Aikamoista joulun taikaa Naantalissa

Nuori neito valmistautuu näkemään jouluyönä kuvia tulevasta sulhasestaan ja tämän talosta. Nuori neito valmistautuu näkemään jouluyönä kuvia tulevasta sulhasestaan ja tämän talosta. Kuva: Marianne Rovio

Naantalin museossa voi tehdä tutkimusretken entisajan joulunajan uskomuksiin. Varsinainen joulunäyttely on Hiilolan talossa, joka on 1800-luvun lopun porvariskoti.

– Joulu oli entisaikaan samanlainen vuodesta toiseen. Talossa oli koristeina kuusi ja mahdollisesti Tuomaanristi esillä. Jouluruoka ja kuusi loivat joulun tunnelmaa, sanoo museonjohtaja Anne Sjöström.

Jouluun liitettiin kuitenkin paljon erilaisia uskomuksia ja jouluna ennustettiin paljon. Sjöströmin mukaan oli paljon kuolemaan liittyviä enteitä.

– Ennen vanhaan kuolema oli lähempänä, koska keski-ikä oli alempi. Yksi tapa ennustaa kuolemaa oli laittaa ikkunaan suolarakeita. Jokaiselle perheenjäsenelle oli merkitty oma suolarakeensa, ja se kenen suli ensin, niin hänen ajateltiin kuolevan ensimmäisenä. Ja esimerkiksi kun jouluaattona syötiin jouluateriaa, ja joku ulkopuolelta katsoi ikkunasta sisälle, ja sen ruokailijan, jonka päätä ei näkynyt ulos, niin ajateltiin kuolevan.

Naimattomat naiset tekivät ennustuksia tulevan puolison löytämiseksi.

– Yksi tapa oli laittaa jouluyönä vasemman jalan sukkaan sormus, kampa ja avain. Naimaton nuori nainen laittoi sen tyynyn alle jouluyöksi. Seuraavana yönä hän näki unta tulevasta talostaan, johon hän menisi emännäksi.

Yksi tapa ennustaa sulhasta olivat polttopuut.

– Kun jouluiltana mentiin halkopinolle, niin piti ottaa sieltä sattumanvaraisesti halko. Jos halko oli sileä ja oksaton, niin saa komean ja hyväluonteisen miehen. Jos halko oli oksainen, niin saa ilkeän ja ruman sulhasen.

Myös nykypäivänä tuttu manteli joulupuurossa merkitsi entisaikaan sen löytäjän menevän naimisiin tulevana vuonna.

Joulusaunaan liittyi Sjöströmin mukaan uskomus, että isäntä jäi sinne viimeiseksi, ja hän heitti viimeisen löylyn haltijoille, jotta haltiat saivat jäädä saunomaan.

Marianne Rovio

Markulantie jälleen auki liikenteelle

Liikenne Markulantiellä sujuu jälleen normaalisti. Aamulla Markulantiellä sattui liikenneonnettumuus, jossa Fölin bussi törmäsi henkilöautoon, mutta onnettomuuspaikka on nyt saatu raivattua.

Viemäri- ja vesijohtotyö Kuuvuorenkadulla

Viemäri- ja vesijohtotyö kaventaa ja sulkee ajokaistan Kuuvuorenkatu 7–26:n välisellä alueella 17.1.–29.3. Päivittäinen työaika on kello 7–16. Paikalla liikenteen ohjaajat tarvittaessa, muutoin liikennettä ohjataan liikenneopastein.

Lapsuuden liikunnalla yhteys menestykseen koulutuksessa ja työssä

Liikunta lapsena on yhteydessä vuosien päähän koulutus- ja työurien kehitykseen. Jaana Karin väitöstutkimuksen tulosten mukaan liikunnallisesti aktiivisilla lapsilla oli peruskoulun päättyessä parempi koulumenestys ja aikuisena korkeampi koulutustaso ja korkeammat ansiotulot. He kiinnittyivät paremmin työmarkkinoille kuin lapsena vähän liikkuneet.

Euroopassa todettu korkeapatogeenista H5N6-tyypin lintuinfluenssaa

Korkeapatogeenista H5N6-tyypin lintuinfluenssaa (HPAI H5N6) on todettu Euroopassa joulukuun 2017 ja tammikuun 2018 aikana neljässä maassa. Joulukuun alussa virusta todettiin Alankomaissa ankkatilalla ja luonnonvaraisissa linnuissa, ja sen jälkeen virusta on todettu luonnonvaraisissa linnuissa Sveitsissä, Britanniassa ja Saksassa.

Uudet matkailukartat nostavat esiin Kuninkaantien kohteet ja Suomen kylät

Turun saaristosta itärajalle ulottuvan Kuninkaantien kartta sekä koko Suomen kattava kylämatkailun kartta muistuttavat, että digitalisoituvassa ajassakin paperisessa kartassa on voimaa. Kartat päivittävät vuosisatoja vanhan Kuninkaantien tämän päivän matkailijan kohdelistalle ja tuovat uudella tavalla esiin kiinnostavia kyliä.

