Turku Energia Raision Loimun uusi pääyhteistyökumppani

Turku Energia on Loimun uusi pääyhteistyökumppani. Turku Energia on Loimun uusi pääyhteistyökumppani. Kuva: Tuomas Pelto

Raision Loimu kohtaa keskiviikkona lentopallon Mestaruusliigan ottelussa Raisiossa Vantaa Ducksin. Otteluisäntänä on Turku Energia, joka on Loimun uusin pääyhteistyökumppani kaksivuotisella sopimuksella. Loimun ja Turku Energian yhteistyön hedelmänä lanseerataan käyttöön myös Loimun uusi slogan Oranssia Voimaa.

– Tätä slogania on itse asiassa kuultu meidän otteluissa jo muutaman kauden ajan. Keväällä istuimme Turku Energian kanssa alas ajatuksella että nyt pitää potkaista yhteistyöllemme uutta puhtia ja tuon meidän molempien toimintaa ja brändiä kuvaavan sanaparin kautta lumipallo lähti pyörimään, kommentoi Loimun toiminnanjohtaja Jani Nieminen.

Loimu ja Turku Energia toteuttavat yhteistyössä koulukiertueen Raision ja lähikuntien ala-asteille ja toteuttavat Oranssia Voimaa -teeman alla erilaisia tempauksia sopimuskauden aikana. Jokaisessa Loimun kotiottelussa annetaan 1, 2 ja 3 pistettä ottelun energisimmälle loimulaiselle.

Kauden lopussa Turku Energia palkitsee voittajan lahjakortilla. Kahden kotiottelun jälkeen energiapisteitä ovat saalistaneet Ossi Rumpunen (5), Ville Sihvonen (3), Kirill Borichev (2) sekä Janne Marttila ja Gino Naarden (1).

– Raision Loimu on pitkäaikainen yhteistyökumppanimme ja lähdemme innoissamme laajentamaan yhteistyötämme Oranssia Voimaa -teeman merkeissä. Oranssia Voimaa kuvastaa hyvin myös meidän toimintaamme, ja on oiva tulokulma yhteistyöhömme, sanoo Turku Energian viestintäpäällikkö Anne-Mari Repola-Mäkinen.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Mielipide: Intervallihoito pois terveyskeskussairaalasta

Raision Vasemmiston valtuustoryhmä esittää, että Raision kaupungin tulisi lisätä intervallihoitopaikkojen määrää ja intervallijakson järjestämispaikka tulisi vaihtaa nykyisestä sairaalajaksosta viihtyisämpään ympäristöön.

Onginnasta ja pilkinnästä ei enää makseta korvauksia vesien omistajille

Nykyisen kalastuslain mukaisesti vesialueiden omistajille ei makseta korvauksia maksuttomista yleiskalastusoikeuksista, eli onginnasta, pilkinnästä ja silakan litkauksesta. Eduskunnassa on parhaillaan käsittelyssä esitys kalastuslain muuttamiseksi, joka toteutuessaan nostaisi kalastonhoitomaksun hintaa noin 15 prosenttia vuodesta 2018 alkaen.

Reformaation vaikutukset näkyvät nyky-yhteiskunnassa

Missä kaikkialla luterilaisen kristinuskon tulkinnat tulevat esille? Teologia.fi ja Teologinen Aikauskirja tarkastelevat uudessa teemanumerossaan reformaatiota ajallisesti pitkänä ja laajana uskonnollisena, yhteiskunnallis-poliittisena ja kulttuurisena muutoksena.

Grail Questissa lanitetaan turkulaiskoneiden voimin

Suomen parhaimmat kilpapelaajat kokoontuvat ensi viikonvaihteessa Grail Quest -tapahtumaan Gatorade Centeriin Turkuun. Turnauksia pelataan kuuden ESM-kisan lisäksi useissa muissa lajeissa. Turnaukseen koneet järjestää turkulainen Jimm's PC-Store.

