Turun moottoritie toistaiseksi auki Kirkkojärven kohdalla, tulva jatkuu

Turun moottoritiellä molempiin ajosuuntiin on yksi ajokaista suljettu tulvan vuoksi Kirkkojärven työmaan kohdalla.

Aamun liikenne sujui Turun moottoritiellä hyvin kaistojen sulkemisesta huolimatta. Monet autoilijat olivat lähteneet liikkeelle normaalia aiemmin sekä valinneet reitiksi Kehä III:n ja Länsiväylän. Liikenne jakautui näin tasaisemmin pidemmälle ajalle ja useammalle väylälle.

Toistaiseksi Turun moottoritie Kirkkojärven kohdalla on saatu pidettyä auki. Tulvavesi jatkaa kuitenkin nousuaan edelleen. Tielle saatiin yön aikana rakennetuksi suojavalli molempiin ajosuuntiin ja suojavallin vahvistamista jatketaan päivän aikana. Vesipumpuilla on toistaiseksi saatu pidettyä vesi suojavallien ulkopuolella.

Myös Vihdintiellä Askiston kohdalla vesi on noussut tielle. Paikalla on alennettu nopeusrajoitus, mutta tie pystytään pitämään liikenteellä. Etelä-Suomessa on myös muita yksittäisiä tulvakohtia alemmalla tieverkolla, joissa vesi on noussut tai uhkaa nousta tielle.

Liikennevirasto tiedottaa tilanteen kehittymisestä ennen iltapäivän ruuhkahuippua.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Eurojackpotin 41,6 miljoonan euron potti Suomeen

Eurojackpotin noin 41,6 miljoonan euron potti päätyi perjantai-illan arvonnassa Suomeen (kierros 42/2017). Voitto on Suomen kolmastoista Eurojackpotin päävoitto.

Pänän komea Inter-ura päätökseen juhlivan kotiyleisön edessä

Henri Lehtonen on pelannut viimeisen pelinsä Kupittaalla Interin paidassa.

Ura on poikkeuksellinen, eikä sellaisia ehkä enää nähdä. Henri "Pänä" Lehtonen , 37, edusti sinimustia eli Interiä kaudesta 1998 ja pelasi ensimmäinen liigaottelunsa lokakuussa 2000, 17 vuotta sitten. Pänä ehti olla kymmenen kautta joukkueen kapteeni ja voittaa muun muassa Suomen mestaruuden vuonna 2008.

Ryhdin Heino MM-jahtiin

Saksan Kölnissä tänä viikonloppuna käytäviin kehitysvammaisten judon MM-kilpailuihin lähti kuuden hengen vahvuinen joukkue. Mukana joukkueessa on Raision Ryhdin Matti Heino , joka on menestynyt muun muassa sovelletun judon kansainvälisissä kisoissa.

Kuvataiteilijat voivat hakea Henry Lönnforsin ateljeestipendiaattia

Turun Taideyhdistyksen pitkäaikaisen rahastonhoitajan Henry Lönnforsin (1939–2004) testamentin mukaisesti Turun Taideyhdistys perusti Lönnforsin nimeä kantavan ateljeen vuonna 2004. Puolalanpuiston kupeessa sijaitsevan Albatross-talon ullakkoateljeeseen valitaan hakemusten perusteella kuvataiteilija, joka saa työskentelytilan käyttöönsä seuraavaksi kolmeksi vuodeksi.

Ruovikosta ruokapöytään -seminaari kokoaa ratkaisuja jokaisen arkeen

Turussa järjestetään marraskuun ensimmäisenä päivänä poikkileikkaava ja yhteistyöhön panostava seminaari, missä pureudutaan tehokkaan kierrätyksen käytäntöön. Seminaari on osa Suomi 100-juhlavuoden ohjelmaa. Maksuton seminaari järjestetään keskiviikkona 1. marraskuuta Turussa valtion virastotalossa.

Silakkamarkkinoilla kahdessa päivässä yli 50 000 vierailijaa

Syysloma ja pitkästä aikaa poutainen keli on saanut turkulaiset ja muutkin lähiseudun ihmiset joukoittain liikkeelle jokirannan syysmarkkinoille. Turun 39. Silakkamarkkinoilla vieraili toisen päivän aikana perjantaina noin 26 000 henkilöä.

