Jälkipeli: Metsämäen ravit ovat nykyisin myös elämystapahtumia

Osalle raveissa kävijälle ruokailu on olennainen osa tapahtumaa. Tarjolla on syötävää grilliruuista ravintolan noutopöytiin. Osalle raveissa kävijälle ruokailu on olennainen osa tapahtumaa. Tarjolla on syötävää grilliruuista ravintolan noutopöytiin. Kuva: Hannu Tuominen

Muotinäytös, skumppaa ja mansikoita, suklaamaistiaisia, tuote-esittelyjä, salaattiannoksia. Ja nyt ollaan raveissa. Illan kattaus ei kuulosta perinteiseltä ravitapahtumalta. Metsämäessä Turun Hippoksen järjestämät Naistenravit on esimerkki uudesta suuntauksesta.

– Ravitapahtumat ovat muuttuneet. Olemme ottaneet askeleen kohti elämyksen tuottamista. Mukaan on tullut uusia ohjelmallisia vaihtoehtoja, kuten tunnin kestävät lounasravit keskellä päivää. Ryhmämyynti on kasvanut viimeisten vuosien aikana. Osalla kevään ravitapahtumista täyttöaste on ollut 90 prosenttia, kertoo Turun Hippos ry:n toimitusjohtaja Roger Johansson.

2000-luvulla totopelit olivat Suomen Hippoksen tytäryhtiön Fintoton Oy:n hallussa. Vuonna 2017 Fintoto Oy, Raha-automaattiyhdistys ja Veikkaus Oy yhdistyivät yhdeksi valtion omistamaksi rahapeliyhtiöksi, jonka nimeksi tuli Veikkaus Oy.

– Veikkaus palauttaa meille vain pienen osa peleistä. Ravintolasta ja muusta oheistoiminnasta tuotto tulee kokonaan yhdistykselle. Nykyään kaikki ravit voi nähdä ilmaiseksi netissä. Suuret pelaajat pelaavatkin kotisohvilla. Paikan päällä pelataan enää vain 3-4 prosenttia koko potista. Yli 20 vuotta sitten jokainen markka pelattiin raveissa paikan päällä.

Nykyään ammatikseen pelaavien määrä on pudonnut. Syykin on tiedossa.

– Ennen ahkerasti raveja kiertämällä sai etua muihin. Nykyisin kuka tahansa voi katsoa netistä kaikki Suomen lähdöt.

Raveja järjestetään maassamme joulua lukuun ottamatta joka päivä. Paikan päällä raviradoilla tapahtumia seuraa vuosittain satoja tuhansia katsojia. Etäpeleinä raveja seuraa lähes miljoona katsojaa. Raviurheilusta kiinnostuneille Veikkauksen TotoTV tarjoaa lähetyksiä liki jokaisena päivänä vuoden ympäri. Suomessa on parikymmentä ympäri vuoden toimivaa ravirataa. Kesällä mukaan tulee muutama kesärata.

Turkulaisen raviurheilun juuret ulottuvat 1800-luvulle. Aatteellinen yhdistys Turun Hippos on perustettu jo vuonna 1894. Kupittaalla ravattiin pitkään vuodesta 1902 vuoteen 1973. Kupittaan jalkapallostadionin suunnitellut Erik Bryggman ehti suunnitella raviradalle tyylikkään 3000 katsojan avokatsomon. Sitä ei kuitenkaan koskaan rakennettu ja koko ravitoiminta siirtyi Metsämäkeen 1970-luvun lopulla. Kupittaan vanha totokioski on yhä jäljellä.

– Turun Metsämäessä on ollut enemmillään vuosittain 40 ravipäivää. Tällä hetkellä on 30 ravipäivää. Varsinaisten totoravien lisäksi Metsämäessä ajetaan noin 20 harjoitusravipäivää. Kauden päätapahtumana on kylmäveristen Pohjoismaiden mestaruus.

Suomen Hippoksen jäsenseuran kanssa yhdessä järjestämät Kuninkuusravit ovat kotimaisen raviurheilun huipentuma. Suomenhevosille tarkoitettu arvokisa järjestetään vuorotellen eri puolilla Suomea. Tapahtuma on eräs maamme suurimmista yleisötapahtumista.

