Turun lastenruokatehtaan seinää koristaa nyt värikäs muraali

Kuva: Nestlé

Nestlén Turun lastenruokatehdas on saanut seinänsä koristukseksi muraalin. Harmaan tehdasrakennuksen seinää koristavan maalauksen on tehnyt nuori turkulaistaiteilija John Sundberg.

– Halusimme, että harmaa tehdasrakennuksemme näyttäisi enemmän lastenruokatehtaalta. Olemme valmistaneet Pansiossa lastenruokaa jo 65 vuotta. Lisäksi Piltti-lastenruokabrändillä on tänä vuonna 65-vuotisjuhlavuosi, kertoo Turun lastenruokatehtaan johtaja Sari Miettinen-Rantala.

Muraalin tekijäksi haluttiin ehdottomasti nuori taiteilija, koska nuorisotyöllisyys on Nestlélle tärkeä aihe. Nestlén yhtenä tavoitteena on auttaa kymmentä miljoonaa nuorta saamaan työmahdollisuuksia vuoteen 2030 mennessä. Sundbergin maalauksessa on hedelmiä ja vihanneksia värikkässä satumetsässä.

– Olemme todella tyytyväisiä lopputulokseen ja moni tehtaan ohi kulkenut ja tehtaalla vieraillut on ihastellut seinämaalausta. Myös varhain aamulla tehtaalle tulevat työntekijämme ilahtuvat värikkäästä taideteoksesta, Miettinen-Rantala kertoo.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Ulkomaille muutosta ilmoitettava aina Kelaan

Lyhytkin oleskelu ulkomailla voi vaikuttaa siihen, kuuluuko Suomen sosiaaliturvaan. Ulkomaille alle vuodeksi muuttava kuuluu yleensä ulkomailla oleskelunsa ajan Suomen sosiaaliturvaan. Muutosta on kuitenkin ilmoitettava, koska jo yli kolmen kuukauden kestävä ulkomailla oleskelu saattaa vaikuttaa oikeuteen saada Kelan maksamia etuuksia. Tällaisia etuuksia ovat esimerkiksi yleinen asumistuki ja kotihoidon tuki. Oikeus sosiaaliturvaan päättyy, jos oleskelu muuttuu vakinaiseksi.

Joulun valot tuikkimaan Hirvensalossa

Hirvensalon jouluvalot sytytetään Ravintola Pannun edustalla perjantaina 24. marraskuuta kello 18. Ohjelmassa on joulupukki, musiikkia sekä glögi- ja piparitarjoilu. Avaussanat lausuu Hirvensalo-seuran puheenjohtaja Niko Aaltonen ja valtiovallan tervehdyksen tuo hirvensalolainen kansanedustaja Saara-Sofia Siren . Seura haastaa muutkin turkulaiset sytyttämään jouluvalonsa samaan aikaan.

Dekkaristeiksi haluaville kurssi keväällä

Turussa alkaa dekkaristien ja rikoskirjailijoiden täsmäkoulutus helmikuussa 2018. Rikostelu-kurssilla opitaan rakentelemaan rikosjuonia, syvennytään rikollisten ja rikoksia selvittävien hahmojen luonteisiin sekä hiotaan tarinankerronnan taitoja. Kurssi on suunnattu kirjoittajille, joilla on unelma oman dekkarin kirjoittamisesta tai tarve parantaa jo olemassa olevaa käsikirjoitusversiota.

Suomalaisissa kodeissa syttyi viime vuonna 2 971 tulipaloa

Viime vuonna suomalaisissa kodeissa syttyi 2971 tulipaloa. Tulipaloissa kuoli 80 henkilöä ja niistä seurasi suuria aineellisia ja terveydellisiä vahinkoja. Tulipalojen taustalla on elämän koko kirjo.

Tieliikenteessä kuoli 22 ihmistä lokakuussa

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan tieliikenteessä sattui lokakuussa 368 henkilövahinkoon johtanutta onnettomuutta. Niissä kuoli 22 ja loukkaantui 463 ihmistä. Kuolleita oli yksi vähemmän ja loukkaantuneita 15 enemmän kuin vuoden 2016 lokakuussa.

Kaupunki
Urheilu

Jälkipeli: Hirvensalossa toivotaan aikaista talvea

Tämä olisi unelma. Hirvensalon hiihtokeskuksessa toivotaan lumista talvea. Talousmurheista huolimatta tämä kausi on turvattu, mutta tulevaisuus askarruttaa Turun Slalomseuran jäseniä.

Eipä käy kateeksi. Turun Slalomseuran puheenjohtaja Jari Lehtisen puhelin soi lähes taukomatta. Hirvensalon hiihtokeskuksen toiminnasta vastaavan urheiluseuran puuhaihmiset ovat saaneet kääriä hihansa. On pakko painaa pitkää päivää, jotta hiihtokeskuksen rinteet voitaisiin avata myös tänä talvena.

Vuoden 2020 Kalevan kisat järjestetään Turussa kolmen seuran yhteistyönä

Kalevan kisat oteltiin Turussa viimeksi vuonna 2011. Kuvassa Salon Vilppaan korkeushyppääjä Miia Kurppa.

Turun Urheiluliitto, Turun Toverit, Turun Weikot Yleisurheilu ja Paavo Nurmi Gamesia järjestävä PN Turku Oy ovat allekirjoittaneet yhteistyösopimuksen vuoden 2020 Kalevan kisojen järjestämisestä Turussa 13. – 16.8.2020. Samalla Paavo Nurmi Festival -tapahtumia vuodesta 2013 asti toteuttaneen seurayhtymän yhteistyö tiivistyy entisestään.

Aatsinki ja Härkönen U18-leirille

Alle 18-vuotiaiden, eli vuonna 2000 syntyneiden, tyttöjen maajoukkue leireilee marras-joulukuun taitteessa. Leirille on TPS:sta valittu Amalia Härkönen ja Amanda Aatsinki . Aatsinki korvaa leiriryhmässä TPS:n Kiira Lehtosen .

Täysosuma
Nyt näitä saa jo esipakastettuina.
Nyt näitä saa jo esipakastettuina.
Ei se talvi nyt sitten vielä tullutkaan.
Ei se talvi nyt sitten vielä tullutkaan.
Miten niin en voi nukkua sun sängyssä?
Miten niin en voi nukkua sun sängyssä?
"Syksyt vietän piilopirtissä metsän rauhassa."
"Syksyt vietän piilopirtissä metsän rauhassa."
Sydämellistä pottua vaan sullekin!
Sydämellistä pottua vaan sullekin!
Et varmana ehdi ottaa kuvaa.
Et varmana ehdi ottaa kuvaa.
Mäkipyöräilyn rinnalle on vissiin keksitty jokipyöräily.
Mäkipyöräilyn rinnalle on vissiin keksitty jokipyöräily.
Nyt meni painiksi!
Nyt meni painiksi!
Mistäköhän tänään katsois Avaraa luontoa?
Mistäköhän tänään katsois Avaraa luontoa?
Hjälp!
Hjälp!