Tulorekisteri kokoaa tulotiedot yhteen paikkaan

Tulorekisteri otetaan käyttöön 1.1.2019. Palkkatietojen erillisestä vuosi-ilmoittamisesta luovutaan ja työnantajat ilmoittavat palkkatiedot yhteen keskitettyyn tulorekisteriin eri tiedon käyttäjien tarpeita varten. Tasavallan presidentti vahvisti perjantaina lain tulotietojärjestelmästä ja laki tulee voimaan 16. tammikuuta.

Tulorekisteri yksinkertaistaa palkkatietojen ilmoittamisen. Nykyisin työnantajat ilmoittavat tiedot maksamistaan palkoista ja muista ansiotuloista moninkertaisesti eri tahoille eri muodoissa ja aikatauluissa. Jatkossa työnantajat ilmoittavat tiedot vain yhteen kertaan tulorekisteriin, josta ne välittyvät tiedon käyttäjille. Vuosi-ilmoitukset Verohallinnolle, työeläkelaitoksille, Työttömyysvakuutusrahastolle ja työtapaturmavakuuttajille poistuvat.

Palkkatietojen ilmoittaminen on jatkossa myös ajantasaisempaa kuin ennen. Palkat ilmoitetaan tulorekisteriin jokaisen maksutapahtuman jälkeen viiden päivän kuluessa.

Ilmoittaminen on mahdollista automatisoida teknisen rajapinnan avulla. Palkkahallinnon järjestelmään syötetty tieto voidaan siirtää teknistä rajapintaa pitkin tulorekisteriin automaattisesti, joten manuaaliset työvaiheet vähenevät nykyisestä.

Tulorekisteri on osa julkisten palveluiden digitalisointia. Sen keskeisenä tavoitteena on yksinkertaistaa tulotietoihin liittyviä ilmoitusmenettelyjä.

Vuodesta 2019 lähtien kansalaiset näkevät tulorekisterin sähköisestä asiointipalvelusta omat tulotietonsa reaaliaikaisesti yhtenä kokonaisuutena. Tulorekisteri ei luo kansalaisille tai viranomaisille uusia tiedonsaantioikeuksia. Kukin tiedon käyttäjä saa vain ne tiedot, joihin on nykyisinkin oikeutettu.

Tulorekisteri antaa kansalaiselle mahdollisuuden tarkastella itseään koskevia palkka-, etuus-, ja eläketulotietoja ajantasaisesti. Kansalaisen hakiessa itselleen etuutta, tulotiedot ovat etuuden myöntäjän käytössä eikä kansalaisen tarvitse itse toimittaa tulotietojaan hakemuksensa liitteenä. Myös tältä osin uudistus vastaa hallitusohjelman digitalisaatioon liittyviä tavoitteita.

- Tulorekisterin toteutuksesta vastaa Verohallinnon alaisuudessa toimiva Kansallinen tulorekisterihanke. Hanke etenee suunnitellusti. Tulorekisterin rajapintojen testaus alkaa maaliskuussa 2018 yhdessä taloushallinnon järjestelmätoimittajien sekä tiedon käyttäjien kanssa, kertoo hankejohtaja Terhi Holmström.

Tulorekisteriin ilmoitettuja tietoja käyttävät ensimmäisessä vaiheessa vuodesta 2019 alkaen Verohallinto, työeläkelaitokset, Eläketurvakeskus, Kansaneläkelaitos sekä Työttömyysvakuutusrahasto. Vuoden 2020 alusta mukaan tulevat mm. vahinkovakuuttajat, työsuojeluviranomaiset, kunnat ja työttömyyskassat.

Vuodesta 2020 alkaen tulorekisteriin ilmoitetaan myös eläke- ja etuustulotiedot.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Pihabongaukseen odotetaan runsaasti havaintoja

Pihabongaus järjestetään tammikuun  viimeisenä viikonloppuna.

BirdLifen Pihabongaus-tapahtuma järjestetään tammikuun viimeisenä viikonloppuna 27.–28. tammikuuta. Kaikille luonnosta kiinnostuneille tarkoitetussa Suomen suurimmassa luontotapahtumassa tarkkaillaan tunnin ajan lintuja omalla pihalla tai muulla paikalla.

Stockmannin Alko remonttiin kahdeksi kuukaudeksi

Stockmannin Alko remontoidaan huippumyymäläksi. Myymälä on kiinni 22.1.-22.3. ja avataan täysin uudistuneena 23. maaliskuuta. Alkon huippumyymälöitä tulee maahan kaikkiaan 15. Turun myymälä tulee olemaan maakunnissa viides Lahden, Jyväskylän, Oulun ja Tampereen rinnalla. Remontin jälkeen Stockmannin Alkosta löytyy myymäläketjun laajin valikoima. Myymälän oman valikoiman lisäksi verkkokaupan kautta on tarjolla noin 7 500 nimikkeen koko valikoima.

Tieliikennekuolemista 28 itsemurhia viime vuonna

Tilastokeskuksen mukaan viime vuonna tapahtui 4 752 henkilövahinkoon johtanutta tieliikenneonnettomuutta. Onnettomuuksissa kuoli 258 ja loukkaantui 5 911 ihmistä. Loukkaantuneista kahdeksan prosenttia, eli 460 ihmistä, loukkaantui vakavasti. Vuonna 2016 kuolleita oli 12 henkilöä vähemmän ja loukkaantuneita 497 vähemmän kuin vuonna 2015. Menehtyneistä miehiä oli 81 prosenttia ja loukkaantuneista 58 prosenttia.

