Tekoäly tunnistaa työkyvyttömyyseläkeläisen kaksi vuotta ennen eläkkeen alkamista

Eläketurvakeskuksessa kokeiltiin koneoppimisen menetelmiä lupaavilla tuloksilla. Tekoäly tunnisti neljä viidestä työkyvyttömyyseläkeläisestä rekisteritietojen perusteella jo kaksi vuotta ennen eläketapahtumaa. Parhaiten työkyvyttömyyttä ennustivat korkea ikä, sairauspäivärahojen ja kuntoutusrahan runsas käyttö ja ansiotulojen vähäisyys.

Koneoppimisalgoritmi opetettiin ennustamaan työkyvyttömyyseläkkeen alkaminen sosioekonomisten-, ansio- ja etuustietojen avulla. Ennustemalli löysi 78 prosentin tarkkuudella henkilöt, jotka jäivät kahden vuoden päästä työkyvyttömyyseläkkeelle.

– Lähes neljä viidestä on varsin lupaava tulos. On todennäköistä, että ennustetarkkuus paranisi lisäämällä muuta sosiaali- ja terveysdataa, kertoo matemaatikko Jarno Varis Eläketurvakeskuksesta.

Aineistona käytettiin 500 000 ihmisen anonymisoituja tietoja Eläketurvakeskuksen rekistereistä. Vertaamalla työkyvyttömyyseläkkeelle jääneitä ja työkykyisiä henkilöitä algoritmi oppi tunnistamaan työkyvyttömyyseläkettä ennakoivat muuttujat.

Parhaiten työkyvyttömyyttä ennustivat korkea ikä, sairauspäivärahojen ja kuntoutusrahan runsas käyttö ja ansiotulojen vähäisyys.

– Myös matala koulutustaso, työttömyys ja naimattomuus ennustivat työkyvyttömyyseläkettä. Tekoälyn tunnistamat tekijät vastaavat aikaisempia tutkimuksilla saatuja tuloksia, kertoo Varis.

Parhaiten tekoäly ennusti tuki- ja liikuntaelinsairauksista ja hengityselinsairauksista johtuvat työkyvyttömyyseläkkeet. Myös varsinaiset työkyvyttömyyseläkkeet pystyttiin ennustamaan paremmin kuin kuntoutustuet.

Eläketurvakeskuksen johtaja Mikko Kautto näkee tekoälyssä paljon mahdollisuuksia.

– Eläketurvakeskuksen laajat rekisteritiedot tarjoavat hyvän lähtökohdan tekoälyn hyödyntämiseen tietotuotannossa. Kun laajempien tietoaineistojen yhdistely vielä helpottuu, tekoäly tarjoaa välineitä riskiryhmien entistä parempaan tunnistamiseen ja työkyvyttömyyttä ehkäisevien keinojen suuntaamiseen, kertoo Kautto.

Eläketurvakeskuksen projekti toteutettiin yhteistyössä Siili Solutionsin asiantuntijan Ilkka Huopaniemen kanssa. Kaikki kokeilun tietojenkäsittely toteutettiin ETK:n käyttöympäristössä ilman pilvipalveluja.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Ulkovalaistuksen saneeraustyö haittaa liikennettä Vaasantiellä

Ulkovalaistuksen saneerausurakka saattaa kaventaa ajokaistaa ja kaventaa kevyenliikenteenväylää Iso-Heikkilän liikenneympyrästä Vaasantielle ja jatkuu Ruissalontietä aina Pansiontielle asti sekä osin Akselintietä. Työskentely tapahtuu pääasiassa kevyenliikenteenväylillä.

Alkoholia enintään 5,5 prosenttia sisältävien juomien verkkokauppa aiotaan sallia

Sosiaali- ja terveysministeriön asettama työryhmä on selvittänyt eduskunnan tahdon mukaisesti alkoholijuomien rajat ylittävän etämyynnin eli erityisesti verkkokaupan säännösten selkiyttämistä. Työryhmä ehdottaa yksimielisessä esityksessään uuteen alkoholilakiin säännöksiä alkoholijuomien etämyynnin rajoittamisesta ja etämyyntiin liittyvien keskeisten käsitteiden määritelmistä. Samalla selvitettiin alkoholijuomien etämyynnin valvontaa sekä keinoja, joilla rajat ylittävän alkoholikaupan valmisteverot saataisiin nykyistä paremmin maksettua Suomeen.

