä ELISA-määrityksestä, mutta sillä on sama tavoite, eli antigeenin tai vasta-aineen määrittäminen.

– Tämän perusteella näyttää siltä, että ADA1:tä voitaisiin käyttää vaihtoehtoisena määritysentsyyminä antigeenin määrittämiseen erilaisista biologisista nesteistä, Liu sanoo.

MSc Chengqian Liu esittää väitöskirjansa Interplay between adenosine receptors and adenosine deaminases julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 25. toukokuuta.

Vastaväittäjänä on dosentti Li Tian (Helsingin yliopisto ja Tarton yliopisto, Viro) ja kustoksena professori Jyrki Heino (Turun yliopisto). Tilaisuus on englanninkielinen.

MSc Chengqian Liu on syntynyt vuonna 1986 Kiinassa ja suoritti korkeakoulututkintonsa (MSc) Nanjingin yliopistossa Kiinassa vuonna 2010. Väitöksen alana on biokemia.

Väitöskirja on julkaistu sähköisenä http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-7237-1.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Neljä epäonnistujaa turvaistuintestissä

Autoliiton julkaisemassa turvaistuintestissä arvioitiin 29 istuinta tai istuimen ja telakan yhdistelmää. Mukana oli muun muassa ensimmäistä kertaa integroiduilla turvatyynyillä varustettu lastenistuin.

Kunnat haluavat rakennustietonsa ajan tasalle, ratkaisuksi kokeillaan automatisointia

Kuntaliiton arvion mukaan kunnat menettävät vuosittain 100–150 miljoonaa euroa verotuloja puutteellisten kiinteistöverotietojen vuoksi. Ympäristöministeriön KIRA-digin kokeiluhankkeet testaavat uusia digitaalisia menetelmiä tietojen ajan tasalle saamiseen. Kiinteistötiedot aiotaan saada luotettaviksi esimerkiksi vertailemalla rakennustietoja ja todellista ympäristöä automatisoidusti.

Ruisrockin ohjelma valmis – uutuutena feministinen keskusteluteltta Kupla

Loppuunmyydyn Ruisrockin ohjelma on valmis. Festivaalille saapuu kanadalainen rap-artisti-tuottaja PartyNextDoor , joka on tehnyt yhteistyötä esimerkiksi Major Lazerin ja Big Seanin kanssa. Uusi kansainvälinen kiinnitys on myös yhdysvaltalainen laulaja-lauluntekijä Kali Uchis . Muun muassa Tyler, the Creatorin kanssa yhteistyötä tehnyt muusikko julkaisi keväällä debyyttistudioalbuminsa Isolationin, jota ovat suitsuttaneet niin kriitikot kuin fanit.

Kojamo aikoo listautua pörssiin

Kojamo Oyj suunnittelee listautumisantia ja osakkeidensa listaamista Nasdaq Helsinki Oy:n päälistalle.

TAFFin kotimainen ohjelmisto juhlii animaatiotaiteen monimuotoisuutta

Elokuussa kolmatta kertaa järjestettävä Turku Animated Film Festival kutsuu kaupunkiin joukon suomalaisen lyhytanimaation konkareita. Festivaalin vieraita ovat muun muassa Antonia Ringbom , Pasi ”Sleeping” Myllymäki sekä Malakias , joiden töitä esittelevät retrospektiivit nähdään osana festivaaliohjelmistoa.

Myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä väheni

Tilastokeskuksen mukaan rakennuslupia myönnettiin vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 15,4 prosenttia vähemmän kuin vastaavalla ajanjaksolla vuotta aiemmin. Kaikissa rakennusten pääluokissa kuutiomäärä väheni viimevuotisesta. Eniten kuutiomäärä väheni teollisuus- ja varastorakennuksissa sekä liike- ja toimistorakennuksissa. Asuinrakentamisen kuutiomäärä väheni lähes prosentin.

Miestenvaatteiden markkinat kasvavat myös Suomessa

Miestenvaatteiden kulutuksen naistenvaatteita nopeampi kasvu on yleinen ilmiö, joka näkyy myös Suomessa. Viime vuonna suomalaiset kuluttajat ostivat vaatetusta lähes prosentin enemmän kuin edellisvuonna. Varsinkin ulkomaiset verkko-ostokset ja vertaiskauppa kasvoivat, kun vaatetuksen erikoiskauppa ja markettien vaatemyynti kutistuivat. Suomessa vaatetusta ostetaan paljon marketeista, urheilukaupoista ja kansainvälisistä muotikaupan ketjuista. Suomen käytetyin vaatteiden ja kenkien ostopaikka on Prisma.

