EasyPark tuo Suomeen parkkipaikkanavigaattorin

EasyPark tuo suomalaisten kuljettajien avuksi parkkipaikkanavigaattorin. EasyPark-sovelluksessa toimiva uusi Find & Park -toiminto vähentää pysäköintiin tuhrautuvan ajan jopa puoleen. Find & Park toimii Suomessa ensin Helsingissä, yhtenä ensimmäisistä kaupungeista kansainvälisesti. Palvelu perustuu tekoälyn laskemiin todennäköisyyksiin. Find & Park on tällä hetkellä kehitysvaiheessa.

Joka neljäs suomalainen sanoo ärsyyntyvänsä parkkipaikan etsimisestä viidessä minuutissa tai jopa nopeammin. Yli puolet suomalaiskuskeista ärsyyntyy etsinnän venyessä kymmeneen minuuttiin. Nämä selviävät EasyParkin tammi–helmikuussa teettämästä kansainvälisestä kyselytutkimuksesta.

– Halusimme selvittää, kuinka suurta ärsytystä lähdemme tässä helpottamaan. Kävi ilmi, että suurta. Suomalaiset ovat tottuneet löytämään parkkipaikan nopeasti, joten etsinnän pitkittyessä ärsytyskynnys on matalahko. Ja Suomessakin yli 40 prosenttia autoilijoista sanoo ärsytyksen lisäävän turvallisuusriskejä. Jotka eivät tietenkään ole toivottavia, EasyPark Suomen toimitusjohtaja Stefan Anderson kertoo.

Alkuvaiheessa EasyParkin Find & Park toimii Suomessa Helsingin alueella. Helsinki on ensimmäisiä kaupunkeja, joihin uusi toiminto lanseerataan. Muita edelläkävijöitä ovat Tukholma, Kööpenhamina, Oslo, Stavanger, Rotterdam, Berliini, Verona, Barcelona ja Linz.

Find & Park analysoi autoilijan määränpään yleiset parkkipaikat ja laskee, mistä löytyy todennäköisimmin tyhjä ruutu. Palvelu toimii tavanomaisen navigaattorin tapaan. Autoilija syöttää sovellukseen määränpään, minkä jälkeen tekoäly etsii paikkatiedoista todennäköisesti vapaat parkkipaikat läheltä matkan pääteosoitetta. Yksityiskohtainen kartta opastaa kuljettajaa ja näyttää todennäköisyydet lähialueen vapaisiin pysäköintiruutuihin sekä katujen varsilla että julkisissa pysäköintihalleissa.

– Tämä on ensimmäinen kerta, kun vastaava apukeino on tarjolla suomalaisille. Find & Park toimii alkuvaiheessa Helsingin alueella, mutta pyrkimyksemme on laajentaa kattavuus myös muualle Suomeen, Anderson korostaa.

Parkkipaikkanavigaattori on kiinteä osa EasyParkin mobiilisovellusta. Uutta sovellusta ei tarvitse ladata. Find & Park on tällä hetkellä kehitysvaiheessa eli kyse on beta-versiosta.

Find & Parkin toimintalogiikka perustuu todennäköisyyksien analysoimiseen, joten mitä enemmän sovelluksella on käyttäjiä, sitä enemmän sen tekoälyllä on analysoitavia kokemuksia ja sitä suurempia todennäköisyydet ovat.

– Ihminen ja tekoäly ovat hyvä tiimi. Keskeinen osa Find & Parkin kehitystyötä olivat EasyParkin viime vuonna palkkaamat autoilijat, jotka kartoittivat suomalaisten kaupunkien pysäköintipaikkojen trafiikkia. He keräsivät pohjadatan tekoälyn työstettäväksi. Ilman mittavaa ihmistyötä uutta toimintoa ei olisi. Tämä on hyvä esimerkki, kuinka yhdistämällä tietotekniikka ja ihminen saadaan aikaan meidän jokaisen autoilijan arkea helpottavia ratkaisuja.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Ulkovalaistusta saneerataan Iso-Heikkilässä ja Raunistulassa

Iso-Heikkilän ja Raunistulan kaupunginosissa aloitetaan ulkovalaistuksen saneeraustyöt. Uusi valaistus toteutetaan led-tekniikalla, ja tehokkaamman valaistustekniikan ansiosta valaisinpylväiden määrä vähenee. Saneeraustyö alkaa Iso-Heikkilästä viikolla 17.

