Turussa tehdyissä betonirakenteiden lujuusselvityksissä ei löytynyt uusia ongelmakohteita

Turussa on testattu pistokoeluonteisesti paikallavalettujen betonirakenteiden lujuutta kaikkiaan lähes kolmellakymmenellä talonrakennustyömaalla. Juuri valmistuneet testaustulokset eivät paljastaneet yhtään uutta lujuuskatokohdetta.

Talonrakennusteollisuus ry ryhtyi viime vuodenvaihteessa selvittämään suurimpien talonrakennusurakoitsijoiden kanssa betonirakenteiden lujuutta rakenteilla olevissa kohteissa Turun alueella. Selvityksen tulosten saaminen kesti tavanomaista pitempään testauslaboratorioiden ruuhkautumisen vuoksi, ja viimeiset analyysit valmistuivat marraskuussa.

Testauksiin päädyttiin Turun rakennuslautakunnan suosituksesta, koska syksyllä 2016 oli ilmennyt vakavia betonin lujuusalitusepäilyjä kahdella suurella turkulaisella rakennustyömaalla, Tyksin T3-sairaalalaajennuksen perustuksissa ja Harppuunakorttelin parkkihallissa. Tyksin työmaalla jouduttiin purkamaan ja valamaan uudelleen paikallavalettuja perustusrakenteita sekä lisäksi vahvistamaan elementtitehtaalla valmistettuja betonielementtirakenteita.

Testattavat betonirakenteet valittiin siten, että ne edustavat erilaisia rakenneosia, kuten anturoita, pilareita, palkkeja, laattoja ja seiniä. Mukaan otettiin jo ennakolta riskialttiiksi tiedettyjä säärasitettuja rakenteita sekä myös normaaleja betonirakenteita.

Ulkopuolinen taho testasi pistokoeluonteisesti valittujen rakenneosien poranäytteitä ja koekuutioita käytössä olevien normien ja standardien mukaisesti. Lisäksi kunkin rakennuskohteen päärakennesuunnittelija on varmentanut tehdyt selvitykset.

Testauksiin osallistuivat kaikki valtakunnalliset rakennusurakoitsijat, joilla on toimintaa Varsinais-Suomen alueella. Mukaan lähteneitä yrityksiä oli kaikkiaan kymmenen. Selvityksessä oli mukana kaikkiaan kolmen eri betonitoimittajan betonia.

Selvityksessä testattiin näytteitä 28 kohteesta, joista 25 läpäisi tarkastuksen ilman lisäselvityksiä. Kolme kohteista päätyi tarkempaan analyysiin. Näihin kolmeen kohteeseen betonia oli toimittanut kaksi eri betonitoimittajaa ja kaikki tutkitut betonit olivat säänkestävää erikoisbetonia.

Kolmesta kohteesta otettuja lisänäytteitä tutkittiin vielä tarkemmin kuin aiemmin. Kohteiden päärakennesuunnittelija suoritti tarkennettuja lujuusopillisia tarkasteluja kyseisistä rakenteista. Myös ulkopuolisen asiantuntijan lausunto pyydettiin tehdyistä tutkimuksista ja lujuustarkasteluista. Kahdessa kohteessa sekä lujuuden että suunnitellun käyttöiän voitiin todeta olevan täysin riittävät. Yhdessä kohteessa elementtitehtaalla valmistettuja betonielementtirakenteita jouduttiin vahvistamaan. Kohteen lujuusalitusepäily oli tiedossa jo viime syksynä ja se sijaitsee jo aiemmin mainitulla sairaalatyömaalla.