– Turussa on ollut Kuninkuusravit kolmasti, viimeksi vuonna 2016. 1990-luvulla Kuninkuusraveista alkoi tulla isoja megatapahtumia. Siitä tuli monelle jokavuotinen perinne. Metsämäkeen Kuninkuusravit saadaan seuraavaksi vasta ehkä vuonna 2030.

Metsämäessä on kuusi kokopäiväistä työntekijää. Raveissa työntekijöiden määrä moninkertaistuu.

– Valitettavasti talkoohenki on kadonnut. Kilpailupäiviä on niin paljon, että vapaaehtoisia ihmisiä on vaikea sitouttaa. Henkilökuntaa tarvitaan ravipäivinä ravintolassa, totossa ja kilpailuorganisaatiossa yhteensä 60-70 henkeä.

Hannu Tuominen

Metsämäen raviradalla järjestetään kautta vuoden useita eri ravitapahtumia. Vaikka hevoset ovat yhä pääosissa, raveihin tullaan myös kokemaan elämyksiä. Metsämäen raviradalla järjestetään kautta vuoden useita eri ravitapahtumia. Vaikka hevoset ovat yhä pääosissa, raveihin tullaan myös kokemaan elämyksiä. Kuva: Hannu Tuominen

Sairaanhoitopiirin talousarvio tiukkaan raamiin

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri laatii vuoden 2019 talousarvionsa raamiin, joka tasapainottelee jäsenkuntien talouden kantokyvyn ja jatkuvasti kasvavan palvelukysynnän kanssa. Jäsenkuntien maksuosuuksien kasvua rajataan 2,5 prosenttiin.

Venemessuilla rikotaan kaikki ennätykset Naantalissa

Naantalissa kokoonnutaan jälleen venemessuille.

Naantalin Venemessuilla rikotaan tänä vuonna kaikki mahdolliset ennätykset. Veneitä on esillä enemmän kuin koskaan ennen ja satama-allas on käytännössä loppuun myyty. Isoimpien veneiden osalta halukkuutta messuille olisi enemmän kuin mihin tila antaa myöden.

Väitös: Kuntien perusopetuksen järjestämistavat eroavat ja luovat oppilaille toisistaan poikkeavia koulutuspolkuja

Sonia Lempinen.

KM Sonia Lempisen Turun yliopistossa tarkastettavasta kasvatustieteen väitöskirjasta selviää, että kunnat järjestävät perusopetuksen eri tavoin. Joissakin kunnissa painotetun opetuksen luokkiin on laajasti valintamahdollisuuksia. Näissä kunnissa on usein myös erityistä tukea saaville tarkoitettuja erityiskouluja. Puolestaan kunnissa, joissa on vähemmän kouluvalintamahdollisuuksia, erityisoppilaille tarkoitettuja erityiskouluja on purettu. Kuntien toisistaan eroavat järjestelyt luovat lapsille erilaisia koulutuspolkuja.

Neljä epäonnistujaa turvaistuintestissä

Autoliiton julkaisemassa turvaistuintestissä arvioitiin 29 istuinta tai istuimen ja telakan yhdistelmää. Mukana oli muun muassa ensimmäistä kertaa integroiduilla turvatyynyillä varustettu lastenistuin.

Kunnat haluavat rakennustietonsa ajan tasalle, ratkaisuksi kokeillaan automatisointia

Kuntaliiton arvion mukaan kunnat menettävät vuosittain 100–150 miljoonaa euroa verotuloja puutteellisten kiinteistöverotietojen vuoksi. Ympäristöministeriön KIRA-digin kokeiluhankkeet testaavat uusia digitaalisia menetelmiä tietojen ajan tasalle saamiseen. Kiinteistötiedot aiotaan saada luotettaviksi esimerkiksi vertailemalla rakennustietoja ja todellista ympäristöä automatisoidusti.

Ruisrockin ohjelma valmis – uutuutena feministinen keskusteluteltta Kupla

Loppuunmyydyn Ruisrockin ohjelma on valmis. Festivaalille saapuu kanadalainen rap-artisti-tuottaja PartyNextDoor , joka on tehnyt yhteistyötä esimerkiksi Major Lazerin ja Big Seanin kanssa. Uusi kansainvälinen kiinnitys on myös yhdysvaltalainen laulaja-lauluntekijä Kali Uchis . Muun muassa Tyler, the Creatorin kanssa yhteistyötä tehnyt muusikko julkaisi keväällä debyyttistudioalbuminsa Isolationin, jota ovat suitsuttaneet niin kriitikot kuin fanit.