Uusi Mein Schiff 1 pursuaa luksusta, kannella muun muassa urheiluhalli ja 400 metrin juoksurata

Meyer Turku luovutti tänään uuden lippulaivan saksalaiselle TUI Cruisesille. 315-metrinen uusi Mein Schiff 1 on kehitetty uudelleen suunnittelemalla erittäin hyvin menestyneestä, Turussa rakennetusta Mein Schiff –sarjasta. Uusi Mein Schiff 1 on jo viides Turussa rakennettu TUI Cruisesin alus. Laivasarjaan on tehty jokaisen laivan kohdalla parannuksia perustuen matkustajilta saatuun palautteeseen

Kolmen naisen myymälävarasporukka jäi kiinni rysän päältä Martissa

Kolmen naisen seurue varasti tavaraa Martin kaupunginosan Salesta eilen tiistaina kello 15.40. Naiset kätkivät tavaraa yhden naisen hameen alle ja toisen naisen kassiin. Naiset poistuivat kaupasta maksamatta piilottamiaan tavaroita. Paikalle hälytettiin poliisipartio.

Turun kaupunki toivoo vappujuhlijoilta siisteyttä

Vappu on karnevaalia, jossa ei roskiltakaan vältytä.

Turun keskustaan tuodaan vapuksi roska-astioita ja bajamajoja juhlijoiden käyttöön. Vapun tienoilla useat eri toimijat järjestävät talkoita siistimmän kaupungin hyväksi.

Parsa kypsyy myös keittäen

Parsa on ollut himoittu herkku jo yli 5000 vuoden ajan. Se on yksi kasvikunnan ravinteikkaimmista vihanneksista. Parsa kannattaa nauttia mahdollisimman pian ostohetken jälkeen, koska se nahistuu helposti. Parsat kuoritaan ohuesti ja niiden kovettuneet tyvet poistetaan. Varren paksuudesta riippuen parsa kypsyy noin viidessä minuutissa keittämällä niitä niukassa suolavedessä.

Urheilu

Jälkipeli: FBC Loiston kuusinkertaiset Suomen mestarit

Näillä FBC Loiston tytöillä on taskussaan jo kuusi salibandyn Suomen mestaruutta. Nea Keihäs (vas.), Ulla Valtola ja Iida Mettälä aloittivat salibandyn harrastamisen jo alakouluikäisinä. Kolmikon urheilulliset tavoitteet ovat korkealla aina maajoukkue-edustusta myöten.

Kuusi Suomen mestaruutta, hei! Lätkävalmentaja Hannu Jortikan meriittilista on komea, ja niin on myös FBC Loiston kolmen salibandyä pelaavan tytön saavutukset. Oletettavasti Nea Keihään , Ulla Valtolan ja Iida Mettälän mestaruuslista vielä pitenee.

Turun Uimarit hakee finaalipaikkaa

Turun Uimarit taistelee finaalipaikasta.

Vapun alla pelataan naisten vesipallon välierät. Runkosarjan voittanut Turun Uimarit kohtaa välierissä Kuhat Helsingistä. Finaalipaikka ratkeaa paras kolmesta -periaatteella.

Täysosuma
Pahus. Ei se ollutkaan kultakala.
Pahus. Ei se ollutkaan kultakala.
Kesä näköjään tulee jo toden teolla.
Kesä näköjään tulee jo toden teolla.
Iskä, siellä oli jäätävä krokotiili!
Iskä, siellä oli jäätävä krokotiili!
Alkaa riittää jo tämä Siperian sormen osoittelu.
Alkaa riittää jo tämä Siperian sormen osoittelu.
Rakkaus ei höyheniin katso.
Rakkaus ei höyheniin katso.
Jos ei oo varaa kauppakassiin, niin edes ostoskärryyn.
Jos ei oo varaa kauppakassiin, niin edes ostoskärryyn.
En tiedä mikä se oli, mutta Mordorin suuntaan se paineli.
En tiedä mikä se oli, mutta Mordorin suuntaan se paineli.