Jotta betonirakenteiden ilmamäärät ja lujuudet saadaan hallintaan, Betoniteollisuus ry, Liikennevirasto, SBK-säätiö ja alan yritykset käynnistivät Aalto-yliopistossa Robust Air -tutkimushankkeen. Syyskuussa valmistunut ja julkistettu tutkimus osoitti, että voimakkaasti notkistettujen pakkas- ja suolarasitusta kestävien erikoisbetonien lisäaineet ovat yksi merkittävä tekijä lujuuspuutteiden synnyssä. Rakennusteollisuus RT ry kutsui diplomi-insinööri Tapani Mäkikyrön selvittämään laajasti betonirakentamisen ongelmia ja niiden aiheuttajia. Hänen loppuraporttinsa ja suosituksensa julkistetaan myös 14. marraskuuta.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Uutiset

Selvitysmies löysi kehitettävää vaativien betonirakenteiden koko toteutusketjusta

Betonirakentamisessa on tunnistettu parannettavaa prosessin kaikissa päävaiheissa: tilaajan toiminnassa, betonin valmistuksessa sekä työmaan työnsuunnittelussa ja betonoinnissa. Normaalirakenteissa laatu on pääosin hallinnassa, mutta vakavia poikkeamia on päässyt syntymään ainakin muutamissa vaativissa kohteissa, joissa on käytetty erikoisbetonia. Näin summaa selvitysmies Tapani Mäkikyrö , joka on viime vuonna ilmenneiden lujuuskatotapausten johdosta kartoittanut kattavasti betonirakentamisen ongelmia ja niiden aiheuttajia.
Uutiset

Asunnon omistajat ja asunto-osakeyhtiöt korjasivat 6,6 miljardilla eurolla viime vuonna

Tilastokeskuksen mukaan asunnon omistajat ja asunto-osakeyhtiöt korjasivat asuntojaan ja asuinrakennuksiaan 6,6 miljardilla eurolla vuonna 2016. Yhteenlasketut korjauskustannukset kasvoivat 5,7 prosenttia vuoden 2015 tasosta ja ne ovat kasvaneet 15,2 prosenttia vuodesta 2013. Omakoti- ja paritaloja korjattiin 3,4 miljardilla eurolla. Kerrostalojen korjaamiseen kului 2,6 miljardia euroa ja rivitalojen korjaamiseen 700 miljoonaa euroa.

Pimeisiin pyöriin jaetaan valoja Turussa

Turun polkupyöräilijät ry ja kuntapäättäjät jakavat pyöränvaloja valottomiin pyöriin Valaistu!-tempauksessa tänään torstaina 17–19 Turun Tuomiokirkkotorilla. Yhdistys juhlistaa alkanutta pyöräilytalvea liikenneturvallisuusaiheella ja kiinnittää pyöränvaloja ohi ajaviin valottomiin pyöriin. Tapahtumaan on kutsuttu Turpon kuntavaaliteesit allekirjoittaneita kuntapäättäjiä ja muita luottamushenkilöitä. Paikalla myös Turun kaupungin edustaja.

Mentorointiprojekti mittava menestys

Kansainvälinen Central Baltic Startup Springboard -yhteishanke ylitti kahden vuoden aikana tavoitteensa. Vuoden 2015 lopulla alkanutta hanketta toteutettiin samaan aikaan Turussa, Tallinnassa ja Riiassa. Turussa hankkeen yhteistyöparina toimivat Turun yliopisto ja Turku Science Park Oy.

Keskustan Turun kunnallisjärjestön puheenjohtajana jatkaa Jenna Ekman

Keskustan Turun kunnallisjärjestö kokoontui syyskokoukseen maanantai-iltana valitsemaan uudet luottamushenkilöt tulevalle kaudelle sekä puimaan ajankohtaisia poliittisia kysymyksiä. Kokousväkeä puhuttivat erityisesti Turun ensi vuoden talousarvio sekä tammikuun presidentinvaalit.

Itsenäisyyspäivänä kunniavartio Turun sankarihaudoilla

Suomen sadantena itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta halutaan muistaa ja kunnioittaa erityisesti heitä, jotka vaikeina aikoina turvasivat maamme itsenäisyyden. Suomen hautausmaille muodostetaan itsenäisyyspäivänä kunniavartioita, Turussa kunniavartio seisoo Turun hautausmaan sankarihaudoilla.

Hannu Kuru Turun Palloseuraan, TPS solmi useita jatkosopimuksia

Hannu Kuru pelaa loppukauden TPS-paidassa.

