Lindström tutustuu Varsinais-Suomen positiivisen rakennemuutoksen toimiin

Työministeri Jari Lindström (sin.) vierailee Turussa, Uudessakaupungissa ja Laitilassa 15. tammikuuta. Matkan teemana on Varsinais-Suomen positiivinen rakennemuutos ja toimet sen ratkaisemiseen.

Varsinais- ja Lounais-Suomessa elinkeinoelämän kasvu ja työllisyysnäkymät ovat poikkeuksellisen hyvät, jonka myötä sinne on syntynyt positiivisen rakennemuutoksen tilanne. Tuotannon kasvu ja sen vaatima työvoiman lisätarve ovat niin suuria, että alueella tarvitaan erillistoimia.

Lindström tutustuu Valmet Automotiven Uudenkaupungin tehtaaseen ja Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan tiloihin ja ratkaisuihin. Hän tapaa myös kunkin kaupungin sekä Varsinais-Suomen ELY-keskuksen ja TE-toimiston johtoa.

Entinen pääministeri Esko Aho esitti viime syksynä työ- ja elinkeinoministeriölle tehdyssä selvityksessään ratkaisuksi niin sanottua siltasopimusta valtiovallan ja Varsinais-Suomen sekä Satakunnan kesken. Keskeistä Ahon mukaan on huolellisesti mietitty ja selkeä konsepti, joka perustuu eri toimijoiden saumattomaan yhteistyöhön sekä yksilöllisten valintojen helppouteen. Toimenpiteitä toteutetaan valtion ja kuntien kehysten ja talousarvioiden puitteissa.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Tulipalo kerrostalossa Lausteella

Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen mukaan kerrostalokaksiossa syttyi tulipalo Raatimiehenpolulla Lausteella maanantaina puolen päivän jälkeen.

Åbo Akademi viettää promootiota juhlavin menoin

Peter Vesterbacka.

Åbo Akademissa tohtoriksi väitellyitä vihitään juhlavin menoin tohtoreiksi Turun konserttitalossa perjantaina 25. toukokuuta. Kaikkiaan promovoidaan neljä riemutohtoria, 13 kunniatohtoria ja 91 tohtoriksi väitellyttä henkilöä. Promootio alkaa kello 12 Turun konserttitalon konserttisalissa.

Työryhmä uudistamaan urheilijaeläkejärjestelmää

Urheiluministeri Sampo Terho (sin.) on asettanut työryhmän uudistamaan urheilijaeläkejärjestelmää. Työryhmän selvittää uudistamisvaihtoehtoja ylimääräisistä urheilijaeläkkeistä annettuun lakiin. Työryhmän määräaika päättyy 31. elokuuta.

Ilmarisen suhdanneindeksi: Satama-alalla kovaa kasvua

Työntekijämäärät Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä kasvoivat maaliskuussa 5,5 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Satama-alalla kasvua oli 8,6 prosenttia, mikä on kovin luku kymmeneen vuoteen.

Samuel Eriksson voittoon Steinway-pianofestivaalilla

Samuel Eriksson.

Turun konservatoriossa opiskeleva Samuel Eriksson voitti lauantaina Helsingissä järjestetyn Steinway-pianokilpailun vanhimpien eli 15–17-vuotiaiden sarjan. Osallistujia kilpailun kolmessa sarjassa oli 41.

Rattijuoppo poimittiin Nauvon lossijonosta

Poliisi tavoitti lauantaina kello 18 miehen, jonka epäillään kuljettaneen henkilöautoa alkoholin vaikutuksen alaisena. Vuonna 1985 syntynyt mieskuljettaja tavoitettiin autostaan Nauvon puolella olevasta lossijonosta.

Rattijuoppo suistui tieltä Paraisilla, puhalsi 1,69 promillea

Poliisi tavoitti lauantaina kello 2.55 Paraisilla Levontiellä vuonna 1999 syntyneen naisen, joka oli suistunut tieltä henkilöautollaan. Hän puhalsi alkometriin lukemat 1,69 promillea. Lukema ylittää törkeän rattijuopumuksen rajan.

Urheilu

Menoviikko: Inter metsästää kotivoittoa

RoPSia vastaan kentälle juoksee vähähiuksisempi Mika Ojala. Cup-voitto vei Inter-ikonilta hiukset.

FC Inter palaa ensimmäistä kertaa kotiyleisön eteen Suomen Cupin voiton jälkeen lauantaina 26. toukokuuta. Tuolloin vastassa on yksi alkukauden positiivisimpia yllätyksiä Rovaniemen Palloseura, joka on ollut sekä pelillisesti että tuloksellisesti alkukauden paras joukkue.

F-rallisarjan kolmas osakilpailu ajetaan Raisiossa

Juhlavuottaan viettävä 30-vuotias Raision Urheiluautoilijat ry järjestää F-rallisarjan kolmannen osakilpailun eli Kaasujalka Rallin Varsinais-Suomen teillä lauantaina 26. toukokuuta

Menoviikko: Paroni ja muut urheilijasuuruudet

Jarno Saarinen on yksi Turkuun haudatuista urheilijasuuruuksista.

Tiistaina 22. toukokuuta tutustutaan kuolleisiin turkulaisiin urheilusuuruuksiin hautausmaan kävelykierroksella. Lähtö pari tuntia kestävälle kävelykierrokselle tapahtuu vanhan hautausmaan portilta Uudenmaantien varrelta kello 17. Matkaa kävelykierrokselle kertyy noin kolme kilometriä.

Täysosuma
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Just sopiva aika kyläilylle.
Just sopiva aika kyläilylle.
Pahus. Ei se ollutkaan kultakala.
Pahus. Ei se ollutkaan kultakala.
Kesä näköjään tulee jo toden teolla.
Kesä näköjään tulee jo toden teolla.
Iskä, siellä oli jäätävä krokotiili!
Iskä, siellä oli jäätävä krokotiili!
Alkaa riittää jo tämä Siperian sormen osoittelu.
Alkaa riittää jo tämä Siperian sormen osoittelu.
Rakkaus ei höyheniin katso.
Rakkaus ei höyheniin katso.