Ikäihmisiä huijataan etenkin netissä

Petostelijat jahtaavat nyt erityisesti yli 65-vuotiaita uhreja. Petostelijat jahtaavat nyt erityisesti yli 65-vuotiaita uhreja. Kuva: Jonny Holmén

– Huijari on nopea ja aktiivinen toimissaan. Sanoisin, että se sana mikä on tärkeä pitää mielessä on harkinta. Jos ihminen – tässä tapauksessa seniori – harkitsee pidemmälle ja sanoo ihan suoraan, että jää miettimään asiaa, niin on paljon suurempi mahdollisuus oivaltaa, että tämä luvattu juttu ei ole totta, sanoo Fingerroosin säätiön toimitusjohtaja Ulla-Maija Nikula.

Kyse on ajankohtaisesta aiheesta. Internetin käytön lisääntyminen ikääntyvän väestön keskuudessa on luonut huijareille uudenlaisen kanavan tehdä silmänkääntötemppujaan.

Erilaiset korjaushuijausyritykset ovat lisääntyneet. Esiinnytään ammattilaisina, pienessä ryhmässä ja ollaan vakuuttavia esiintyjiä. Sopimus esitetään hintavalla pyynnöllä.

– Sopimusta ei ole syytä allekirjoittaa, ennen kuin tietää, mihin on sitoutumassa. Tarvitseeko ylipäätään palvelua tai tuotetta ja onko hinta kohdillaan. Yleensäkään kotimyyntitilanteessa ei ole tarpeen laittaa nimiä mihinkään, jos ei ole ostopäätöstä tehnyt. Senioreilla on mahdollisuus saada asiantuntija-apua kaikissa remontteja koskevissa asioissa Vanhustyön keskusliiton korjausneuvojalta, muistuttaa Nikula.

Harvaan asutuilla alueilla esiintyvät vesilasin pyytäjät olivat jo takavuosikymmeninä ongelma.

– Rivitaloalueilla, jossa on paljon ikääntynyttä väestöä, voidaan tulla ovelle pyytämään vettä tai kaupustelemaan. Ohjeeni on, että ei avata ovea ollenkaan, eikä varsinkaan päästetä sisälle, neuvoo rikoskomisario Jouko Nummela Lounais-Suomen poliisilaitokselta.

– Poliisin tietoon tulleet petokset ja niiden yritykset ovat vuosina 2010–16 tuplaantuneet 20 000:sta 40 000:een. Yli 65-vuotiaiden kohdalla prosentuaalinen kasvu perusmuotoisissa petoksissa ja maksuvälinepetoksissa on kaksisataakertaistunut, tähdentää oikeusministeriön erikoissuunnittelija Markus Alanko.

Tilausansoissa, joita liikkuu internetissä ja puhelinmarkkinoinnissa, yritys harhauttaa kuluttajan maksamaan tuotteesta, jota hän ei tiedosta tilanneensa. Tyypillisesti tilausansassa, tilaaja sitoutuu epähuomiossa pitkään tilaukseen, jossa hän luulee tilanneensa vain yhden tuotteen tai kokeiluerän. Tilauksen todellinen hinta saatetaan piilottaa tai lisätä sopimusehtoihin jälkikäteen suurempi summa.

– Kaikki mikä vaikuttaa maksuttomalta, ei sitä yleensä ole, muistuttaa Nikula.

Kasvava ongelma ovat myös henkilö- ja luottokorttitietojen kalastelu, jonka valepoliisi-ilmiö on nostanut pinnalle.

– Isoin poliisin tietoon tullut rikosvahinko on Oulun seudulta 170 000 euroa, sanoo Alanko.

Senioreille on Fingerroosin säätiön järjestämää ryhmätoimintaa Yliopistonkatu 24 A 7:ssä. Paikassa järjestetään säännöllisesti suomenkielinen ja ruotsinkielinen ryhmä, joissa annetaan tukea ajankohtaisista aiheista, kuten reagoinnista erilaiseen vilpilliseen markkinointiin.

Epäilyttävissä tilanteissa voi myös ottaa yhteyttä poliisiin.