Saaristomeren Suojelurahasto hakee rahoitettavia hankkeita

Saaristomeren Suojelurahasto rahoittaa Saaristomeren tilan parantamiseen tähtääviä tarkoin kohdennettuja ja tehokkaita hankkeita. Saaristomeren Suojelurahaston avoin rahoitushaku on jatkuva ja siihen voi jättää hakemuksenhakijalle sopivana ajankohtana. Hakuprosessissa Saaristomeren Suojelurahaston hoitokunta käsittelee hankeideat ja hakemukset vähintään kaksi kertaa vuodessa ja tekee esitykset Centrum Balticum -säätiön hallitukselle tuettavista hankkeista.

Markulantie jälleen auki liikenteelle

Liikenne Markulantiellä sujuu jälleen normaalisti. Aamulla Markulantiellä sattui liikenneonnettumuus, jossa Fölin bussi törmäsi henkilöautoon, mutta onnettomuuspaikka on nyt saatu raivattua.

Viemäri- ja vesijohtotyö Kuuvuorenkadulla

Viemäri- ja vesijohtotyö kaventaa ja sulkee ajokaistan Kuuvuorenkatu 7–26:n välisellä alueella 17.1.–29.3. Päivittäinen työaika on kello 7–16. Paikalla liikenteen ohjaajat tarvittaessa, muutoin liikennettä ohjataan liikenneopastein.

Urheilu

Mäkinen tähyää taas ratakuormureiden EM-sarjaan

Mika Mäkinen ajoi edellisen kerran ratakuorma-autojen EM-sarjaa vuonna 2013. Tuolloin hän sijoittui yhteispisteissä kahdeksanneksi.

Auralainen Mika Mäkinen tähtää kaudeksi 2018 ratakuorma-autojen kuninkuusluokkaan eli ratakuorma-autojen EM-sarjaan. Mäkinen nähdään kuluvan vuoden aikana varmuudella osassa EM-sarjan osakilpailuja, mutta koko sarjan kiertäminen on vielä auki.

Jälkipeli: Juuso Wahlsten antoi hyvät elämäneväät pojilleen

Wahlstenin kiekkomiehet on saatu samaan kuvaan. Sami (vas.) ja Jali saapuivat Suomeen ulkomailta juhlistamaan isä-Juuson 80-vuotissynttäreitä. Turun Palloseura järjesti Juhani Wahlstenille ikimuistoiset syntymäpäiväjuhlat Turkuhallissa.

Visionääri, ajattelija, uudistaja, kouluttaja, opettaja, jääkiekkoleijona…lista on pitkä. Viime lauantaina 80 vuotta täyttänyttä kiekkolegenda Juhani Wahlstenia on tituleerattu lukemattomin ilmaisuin. Yksi lause tiivistää turkulaisen kiekkolegendan elämän: Jos jääkiekkoa ei olisi keksitty, " Juuso " olisi sen keksinyt.

Tomas Hradecky tekee paluun kasvattajaseuransa TPS:n riveihin

Tomas Hradecky

TPS saa alkavalle Veikkausliigakaudelle tutun vahvistuksen, kun keskikenttäpelaaja Tomas Hradecky palaa takaisin kasvattajaseuransa riveihin. 25-vuotias Hradecky on solminut TPS:n kanssa kauden 2018 kattavan sopimuksen.

TPS Salibandy Suomen seitsemänneksi suurin, FBC Turku sijalla 17

Salibandyn suosio jatkuu rekisteröityjien pelaajien ja harrastajien määrällä mitattuna. Vuoden 2017 viimeisen päivän (31.12.) lukema on 59 791 henkilöä. Tästä määrästä Salibandyliiton lisenssinhaltijoita on 57 330.

Jälkipeli: Salibandy veti Kupittaan palloiluhallin täyteen

FBC Turun kotiottelu keräsi reilusti yli tuhat katsojaa. Määrä on seurahistorian suurin ja eräs Suomen suurimmista Divarin yleisömääristä.

Turkulainen salibandy todisti yhden päivänä aikana, miksi laji on uuden Kupittaan palloiluhallin suurin käyttäjä. Yhteensä noin 4 000 katsojaa kahteen peliin on saavutus, josta moni olisi kateellinen. Viisaasti koko halli katsomotiloineen oli varattu päivän salibandyotteluille.

Anne Pohjola hurjasteli 17 tehopistettä Naantalissa

Sunnuntain kohtasivat ringeten SM-sarjan sarjajumbo ja kärki. Vaikka VG-62:lla oli kotietu puolellaan, sarjakärki Lapinlahden Luistin -89 Say Cheese oli odotetun murskaava. Loppulukemiksi saatiin 2–19. Voiton myötä sarjajohtonsa jo seitsemän pisteen suuruiseksi kasvattanut Lapinlahti varmisti ensimmäisenä joukkueena pudotuspelipaikan.

Täysosuma
Ei ole kesäeinehiä!
Ei ole kesäeinehiä!
Nyt äkkiä se selfie ennen kuin mä sulan!
Nyt äkkiä se selfie ennen kuin mä sulan!
Hän on varjoaankin nopeampi.
Hän on varjoaankin nopeampi.
Nyt näitä saa jo esipakastettuina.
Nyt näitä saa jo esipakastettuina.
Ei se talvi nyt sitten vielä tullutkaan.
Ei se talvi nyt sitten vielä tullutkaan.
Miten niin en voi nukkua sun sängyssä?
Miten niin en voi nukkua sun sängyssä?
"Syksyt vietän piilopirtissä metsän rauhassa."
"Syksyt vietän piilopirtissä metsän rauhassa."
Sydämellistä pottua vaan sullekin!
Sydämellistä pottua vaan sullekin!
Et varmana ehdi ottaa kuvaa.
Et varmana ehdi ottaa kuvaa.
Mäkipyöräilyn rinnalle on vissiin keksitty jokipyöräily.
Mäkipyöräilyn rinnalle on vissiin keksitty jokipyöräily.