Kaupunginteatterissa messuilla tarjolla satoja kesätyöpaikkoja

Yli tuhat turkulaisnuorta on kutsuttu nuorten kesätyö- ja koulutusmessuille ystävänpäivänä 14. helmikuuta kello 10‒15 Turun Kaupunginteatteriin, jossa yli 50 eri tahoa tarjoaa työ- ja koulutuspaikkoja sekä apua ja opastusta työnhakuun.

– Kesätyöpaikkoja on nyt paljon vapaana. Messuilla on vaikuttava lista Turun seudun työnantajia kertomassa omista kesätöistään. Jaossa on myös Turun kaupungin kesätyöseteleitä, ja halutessaan messukävijä pääse harjoittelemaan työhaastattelussa olemista. Lisäksi toistakymmentä oppilaitosta esittelee syksyn opintomahdollisuuksia. Parhaassa tapauksessa messuilta lähtee kesätyöpaikka sovittuna tai tulevaisuuden ammatti mielessä, sanoo asiakasneuvoja Katre Saaremäel Työpisteestä.

Nuorten kesätyö- ja koulutusmessut järjestää Turun kaupungin Työpiste. Työpiste on Turun kaupungin työllisyyspalvelukeskuksen asiakaspalvelu. Työpiste työllistää, valmentaa ja kuntouttaa ilman työtä olevia turkulaisia töihin, koulutukseen tai oman työkyvyn kohentamiseen. Työpiste toimii kaikkien alle 25-vuotiaiden tai vähintään 12 kuukautta työttöminä olleiden turkulaisten työvoimatoimistona osana 1. elokuuta käynnistynyttä alueellista työvoima- ja yrityspalvelujen kokeilua.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Tutkimus- ja kehittämisrahoitus kasvaa kuluvan vuoden talousarviossa

Tutkimus- ja kehittämistoimintaan kohdistuvat valtion talousarvion määrärahat kasvavat Tilastokeskuksen mukaan 85,7 miljoonaa euroa edellisvuodesta. Vuoden 2018 valtion talousarviossa tutkimus- ja kehittämistoimintaan käytettävät määrärahat ovat kokonaisuudessaan 1 883,2 miljoonaa euroa. Julkisen tutkimusrahoituksen osuus bruttokansantuotteesta pysyy kuitenkin edellisvuoteen nähden samalla tasolla ja on arviolta 0,80 prosenttia.

Rakennuslupien määrä kasvussa Turussa

As Oy Focus nousee Logomon viereen. Sen rakentaminen on jo pitkällä, se valmistuu elokuun loppuun mennessä.

Rakennusvalvonnan tilastot kertovat omalta osaltaan positiivisesta rakennemuutoksesta. Myönnettyjen rakennuslupien määrä on kasvussa Turussa.

Kylmä ja kuiva sää heikentänyt ilmanlaatua

Kylmä ja kuiva sää heikentää ilmanlaatua.

Inversiot ja heikkotuulinen sää ovat heikentäneet ilmanlaatua keskiviikkoillasta lähtien monessa kaupungissa. Inversiotilanteessa epäpuhtaudet kerääntyvät lähelle maanpintaa.

Nerg ja Varhila: Valinnanvapauslakiesitystä ei lähetetä EU-notifiointiin

– Suomessa hallitus on linjannut, että esitystä valinnanvapauslaiksi ei lähetetä EU:n komissiolle notifioitavaksi. Suomen valinnanvapausmallia ei ole kopioitu mistään muusta maasta, eikä muiden maiden perusteella voida vetää automaattisesti johtopäätöksiä, kirjoittavat maakunta- ja sote-uudistuksen projektijohtaja Päivi Nerg ja sosiaali- ja terveysministeriön ylijohtaja Kirsi Varhila blogissaan.

Saksofonin mestari Chris Potter Turku Jazz Festivalin tähtenä maaliskuussa

Chris Potter.

Maailman parhaimpiin nykysaksofonisteihin lukeutuva newyorkilainen Chris Potter nousee Logomon lavalle perjantaina 9. maaliskuuta kello 19.30. Hän on keikkaillut pitkästä aikaa sähköiseen fuusioon kallellaan olevan Underground -yhtyeensä kanssa ja odottaa jo tulevaa Euroopan-kiertuetta.

Musiikki kuntouttaa aivosairauksissa

Tyksin Neurotoimialueella tutkitaan musiikin mahdollisuuksia neurologisten sairauksien kuntoutusmenetelmänä. Informaatioteknologia avaa uusia mahdollisuuksia esimerkiksi yhdistää musiikin kuuntelu tiedonkäsittelytaitojen ja käden motoriikan harjoittamiseen. Neurologian professori, ylilääkäri Seppo Soinilan tutkimus on osa Suomen Akatemian rahoittamaa kärkihanketta vuosina 2017–19.

