Brittiläinen vokalisti Carl Avory Apollon Soul&Funk Live -illassa

Rumpali Kari Paavolan mustan rytmimusiikin klubi-illat jatkuvat Turun Apollossa lauantaina. Lavalle nousee ryhmä Suomen ykkössoittajia, ja bändin solistivieraaksi saapuu Keski-Euroopan show-areenoita kiertävä Carl Avory.

Kansainvälisesti meritoituneen rumpali Kari Paavolan isännöimä kuukausittainen Soul&Funk -klubi valtaa liveklubi Apollon lauantaina kolmatta kertaa. Klubin avajaisia vietettiin syyskuussa lontoolaisen laulaja Manuela Panizzon solistivierailun merkeissä, ja lokakuun tähtenä kuultiin multi-instrumentalisti Mikko Pettistä. Lauantaina 18. marraskuuta kello 21 lavalle nousee brittiläislähtöinen Carl Avory.

Avory on Itävallan Wieniin asettunut laulaja ja rytmimusiikille omistautunut tyylikäs esiintyjä. Hän säveltää omaa musiikkiaan, toimii niin sooloartistina kuin Ramon-yhtyeen keulakuvana ja kiertää Keski-Eurooppaa suurten showbändien kuten The New Commitmentsin vokalistina. Turkuun Avory tuo pehmeän soulin ja kiihkeän funkin klassikoita usealta vuosikymmeneltä sekä myös joitakin omia sävellyksiään.

Paavola on koonnut iltaa varten erikoisyhtyeen, jonka jokainen soittaja on Suomen rytmimusiikin huipulta. Yhtyeen riveissä kuullaan muusikoita Palefacen, Kasmirin, Jannan ja Voice of Finlandin taustalta. Koskettimia soittaa Suomen tämän vuoden euroviisuedustaja Lasse Piirainen, kitarassa rytmimusiikin ykkösyhtyeissä jo kaksi vuosikymmentä vaikuttanut Aki Haarala ja bassossa Tapio Backlund muun muassa Isac Elliotin bändistä. Rumpuja soittaa klubi-isäntä Paavola itse. Illan tunnelmaan lämmittää DJ Felix Manell.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Turun roller derby -joukkueen ensimmäinen kotipeli vuosiin Kupittaan palloiluhallissa

Turkulainen urheiluseura Dirty River Roller Derby pääsee pelaamaan uudessa Kupittaan palloiluhallissa lauantaina 26. toukokuuta yleisölle avoimen kotipelin ensimmäistä kertaa vuosikausiin. Turkua vastaan asettuu Kouvola ja Helsingin Kallio kohtaa Tampereen joukkueen. Tapahtuma on osa kansallista Suomi Cup -sarjaa ja siellä ratkeavat runkosarjan lopulliset sijoitukset.

Tulipalo kerrostalossa Lausteella

Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen mukaan kerrostalokaksiossa syttyi tulipalo Raatimiehenpolulla Lausteella maanantaina puolen päivän jälkeen.

Åbo Akademi viettää promootiota juhlavin menoin

Peter Vesterbacka.

Åbo Akademissa tohtoriksi väitellyitä vihitään juhlavin menoin tohtoreiksi Turun konserttitalossa perjantaina 25. toukokuuta. Kaikkiaan promovoidaan neljä riemutohtoria, 13 kunniatohtoria ja 91 tohtoriksi väitellyttä henkilöä. Promootio alkaa kello 12 Turun konserttitalon konserttisalissa.

Työryhmä uudistamaan urheilijaeläkejärjestelmää

Urheiluministeri Sampo Terho (sin.) on asettanut työryhmän uudistamaan urheilijaeläkejärjestelmää. Työryhmän selvittää uudistamisvaihtoehtoja ylimääräisistä urheilijaeläkkeistä annettuun lakiin. Työryhmän määräaika päättyy 31. elokuuta.

Ilmarisen suhdanneindeksi: Satama-alalla kovaa kasvua

Työntekijämäärät Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä kasvoivat maaliskuussa 5,5 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Satama-alalla kasvua oli 8,6 prosenttia, mikä on kovin luku kymmeneen vuoteen.

Samuel Eriksson voittoon Steinway-pianofestivaalilla

Samuel Eriksson.

Turun konservatoriossa opiskeleva Samuel Eriksson voitti lauantaina Helsingissä järjestetyn Steinway-pianokilpailun vanhimpien eli 15–17-vuotiaiden sarjan. Osallistujia kilpailun kolmessa sarjassa oli 41.

Rattijuoppo poimittiin Nauvon lossijonosta

Poliisi tavoitti lauantaina kello 18 miehen, jonka epäillään kuljettaneen henkilöautoa alkoholin vaikutuksen alaisena. Vuonna 1985 syntynyt mieskuljettaja tavoitettiin autostaan Nauvon puolella olevasta lossijonosta.

Urheilu

Turun roller derby -joukkueen ensimmäinen kotipeli vuosiin Kupittaan palloiluhallissa

Turkulainen urheiluseura Dirty River Roller Derby pääsee pelaamaan uudessa Kupittaan palloiluhallissa lauantaina 26. toukokuuta yleisölle avoimen kotipelin ensimmäistä kertaa vuosikausiin. Turkua vastaan asettuu Kouvola ja Helsingin Kallio kohtaa Tampereen joukkueen. Tapahtuma on osa kansallista Suomi Cup -sarjaa ja siellä ratkeavat runkosarjan lopulliset sijoitukset.

Menoviikko: Inter metsästää kotivoittoa

RoPSia vastaan kentälle juoksee vähähiuksisempi Mika Ojala. Cup-voitto vei Inter-ikonilta hiukset.

FC Inter palaa ensimmäistä kertaa kotiyleisön eteen Suomen Cupin voiton jälkeen lauantaina 26. toukokuuta. Tuolloin vastassa on yksi alkukauden positiivisimpia yllätyksiä Rovaniemen Palloseura, joka on ollut sekä pelillisesti että tuloksellisesti alkukauden paras joukkue.

F-rallisarjan kolmas osakilpailu ajetaan Raisiossa

Juhlavuottaan viettävä 30-vuotias Raision Urheiluautoilijat ry järjestää F-rallisarjan kolmannen osakilpailun eli Kaasujalka Rallin Varsinais-Suomen teillä lauantaina 26. toukokuuta

Menoviikko: Paroni ja muut urheilijasuuruudet

Jarno Saarinen on yksi Turkuun haudatuista urheilijasuuruuksista.

Tiistaina 22. toukokuuta tutustutaan kuolleisiin turkulaisiin urheilusuuruuksiin hautausmaan kävelykierroksella. Lähtö pari tuntia kestävälle kävelykierrokselle tapahtuu vanhan hautausmaan portilta Uudenmaantien varrelta kello 17. Matkaa kävelykierrokselle kertyy noin kolme kilometriä.

Täysosuma
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Just sopiva aika kyläilylle.
Just sopiva aika kyläilylle.
Pahus. Ei se ollutkaan kultakala.
Pahus. Ei se ollutkaan kultakala.
Kesä näköjään tulee jo toden teolla.
Kesä näköjään tulee jo toden teolla.
Iskä, siellä oli jäätävä krokotiili!
Iskä, siellä oli jäätävä krokotiili!
Alkaa riittää jo tämä Siperian sormen osoittelu.
Alkaa riittää jo tämä Siperian sormen osoittelu.
Rakkaus ei höyheniin katso.
Rakkaus ei höyheniin katso.