Albion Ademi teki jatkosopimuksen Interin kanssa

Albion Ademi (vas.). Albion Ademi (vas.). Kuva: Ari-Matti Ruuska

Inter ja Albion Ademi ovat solmineet uuden pelaajasopimuksen, joka kattaa myös kauden 2019.

Ademi on Suomen alle 19-vuotiaiden maajoukkueen runkopelaajia. Kauden 2018 kattanut vanha sopimus korvautuu uudella, myös kauden 2019 kattavalla sopimuksella.

Kesällä 2016 TPS:n junioreista Interiin siirtynyt Ademi debytoi Veikkausliigassa jo syksyllä 2016, mutta viime syksyn laina PS Kemiin toi hyökkääjälle varsinaisen läpimurron liigatasolle. Kolmen kuukauden lainalla Ademi pelasi kemiläisten riveissä kaikkiaan 14 ottelua ja teki niissä kaksi maalia.

Interin tekninen johtaja Vesa Mäki kertoo sopimuksen olevan osa jatkuvaa joukkueenrakennustyötä.

– Vaikka vasta kerroimme tämän kauden joukkueen olevan valmis, niin toki samaan aikaan suunnittelemme myös tulevia vuosia. Albionin jatkosopimus on tärkeä osa sitä prosessia.

– Samalla meille Interissä on hienoa, että Albion on valinnut meidät seuraksi, jossa kehittyä pelaajana myös jatkossa. Tiedämme, että häneen on kiinnostusta myös muualta, Mäki kertoo.

Ademin jatkosopimuksen myötä Interillä on nyt pelaajiensa kanssa 15 sopimusta tai optiota myös kaudelle 2019.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

THL tutkii, onko ihmisen hyvä saada tietoa perimästään ja sen aiheuttamasta sairastumisriskistä

THL käynnistää uuden tutkimuksen, jossa selvitetään, onko hyödyllistä kertoa ihmisille heidän henkilökohtaiseen perimäänsä ja aineenvaihduntaansa liittyvää tietoa ja näiden yhdessä muodostamaa sairastumisriskiä. Tutkijat haluavat selvittää, voidaanko näillä tiedoilla ja valistuksella edistää terveyttä ja estää tai lykätä tulevia sairauksia. Tutkittavat sairaudet ovat sepelvaltimotauti, tyypin 2 diabetes ja laskimoveritulppa. Tutkimuksessa tutkitaan myös, miten tiedon vastaanottajat omaksuvat saamaansa tietoa ja hyödyntävät sitä elintavoissaan.

Clear Channel Suomi Oy ja Laulava Ovipumppu Oy markkinoimaan Föli-pyöriä

Havainnekuva pyöräasemasta.

Turku aloittaa 1. toukokuuta kaupunkipyöräjärjestelmän kokeilun osana CIVITAS ECCENTRIC -hankkeen toteutusta. Turun, Raision, Naantalin ja Kaarinan kaupungit, Liedon kunta ja Turun ylioppilaskyläsäätiö kilpailuttivat kaupunkipyörien mainospalveluiden hankinnan loppuvuodesta.

Avoimia työpaikkoja viime vuoden viimeisellä neljänneksellä enemmän kuin vuotta aiemmin

Avoimia työpaikkoja oli vuoden 2017 viimeisellä neljänneksellä 37 200, kun vuotta aiemmin määrä oli 26 400. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen avoimet työpaikat -tilastosta ja kuvaavat joulukuun ensimmäisen päivän tilannetta. Koko vuonna 2017 avoimia työpaikkoja oli keskimäärin 41 600, mikä on 22 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna (33 900).

Tuotekadulla Raisiossa kärähti sähköpääkeskus

Pelastuslaitos sai hälytyksen Raision Tuotekatu 5:een tänään hieman ennen puoltapäivää. Kohteessa ilmeni, että sähköpääkeskus oli syttynyt palamaan. Pelastuslaitos sammutti palon, eikä siitä aiheutunut henkilövahinkoja.

Vesihuollon tilaa ja rakennemuutosta selvittävä hanke käynnistyy

Vesihuoltoverkoston nykyinen korjaustahti ei ole riittävä. Helmikuussa käynnistyy valtioneuvoston tutkimus- ja selvitystoimintaan kuuluva hanke Vesihuollon tila ja rakennemuutos. Hankkeen päätavoite on tarjota vesihuollon toimijoille työkalut vesihuoltoverkostojen kunnon ja saneeraustarpeen arviointiin sekä arvioida vesihuoltoalan rakennemuutoksen hyötyjä ja siihen tarvittavia ohjauskeinoja.