Viime kaudet Tutossa pelannut TPS-kasvatti Hannu Kuru siirtyy loppukaudeksi Turun Palloseuraan. 24-vuotiaan hyökkääjän sopimus TPS:n kanssa kattaa myös ensi kauden. TPS on solminut jatkosopimukset Elias Karvosen , Teemu Väyrysen , Jani Forsströmin ja Lucas Ekeståhl-Jonssonin kanssa.

Kaupunki
Kaupunki

Pimeisiin pyöriin jaetaan valoja Turussa

Turun polkupyöräilijät ry ja kuntapäättäjät jakavat pyöränvaloja valottomiin pyöriin Valaistu!-tempauksessa tänään torstaina 17–19 Turun Tuomiokirkkotorilla. Yhdistys juhlistaa alkanutta pyöräilytalvea liikenneturvallisuusaiheella ja kiinnittää pyöränvaloja ohi ajaviin valottomiin pyöriin. Tapahtumaan on kutsuttu Turpon kuntavaaliteesit allekirjoittaneita kuntapäättäjiä ja muita luottamushenkilöitä. Paikalla myös Turun kaupungin edustaja.
Urheilu

Hannu Kuru Turun Palloseuraan, TPS solmi useita jatkosopimuksia

Hannu Kuru pelaa loppukauden TPS-paidassa.

Viime kaudet Tutossa pelannut TPS-kasvatti Hannu Kuru siirtyy loppukaudeksi Turun Palloseuraan. 24-vuotiaan hyökkääjän sopimus TPS:n kanssa kattaa myös ensi kauden. TPS on solminut jatkosopimukset Elias Karvosen , Teemu Väyrysen , Jani Forsströmin ja Lucas Ekeståhl-Jonssonin kanssa.

Jälkipeli: Hirvensalossa toivotaan aikaista talvea

Tämä olisi unelma. Hirvensalon hiihtokeskuksessa toivotaan lumista talvea. Talousmurheista huolimatta tämä kausi on turvattu, mutta tulevaisuus askarruttaa Turun Slalomseuran jäseniä.

Eipä käy kateeksi. Turun Slalomseuran puheenjohtaja Jari Lehtisen puhelin soi lähes taukomatta. Hirvensalon hiihtokeskuksen toiminnasta vastaavan urheiluseuran puuhaihmiset ovat saaneet kääriä hihansa. On pakko painaa pitkää päivää, jotta hiihtokeskuksen rinteet voitaisiin avata myös tänä talvena.

Vuoden 2020 Kalevan kisat järjestetään Turussa kolmen seuran yhteistyönä

Kalevan kisat oteltiin Turussa viimeksi vuonna 2011. Kuvassa Salon Vilppaan korkeushyppääjä Miia Kurppa.

Turun Urheiluliitto, Turun Toverit, Turun Weikot Yleisurheilu ja Paavo Nurmi Gamesia järjestävä PN Turku Oy ovat allekirjoittaneet yhteistyösopimuksen vuoden 2020 Kalevan kisojen järjestämisestä Turussa 13. – 16.8.2020. Samalla Paavo Nurmi Festival -tapahtumia vuodesta 2013 asti toteuttaneen seurayhtymän yhteistyö tiivistyy entisestään.

Täysosuma
Nyt näitä saa jo esipakastettuina.
Nyt näitä saa jo esipakastettuina.
Ei se talvi nyt sitten vielä tullutkaan.
Ei se talvi nyt sitten vielä tullutkaan.
Miten niin en voi nukkua sun sängyssä?
Miten niin en voi nukkua sun sängyssä?
"Syksyt vietän piilopirtissä metsän rauhassa."
"Syksyt vietän piilopirtissä metsän rauhassa."
Sydämellistä pottua vaan sullekin!
Sydämellistä pottua vaan sullekin!
Et varmana ehdi ottaa kuvaa.
Et varmana ehdi ottaa kuvaa.
Mäkipyöräilyn rinnalle on vissiin keksitty jokipyöräily.
Mäkipyöräilyn rinnalle on vissiin keksitty jokipyöräily.
Nyt meni painiksi!
Nyt meni painiksi!
Mistäköhän tänään katsois Avaraa luontoa?
Mistäköhän tänään katsois Avaraa luontoa?
Hjälp!
Hjälp!