Viljelijöitä tuetaan vaikeassa sadonkorjuutilanteessa

Hallitus on päättänyt lisäbudjetissa tukea vaikeassa sadonkorjuutilanteessa olevia viljelijöitä 25 miljoonana euron panostuksella. Uutta rahaa kohdennetaan 15 miljoonaa euroa. Tämän lisäksi Makeraan jo päätetyistä varoista kohdennetaan uudelleen kymmenen miljoonaa euroa akuutin kriisin helpottamiseksi. Varat on tarkoitus osoittaa viljelijöille energiaveron palautusjärjestelmän kautta EU-lainsäädännön puitteissa. Valtiovarainministeriö perustaa työryhmän selvittämään vakuutusmaksuveron huojennusta satovahinkovakuutusten osalta.

Puhemiesvaltuuskunta Tukholmaan Suomen 100-vuotisjuhlaseminaariin

Lähes kaksikymmentä kansanedustajaa osallistuu puhemies Maria Lohelan (sin.) johdolla 18. lokakuuta Ruotsin parlamentin järjestämään Suomen itsenäisyyden satavuotistapahtumaan. Riksdagen juhlistaa naapurimaan merkkivuotta seminaarilla, jossa pohditaan Suomen ja Ruotsin kahdenvälisiä sekä parlamenttienvälisiä suhteita.

Kaupunki
Urheilu

Jälkipeli: FBC Turku on edelläkävijä

FBC Turku haluaa vakiinnuttaa paikkansa toiseksi korkeimmalle sarjatasolle, vaikka kausi ei ole alkanut vielä ihan toivotulla tavalla.

Kaikki sai alkunsa yli parikymmentä vuotta sitten muutaman joukkueen ympärille perustetusta seurasta. Aikuisikään ehtinyt FBC Turku on kasvattanut jäsenmääräänsä useilla sadoilla. Nyt salibandyn erikoisseura on yksi Turun suurimmista urheiluseuroista.

Otteluanalyysi: Inter löysi tehot lopussa

Interin loppurynnistys oli liikaa HIFK:lle.

Inter katkaisi yli kahden kuukauden voitottomien kotiotteluiden putkensa maanantai-iltana. Tappio oli HIFK:lle katkera, sillä tappion myötä karsinnat ovat jälleen askeleen lähempänä. Interille kolme pistettä taas tiesi sitä, että joukkue varmisti lopullisesti sarjapaikkansa.

Juha Malisesta Pikkuhuuhkajien luotsi

U21-maajoukkueen päävalmentaja Tommi Kautonen jättää tehtävänsä. Uudeksi Pikkuhuuhkajien päävalmentajaksi on nimitetty Juha Malinen , joka päättää pestinsä Rovaniemen Palloseurassa kuluvan kauden jälkeen ja ottaa vastuulleen maajoukkuetehtävät.

Åboraakkeli: Rakkaita tappioita

Mats Sundin.

Suomalainen jalkapallo vietti viime keskiviikkona merkkipäivää. Vuoden 1997 Suomi–Unkari MM-karsintapelin tasapeliä muisteltiin laajasti jalkapalloihmisten keskuudessa.

Menoviikko: Pänän viimeinen kotimatsi

Henri Lehtonen debytoi Interin edustusjoukkueessa jo vuonna 1998, kun joukkue pelasi vielä Ykköstä. Kuva on viime kesältä.

FC Inter pelaa kauden viimeisen kotiottelunsa Kupittaalla 20. lokakuuta. Kello 18.30 alkavassa ottelussa Inter saa vastaansa Suomen mestaruuden jo muutama kierros sitten varmistaneen HJK:n.

Täysosuma
Mistäköhän tänään katsois Avaraa luontoa?
Mistäköhän tänään katsois Avaraa luontoa?
Hjälp!
Hjälp!
Ja kuka se sinä olet?
Ja kuka se sinä olet?
Päätöntä menoa.
Päätöntä menoa.
Kierrätyskamaa nämä aatteetkin nykyään.
Kierrätyskamaa nämä aatteetkin nykyään.
Maistui varmaan makoisalta.
Maistui varmaan makoisalta.
Ikuisella kunniakierroksella.
Ikuisella kunniakierroksella.