Kasvihuoneesta salaattia Hong Kongiin asti

Niko Honkanen (vas.) ja Pasi Kuronen pitävät huolta tuotteiden tasalaatuisuudesta. Kotipellon Puutarha viljelee yli sataa erilaista lajiketta, sekä Nousiaisissa että Uudessakaupungissa. Niko Honkanen (vas.) ja Pasi Kuronen pitävät huolta tuotteiden tasalaatuisuudesta. Kotipellon Puutarha viljelee yli sataa erilaista lajiketta, sekä Nousiaisissa että Uudessakaupungissa. Kuva: Kurt Hedborg

Voimakas mausteinen tuoksu tunkeutuu sieraimiin ja lajikkeiden värikäs ulkonäkö häikäisee. Kotipellon PuutarhallaNousiaisissa viljellään ekologisesti ja monipuolisesti yli sataa eri lajiketta erilaisia erikoiskasveja. Puutarha-alan Innovaatiopalkinnon saanut kotiviljelmä sai maininnan poikkeuksellisen ansiokkaista ja uudenlaisista puutarhaviljelyyn liittyvistä innovaatioista.

Pirjo ja Tapio Mönkkösen Kotipellon Puutarhan perheviljelmä alkoi vuodesta 2010 viljelemään erikoissalaatteja, baby leaf -salaatteja, mikroversoja ja syötäviä kukkasia. Tuotteista 80-85 prosenttia menee ravintoloihin ympäri Suomen. Vienti vetää Hong Kongiin ja Ruotsiin. Kotipellon Puutarha on avaamassa liiketoimintaa myös Singaporessa ja muissa Pohjoismaissa. Yrityksen tuotekehittäjä, luennoija, myyjä ja kotisivujen ylläpitäjä Pasi Kuronen näkee markkinaraon vain suurenevan.

– Nousujohteista on. Tuote on sen verran kiinnostava, erikoinen ja laadukas, että se kiinnostaa tuolla ulkomailla. Tottahan me sitä silloin lähdetään viemään.

Yrityksen laajenemisessa tulee huomioida viranomaisten vaatimukset, erilaisten materiaalien osalta.

– Vielä ei olla hirveästi jouduttu pinta-alaa kasvattamaan. Joudumme pelaamaan tullin kanssa, tavaran lähettäminen on tosi tarkkaa, varsinkin pakkaaminen. Siinä on paljon styroxia ympärillä kun se lähtee, toteaa markkinoinnista vastaava Niko Honkanen.

Lajikkeiden nätti ulkonäkö ja maistuvuus ovat erittäin tärkeitä tekijöitä Kotipellon Puutarhalle.Ravintolat ovat osoittaneet yhtä kasvavaa kiinnostusta yrityksen lajikkeita kohtaan.

– Ravintolat soittavat meille henkilökohtaisesti tilauksen. Ja vaikka jokin tuotteista menisikin tukun kautta, niin suoratoimituksia meillä on ihan muutamaan paikkaan. Me teemme heidän toiveidensa mukaisia laatikoita heille, kertoo Kuronen.

Yhteistyökuvioissa tulee huomioida tilaajien erilaiset halut ja toiveet.

– Pyrimme tietysti tarjoamaan koko ajan jotain uutta, mutta pääpointti on kuitenkin siinä, että pystymme pitämään tuotteen tasalaatuisena, että se lähtee aina priimana täältä. Keittiömestarit Suomessa ja ulkomailla ovat erittäin vaativia, toteaa Kuronen.

Kotipellon Puutarhaa erilaiset ikävät yllätyksetkään eivät häiritse, sillä he ovat varautuneet äkillisiin muutoksiin.

– Meillä on varageneraattoreita, mutta täällä eivät sellaiset lyhyet sähkökatkokset haittaa. Tietenkin jos ollaan keskellä talvea ja kaksikymmentäviisi astetta pakkasta ja tulee pitkä sähkökatkos, niin sitten tietenkin rupeavat paikat kylmenemään, muistuttaa Kuronen.

Kurt Hedborg

Korkovähennyksiin ehdotetaan uusia rajoituksia yritysten tuloverotuksessa

Korkovähennyksiin ehdotetaan uusia rajoituksia yritysten tuloverotuksessa. Lainmuutoksella rajoitettaisiin muun muassa pankkilainojen korkomenojen vähentämistä yritysten tuloverotuksessa. Valtiovarainministeriö lähetti lakiluonnoksen lausuntokierrokselle perjantaina 19. tammikuuta.

Markus Allan palaa lavalle

Markus Allan.

Ystävänpäivänä 14. helmikuuta Turun konserttitalossa järjestetään tangokonsertti, johon solisteiksi saapuvat Tomi Metsäketo , Mikko Mäkeläinen , Teemu Roivainen ja Markus Allan , jolle esiintyminen on ensimmäinen sitten viime syksynä tehdyn leikkauksen.

Pop up -perhekahvila tuo temppuradan lapsille Jäkärlään

Lauantaina 27. tammikuuta Jäkärlässä avataan pop up -perhekahvila. Perhekahvila on avoinna kaikille lapsiperheille kello 10–12 välisen ajan. Lapsille on leikkimisen lisäksi tarjolla temppurataa ja askartelupistettä, kun taas vanhemmat pääsevät "kaffettelemaan".