Metsäkeskus: Syysistutukset eivät ole lisääntyneet

Metsäpuiden syysistutuskausi päättyi syyskuun lopulla. Vastoin odotuksia ja taimituottajien toiveita syysistutukset eivät ole lisääntyneet viime vuosina. Metsänviljelyssä kannattaisi käyttää monipuolisesti eri puulajeja ja suosia sekametsiä, jotka vähentävät ilmastonmuutoksen metsätuhoriskejä.

Kaupunki
Urheilu

Pänän komea Inter-ura päätökseen juhlivan kotiyleisön edessä

Henri Lehtonen on pelannut viimeisen pelinsä Kupittaalla Interin paidassa.

Ura on poikkeuksellinen, eikä sellaisia ehkä enää nähdä. Henri "Pänä" Lehtonen , 37, edusti sinimustia eli Interiä kaudesta 1998 ja pelasi ensimmäinen liigaottelunsa lokakuussa 2000, 17 vuotta sitten. Pänä ehti olla kymmenen kautta joukkueen kapteeni ja voittaa muun muassa Suomen mestaruuden vuonna 2008.

Otteluanalyysi: Klubi näytti mestarin elkeet

16-vuotias Elias Mastokangas kuului Interin parhaimmistoon.

Interin kauden viimeinen kotiottelu näytti samalta kuin koko kausi: mollivoittoiselta. Kausi alkoi komealla kotivoitolla, mutta se päättyi selvääkin selvempään kotitappioon mestari-HJK:lle. Klubi ratkaisi pelin ensimmäisellä puoliajalla ja voitti maalein 1-3 (0-3).

Ryhdin Heino MM-jahtiin

Saksan Kölnissä tänä viikonloppuna käytäviin kehitysvammaisten judon MM-kilpailuihin lähti kuuden hengen vahvuinen joukkue. Mukana joukkueessa on Raision Ryhdin Matti Heino , joka on menestynyt muun muassa sovelletun judon kansainvälisissä kisoissa.

Puukkokatsomo: Seuraava päävalmentaja?

Juha Malinen.

Kun Juha Malinen 1990-luvun puolivälissä valmensi TPS:aa alle 40-vuotiaana melko tuoreena valmentajana, harvan korteissa tuskin oli, että Malinen olisi yli 20 vuotta myöhemmin valtakunnan kuumin jalkapallovalmentajanimi.

Joni Piirainen kirjoitti urheilijoiden kokemista vaikeuksista

Tällä viikolla julkaistava Urheilun selviytyjät on Joni Piiraisen ensimmäinen tietokirja.

– Minulla oli halu tehdä erilainen urheilukirja. Halusin tehdä sellaisen urheilukirjan, joka jättää lukijaan muistijäljen. Halusin muistuttaa myös, että myyttisten urheilusankareiden elämä on todellisuudessa pahimmillaan kaikkea muuta kuin julkisuudessa näkyvä kuva, toteaa turkulainen urheilutoimittaja Joni Piirainen .

TPS Ykkösen yleisöennätykseen

TPS kiinnostaa Turussa Ykkösessäkin.

TPS:n yleisökeskiarvo jalkapallon Ykkösessä oli tänä vuonna komeasti 2 274 katsojaa ottelua kohden. Lisäys viime kauden keskiarvoon oli yli 600 katsojaa. TPS:n kauden yleisökeskiarvo on myös Ykkösen kaikkien aikojen ennätys.

Täysosuma
Nyt meni painiksi!
Nyt meni painiksi!
Mistäköhän tänään katsois Avaraa luontoa?
Mistäköhän tänään katsois Avaraa luontoa?
Hjälp!
Hjälp!
Ja kuka se sinä olet?
Ja kuka se sinä olet?
Päätöntä menoa.
Päätöntä menoa.
Kierrätyskamaa nämä aatteetkin nykyään.
Kierrätyskamaa nämä aatteetkin nykyään.
Maistui varmaan makoisalta.
Maistui varmaan makoisalta.
Ikuisella kunniakierroksella.
Ikuisella kunniakierroksella.