Kaupunki
Urheilu

Mäkinen tähyää taas ratakuormureiden EM-sarjaan

Mika Mäkinen ajoi edellisen kerran ratakuorma-autojen EM-sarjaa vuonna 2013. Tuolloin hän sijoittui yhteispisteissä kahdeksanneksi.

Auralainen Mika Mäkinen tähtää kaudeksi 2018 ratakuorma-autojen kuninkuusluokkaan eli ratakuorma-autojen EM-sarjaan. Mäkinen nähdään kuluvan vuoden aikana varmuudella osassa EM-sarjan osakilpailuja, mutta koko sarjan kiertäminen on vielä auki.

Jälkipeli: Juuso Wahlsten antoi hyvät elämäneväät pojilleen

Wahlstenin kiekkomiehet on saatu samaan kuvaan. Sami (vas.) ja Jali saapuivat Suomeen ulkomailta juhlistamaan isä-Juuson 80-vuotissynttäreitä. Turun Palloseura järjesti Juhani Wahlstenille ikimuistoiset syntymäpäiväjuhlat Turkuhallissa.

Visionääri, ajattelija, uudistaja, kouluttaja, opettaja, jääkiekkoleijona…lista on pitkä. Viime lauantaina 80 vuotta täyttänyttä kiekkolegenda Juhani Wahlstenia on tituleerattu lukemattomin ilmaisuin. Yksi lause tiivistää turkulaisen kiekkolegendan elämän: Jos jääkiekkoa ei olisi keksitty, " Juuso " olisi sen keksinyt.

Tomas Hradecky tekee paluun kasvattajaseuransa TPS:n riveihin

Tomas Hradecky

TPS saa alkavalle Veikkausliigakaudelle tutun vahvistuksen, kun keskikenttäpelaaja Tomas Hradecky palaa takaisin kasvattajaseuransa riveihin. 25-vuotias Hradecky on solminut TPS:n kanssa kauden 2018 kattavan sopimuksen.

TPS Salibandy Suomen seitsemänneksi suurin, FBC Turku sijalla 17

Salibandyn suosio jatkuu rekisteröityjien pelaajien ja harrastajien määrällä mitattuna. Vuoden 2017 viimeisen päivän (31.12.) lukema on 59 791 henkilöä. Tästä määrästä Salibandyliiton lisenssinhaltijoita on 57 330.

Jälkipeli: Salibandy veti Kupittaan palloiluhallin täyteen

FBC Turun kotiottelu keräsi reilusti yli tuhat katsojaa. Määrä on seurahistorian suurin ja eräs Suomen suurimmista Divarin yleisömääristä.

Turkulainen salibandy todisti yhden päivänä aikana, miksi laji on uuden Kupittaan palloiluhallin suurin käyttäjä. Yhteensä noin 4 000 katsojaa kahteen peliin on saavutus, josta moni olisi kateellinen. Viisaasti koko halli katsomotiloineen oli varattu päivän salibandyotteluille.

Anne Pohjola hurjasteli 17 tehopistettä Naantalissa

Sunnuntain kohtasivat ringeten SM-sarjan sarjajumbo ja kärki. Vaikka VG-62:lla oli kotietu puolellaan, sarjakärki Lapinlahden Luistin -89 Say Cheese oli odotetun murskaava. Loppulukemiksi saatiin 2–19. Voiton myötä sarjajohtonsa jo seitsemän pisteen suuruiseksi kasvattanut Lapinlahti varmisti ensimmäisenä joukkueena pudotuspelipaikan.

Täysosuma
Ei ole kesäeinehiä!
Ei ole kesäeinehiä!
Nyt äkkiä se selfie ennen kuin mä sulan!
Nyt äkkiä se selfie ennen kuin mä sulan!
Hän on varjoaankin nopeampi.
Hän on varjoaankin nopeampi.
Nyt näitä saa jo esipakastettuina.
Nyt näitä saa jo esipakastettuina.
Ei se talvi nyt sitten vielä tullutkaan.
Ei se talvi nyt sitten vielä tullutkaan.
Miten niin en voi nukkua sun sängyssä?
Miten niin en voi nukkua sun sängyssä?
"Syksyt vietän piilopirtissä metsän rauhassa."
"Syksyt vietän piilopirtissä metsän rauhassa."
Sydämellistä pottua vaan sullekin!
Sydämellistä pottua vaan sullekin!
Et varmana ehdi ottaa kuvaa.
Et varmana ehdi ottaa kuvaa.
Mäkipyöräilyn rinnalle on vissiin keksitty jokipyöräily.
Mäkipyöräilyn rinnalle on vissiin keksitty jokipyöräily.