Vaalea lager suomalaisten suosituin jouluolut

Kuva: Chanin Khanan

Taloustutkimus selvitti Panimoliitto ry:n toimeksiannosta kolmatta kertaa suomalaisten näkemyksiä eri oluttyyppien sopivuudesta jouluruokien kanssa. Vaalea lager sopi parhaiten yhteen kahdeksasta ruoasta kuuden kanssa. Vaalean lagerin asema joulupöydän monipuolisena ruokajuomana on pysynyt vankkana, sillä myös kahtena aiempana vuotena vaalea lager oli suosituin oluttyyppi. Vaaleaa lageria yhdistettiin erityisesti graaviloheen (52 % vastaajista) ja kalkkunaan (48 %).

Kyselystä selviää, että ainoastaan kinkun ja suklaan kanssa suomalaiset valitsevat muuta kuin vaaleata lageria. Joulukinkun seurana suomalaiset nauttivat mieluiten tummaa lageria ja suklaan kera maistuu parhaiten porter tai stout. Lähes puolet vastaajista eli 48 % valitsi kinkun kanssa tumman lagerin ja kolmannes vastasi, että suklaan pariksi sopii parhaiten porter tai stout. Porterin tai stoutin liittoa suklaan kanssa kannatti merkittävästi suurempi osa (33 %) kuin vuonna 2016, jolloin 26 % oli sitä mieltä, että porter tai stout kuuluu yhteen suklaan kanssa.

Olutta juovista suomalaisista kolmella viidestä on olutta tarjolla joulupöydässä. Määrä on pysynyt samana vuodesta 2014, jolloin kysely tehtiin ensimmäisen kerran.

– Meillä on Suomessa nykyään paras olutvalikoima, mitä on koskaan ollut. Alkoholittomien oluiden ystäviä ilahduttaa varmasti myös näiden oluiden valikoiman laajentuminen viime vuosina, toteaa Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton viestintäpäällikkö Outi Heikkinen.

Joulu on kesän jälkeen yksi tärkeimpiä sesonkeja oluen myynnissä. Joulukuussa myydään olutta noin 20−30 prosenttia enemmän kuin esimerkiksi loka- tai marraskuussa.

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton teettämä tutkimus toteutettiin Taloustutkimuksen Internet-paneelissa 17−22. Tutkimukseen vastasi 1 403 suomalaista, jotka ovat iältään 18−70-vuotiaita. Kysymykseen siitä, onko joulupöydässä tarjolla jouluolutta, vastasivat ne 992 henkilöä, jotka vastasivat kyselyssä myös juovansa olutta joskus. Oluttyyppejä jouluruokiin yhdistivät ne 583 vastaajaa, jotka vastasivat kyselyssä juovansa olutta vähintään joskus ja tarjoavansa olutta joulupöydässä.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Tieliikennekuolemista 28 itsemurhia viime vuonna

Tilastokeskuksen mukaan viime vuonna tapahtui 4 752 henkilövahinkoon johtanutta tieliikenneonnettomuutta. Onnettomuuksissa kuoli 258 ja loukkaantui 5 911 ihmistä. Loukkaantuneista kahdeksan prosenttia, eli 460 ihmistä, loukkaantui vakavasti. Vuonna 2016 kuolleita oli 12 henkilöä vähemmän ja loukkaantuneita 497 vähemmän kuin vuonna 2015. Menehtyneistä miehiä oli 81 prosenttia ja loukkaantuneista 58 prosenttia.

Saaristomeren Suojelurahasto hakee rahoitettavia hankkeita

Saaristomeren Suojelurahasto rahoittaa Saaristomeren tilan parantamiseen tähtääviä tarkoin kohdennettuja ja tehokkaita hankkeita. Saaristomeren Suojelurahaston avoin rahoitushaku on jatkuva ja siihen voi jättää hakemuksenhakijalle sopivana ajankohtana. Hakuprosessissa Saaristomeren Suojelurahaston hoitokunta käsittelee hankeideat ja hakemukset vähintään kaksi kertaa vuodessa ja tekee esitykset Centrum Balticum -säätiön hallitukselle tuettavista hankkeista.

Markulantie jälleen auki liikenteelle

Liikenne Markulantiellä sujuu jälleen normaalisti. Aamulla Markulantiellä sattui liikenneonnettumuus, jossa Fölin bussi törmäsi henkilöautoon, mutta onnettomuuspaikka on nyt saatu raivattua.

Viemäri- ja vesijohtotyö Kuuvuorenkadulla

Viemäri- ja vesijohtotyö kaventaa ja sulkee ajokaistan Kuuvuorenkatu 7–26:n välisellä alueella 17.1.–29.3. Päivittäinen työaika on kello 7–16. Paikalla liikenteen ohjaajat tarvittaessa, muutoin liikennettä ohjataan liikenneopastein.

