Arkkipiispa Kari Mäkinen valittu SOSTE:n puheenjohtajaksi

Arkkipiispa Kari Mäkinen. Arkkipiispa Kari Mäkinen. Kuva: Ari-Matti Ruuska

SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry:n valtuuston puheenjohtajaksi on valittu arkkipiispa Kari Mäkinen. Mäkinen toimii valtuuston puheenjohtajana kolmivuotiskauden 201820. Mäkistä esitti tehtävään Kirkkopalvelut.

– Arvostan suuresti saamaani luottamusta. Tuntuu hyvältä, että voin olla mukana omalta osaltani tukemassa vahvaa kansalaisyhteiskuntaa ja sen kokeneita, asiantuntevia toimijoita. Ihmisten osallisuuden ja yhdenvertaisuuden puolustamiseksi on yhdessä tehtävä töitä, Mäkinen sanoi.

Valtuuston varapuheenjohtajiksi valittiin toiminnanjohtaja Pia Sundell (Barnavårdsföreningen i Finland r.f.) ja toimitusjohtaja Markku Virkamäki (Kehitysvammaisten palvelusäätiö sr). Valtuustoon valittiin puheenjohtajiston lisäksi 23 jäsentä ja 23 varajäsentä.

Lisäksi liittokokous hyväksyi strategian vuosille 2018–21. Ylintä valtaa käyttää kolmen vuoden välein kokoontuva liittokokous. Liittokokousten välisenä aikana järjestön ylintä päätösvaltaa käyttää valtuusto. Toimeenpanevana elimenä on valtuuston valitsema hallitus. Liittokokous pidettiin keskiviikkona Helsingissä.

SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry on valtakunnallinen kattojärjestö, joka kokoaa yhteen yli 290 sosiaali- ja terveysalan järjestöä ja yhteisöä. Sosiaali- ja terveysjärjestöissä toimii 1,3 miljoonaa jäsentä, 0,5 miljoonaa vapaaehtoista, 260 000 vertaistukijaa ja 50 000 ammattilaista.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Väittelijä löysi potentiaalisen PET-merkkiaineen sydämen vajaatoiminnan seurantaan

Max Kiugel.

Sydämen vajaatoiminta on palautumaton toimintahäiriö, joka johtaa elimistön metabolisten tarpeiden suhteen riittämättömään verenkiertoon. Sydämen vajaatoiminta kehittyy lähes 25 prosentille sydäninfarktista selvinneistä potilaista. Turun yliopistossa väittelevä Max Kiugel tutki molekulaarisia kohteita ja niihin soveltuvia merkkiaineita sydämen vajaatoiminnan PET-kuvantamista varten.

Toukokuussa tarvitaan paljon verenluovuttajia

Toukokuu on verenluovutusten kannalta usein vuoden haastavin kuukausi. Lämpenevät säät ja loppukevään kiireet saattavat viedä huomion, eivätkä toukokuulle osuvat monet arkipyhät auta asiaa. Sairaaloissa toiminta jatkuu kuitenkin normaaliin tapaan pitkälle kesään, joten potilaat tarvitsevat toukokuussakin 800 verenluovuttajan avun joka arkipäivä.

Juha Pesola VMP Groupin toimitusjohtajaksi

Juha Pesola.

Henkilöstöpalveluyritys VMP Groupin uudeksi toimitusjohtajaksi 17. toukokuuta alkaen on nimitetty Juha Pesola , joka on vuodesta 2015 työskennellyt konserniin kuuluvan VMP Varamiespalvelun toimitusjohtajana. Konsernin aikaisempi toimitusjohtaja Heimo Hakkarainen siirtyy VMP Groupin hallituksen jäseneksi.

Ruokahuoli yhdistää suomalaisia perheitä

Ruokahuoli yhdistää suomalaisia perheitä, kertoo S-ryhmän tekemä tuore asiakastutkimus. Huolta ja syyllisyyttä lastensa syömisistä kantaa neljännes lähes 2 000 vastaajasta. Joka kymmenes kokee olevansa huono vanhempi lastensa ruokatottumusten takia. Kolmannes vanhemmista näkee huomattavasti vaivaa lastensa fiksun syömisen varmistamiseksi.

Liikenneonnettomuuksissa lähes 60 uhria alkuvuonna

Onnettomuustietoinstituutin (OTI) ennakkoraportti kuluvan vuoden tammi–huhtikuun kuolemaan johtaneista liikenneonnettomuuksista on valmistunut. Ajanjaksolla sattui 50 kuolonkolaria, joissa menehtyi 57 henkilöä.

Urheilu

Menoviikko: Inter metsästää kotivoittoa

RoPSia vastaan kentälle juoksee vähähiuksisempi Mika Ojala. Cup-voitto vei Inter-ikonilta hiukset.

FC Inter palaa ensimmäistä kertaa kotiyleisön eteen Suomen Cupin voiton jälkeen lauantaina 26. toukokuuta. Tuolloin vastassa on yksi alkukauden positiivisimpia yllätyksiä Rovaniemen Palloseura, joka on ollut sekä pelillisesti että tuloksellisesti alkukauden paras joukkue.

F-rallisarjan kolmas osakilpailu ajetaan Raisiossa

Juhlavuottaan viettävä 30-vuotias Raision Urheiluautoilijat ry järjestää F-rallisarjan kolmannen osakilpailun eli Kaasujalka Rallin Varsinais-Suomen teillä lauantaina 26. toukokuuta

Menoviikko: Paroni ja muut urheilijasuuruudet

Jarno Saarinen on yksi Turkuun haudatuista urheilijasuuruuksista.

Tiistaina 22. toukokuuta tutustutaan kuolleisiin turkulaisiin urheilusuuruuksiin hautausmaan kävelykierroksella. Lähtö pari tuntia kestävälle kävelykierrokselle tapahtuu vanhan hautausmaan portilta Uudenmaantien varrelta kello 17. Matkaa kävelykierrokselle kertyy noin kolme kilometriä.

Täysosuma
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Just sopiva aika kyläilylle.
Just sopiva aika kyläilylle.
Pahus. Ei se ollutkaan kultakala.
Pahus. Ei se ollutkaan kultakala.
Kesä näköjään tulee jo toden teolla.
Kesä näköjään tulee jo toden teolla.
Iskä, siellä oli jäätävä krokotiili!
Iskä, siellä oli jäätävä krokotiili!
Alkaa riittää jo tämä Siperian sormen osoittelu.
Alkaa riittää jo tämä Siperian sormen osoittelu.
Rakkaus ei höyheniin katso.
Rakkaus ei höyheniin katso.