Koripalloilijat tyytyväisiä uuteen kotihalliin

Arto Talvitie. Arto Talvitie. Kuva: Jori Liimatainen

Turun NMKY:n miesten 1A-divisioonassa pelaava edustusjoukkue Kristika Turku pelaa vuoden ensimmäisen kotiottelunsa Turun uudessa palloiluhallissa Kupittaalla 10. tammikuuta. Hallia on odotettu turkulaisten koripallon ystävien keskuudessa jo pitkään.

Aiemmat vuodet koripalloa on Turussa pelattu vaihtelevasti Nunnavuoren, Samppalinnan, Karibian, Turkuhallin ja Kupittaan urheiluhallin kentillä. Kristika Turun kapteenin Arto Talvitien mukaan kunnon kotisali on joukkueelle tärkeä asia ja se antaa joukkueelle jokaiseen otteluun oman, pienen etulyöntiaseman.

– Tuttu ja turvallinen paikka, jonka kaikki pelaajat tuntevat, antaa oman etunsa vastustajaan nähden ja tietysti kotiyleisön antamasta tuesta joukkue saa vielä lisäpotkua pelaamiseen, Talvitie kertoo.

Halli mahdollistaa aiempaa aktiivisemman koripalloharrastamisen ja lajin kehittymisen Turun alueella myös aiempaa tasokkaammaksi. Hallia on alusta asti rakennettu paikallisten urheiluseurojen kanssa yhteistyössä.

Yleisökapasiteetti valmistuneessa hallissa on noin 1 700. Joukkueen harjoitukset tapahtuvat yhdellä hallin sivuttaisella kentällä, joita halliin mahtuu kolme.

– Uudessa hallissa pystymme järjestämään parempia tapahtumia niin yhteistyökumppaneille kuin katsojillekin. Pelinkin näkökulmasta on hienoa pelata uudessa ja isossa palloiluhallissa, joka on tehty palloilua varten, toteaa Kristika Turun päävalmentaja Juha Ruohonen.

NMKY-YMCA-toiminta yhdistetään sekä Suomessa että maailmalla koripalloon. Koripallo lajina on kehitetty juuri YMCA-toiminnan piirissä. Vuonna 1891 Springfieldissä haluttiin kehittää laji, joka fyysisyyden lisäksi kehittäisi myös YMCA:lle tärkeitä arvoja, kuten etiikkaa, tasapuolisuutta ja yhteistyötaitoja.

Turun NMKY:n edustusjoukkue Kristikan ensimmäinen kotiottelu uudessa palloiluhallissa käydään 10. tammikuuta kello 18.30, vastustajaksi saapuu Tampereen Pyrintö. Turun NMKY on kutsunut otteluun yli 250 entistä pelaajaansa ja koripalloystäväänsä menneiltä vuosilta.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Euroopassa todettu korkeapatogeenista H5N6-tyypin lintuinfluenssaa

Korkeapatogeenista H5N6-tyypin lintuinfluenssaa (HPAI H5N6) on todettu Euroopassa joulukuun 2017 ja tammikuun 2018 aikana neljässä maassa. Joulukuun alussa virusta todettiin Alankomaissa ankkatilalla ja luonnonvaraisissa linnuissa, ja sen jälkeen virusta on todettu luonnonvaraisissa linnuissa Sveitsissä, Britanniassa ja Saksassa.

Uudet matkailukartat nostavat esiin Kuninkaantien kohteet ja Suomen kylät

Turun saaristosta itärajalle ulottuvan Kuninkaantien kartta sekä koko Suomen kattava kylämatkailun kartta muistuttavat, että digitalisoituvassa ajassakin paperisessa kartassa on voimaa. Kartat päivittävät vuosisatoja vanhan Kuninkaantien tämän päivän matkailijan kohdelistalle ja tuovat uudella tavalla esiin kiinnostavia kyliä.

Kaskis kuutosena, Mami sijalla 15

Kaskis soli turkulaisravintoiloista äänestyksessä korkeimmalla tilalla, kuudes.

Helsinkiläinen Grön on Suomen paras ravintola. Suomen 50 Parasta Ravintolaa -äänestyksessä seuraaviksi sijoittuivat helsinkiläiset Olo ja BasBas. Äänestyksen tulos julkistettiin maanantaina.

Impivaaran uimahallin vesi todettu uimakelpoiseksi

Impivaaran uimahallin monitoimi-, perhe- ja lastenallas ovat olleet pois käytöstä veden laadun epäselvyyden vuoksi, mutta näytteiden perusteella vesi on nyt todettu uimakelpoiseksi.

Peltipoliisien viikon saldo: lähes 1 300 välähdystä

Turun uudet automaattivalvontakamerat kuvasivat lähes 1 300 ylinopeutta ajanutta ajoneuvoa viikon kuluessa. Eniten ylinopeuksia todettiin Satakunnantiellä, jossa kuvattuja ajoneuvoja oli 675.