Suomalainen saa liian vähän kuitua ruokavaliostaan

Tutkimusten mukaan lähes puolet suomalaisista kärsii ajoittain ikävistä vatsaoireista kuten ummetuksesta, ripulista, turvotuksesta ja vatsakivuista. Taustalla saattaa olla toiminnallisiin vatsavaivoihin luettava ärtyvän suolen oireyhtymä, mutta usein vaivaan löytyy syy ruokavaliosta ja elämäntavoista. Istumatyötä tekevillä liikkumattomuus ja epäsäännöllinen ruokailu altistavat vatsaoireille.

Työttömyysaste laskee edelleen Turussa nopeasti

Työttömyyden nopea laskutrendi jatkuu Turussa ja Turun seutukunnassa. Työttömien työnhakijoiden määrä väheni Turussa edellisvuoden maaliskuusta viisitoista prosenttia.

Auralaiskuski suistui Turuntieltä ojaan

Auralainen 1940-luvulla syntynyt mies kuljetti e perjantaina noin kello 13 henkilöautoa Turuntietä pitkin kohti Auraa, kun hän tuntemattomasta syystä menetti henkilöauton hallinnan ja suistui vastaantulevien kaistan yli ojaan.

Viron ykköskuorot Turun tuomiokirkossa perjantaina

Viron satavuotisjuhlavuoden kunniaksi Turun tuomiokirkossa voi kuulla kuorokonsertin perjantaina klo 17. Tuomiokirkossa konsertoi perjantaina 27. huhtikuuta kello 17 peräti 170 laulajaa seitsemästä virolaisesta huippukuorosta.

Sairaanhoitajan muistot avaavat näkökulman jääkäriliikkeeseen, Lotta Svärd -järjestöön ja suomalaiseen SS-pataljoonaan

Elina Virtanen.

Turun yliopistossa väittelevä Elina Virtanen tarkastelee tutkimuksessaan jääkärien sairaanhoitajana toimineen Ruth Munckin (1886–1976) muistoja ja tulkintoja elämänsä kulusta. Henkilöhistoriallisten muistojen kautta Virtanen käsittelee yksilön historiallisen muistin rakentumista ja Suomen historiakulttuurisia muutoksia 1920-luvulta 1970-luvulle.

Urheilu

Ura haluaa houkutella nuoria lupauksia Kaarinaan

Kaarinan Ura nousi ensi kaudeksi Korisliigaan voittamalla 1. divisioona A:n. Ensi kaudella joukkue on haastaja, mutta päävalmentaja Kristian Palotie sanoo, ettei Kaarinassa lähdetä Korisliigaan rämpimään.

Kun Kristian Palotie keväällä 2017 allekirjoitti Ura Basketin kanssa päävalmentajasopimuksen puhuttiin Korisliigaan noususta maltillisella aikataululla. Nousu oli tavoitteena muutaman vuoden päästä. Kävi kuitenkin niin, että Kaarinassa juhlittiin nousua jo tänä keväänä. kun miesten 1. divisioona A:n loppuotteluissa HBA Märsky kaatui otteluvoitoin 3–1.

Jälkipeli: FBC Loiston kuusinkertaiset Suomen mestarit

Näillä FBC Loiston tytöillä on taskussaan jo kuusi salibandyn Suomen mestaruutta. Nea Keihäs (vas.), Ulla Valtola ja Iida Mettälä aloittivat salibandyn harrastamisen jo alakouluikäisinä. Kolmikon urheilulliset tavoitteet ovat korkealla aina maajoukkue-edustusta myöten.

Kuusi Suomen mestaruutta, hei! Lätkävalmentaja Hannu Jortikan meriittilista on komea, ja niin on myös FBC Loiston kolmen salibandyä pelaavan tytön saavutukset. Oletettavasti Nea Keihään , Ulla Valtolan ja Iida Mettälän mestaruuslista vielä pitenee.

Täysosuma
Pahus. Ei se ollutkaan kultakala.
Pahus. Ei se ollutkaan kultakala.
Kesä näköjään tulee jo toden teolla.
Kesä näköjään tulee jo toden teolla.
Iskä, siellä oli jäätävä krokotiili!
Iskä, siellä oli jäätävä krokotiili!
Alkaa riittää jo tämä Siperian sormen osoittelu.
Alkaa riittää jo tämä Siperian sormen osoittelu.
Rakkaus ei höyheniin katso.
Rakkaus ei höyheniin katso.
Jos ei oo varaa kauppakassiin, niin edes ostoskärryyn.
Jos ei oo varaa kauppakassiin, niin edes ostoskärryyn.
En tiedä mikä se oli, mutta Mordorin suuntaan se paineli.
En tiedä mikä se oli, mutta Mordorin suuntaan se paineli.