Kurt Hedborg

Äitiyspakkauksen nimi säilyy ennallaan

Kela teki marraskuussa kyselyn 80-vuotiaan äitiyspakkauksen mahdollisesta uudesta nimestä. Lähes 60 prosenttia vastanneista halusi säilyttää nimen äitiyspakkauksena. Tuloksen valossa nimenvaihto ei ole perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikon (kesk.) mukaan ajankohtainen.

Kansantalouden tuotanto kasvoi marraskuussa

Kausitasoitettu tuotanto nousi marraskuussa 0,4 prosenttia edelliskuukaudesta. Työpäiväkorjattu tuotanto oli 3,5 prosenttia ylemmällä tasolla kuin vuotta aiemmin. Lokakuun työpäiväkorjattu tuotanto nousi tarkentuneiden tietojen mukaan 3,2 prosenttia (oli 2,6) edellisvuoden lokakuusta.

Verkko-ostoksia voi tehdä nyt ilman maksutapalisiä

Lennot tai muun verkko-ostoksen voi tehdä ilman niin sanottua luottokorttilisää, sillä tavallisimpien maksutapojen käytöstä ei saa enää periä lisämaksua, muistuttaa Kilpailu- ja kuluttajavirasto. Lisämaksua ei peritä yleisimpien maksukorttien, kuten esimerkiksi Visa ja MasterCard-kortin käytöstä.

Yli 3 000 erosi kirkosta Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymässä

Eri kirkkokuntien edustajat kokoontuivat noin kuukausi sitten Turun tuomiokirkkoon lähettämään joulun sanomaa.

Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän seurakunnista erosi viime vuonna 3 154 henkilöä. Uusia jäseniä seurakuntiin liittyi 776. Näin evankelis-luterilainen kirkko menetti tällä alueella 2 378 jäsentä. Eniten eroavia on alle 40-vuotiaissa.

Pihabongaukseen odotetaan runsaasti havaintoja

Pihabongaus järjestetään tammikuun  viimeisenä viikonloppuna.

BirdLifen Pihabongaus-tapahtuma järjestetään tammikuun viimeisenä viikonloppuna 27.–28. tammikuuta. Kaikille luonnosta kiinnostuneille tarkoitetussa Suomen suurimmassa luontotapahtumassa tarkkaillaan tunnin ajan lintuja omalla pihalla tai muulla paikalla.

Stockmannin Alko remonttiin kahdeksi kuukaudeksi

Stockmannin Alko remontoidaan huippumyymäläksi. Myymälä on kiinni 22.1.-22.3. ja avataan täysin uudistuneena 23. maaliskuuta. Alkon huippumyymälöitä tulee maahan kaikkiaan 15. Turun myymälä tulee olemaan maakunnissa viides Lahden, Jyväskylän, Oulun ja Tampereen rinnalla. Remontin jälkeen Stockmannin Alkosta löytyy myymäläketjun laajin valikoima. Myymälän oman valikoiman lisäksi verkkokaupan kautta on tarjolla noin 7 500 nimikkeen koko valikoima.

Tieliikennekuolemista 28 itsemurhia viime vuonna

Tilastokeskuksen mukaan viime vuonna tapahtui 4 752 henkilövahinkoon johtanutta tieliikenneonnettomuutta. Onnettomuuksissa kuoli 258 ja loukkaantui 5 911 ihmistä. Loukkaantuneista kahdeksan prosenttia, eli 460 ihmistä, loukkaantui vakavasti. Vuonna 2016 kuolleita oli 12 henkilöä vähemmän ja loukkaantuneita 497 vähemmän kuin vuonna 2015. Menehtyneistä miehiä oli 81 prosenttia ja loukkaantuneista 58 prosenttia.

Urheilu

Mäkinen tähyää taas ratakuormureiden EM-sarjaan

Mika Mäkinen ajoi edellisen kerran ratakuorma-autojen EM-sarjaa vuonna 2013. Tuolloin hän sijoittui yhteispisteissä kahdeksanneksi.

Auralainen Mika Mäkinen tähtää kaudeksi 2018 ratakuorma-autojen kuninkuusluokkaan eli ratakuorma-autojen EM-sarjaan. Mäkinen nähdään kuluvan vuoden aikana varmuudella osassa EM-sarjan osakilpailuja, mutta koko sarjan kiertäminen on vielä auki.

