Lukunurkassa: Amirkhanin tie pakolaisleiriltä UFC-sankariksi

Lähtökohtaisesti voi kysyä, onko ylipäätään kirjoittaa kirja alle 30-vuotiaasta urheilijasta, jonka ura on edelleen käynnissä. Toisaalta vapaaottelija Makwan Amirkhanin elämässä on käänteitä tapahtunut yllin kyllin, joten miksi ei.

Mari Sainion kirjoittama Makwan Amirkhani (Docendo) kertoo Amirkhanin tarinan pakolaisleiriltä Suomen menestyneimmäksi UFC-ottelijaksi. Ensimmäisessä persoonassa kirjoitettu kirja pysyttelee tiukasti Amirkhanin näkökulmassa. Valinta on perusteltu, mutta jättää ajoittain kysymyksiä leijumaan ilmaan. Amirkhanin uralla on tapahtunut sen verran, että objektiivisempikin näkökulma olisi perusteltu. Ehkä senkin aika vielä joskus tulee.

Vapaaottelun lisäksi kirjassa käsitellään muun muassa laajasti Amirkhanille tärkeää perhettä, pakolaisena Suomeen saapuneen Amirkhanin kohtaamaa rasismia ja miehen elämänarvoja yleensä. Myös miehen naissuhteita käsitellään kokonaisen luvun verran.

Amirkhanin uraa seuranneelle harjoitussaleilla ja otteluissa sattuneet käänteet ovat mielenkiintoista antia. Varsinkin kun merkittävä osa Amirkhanin urasta ja elämästä on tapahtunut Turussa. Syystä tai toisesta monet henkilöt identifioidaan vain valmentajiksi tai käsitellään muuten nimettöminä, mutta niin, että lajiväki tietää, kenestä puhutaan.

Tosin Amirkhanin uraan positiivisesti vaikuttaneita henkilöitä nostetaan myös nimellä esiin. Muun muassa Riku Immosta Amirkhani kehuu vuolassanaisesti.

Vaikka ei vapaaottelusta tai Amirkhanin persoonasta olisikaan erityisen kiinnostunut, tarjoaa kirja jotain. Iranilaissyntyisen maahanmuuttajan näkökulma Suomeen on mielenkiintoinen. Toisaalta Amirkhani on kohdannut Suomeen saavuttuaan monenlaisia vaikeuksia, mutta tekstissä on läsnä suuri kiitollisuus Suomea ja suomalaisia kohtaan. Amirkhani on voittanut monenlaiset vaikeudet elämässään. Amirkhanin tarinaa lukiessa ei voi olla miettimättä, että Amirkhaninkin tarina olisi voinut kääntyä joksikin muuksi kuin juhlituksi urheilusankariksi.

Ilkka Lappi

Yritysten varastojen arvo kasvoi

Tilastokeskuksen mukaan teollisuuden, kaivostoiminnan, sähköntuotannon ja kaupan alan yhteenlasketut varastojen arvot kasvoivat edellisvuodesta 2,1 prosenttia vuoden kolmannella neljänneksellä. Teollisuudessa varastojen arvo kasvoi 3,9 prosenttia vuoden 2016 kolmanteen vuosineljännekseen verrattuna. Kaupan toimialalla varastojen arvo laski 0,6 prosenttia vuodentakaisesta.

Vakuutusyhtiöiden maksutulot pienenivät ja maksetut korvaukset kasvoivat viime vuonna

Vahinko-, henki- ja työeläkevakuutusyhtiöiden yhteenlasketut vakuutusmaksutulot pienenivät viime vuonna 5,7 prosentilla 22,4 miljardiin euroon. Maksetut korvaukset ja eläkkeet puolestaan kasvoivat 4,8 prosenttia 21,6 miljardiin euroon. Vuoden 2016 lopussa sijoitusten tasearvo oli 156,9 miljardia euroa, kun mukaan lasketaan myös henkivakuutusyhtiöiden sijoitussidonnaisten tuotteiden katteena olevat sijoitukset.

Suomessa todettu kolistiiniresistenssiä tuontikoirassa

Suomessa on todettu ensi kertaa siirtyvää kolistiiniresistenssiä eläimistä eristetyistä bakteereista. Näytteet oli otettu venäläisistä löytökoirista, jotka olivat tulossa Suomeen. Eristetyt bakteerit olivat vastustuskykyisiä eli resistenttejä myös monille muille antibiooteille. Jos tällaiset bakteerikannat yleistyvät Suomessa seuraeläinten tautien aiheuttajina, on mahdollista, että eläimille ei enää ole käytettävissä infektioiden hoitoon tehoavia antibiootteja. Resistenssi voi siirtyä myös eläimistä ihmisiin, joten seuraeläinten resistenssin torjunta on tärkeää myös ihmisten terveyden suojelemiseksi.

