Turkulainen pyöräilyjoukkue nuorten syöpäpotilaiden asialla

Maailmassa rekisteröidään vuosittain noin 300 000 lasten syöpädiagnoosia. Taudista paranemisen ennuste riippuu vahvasti siitä, missä sairaus todetaan. Selviytymisaste on korkean elintason maissa lapsilla jopa yli 80 prosenttia, mutta joissakin maissa vain noin kymmenen prosenttia.

Syöpään sairastuu Suomessa vuoden aikana noin 150 alle 16-vuotiasta lasta ja noin 80 nuorta eli 15–19-vuotiasta. Tehokkailla hoidoilla noin 75–80 prosenttia lapsista ja lähes 90 prosenttia nuorista paranee.

Leukemia ja aivokasvaimet ovat tavallisimmat suomalaislapsilla ja -nuorilla esiintyvät syöpätaudit. Vielä 80-luvulla vain yksi neljästä lapsesta voitiin parantaa. Nykyään, hoitojen kehityksen ansiosta neljä viidestä Suomessa sairastuneesta lapsesta ja nuoresta selviää.

Silti yksi viidestä syöpään sairastuneesta lapsesta kuolee. Jotta sata prosenttia paranisi, kaikkien niiden potilaiden taudinkuvat, jotka eivät parane nykyisillä hoidoilla, pitäisi oppia tuntemaan paremmin. Se onnistuu osallistumalla kansainvälisiin hoidon tutkimusohjelmiin, joiden kautta suomalainen terveydenhuolto pääsee osalliseksi kotimaisia laajemmista aineistoista ja niiden pohjalta laadituista hoitosuosituksista.

Tutkimusohjelmien kautta sairaalat osallistuvat samalla maailmanlaajuiseen asiantuntijatyöhön, joka hyödyttää potilaita myös niissä maissa, joissa hoitotulokset muuten jäisivät heikommiksi. Lasten syöpien hoitojen kehittämisen rahoitukseen on Suomessa keskittynyt Aamu Suomen lasten syöpäsäätiö.

Lääketieteellisen avun lisäksi syöpään sairastuneiden lasten ja nuorten perheet hyötyvät myös heille tarjotusta psykososiaalisesta avusta. Valtakunnallisen Sylva ry:n toimintaa ovat sairastuneille ja toipumassa oleville lapsille ja nuorille sekä heidän sisaruksilleen ja vanhemmilleen suunnattujen vertaistapaamisten ja -leirien lisäksi erilaiset julkaisut, lääkäriluennot, perheasunnot perheille hoitojen ajaksi, tuetut lomat ja terapiatoiminta. Sylvassa tehdään myös edunvalvontatyötä eduskunnassa sekä koulutetaan sairaaloiden hoitohenkilökuntaa ja muita sidosryhmiä, jotta perheitä voitaisiin tukea mahdollisimman laaja-alaisesti.

Lasten vakavat sairaudet ovat saaneet pohjoismaisia urheilullisia hyväntekijöitä liikkeelle jo vuodesta 2002 Team Rynkeby -joukkueissa. Tanskasta alkunsa saanut Team Rynkeby – God Morgon -hyväntekeväisyyspyöräily on poikinut Turkuun oman joukkueen jo toisena vuonna peräkkäin. Yhteispohjoismaisen kampanjan tarkoituksena on kerätä varoja vakavasti sairaiden lasten auttamiseksi.

Varainkeruu kestää vuoden, syksystä syksyyn, ja koostuu erilaisista tapahtumista. Kampanja huipentuu kesä-heinäkuun taitteessa pyöräilyyn Turusta Pariisiin. Pyöräilykilometrejä kertyy noin 1 300, joten joukkue myös harjoittelee runsaasti talven ja kevään aikana. Kaikki 48 pohjoismaista Team Rynkeby -joukkuetta saapuvat samanaikaisesti Pariisiin 7. heinäkuuta.

Joukkueissa on tänä vuonna 1 900 pyöräilijää ja 450 avustajaa 48 joukkueessa. Joukkueet tulevat Suomen lisäksi Tanskasta, Ruotsista, Norjasta, Islannista ja Färsaarilta. Suomessa joukkueita on Turun lisäksi Helsingissä, Espoossa, Tampereella, Jyväskylässä, Oulussa ja Vaasassa.

Vuoden loppuhuipennuksena toimivat syyskuussa järjestettävät kansalliset lahjoitusgaalat, joissa julkistetaan vuoden aikana kertynyt lahjoituspotti. Viime vuonna lahjoitussumma oli yhteensä 8,8 miljoonaa euroa, josta Suomessa kerättiin Sylva ry:lle ja Aamu Säätiölle 566 000 euroa.

