Huviveneiden wc-tyhjennyspalveluita kehitetään Saaristomeren ja keskisen Itämeren alueella

EU on myöntänyt rahoitusta huviveneiden wc-jätevesien imutyhjennyspalveluiden kehittämiseen koko keskisen Itämeren alueella. Septipalveluita kehitetään kartoittamalla palveluiden nykytilanne sekä investoimalla uusiin ratkaisuihin ja nykyisten laitteiden korjauksiin.

Turun yliopiston Brahea-keskus koordinoi uutta BATSECO-BOAT-nimistä Central Baltic Interreg -projektia, jonka tavoitteena on parantaa huviveneiden käymäläjätteen vastaanottoverkostoa koko keskisen Itämeren alueella aina Viron rannikolta Suomen, Ruotsin ja Ahvenanmaan saaristoon suosituimmilla veneilyreiteillä. Tavoitteena on löytää käyttäjäystävällisimmät sekä kustannustehokkaimmat ratkaisut käymäläjätteen keräämiseen.

– Vaikka käymäläjätteen päästäminen vesistöihin kiellettiin Suomessa jo vuonna 2005, Turun yliopiston Brahea-keskuksen ja Pidä Saaristo Siistinä ry:n vuonna 2016 toteuttaman tutkimuksen mukaan melkein 50 prosenttia veneilijöistä kuitenkin tyhjensi käymäläjätteensä vähintään satunnaisesti suoraan mereen. Syyksi mainittiin useimmiten tyhjennyspaikkojen puutteellinen määrä tai laitteiden huono käytettävyys, ja näihin haasteisiin uusi EU-projekti pyrkii osaltaan vastaamaan, kertoo Brahea keskuksen projektipäällikkö Veijo Pönni.

Septipalveluiden lisääminen ehkäisee osaltaan Itämeren rehevöitymistä sekä parantaa palvelutasoa saariston satamissa ja tuo näin myös myönteisiä vaikutuksia saaristomatkailuun. Ensimmäisen vuoden aikana BATSECO-BOAT-projekti tuottaa laajan kartoituksen keskisen Itämeren septipalveluiden nykytilanteesta ja kehitystarpeista. Osana kartoitusta määritellään myös suosituimmat veneilyreitit ja paikat, joihin uudet imutyhjennysasemat tulisi sijoittaa.

– Tulosten pohjalta projektissa investoidaan kymmeneen uuteen imutyhjennyslaitteeseen, joista kaksi sijoitetaan Ruotsin Norrtäljeen, kaksi Ahvenanmaalle, kaksi Saaristomerelle sekä neljä Viron rannikkoalueelle, Pönni kertoo.

Kolmevuotista BATSECO-BOAT-projektia koordinoi Turun yliopiston Brahea-keskus ja hankkeen kumppanit ovat Suomessa Pidä Saaristo Siistinä ry, Ruotsissa Ecoloop AB, Campus Roslagen sekä Norrtäljen kunta, Ahvenanmaalla Brändön kunta ja Virossa Hoia Eesti Merd (Keep the Estonian Sea Tidy) sekä Viimsin kunta. Hankkeen rahoittaa EU:n aluekehitysrahaston alla oleva Central Baltic Interreg -rahoitusohjelma, ja sen kokonaisbudjetti on 1,56 miljoonaa euroa.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Ihmisen evoluutio vaikuttaa yhteistyöhön ja konfliktikäyttäytymiseen

Ihmiskunnan menestys perustuu yhteistyökykyymme. Silti halki tunnetun historian ja kulttuurien kirjon olemme käyttäneet yhteistyökykyämme tehokkaimmillaan ryhmien välisiin konflikteihin. Tänäkin päivänä ihmiskunnan suurimmat haasteet liittyvät näihin käyttäytymispiirteisiin: kuinka estää väkivaltaiset konfliktit ja kuinka saavuttaa yhteistyö esimerkiksi ilmastonmuutoksen torjunnassa.

Riski uuteen sairaalajaksoon ja ympärivuorokautiseen hoitoon nousee, jos läheisapua ei ole

Iäkkäiden avun tarve on sairaalasta kotiutuessa suuri. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) selvityksen mukaan vain neljä prosenttia arvioitiin kotiutettaessa omatoimiseksi ja puolet kuului kahteen eniten apua tarvitsevien ryhmään. Kolmannes kotiutetuista ei ollut säännöllisten palvelujen piirissä tarkasteluajanjaksolla eikä ollut saanut edes lyhytaikaista kotihoitoa. Kokonaan koti- ja ympärivuorokautisen hoidon palvelujen ulkopuolella olevia oli selvästi useammin läheisapua saavien ryhmässä.

Liikkumalla pienennät riskiä sairastua syöpään

Riittävän liikunnan, terveellisen ravinnon ja painonhallinnan avulla voidaan ehkäistä vähintään kolmannes yleisimmistä syövistä. Euroopan syöpäviikolla haluamme muistuttaa, että jokainen voi itse vaikuttaa riskiin sairastua syöpään. Syöpäviikkoa vietetään 25.–31. toukokuuta.

Urheilu

Turun roller derby -joukkueen ensimmäinen kotipeli vuosiin Kupittaan palloiluhallissa

Roller derbyä pelataan ensi lauantaina Kupittaan palloiluhallissa.

Turkulainen urheiluseura Dirty River Roller Derby pääsee pelaamaan uudessa Kupittaan palloiluhallissa lauantaina 26. toukokuuta yleisölle avoimen kotipelin ensimmäistä kertaa vuosikausiin. Turkua vastaan asettuu Kouvola ja Helsingin Kallio kohtaa Tampereen joukkueen. Tapahtuma on osa kansallista Suomi Cup -sarjaa ja siellä ratkeavat runkosarjan lopulliset sijoitukset.

Menoviikko: Inter metsästää kotivoittoa

RoPSia vastaan kentälle juoksee vähähiuksisempi Mika Ojala. Cup-voitto vei Inter-ikonilta hiukset.

FC Inter palaa ensimmäistä kertaa kotiyleisön eteen Suomen Cupin voiton jälkeen lauantaina 26. toukokuuta. Tuolloin vastassa on yksi alkukauden positiivisimpia yllätyksiä Rovaniemen Palloseura, joka on ollut sekä pelillisesti että tuloksellisesti alkukauden paras joukkue.

F-rallisarjan kolmas osakilpailu ajetaan Raisiossa

Juhlavuottaan viettävä 30-vuotias Raision Urheiluautoilijat ry järjestää F-rallisarjan kolmannen osakilpailun eli Kaasujalka Rallin Varsinais-Suomen teillä lauantaina 26. toukokuuta

Täysosuma
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Just sopiva aika kyläilylle.
Just sopiva aika kyläilylle.
Pahus. Ei se ollutkaan kultakala.
Pahus. Ei se ollutkaan kultakala.
Kesä näköjään tulee jo toden teolla.
Kesä näköjään tulee jo toden teolla.
Iskä, siellä oli jäätävä krokotiili!
Iskä, siellä oli jäätävä krokotiili!
Alkaa riittää jo tämä Siperian sormen osoittelu.
Alkaa riittää jo tämä Siperian sormen osoittelu.