Kike Elomaa: Personal trainerien verotusta kevennettävä

Kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa (ps.) on jättänyt kirjallisen kysymyksen, jossa hän tiedustelee hallituksen näkemystä liikuntapalvelujen alennetun arvonlisäverokannan soveltamista myös personal training tyyppiseen toimintaan. Monet sellaiset palvelut, joilla annetaan mahdollisuus liikkua kuuluvat alennetun kymmenen prosentin arvonlisäveron piiriin.

Näyttely Kevon arktisesta arjesta Vanhalinnassa

Vanhalinnassa avautuu 2. joulukuuta näyttely Kevo – arktista arkea . Näyttely esittelee Turun yliopiston Lapin tutkimusasema Kevon kuutta vuosikymmentä. Kevon tavaramerkkinä tunnetaan vuosikymmeniä jatkuneet subarktisen luonnon seurantatutkimukset. Kevolla kerättyjä aineistoja käytetään ilmastonmuutoksen vaikutusten arviointiin.

Rakennusalan työttömyys ennätyspientä ensi talvena

Rakennusalan työttömyys jää ensi talvena ennätyksellisen pieneksi, arvioi Rakennusliitto Rakennusalan työttömyyskassan tuoreen ennusteen mukaan työttömyys on talvikuukausina keskimäärin 14–15 prosenttia. Viime vuosina talvikauden työttömyysluvut ovat olleet selvästi suuremmat.

Kaupunki
Urheilu

Berger lainalle Sportiin

Martin Berger.

Puolustaja Martin Berger siirtyy kolmen ottelun lainalle Vaasan Sportiin.

Puukkokatsomo: Isoja kysymyksiä

Sami Haltia (oik.).

TPS:n naisten jalkapallojoukkuetta luotsaa tulevalla kaudella Porista Turkuun saapuva Tomi Ruuhikorpi . 32-vuotias Ruuhikorpi solmi TPS:n kanssa yksivuotisen sopimuksen.

Rallin SM-sarja palaa Varsinais-Suomeen ensi vuonna

Edellisen kerran SM-rallia ajettiin Turussa 2016.  Tuolloin SM1-luokan kaasutti yllätysvoittajana Joonas Soilu.

Rallin SM-sarja palaa Turun seudulle yhden välivuoden jälkeen syksyllä 2018. Perinteisesti Turun SM-rallin järjestämisestä on vastannut Turun Urheiluautoilijat. Ensi vuonna järjestämisestä vastaavat yhteistyössä Turun Urheiluautoilijat ja Salon Urheiluautoilijat. Samalla ralli laajenee Turun tutuilta äkkivääriltä teiltä myös Saloon.

Jälkipeli: Studio Dance Effect tanssittaa talkooperiaatteella

Tanssikoulu Studio Dance Effectin kilpatanssijoista näkyy tanssimisen ilo. Hymy irtoaa helposti. Vasemmalla on tanssikoulun kilpajoukkueiden päävalmentaja sekä lajivastaava Rosa Blom.

Tanssikoulu Studio Dance Effect, kavereiden kesken tuttavallisesti ”Effe”, on muutamassa vuodessa kasvanut liki parin sadan innokkaan jäsenen seuraksi. Eikä ihme, sillä tanssi on harrastuksena perin koukuttava. Effen nuorimmat toimintaan osallistuvat tanssijat ovat vasta kaksivuotiaita.

Täysosuma
Nyt näitä saa jo esipakastettuina.
Nyt näitä saa jo esipakastettuina.
Ei se talvi nyt sitten vielä tullutkaan.
Ei se talvi nyt sitten vielä tullutkaan.
Miten niin en voi nukkua sun sängyssä?
Miten niin en voi nukkua sun sängyssä?
"Syksyt vietän piilopirtissä metsän rauhassa."
"Syksyt vietän piilopirtissä metsän rauhassa."
Sydämellistä pottua vaan sullekin!
Sydämellistä pottua vaan sullekin!
Et varmana ehdi ottaa kuvaa.
Et varmana ehdi ottaa kuvaa.
Mäkipyöräilyn rinnalle on vissiin keksitty jokipyöräily.
Mäkipyöräilyn rinnalle on vissiin keksitty jokipyöräily.
Nyt meni painiksi!
Nyt meni painiksi!
Mistäköhän tänään katsois Avaraa luontoa?
Mistäköhän tänään katsois Avaraa luontoa?
Hjälp!
Hjälp!