Osallistuminen painottuu vanhempiin ikäryhmiin kuntademokratiassa

Kuntalaiset katsovat demokratian toimivan kunnissa kohtalaisen hyvin ja selvästi useimmat kokevat voivansa vaikuttaa kunnalliseen päätöksentekoon. Päätöksenteon keskittyminen nähdään kuitenkin toisinaan ongelmallisena ja vuorovaikutusta päätöksentekijöiden ja kuntalaisten välillä voisi parantaa. Näin tiivistää torstaina julkaistu Kuntademokratiaindikaattorit 2017 -raportti kuntademokratian tilan Suomessa.

Pharrell Williamsin luotsaama N.E.R.D Ruisrockiin

Pharrell Williams esiintyi Ruisrockissa soolokeikalla vuonna 2015.

Ruisrock on kiinnittänyt yhdeksi pääesiintyjäkseen yhdysvaltalaisen N.E.R.D:in. Grammy-palkittujen tuottaja-artistien Pharrell Williamsin ja Chad Hugon sekä perkussionisti Shae Haleyn muodostama kulttiyhtye julkaisi viime vuoden lopulla seitsemän vuoden tauon jälkeen albumin NO_ONE EVER REALLY DIES .

Kaupunki
Urheilu

Puukkokatsomo: Mikrotason mielenkiintoa

Markus Teijula.

Mikä on varma lähestyvän kevään merkki? Yksi monista on yleisurheilun halli-SM-kisat, jotka kisattiin viime viikonloppuna Helsingissä.

No Excuses Fight siirtyy huhtikuulle

Ammattinyrkkeilyilta No Excuses Fight siirtyy. Alun perin ilta oli tarkoitus järjestää Espoon areenalla 9. maaliskuuta. Illan uusi ajankohta on 6. huhtikuuta ja paikkana Helsingin kulttuuritalo.

Oula Palve HPK:sta Tepsiin

HPK:n keskushyökkääjä Oula Palve siirtyy Turun Palloseuran riveihin kahden vuoden sopimuksella. Sopimus kattaa myös loppukauden.

Åboraakkeli: Iso mahdollisuus

Tuomas Tammero (60) tekemässä työtään eli raivaamassa keskushyökkääjälle tilaa Vaahteraliigan ottelussa Wasa Royalsia vastaan viime elokuussa.

Vielä viime kaudella amerikkalaisen jalkapallon Vaahteraliigaa Turku Trojansin paidassa pelannut Tuomas Tammero pelaa ensi kaudella amerikkalaista jalkapalloa Euroopan huipulla. Linjahyökkääjänä pääasiassa pelannut Tammero edustaa Saksan pääsarjaan noussutta Potsdam Royalsia.

Sami Rähmönen uskoo yhtenäisen TPS:n olevan yllätysvalmis

Sami Rähmönen iso pala TPS:lle, kun joukkue palaa kolmen vuoden tauon jälkeen Veikkausliigaan.

Vaikka TPS:n jalkapallomiehistön kapteeni Sami Rähmönen on pinnalta tyyni, aistii kokeneesta pelimiestä pientä jännitystä, vaikka eletään vasta helmikuuta. Huhtikuussa Rähmönen palaa TPS:n tavoin Veikkausliigaan kolmen vuoden tauon jälkeen.

Täysosuma
En tiedä mikä se oli, mutta Mordorin suuntaan se paineli.
En tiedä mikä se oli, mutta Mordorin suuntaan se paineli.
Ei ole kesäeinehiä!
Ei ole kesäeinehiä!
Nyt äkkiä se selfie ennen kuin mä sulan!
Nyt äkkiä se selfie ennen kuin mä sulan!
Hän on varjoaankin nopeampi.
Hän on varjoaankin nopeampi.
Nyt näitä saa jo esipakastettuina.
Nyt näitä saa jo esipakastettuina.
Ei se talvi nyt sitten vielä tullutkaan.
Ei se talvi nyt sitten vielä tullutkaan.
Miten niin en voi nukkua sun sängyssä?
Miten niin en voi nukkua sun sängyssä?
"Syksyt vietän piilopirtissä metsän rauhassa."
"Syksyt vietän piilopirtissä metsän rauhassa."
Sydämellistä pottua vaan sullekin!
Sydämellistä pottua vaan sullekin!
Et varmana ehdi ottaa kuvaa.
Et varmana ehdi ottaa kuvaa.