Kauppiaskadun karkkisota päättyi sovintoon

Karkkikaupat sopivat kiistansa. Karkkikaupat sopivat kiistansa.

Kauppiaskadun karkkisota on ohi. Sweet Surprise ja Sweet Town olivat riidoissa siitä, minkälaisia markkinointiväitteitä voidaan käyttää. Kiista päätyi vuonna 2016 markkinaoikeuteen. Leziz Oy, jonka aputoiminimi Sweet Town on, vaati markkinaoikeutta kieltämään Sweet Surprise Oy:tä käyttämästä väitettä, jonka mukaan sillä on Suomen suurin irtokarkkivalikoima.

Riitapukarit päätyivät kuitenkin sovintoon, jonka mukaan Sweet Surprise poistaa kiistaa aiheuttaneen ”suurin” sanan markkinoinnistaan. Asia vedettiin pois oikeudesta ja kaikista vaatimuksista luovuttiin.

Jutun kuva on vaihdettu uuteen.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Ulkovalaistusta saneerataan Iso-Heikkilässä ja Raunistulassa

Iso-Heikkilän ja Raunistulan kaupunginosissa aloitetaan ulkovalaistuksen saneeraustyöt. Uusi valaistus toteutetaan led-tekniikalla, ja tehokkaamman valaistustekniikan ansiosta valaisinpylväiden määrä vähenee. Saneeraustyö alkaa Iso-Heikkilästä viikolla 17.

Uusi Mein Schiff 1 pursuaa luksusta, kannella muun muassa urheiluhalli ja 400 metrin juoksurata

Meyer Turku luovutti tänään uuden lippulaivan saksalaiselle TUI Cruisesille. 315-metrinen uusi Mein Schiff 1 on kehitetty uudelleen suunnittelemalla erittäin hyvin menestyneestä, Turussa rakennetusta Mein Schiff –sarjasta. Uusi Mein Schiff 1 on jo viides Turussa rakennettu TUI Cruisesin alus. Laivasarjaan on tehty jokaisen laivan kohdalla parannuksia perustuen matkustajilta saatuun palautteeseen

Kolmen naisen myymälävarasporukka jäi kiinni rysän päältä Martissa

Kolmen naisen seurue varasti tavaraa Martin kaupunginosan Salesta eilen tiistaina kello 15.40. Naiset kätkivät tavaraa yhden naisen hameen alle ja toisen naisen kassiin. Naiset poistuivat kaupasta maksamatta piilottamiaan tavaroita. Paikalle hälytettiin poliisipartio.

Turun kaupunki toivoo vappujuhlijoilta siisteyttä

Vappu on karnevaalia, jossa ei roskiltakaan vältytä.

Turun keskustaan tuodaan vapuksi roska-astioita ja bajamajoja juhlijoiden käyttöön. Vapun tienoilla useat eri toimijat järjestävät talkoita siistimmän kaupungin hyväksi.

Parsa kypsyy myös keittäen

Parsa on ollut himoittu herkku jo yli 5000 vuoden ajan. Se on yksi kasvikunnan ravinteikkaimmista vihanneksista. Parsa kannattaa nauttia mahdollisimman pian ostohetken jälkeen, koska se nahistuu helposti. Parsat kuoritaan ohuesti ja niiden kovettuneet tyvet poistetaan. Varren paksuudesta riippuen parsa kypsyy noin viidessä minuutissa keittämällä niitä niukassa suolavedessä.

Urheilu

Jälkipeli: FBC Loiston kuusinkertaiset Suomen mestarit

Näillä FBC Loiston tytöillä on taskussaan jo kuusi salibandyn Suomen mestaruutta. Nea Keihäs (vas.), Ulla Valtola ja Iida Mettälä aloittivat salibandyn harrastamisen jo alakouluikäisinä. Kolmikon urheilulliset tavoitteet ovat korkealla aina maajoukkue-edustusta myöten.

Kuusi Suomen mestaruutta, hei! Lätkävalmentaja Hannu Jortikan meriittilista on komea, ja niin on myös FBC Loiston kolmen salibandyä pelaavan tytön saavutukset. Oletettavasti Nea Keihään , Ulla Valtolan ja Iida Mettälän mestaruuslista vielä pitenee.

Turun Uimarit hakee finaalipaikkaa

Turun Uimarit taistelee finaalipaikasta.

Vapun alla pelataan naisten vesipallon välierät. Runkosarjan voittanut Turun Uimarit kohtaa välierissä Kuhat Helsingistä. Finaalipaikka ratkeaa paras kolmesta -periaatteella.

Täysosuma
Pahus. Ei se ollutkaan kultakala.
Pahus. Ei se ollutkaan kultakala.
Kesä näköjään tulee jo toden teolla.
Kesä näköjään tulee jo toden teolla.
Iskä, siellä oli jäätävä krokotiili!
Iskä, siellä oli jäätävä krokotiili!
Alkaa riittää jo tämä Siperian sormen osoittelu.
Alkaa riittää jo tämä Siperian sormen osoittelu.
Rakkaus ei höyheniin katso.
Rakkaus ei höyheniin katso.
Jos ei oo varaa kauppakassiin, niin edes ostoskärryyn.
Jos ei oo varaa kauppakassiin, niin edes ostoskärryyn.
En tiedä mikä se oli, mutta Mordorin suuntaan se paineli.
En tiedä mikä se oli, mutta Mordorin suuntaan se paineli.