Urheilu

Åboraakkeli: Iso mahdollisuus

Tuomas Tammero (60) tekemässä työtään eli raivaamassa keskushyökkääjälle tilaa Vaahteraliigan ottelussa Wasa Royalsia vastaan viime elokuussa.

Vielä viime kaudella amerikkalaisen jalkapallon Vaahteraliigaa Turku Trojansin paidassa pelannut Tuomas Tammero pelaa ensi kaudella amerikkalaista jalkapalloa Euroopan huipulla. Linjahyökkääjänä pääasiassa pelannut Tammero edustaa Saksan pääsarjaan noussutta Potsdam Royalsia.

Sami Rähmönen uskoo yhtenäisen TPS:n olevan yllätysvalmis

Sami Rähmönen iso pala TPS:lle, kun joukkue palaa kolmen vuoden tauon jälkeen Veikkausliigaan.

Vaikka TPS:n jalkapallomiehistön kapteeni Sami Rähmönen on pinnalta tyyni, aistii kokeneesta pelimiestä pientä jännitystä, vaikka eletään vasta helmikuuta. Huhtikuussa Rähmönen palaa TPS:n tavoin Veikkausliigaan kolmen vuoden tauon jälkeen.

Hirvikangas kuusieräiseen norjalaistestiin

Timo-Juhani Hirvikangas.

Vapaaottelijanakin tunnettu Timo-Juhani Hirvikangas ottelee seuraavan kerran nyrkkeilykehässä, kun turkulainen kohtaa 9. maaliskuuta Espoossa norjalaisen Tore Hallandin . Ottelu on molemmille ottelijoille ammattinyrkkeilyuran ensimmäinen kuusieräiseksi kaavailtu ottelu.

Puukkokatsomo: Puuttuva elementti?

HC TPS nappasi Liigan kellarikerroksesta Mikkelin Jukureista mielenkiintoisen vahvistuksen loppukaudeksi. Toista kauttaan Suomessa pelaava Zach Budish on ainakin paperilla varsin mielenkiintoinen hankinta.

Jälkipeli: Ilmoitetaanko otteluiden yleisömäärät oikein?

Kupittaan palloiluhalliin mahtuu, kun koko pääkenttä on käytössä, noin 2 700 katsojaa. Jos hallista on vain kaksi kolmasosaa käytössä, maksimi yleisömäärä on noin 1 700.

Vai, pitäisikö oikeastaan kysyä, kuinka paljon otteluiden yleisömääriä ilmoitetaan yläkanttiin? Yleisömääräksi ilmoitetaan lukema, jonka pitäisi tarkoittaa täyttä hallia, mutta vapaita paikkoja onkin runsaasti.

TPS:n yhteiskausikortti sai lentävän lähdön

TPS jääkiekon ja TPS jalkapallon yhteinen seurakortti on saanut hyvän vastaanoton heti alkuun. TPS jääkiekko ja TPS jalkapallo lanseerasivat keskiviikkona yhteiskausikortin, jota varattiin jo ensimmäisen vuorokauden aikana yli sata.

Täysosuma
En tiedä mikä se oli, mutta Mordorin suuntaan se paineli.
En tiedä mikä se oli, mutta Mordorin suuntaan se paineli.
Ei ole kesäeinehiä!
Ei ole kesäeinehiä!
Nyt äkkiä se selfie ennen kuin mä sulan!
Nyt äkkiä se selfie ennen kuin mä sulan!
Hän on varjoaankin nopeampi.
Hän on varjoaankin nopeampi.
Nyt näitä saa jo esipakastettuina.
Nyt näitä saa jo esipakastettuina.
Ei se talvi nyt sitten vielä tullutkaan.
Ei se talvi nyt sitten vielä tullutkaan.
Miten niin en voi nukkua sun sängyssä?
Miten niin en voi nukkua sun sängyssä?
"Syksyt vietän piilopirtissä metsän rauhassa."
"Syksyt vietän piilopirtissä metsän rauhassa."
Sydämellistä pottua vaan sullekin!
Sydämellistä pottua vaan sullekin!
Et varmana ehdi ottaa kuvaa.
Et varmana ehdi ottaa kuvaa.