Varat lahjoitetaan Suomessa lyhentämättömänä Aamu Suomen lasten syöpäsäätiölle ja Sylva ry:lle.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Yritysten varastojen arvo kasvoi viime vuoden neljännellä neljänneksellä

Tilastokeskuksen mukaan teollisuuden, kaivostoiminnan, sähköntuotannon ja kaupan alan yhteenlasketut varastojen arvot kasvoivat edellisvuodesta 3,0 prosenttia vuoden 2017 neljännellä neljänneksellä. Teollisuudessa varastojen arvo kasvoi 3,8 prosenttia vuoden 2016 neljänteen vuosineljännekseen verrattuna. Kaupan toimialalla varastojen arvo kasvoi 1,8 prosenttia vuodentakaisesta.

Ylijohtaja Kirsi Varhila: Sote-uudistus ei ole uhka alan työllisyydelle

Ylijohtaja Kirsi Varhila.

– Valtaosa sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannuksista on palkkakuluja. Siten sote-uudistuksen tavoite hillitä kustannuskasvua edellyttää säästöjä henkilöstökuluissa. Samaan aikaan sosiaali- ja terveysalan yleinen työtilanne on tulevaisuudessakin hyvä. Uhkakuvien maalailu on perusteetonta, sillä työvoimapula on todennäköisempää kuin massatyöttömyys. On tärkeää, että alalle valmistuu runsaasti uusia ammattilaisia vuosittain ja myös maahanmuuttajat työllistetään, kirjoittaa sosiaali- ja terveysministeriön ylijohtaja Kirsi Varhila blogissaan.

Tuleeko talvipyöräilystä vientituote?

Suomalainen pyöräliikenneosaaminen herättää yhä enemmän kiinnostusta. Kysyntää on, sillä monet suuret kaupungit ovat havahtuneet pyöräilyn edistämisen tärkeyteen. Yli kolme miljardia ihmistä elää alueilla, joilla sataa lunta ainakin joskus.

HKScanin Rakveren teurastamon lakossa olevat työntekijät osoittavat mieltään Turussa keskiviikkona

HKScanin Viron Rakveren lakossa olevia teurastamon työntekijöitä edustava lakkokomitea tulee Suomeen keskiviikkona osoittamaan mieltä HKScanin pääkonttorille Turkuun. Lakkoilijat vaativat, että HKScanin on tunnustettava ammattiyhdistys neuvotteluosapuoleksi, kunnioitettava työntekijöiden järjestäytymisoikeutta ja maksettava työntekijöilleen elämiseen riittävää palkkaa.

Työhön paluu ja työhön osallistuminen parantunut lakimuutoksen jälkeen

Vakiintunut työhön paluu lisääntyi neljä prosenttia ja työhön osallistuminen viisi prosenttia yli 30 päivän sairauspoissaolon jälkeen, kun verrattiin aikaa ennen ja jälkeen vuonna 2012 voimaan tullutta niin sanottua 30 päivän sääntöä. Sääntö velvoittaa työnantajaa ilmoittamaan työterveyshuollolle, kun työntekijä on ollut sairauslomalla 30 päivää. Muutokset työhön paluussa olivat selvempiä naisilla verrattuna miehiin. Työhön osallistuminen parani eniten julkisen sektorin työntekijöillä, sekä alueilla, joilla työttömyysaste oli alhainen.

Anna Lähteenmäki palkittiin Turun raviradan Vuoden Ystävänä

Ruskon kunnassa palkittiin Turun raviradan Vuoden Ystävä Hepsis-Teamin Raviponi ystäväksi -tapahtumassa. Turun raviradan Vuoden 2017 Ystävä on Varsinais-Suomen ravinuorten Anna Lähteenmäki . Hänet palkittiin Suomen Hippoksen Hevoset Kaivarissa -stipendillä ja kunniakirjalla.

Dreamteam ensi-iltaan kaupunginteatterissa

Jutta (Minna Hämäläinen), Hanna (Ulla Reinikainen), Mia (Riitta Salminen) ja Eeva (Ulla Koivuranta) muodostavat Dreamteamin nelikon.