Jälkipeli: Juuso Wahlsten antoi hyvät elämäneväät pojilleen

Wahlstenin kiekkomiehet on saatu samaan kuvaan. Sami (vas.) ja Jali saapuivat Suomeen ulkomailta juhlistamaan isä-Juuson 80-vuotissynttäreitä. Turun Palloseura järjesti Juhani Wahlstenille ikimuistoiset syntymäpäiväjuhlat Turkuhallissa.

Visionääri, ajattelija, uudistaja, kouluttaja, opettaja, jääkiekkoleijona…lista on pitkä. Viime lauantaina 80 vuotta täyttänyttä kiekkolegenda Juhani Wahlstenia on tituleerattu lukemattomin ilmaisuin. Yksi lause tiivistää turkulaisen kiekkolegendan elämän: Jos jääkiekkoa ei olisi keksitty, " Juuso " olisi sen keksinyt.

Tomas Hradecky tekee paluun kasvattajaseuransa TPS:n riveihin

Tomas Hradecky

TPS saa alkavalle Veikkausliigakaudelle tutun vahvistuksen, kun keskikenttäpelaaja Tomas Hradecky palaa takaisin kasvattajaseuransa riveihin. 25-vuotias Hradecky on solminut TPS:n kanssa kauden 2018 kattavan sopimuksen.

TPS Salibandy Suomen seitsemänneksi suurin, FBC Turku sijalla 17

Salibandyn suosio jatkuu rekisteröityjien pelaajien ja harrastajien määrällä mitattuna. Vuoden 2017 viimeisen päivän (31.12.) lukema on 59 791 henkilöä. Tästä määrästä Salibandyliiton lisenssinhaltijoita on 57 330.

Jälkipeli: Salibandy veti Kupittaan palloiluhallin täyteen

FBC Turun kotiottelu keräsi reilusti yli tuhat katsojaa. Määrä on seurahistorian suurin ja eräs Suomen suurimmista Divarin yleisömääristä.

Turkulainen salibandy todisti yhden päivänä aikana, miksi laji on uuden Kupittaan palloiluhallin suurin käyttäjä. Yhteensä noin 4 000 katsojaa kahteen peliin on saavutus, josta moni olisi kateellinen. Viisaasti koko halli katsomotiloineen oli varattu päivän salibandyotteluille.

Anne Pohjola hurjasteli 17 tehopistettä Naantalissa

Sunnuntain kohtasivat ringeten SM-sarjan sarjajumbo ja kärki. Vaikka VG-62:lla oli kotietu puolellaan, sarjakärki Lapinlahden Luistin -89 Say Cheese oli odotetun murskaava. Loppulukemiksi saatiin 2–19. Voiton myötä sarjajohtonsa jo seitsemän pisteen suuruiseksi kasvattanut Lapinlahti varmisti ensimmäisenä joukkueena pudotuspelipaikan.

Täysosuma
Ei ole kesäeinehiä!
Ei ole kesäeinehiä!
Nyt äkkiä se selfie ennen kuin mä sulan!
Nyt äkkiä se selfie ennen kuin mä sulan!
Hän on varjoaankin nopeampi.
Hän on varjoaankin nopeampi.
Nyt näitä saa jo esipakastettuina.
Nyt näitä saa jo esipakastettuina.
Ei se talvi nyt sitten vielä tullutkaan.
Ei se talvi nyt sitten vielä tullutkaan.
Miten niin en voi nukkua sun sängyssä?
Miten niin en voi nukkua sun sängyssä?
"Syksyt vietän piilopirtissä metsän rauhassa."
"Syksyt vietän piilopirtissä metsän rauhassa."
Sydämellistä pottua vaan sullekin!
Sydämellistä pottua vaan sullekin!
Et varmana ehdi ottaa kuvaa.
Et varmana ehdi ottaa kuvaa.
Mäkipyöräilyn rinnalle on vissiin keksitty jokipyöräily.
Mäkipyöräilyn rinnalle on vissiin keksitty jokipyöräily.