Lapsuuden liikunnalla yhteys menestykseen koulutuksessa ja työssä

Liikunta lapsena on yhteydessä vuosien päähän koulutus- ja työurien kehitykseen. Jaana Karin väitöstutkimuksen tulosten mukaan liikunnallisesti aktiivisilla lapsilla oli peruskoulun päättyessä parempi koulumenestys ja aikuisena korkeampi koulutustaso ja korkeammat ansiotulot. He kiinnittyivät paremmin työmarkkinoille kuin lapsena vähän liikkuneet.

Urheilu

Mäkinen tähyää taas ratakuormureiden EM-sarjaan

Mika Mäkinen ajoi edellisen kerran ratakuorma-autojen EM-sarjaa vuonna 2013. Tuolloin hän sijoittui yhteispisteissä kahdeksanneksi.

Auralainen Mika Mäkinen tähtää kaudeksi 2018 ratakuorma-autojen kuninkuusluokkaan eli ratakuorma-autojen EM-sarjaan. Mäkinen nähdään kuluvan vuoden aikana varmuudella osassa EM-sarjan osakilpailuja, mutta koko sarjan kiertäminen on vielä auki.

Jälkipeli: Juuso Wahlsten antoi hyvät elämäneväät pojilleen

Wahlstenin kiekkomiehet on saatu samaan kuvaan. Sami (vas.) ja Jali saapuivat Suomeen ulkomailta juhlistamaan isä-Juuson 80-vuotissynttäreitä. Turun Palloseura järjesti Juhani Wahlstenille ikimuistoiset syntymäpäiväjuhlat Turkuhallissa.

Visionääri, ajattelija, uudistaja, kouluttaja, opettaja, jääkiekkoleijona…lista on pitkä. Viime lauantaina 80 vuotta täyttänyttä kiekkolegenda Juhani Wahlstenia on tituleerattu lukemattomin ilmaisuin. Yksi lause tiivistää turkulaisen kiekkolegendan elämän: Jos jääkiekkoa ei olisi keksitty, " Juuso " olisi sen keksinyt.

Tomas Hradecky tekee paluun kasvattajaseuransa TPS:n riveihin

Tomas Hradecky

TPS saa alkavalle Veikkausliigakaudelle tutun vahvistuksen, kun keskikenttäpelaaja Tomas Hradecky palaa takaisin kasvattajaseuransa riveihin. 25-vuotias Hradecky on solminut TPS:n kanssa kauden 2018 kattavan sopimuksen.

TPS Salibandy Suomen seitsemänneksi suurin, FBC Turku sijalla 17

Salibandyn suosio jatkuu rekisteröityjien pelaajien ja harrastajien määrällä mitattuna. Vuoden 2017 viimeisen päivän (31.12.) lukema on 59 791 henkilöä. Tästä määrästä Salibandyliiton lisenssinhaltijoita on 57 330.

Jälkipeli: Salibandy veti Kupittaan palloiluhallin täyteen

FBC Turun kotiottelu keräsi reilusti yli tuhat katsojaa. Määrä on seurahistorian suurin ja eräs Suomen suurimmista Divarin yleisömääristä.

Turkulainen salibandy todisti yhden päivänä aikana, miksi laji on uuden Kupittaan palloiluhallin suurin käyttäjä. Yhteensä noin 4 000 katsojaa kahteen peliin on saavutus, josta moni olisi kateellinen. Viisaasti koko halli katsomotiloineen oli varattu päivän salibandyotteluille.

Anne Pohjola hurjasteli 17 tehopistettä Naantalissa

Sunnuntain kohtasivat ringeten SM-sarjan sarjajumbo ja kärki. Vaikka VG-62:lla oli kotietu puolellaan, sarjakärki Lapinlahden Luistin -89 Say Cheese oli odotetun murskaava. Loppulukemiksi saatiin 2–19. Voiton myötä sarjajohtonsa jo seitsemän pisteen suuruiseksi kasvattanut Lapinlahti varmisti ensimmäisenä joukkueena pudotuspelipaikan.

Täysosuma
Ei ole kesäeinehiä!
Ei ole kesäeinehiä!
Nyt äkkiä se selfie ennen kuin mä sulan!
Nyt äkkiä se selfie ennen kuin mä sulan!
Hän on varjoaankin nopeampi.
Hän on varjoaankin nopeampi.
Nyt näitä saa jo esipakastettuina.
Nyt näitä saa jo esipakastettuina.
Ei se talvi nyt sitten vielä tullutkaan.
Ei se talvi nyt sitten vielä tullutkaan.
Miten niin en voi nukkua sun sängyssä?
Miten niin en voi nukkua sun sängyssä?
"Syksyt vietän piilopirtissä metsän rauhassa."
"Syksyt vietän piilopirtissä metsän rauhassa."
Sydämellistä pottua vaan sullekin!
Sydämellistä pottua vaan sullekin!
Et varmana ehdi ottaa kuvaa.
Et varmana ehdi ottaa kuvaa.
Mäkipyöräilyn rinnalle on vissiin keksitty jokipyöräily.
Mäkipyöräilyn rinnalle on vissiin keksitty jokipyöräily.