Dreamteam on draamakomedia neljästä naisesta, jotka kokoontuvat yhteen perustaakseen elämänhallintapalveluita tarjoavan yrityksen. Unelmavalmennuksen avulla naiset haluavat tarjota kokonaisvaltaista ja energisoivaa apua suorituskeskeisen elämän stressaamille ihmisille. Mia, Eeva, Hanna ja Jutta ovat kaaoksen kokemusasiantuntijoita, ja varsinainen yrityksen perustaminen jääkin naisten jatkuvan visioimisen ja keskinäisen sparraamisen jalkoihin. Unelmien ammattilaisten täytyy ensin selvittää mitkä heidän omat unelmansa ovat ja miksi ne eivät ole toteutuneet.

Urheilu

Åboraakkeli: Iso mahdollisuus

Tuomas Tammero (60) tekemässä työtään eli raivaamassa keskushyökkääjälle tilaa Vaahteraliigan ottelussa Wasa Royalsia vastaan viime elokuussa.

Vielä viime kaudella amerikkalaisen jalkapallon Vaahteraliigaa Turku Trojansin paidassa pelannut Tuomas Tammero pelaa ensi kaudella amerikkalaista jalkapalloa Euroopan huipulla. Linjahyökkääjänä pääasiassa pelannut Tammero edustaa Saksan pääsarjaan noussutta Potsdam Royalsia.

Sami Rähmönen uskoo yhtenäisen TPS:n olevan yllätysvalmis

Sami Rähmönen iso pala TPS:lle, kun joukkue palaa kolmen vuoden tauon jälkeen Veikkausliigaan.

Vaikka TPS:n jalkapallomiehistön kapteeni Sami Rähmönen on pinnalta tyyni, aistii kokeneesta pelimiestä pientä jännitystä, vaikka eletään vasta helmikuuta. Huhtikuussa Rähmönen palaa TPS:n tavoin Veikkausliigaan kolmen vuoden tauon jälkeen.

Hirvikangas kuusieräiseen norjalaistestiin

Timo-Juhani Hirvikangas.

Vapaaottelijanakin tunnettu Timo-Juhani Hirvikangas ottelee seuraavan kerran nyrkkeilykehässä, kun turkulainen kohtaa 9. maaliskuuta Espoossa norjalaisen Tore Hallandin . Ottelu on molemmille ottelijoille ammattinyrkkeilyuran ensimmäinen kuusieräiseksi kaavailtu ottelu.

Puukkokatsomo: Puuttuva elementti?

HC TPS nappasi Liigan kellarikerroksesta Mikkelin Jukureista mielenkiintoisen vahvistuksen loppukaudeksi. Toista kauttaan Suomessa pelaava Zach Budish on ainakin paperilla varsin mielenkiintoinen hankinta.

Jälkipeli: Ilmoitetaanko otteluiden yleisömäärät oikein?

Kupittaan palloiluhalliin mahtuu, kun koko pääkenttä on käytössä, noin 2 700 katsojaa. Jos hallista on vain kaksi kolmasosaa käytössä, maksimi yleisömäärä on noin 1 700.

Vai, pitäisikö oikeastaan kysyä, kuinka paljon otteluiden yleisömääriä ilmoitetaan yläkanttiin? Yleisömääräksi ilmoitetaan lukema, jonka pitäisi tarkoittaa täyttä hallia, mutta vapaita paikkoja onkin runsaasti.

TPS:n yhteiskausikortti sai lentävän lähdön

TPS jääkiekon ja TPS jalkapallon yhteinen seurakortti on saanut hyvän vastaanoton heti alkuun. TPS jääkiekko ja TPS jalkapallo lanseerasivat keskiviikkona yhteiskausikortin, jota varattiin jo ensimmäisen vuorokauden aikana yli sata.

Täysosuma
En tiedä mikä se oli, mutta Mordorin suuntaan se paineli.
En tiedä mikä se oli, mutta Mordorin suuntaan se paineli.
Ei ole kesäeinehiä!
Ei ole kesäeinehiä!
Nyt äkkiä se selfie ennen kuin mä sulan!
Nyt äkkiä se selfie ennen kuin mä sulan!
Hän on varjoaankin nopeampi.
Hän on varjoaankin nopeampi.
Nyt näitä saa jo esipakastettuina.
Nyt näitä saa jo esipakastettuina.
Ei se talvi nyt sitten vielä tullutkaan.
Ei se talvi nyt sitten vielä tullutkaan.
Miten niin en voi nukkua sun sängyssä?
Miten niin en voi nukkua sun sängyssä?
"Syksyt vietän piilopirtissä metsän rauhassa."
"Syksyt vietän piilopirtissä metsän rauhassa."
Sydämellistä pottua vaan sullekin!
Sydämellistä pottua vaan sullekin!
Et varmana ehdi ottaa kuvaa.
Et varmana ehdi ottaa kuvaa.