Tomas Hradecky tekee paluun kasvattajaseuransa TPS:n riveihin

Tomas Hradecky

TPS saa alkavalle Veikkausliigakaudelle tutun vahvistuksen, kun keskikenttäpelaaja Tomas Hradecky palaa takaisin kasvattajaseuransa riveihin. 25-vuotias Hradecky on solminut TPS:n kanssa kauden 2018 kattavan sopimuksen.

Kaupunki
Urheilu

Jälkipeli: Juuso Wahlsten antoi hyvät elämäneväät pojilleen

Wahlstenin kiekkomiehet on saatu samaan kuvaan. Sami (vas.) ja Jali saapuivat Suomeen ulkomailta juhlistamaan isä-Juuson 80-vuotissynttäreitä. Turun Palloseura järjesti Juhani Wahlstenille ikimuistoiset syntymäpäiväjuhlat Turkuhallissa.

Visionääri, ajattelija, uudistaja, kouluttaja, opettaja, jääkiekkoleijona…lista on pitkä. Viime lauantaina 80 vuotta täyttänyttä kiekkolegenda Juhani Wahlstenia on tituleerattu lukemattomin ilmaisuin. Yksi lause tiivistää turkulaisen kiekkolegendan elämän: Jos jääkiekkoa ei olisi keksitty, " Juuso " olisi sen keksinyt.

Tomas Hradecky tekee paluun kasvattajaseuransa TPS:n riveihin

Tomas Hradecky

TPS saa alkavalle Veikkausliigakaudelle tutun vahvistuksen, kun keskikenttäpelaaja Tomas Hradecky palaa takaisin kasvattajaseuransa riveihin. 25-vuotias Hradecky on solminut TPS:n kanssa kauden 2018 kattavan sopimuksen.

TPS Salibandy Suomen seitsemänneksi suurin, FBC Turku sijalla 17

Salibandyn suosio jatkuu rekisteröityjien pelaajien ja harrastajien määrällä mitattuna. Vuoden 2017 viimeisen päivän (31.12.) lukema on 59 791 henkilöä. Tästä määrästä Salibandyliiton lisenssinhaltijoita on 57 330.

Jälkipeli: Salibandy veti Kupittaan palloiluhallin täyteen

FBC Turun kotiottelu keräsi reilusti yli tuhat katsojaa. Määrä on seurahistorian suurin ja eräs Suomen suurimmista Divarin yleisömääristä.

Turkulainen salibandy todisti yhden päivänä aikana, miksi laji on uuden Kupittaan palloiluhallin suurin käyttäjä. Yhteensä noin 4 000 katsojaa kahteen peliin on saavutus, josta moni olisi kateellinen. Viisaasti koko halli katsomotiloineen oli varattu päivän salibandyotteluille.

Anne Pohjola hurjasteli 17 tehopistettä Naantalissa

Sunnuntain kohtasivat ringeten SM-sarjan sarjajumbo ja kärki. Vaikka VG-62:lla oli kotietu puolellaan, sarjakärki Lapinlahden Luistin -89 Say Cheese oli odotetun murskaava. Loppulukemiksi saatiin 2–19. Voiton myötä sarjajohtonsa jo seitsemän pisteen suuruiseksi kasvattanut Lapinlahti varmisti ensimmäisenä joukkueena pudotuspelipaikan.

Menoviikko: Mestaruusliiga poikkeaa Kupittaan palloiluhallissa

Raision Loimu pelaa tammi-helmikuussa kaksi peliä Kupittaan uudessa palloiluhallissa.

Turun uusi palloiluhalli oli jo tammikuun alussa lentopallon näyttämönä, kun Suomen Cupin final four -turnaukset pelattiin Turussa. 17. tammikuuta lentopallo palaa palloiluhalliin, kun Raision Loimu tuo Mestaruusliigaottelunsa Turkuun. Tuolloin kello 18.30 alkavassa ottelussa Loimu mittaa Akaa-Volleyn taidot.

Täysosuma
Ei ole kesäeinehiä!
Ei ole kesäeinehiä!
Nyt äkkiä se selfie ennen kuin mä sulan!
Nyt äkkiä se selfie ennen kuin mä sulan!
Hän on varjoaankin nopeampi.
Hän on varjoaankin nopeampi.
Nyt näitä saa jo esipakastettuina.
Nyt näitä saa jo esipakastettuina.
Ei se talvi nyt sitten vielä tullutkaan.
Ei se talvi nyt sitten vielä tullutkaan.
Miten niin en voi nukkua sun sängyssä?
Miten niin en voi nukkua sun sängyssä?
"Syksyt vietän piilopirtissä metsän rauhassa."
"Syksyt vietän piilopirtissä metsän rauhassa."
Sydämellistä pottua vaan sullekin!
Sydämellistä pottua vaan sullekin!
Et varmana ehdi ottaa kuvaa.
Et varmana ehdi ottaa kuvaa.
Mäkipyöräilyn rinnalle on vissiin keksitty jokipyöräily.
Mäkipyöräilyn rinnalle on vissiin keksitty jokipyöräily.