Työmarkkinatukea ja peruspäivärahaa maksetaan ennätysmäärälle työttömiä

Ansiopäivärahan menot ja korvattujen päivien määrä kääntyivät laskuun vuonna 2016. Työttömyyden perusturvan saaminen yleistyi edelleen.

Työttömyyskassat ja Kela maksoivat työttömyysturvaetuuksia vuonna 2016 yhteensä 4 974 miljoonaa euroa. Työttömyyskassojen maksaman ansioturvan osuus menoista oli 2 805 miljoonaa euroa, eli laskua edelliseen vuoteen oli kuusi prosenttia.

Kelan maksaman perusturvan osuus 2 169 miljoonaa euroa, mikä oli neljä prosenttia enemmän kuin vuonna 2015.

Työttömyyskassat ja Kela maksoivat vuonna 2016 työttömyysturvaetuuksia 105 miljoonaa päivältä, mikä on prosentin enemmän kuin edellisenä vuonna. Kelan maksamien perusturvaetuuksien osuus korvauspäivistä oli 59 prosenttia, kun se vuonna 2009 oli 49 prosenttia. Yhä useampi työtön on siis perusturvan varassa.

Vuoden 2016 lopussa Kela maksoi työttömyysetuuksia 242 800 henkilölle, mikä on enemmän kuin koskaan ennen.

Ansioturvan ja perusturvan saajien ikäprofiili on hyvin erilainen. Vuonna 2016 ansioturvan päivistä 22 prosenttia maksettiin 60 vuotta täyttäneille, kun perusturvaetuuksien päivistä vastaava osuus oli kuusi prosenttia. Alle 25-vuotiaille maksettujen korvauspäivien osuus oli kolme prosenttia ansioturvaetuuksissa ja 14 prosenttia Kelan maksamissa etuuksissa.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Freesi liveklubi Liedossa

Juuso Vuorinen (vas.).

Nelihenkinen poprock-bändi Freesi isännöi tammikuusta lähtien Freesi & Frendit -liveklubia Liedon Old Smugglerissa. Noin kerran kuussa järjestettävien soittoiltojen tarkoituksena on jakaa musiikin ilosanomaa vaihtuvien musiikkivieraiden kanssa.

Aleksi Ojala Urjalan Urheilijoihin

Aleksi Ojala.

Kilpakävelijä Aleksi Ojala vaihtaa Turun Weikkojen edustusasun ensi kaudeksi Urjalan Urheilijoiden paitaan. Ojalalle kyseessä on paluu juurille, sillä hän on aloittanut Urjalassa. Ojala on viime vuosina noussut Suomen kärkikävelijöiden kaartiin.

Jytyn jäsenkysely: Yli kolmannes kokenut seksuaalista häirintää työpaikallaan

Jytyn jäsenkyselyn mukaan 38 prosenttia vastaajista on kokenut työpaikallaan seksuaalista tai sukupuoleen perustuvaa häirintää, josta viimeisen vuoden aikana kahdeksan prosenttia. Marraskuussa toteutettuun kyselyyn vastasi Jytyn naisvaltaisesta ja pääosin kunta-alalla työskentelevästä jäsenistöstä 2 449.

Käsiase laukesi ravintola Venuksessa

Asiakkaan hallussa ollut käsiase laukesi lauantaina aamuyöstä Turussa ravintola Venuksessa, kertoo Lounais-Suomen poliisi Twitter-tilillään.

Kaupunki
Urheilu

Aleksi Ojala Urjalan Urheilijoihin

Aleksi Ojala.

Kilpakävelijä Aleksi Ojala vaihtaa Turun Weikkojen edustusasun ensi kaudeksi Urjalan Urheilijoiden paitaan. Ojalalle kyseessä on paluu juurille, sillä hän on aloittanut Urjalassa. Ojala on viime vuosina noussut Suomen kärkikävelijöiden kaartiin.

Åboraakkeli: Sääntömuutosten mies

HC TPS:n viimeisimmässä mestarijoukkueessa torjunut David Leggio on Palloseurasta lähtönsä jälkeen ehtinyt olla torjuntojensa lisäksi otsikoissa myös erikoisempien torjuntatekniikoiden ansiosta.

Selviääkö TPS ylempään loppusarjaan?

Jääkiekon nuorten SM-liigan alkusarja päättyy tulevana viikonloppuna. Tällä hetkellä TPS on menossa viimeisenä kymmenen joukkueen loppusarjaan, mutta joukkue on pelannut jo kaikki alkusarjan ottelunsa. Sijalla 11 olevalla Lukolla on kaksi peliä vielä jäljellä. Joukkueiden välistä eroa on piste. Torstaina Lukko kohtaa Tampereella Tapparan ja Lauantaina Kupittaalla Tuton, joka on sarjataulukossa sijalla 15.

Puukkokatsomo: Sääntöjä tarkistamaan?

Jonne Virtanen.

Perjantaina 8. joulukuuta HPK-TPS-ottelussa Jonne Virtanen ja HPK:n Miro Karjalainen tiputtivat hanskat suoraan aloituksen jälkeen ja myllyttelivät perjantai-illan ratoksi runsaan minuutin. Tämän jälkeen kiitokset ja molemmat suihkun puolelle.

Täysosuma
Nyt äkkiä se selfie ennen kuin mä sulan!
Nyt äkkiä se selfie ennen kuin mä sulan!
Hän on varjoaankin nopeampi.
Hän on varjoaankin nopeampi.
Nyt näitä saa jo esipakastettuina.
Nyt näitä saa jo esipakastettuina.
Ei se talvi nyt sitten vielä tullutkaan.
Ei se talvi nyt sitten vielä tullutkaan.
Miten niin en voi nukkua sun sängyssä?
Miten niin en voi nukkua sun sängyssä?
"Syksyt vietän piilopirtissä metsän rauhassa."
"Syksyt vietän piilopirtissä metsän rauhassa."
Sydämellistä pottua vaan sullekin!
Sydämellistä pottua vaan sullekin!
Et varmana ehdi ottaa kuvaa.
Et varmana ehdi ottaa kuvaa.
Mäkipyöräilyn rinnalle on vissiin keksitty jokipyöräily.
Mäkipyöräilyn rinnalle on vissiin keksitty jokipyöräily.
Nyt meni painiksi!
Nyt meni painiksi!