Kojamo aikoo listautua pörssiin

Kojamo Oyj suunnittelee listautumisantia ja osakkeidensa listaamista Nasdaq Helsinki Oy:n päälistalle.

TAFFin kotimainen ohjelmisto juhlii animaatiotaiteen monimuotoisuutta

Elokuussa kolmatta kertaa järjestettävä Turku Animated Film Festival kutsuu kaupunkiin joukon suomalaisen lyhytanimaation konkareita. Festivaalin vieraita ovat muun muassa Antonia Ringbom , Pasi ”Sleeping” Myllymäki sekä Malakias , joiden töitä esittelevät retrospektiivit nähdään osana festivaaliohjelmistoa.

Kaupunki
Viihde

Ruisrockin ohjelma valmis – uutuutena feministinen keskusteluteltta Kupla

Loppuunmyydyn Ruisrockin ohjelma on valmis. Festivaalille saapuu kanadalainen rap-artisti-tuottaja PartyNextDoor , joka on tehnyt yhteistyötä esimerkiksi Major Lazerin ja Big Seanin kanssa. Uusi kansainvälinen kiinnitys on myös yhdysvaltalainen laulaja-lauluntekijä Kali Uchis . Muun muassa Tyler, the Creatorin kanssa yhteistyötä tehnyt muusikko julkaisi keväällä debyyttistudioalbuminsa Isolationin, jota ovat suitsuttaneet niin kriitikot kuin fanit.
Urheilu

Kommentti: TPS:llä kasassa yllätyksetön mutta mielenkiintoinen runko

Lauri Korpikoski palaa TPS:n paitaan ehkä jopa kuudeksi vuodeksi. Vasemmalla TPS:n entinen päävalmentaja Ari-Pekka Selin.

TPS:n ensi kauden jääkiekkomiehistön julkistus maanantaina ei tarjonnut suuria yllätyksiä. Lauri Korpikosken sopimuksen pituus, kuusi vuotta, sellainen kieltämättä oli, mutta maanantaina julkistetut nimet eivät. Korpikosken, Henrik Haukelandin , Santeri Lukan ja muiden uusien tulijoiden nimet olivat tiedossa jo viikkoja sitten.

Turun roller derby -joukkueen ensimmäinen kotipeli vuosiin Kupittaan palloiluhallissa

Roller derbyä pelataan ensi lauantaina Kupittaan palloiluhallissa.

Turkulainen urheiluseura Dirty River Roller Derby pääsee pelaamaan uudessa Kupittaan palloiluhallissa lauantaina 26. toukokuuta yleisölle avoimen kotipelin ensimmäistä kertaa vuosikausiin. Turkua vastaan asettuu Kouvola ja Helsingin Kallio kohtaa Tampereen joukkueen. Tapahtuma on osa kansallista Suomi Cup -sarjaa ja siellä ratkeavat runkosarjan lopulliset sijoitukset.

Menoviikko: Inter metsästää kotivoittoa

RoPSia vastaan kentälle juoksee vähähiuksisempi Mika Ojala. Cup-voitto vei Inter-ikonilta hiukset.

FC Inter palaa ensimmäistä kertaa kotiyleisön eteen Suomen Cupin voiton jälkeen lauantaina 26. toukokuuta. Tuolloin vastassa on yksi alkukauden positiivisimpia yllätyksiä Rovaniemen Palloseura, joka on ollut sekä pelillisesti että tuloksellisesti alkukauden paras joukkue.

F-rallisarjan kolmas osakilpailu ajetaan Raisiossa

Juhlavuottaan viettävä 30-vuotias Raision Urheiluautoilijat ry järjestää F-rallisarjan kolmannen osakilpailun eli Kaasujalka Rallin Varsinais-Suomen teillä lauantaina 26. toukokuuta

Täysosuma
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Just sopiva aika kyläilylle.
Just sopiva aika kyläilylle.
Pahus. Ei se ollutkaan kultakala.
Pahus. Ei se ollutkaan kultakala.
Kesä näköjään tulee jo toden teolla.
Kesä näköjään tulee jo toden teolla.
Iskä, siellä oli jäätävä krokotiili!
Iskä, siellä oli jäätävä krokotiili!
Alkaa riittää jo tämä Siperian sormen osoittelu.
Alkaa riittää jo tämä Siperian sormen osoittelu.