Linja-auto törmäsi pyöräilijään suojatiellä, epäillään ajaneen päin punaista

Linja-auto törmäsi perjantaina kello 15.15 polkupyöräilijään Turussa Hämeenkadun ja Kerttulinkadun risteyksessä. Linja-auto ajoi Hämeenkatua ja sen epäillään ajaneen Kerttulinkadun risteyksessä päin punaisia liikennevaloja. Linja-auto törmäsi Hämeenkatua suojatietä pitkin ylittämään lähteneeseen polkupyöräilijään.

Eurojackpotin potti nousee 82 miljoonaan euroon

Eurojackpotista ei löytynyt tällä viikolla (kierros 3/2018) yhtään päävoittoa. Saksasta löytyi neljä 5+1 -tulosta ja Espanjasta yksi. Sillä voittaa 476 872 euroa. 5+0 -tuloksia löytyi kolme, yksi Saksasta, Tsekistä ja Ruotsista. Tuloksella voittaa 280 513 euroa.

Kaupunki
Kulttuuri

Haku Konstrundan-tapahtumaan alkaa

Kuukauden ajan lähes 300 taiteilijaa, taidekäsityöläistä ja muotoilijaa hakee osallistujaksi Konstrundan-tapahtumaan. Hakuaika alkaa sunnuntaina 21. tammikuuta ja päättyy 22. helmikuuta. Eri aloja edustava nelihenkinen jury arvioi hakemukset. Jury kiinnittää huomiota visuaaliseen materiaaliin, ansioluetteloon, koulutukseen, jäsenyyteen killoissa ja yhdistyksissä sekä osallistujan kykyyn uusiutua mikäli on osallistunut Konstrundaniin aikaisemmin.
Urheilu

Puukkokatsomo: Läpimurron paikka

Tomas Hradecky

Ainakin vielä toistaiseksi Tomas Hradecký on Turussa ollut se ”kolmas Hradecký”. Ensi kaudella vuonna 1992 syntyneellä Tomasilla on paikka muuttaa Hradeckyjen keskinäistä hierarkiaa, kun hän palaa kasvattiseuransa TPS:n varjoon

Jälkipeli: Palloiluhallissa paljon hyvää, mutta haasteitakin löytyy

Kupittaan palloiluhallin ensimmäinen suuri urheilutapahtuma oli lentopallon Suomen cupin lopputurnaus. Hallin isot monipäiväiset tapahtumat aiheuttavat seuroille harjoitusvuorojen peruuntumisia. Kaikille lajeille ei löydy korvaavia tiloja.

Suomen paras palloiluhalli. Kupittaan uutta peliareenaa on tituleerattu ylistävin sanoin. Hieno se onkin, tosin vasta pidemmän käytön jälkeen tiedetään, miten halli onnistuu palvelemaan eri lajeja ja miten se soveltuu ottelutapahtumien järjestämiseen.

Tomas Hradecky pitkälle sairaslomalle

 Tomas Hradecky.

Alkuviikosta FC TPS:n kanssa kauden 2018 kattavan sopimuksen tehnyt Tomas Hradecky loukkasi torstaina ikävällä tavalla joukkueharjoituksissa jalkansa.

Suomen Voimalajiliiton vahvin mies ja vahvin nainen SM-kilpailut Turussa elokuussa

Suomen Voimalajiliitto ja Turun Messukeskus Oy ovat solmineet yhteistyösopimuksen vuosien 2018 ja 2019 Hevay Events SM-kilpailujen (SVLL vahvin mies/nainen SM) järjestämisestä Turun Messukeskuksessa. Tämän vuoden kilpailu on lauantaina 18. elokuuta. Sen oheisohjelma julkaistaan helmikuun aikana.

Inter sopimukseen Ivan Sesarin ja Joona Järvistön kanssa

Ivan Sesar ja Joona Järvistö.

Perjantaina alkavaan Suomen Cupiin valmistautuva Inter on solminut sopimukset kahden pelaajan kanssa. Viimeksi Romanian pääsarjan Juventus Bukarestissa pelannut bosnialainen Ivan Sesar on tehnyt 1+1 -vuotisen sopimuksen ja Kaarinan Pojista siirtyvä Joona Järvistö yksivuotisen sopimuksen Interin kanssa.

Täysosuma
Ei ole kesäeinehiä!
Ei ole kesäeinehiä!
Nyt äkkiä se selfie ennen kuin mä sulan!
Nyt äkkiä se selfie ennen kuin mä sulan!
Hän on varjoaankin nopeampi.
Hän on varjoaankin nopeampi.
Nyt näitä saa jo esipakastettuina.
Nyt näitä saa jo esipakastettuina.
Ei se talvi nyt sitten vielä tullutkaan.
Ei se talvi nyt sitten vielä tullutkaan.
Miten niin en voi nukkua sun sängyssä?
Miten niin en voi nukkua sun sängyssä?
"Syksyt vietän piilopirtissä metsän rauhassa."
"Syksyt vietän piilopirtissä metsän rauhassa."
Sydämellistä pottua vaan sullekin!
Sydämellistä pottua vaan sullekin!
Et varmana ehdi ottaa kuvaa.
Et varmana ehdi ottaa kuvaa.
Mäkipyöräilyn rinnalle on vissiin keksitty jokipyöräily.
Mäkipyöräilyn rinnalle on vissiin keksitty jokipyöräily.