Åbo Akademi ja Stanford solmivat uuden sopimuksen demokratiatutkimuksen alalla

Åbo Akademi on solminut osana tutkimusprofilointiaan uuden sopimuksen Palo Altossa, Kaliforniassa toimivan Stanfordin yliopiston kanssa. Sopimus on allekirjoitettu Stanfordin deliberatiivisen demokratian (keskustelevan demokratian) keskuksen kanssa ja siinä on sovittu erityisesti tutkijoiden liikkuvuudesta ja yhteisestä tutkimustoiminnasta.

Kaupunki
Viihde

Ruisrockin ohjelma valmis – uutuutena feministinen keskusteluteltta Kupla

Loppuunmyydyn Ruisrockin ohjelma on valmis. Festivaalille saapuu kanadalainen rap-artisti-tuottaja PartyNextDoor , joka on tehnyt yhteistyötä esimerkiksi Major Lazerin ja Big Seanin kanssa. Uusi kansainvälinen kiinnitys on myös yhdysvaltalainen laulaja-lauluntekijä Kali Uchis . Muun muassa Tyler, the Creatorin kanssa yhteistyötä tehnyt muusikko julkaisi keväällä debyyttistudioalbuminsa Isolationin, jota ovat suitsuttaneet niin kriitikot kuin fanit.
Urheilu

Kommentti: TPS:llä kasassa yllätyksetön mutta mielenkiintoinen runko

Lauri Korpikoski palaa TPS:n paitaan ehkä jopa kuudeksi vuodeksi. Vasemmalla TPS:n entinen päävalmentaja Ari-Pekka Selin.

TPS:n ensi kauden jääkiekkomiehistön julkistus maanantaina ei tarjonnut suuria yllätyksiä. Lauri Korpikosken sopimuksen pituus, kuusi vuotta, sellainen kieltämättä oli, mutta maanantaina julkistetut nimet eivät. Korpikosken, Henrik Haukelandin , Santeri Lukan ja muiden uusien tulijoiden nimet olivat tiedossa jo viikkoja sitten.

Turun roller derby -joukkueen ensimmäinen kotipeli vuosiin Kupittaan palloiluhallissa

Roller derbyä pelataan ensi lauantaina Kupittaan palloiluhallissa.

Turkulainen urheiluseura Dirty River Roller Derby pääsee pelaamaan uudessa Kupittaan palloiluhallissa lauantaina 26. toukokuuta yleisölle avoimen kotipelin ensimmäistä kertaa vuosikausiin. Turkua vastaan asettuu Kouvola ja Helsingin Kallio kohtaa Tampereen joukkueen. Tapahtuma on osa kansallista Suomi Cup -sarjaa ja siellä ratkeavat runkosarjan lopulliset sijoitukset.

Menoviikko: Inter metsästää kotivoittoa

RoPSia vastaan kentälle juoksee vähähiuksisempi Mika Ojala. Cup-voitto vei Inter-ikonilta hiukset.

FC Inter palaa ensimmäistä kertaa kotiyleisön eteen Suomen Cupin voiton jälkeen lauantaina 26. toukokuuta. Tuolloin vastassa on yksi alkukauden positiivisimpia yllätyksiä Rovaniemen Palloseura, joka on ollut sekä pelillisesti että tuloksellisesti alkukauden paras joukkue.

F-rallisarjan kolmas osakilpailu ajetaan Raisiossa

Juhlavuottaan viettävä 30-vuotias Raision Urheiluautoilijat ry järjestää F-rallisarjan kolmannen osakilpailun eli Kaasujalka Rallin Varsinais-Suomen teillä lauantaina 26. toukokuuta

Täysosuma
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Just sopiva aika kyläilylle.
Just sopiva aika kyläilylle.
Pahus. Ei se ollutkaan kultakala.
Pahus. Ei se ollutkaan kultakala.
Kesä näköjään tulee jo toden teolla.
Kesä näköjään tulee jo toden teolla.
Iskä, siellä oli jäätävä krokotiili!
Iskä, siellä oli jäätävä krokotiili!
Alkaa riittää jo tämä Siperian sormen osoittelu.
Alkaa riittää jo tämä Siperian sormen osoittelu.